lauantai 3. lokakuuta 2015

Rullaati rullaati - oodi kanelipullalle

Maailmassa on sen seittemäntuhatta teemapäivää. Päiviä on omistettu perheenjäsenille, tuttaville, sukupolville, kasveille, eläimille, parisuhderituaaleille ja nyt myös - siis viimein joku keksi todella TARPEELLISEN teemapäivän - kanelipullalle. Kansainvälistä kanelipullanpäivää vietetään 4.10. Wau.
Marttojen vastine masennuslääkkeelle, joka parantaa sielun haavat ja tekee olon kotoisaksi missä tahansa. Isoäidin leipomana parasta ikinä, kotitaloustuntien tärkein oppi, joka leipurin turvasatama.
Kuva nyysitty sunbornbakery.fi

Kanelipulla, hyrrä, korvapuusti, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Rakastan molempia, kanelia ja pullaa. Yhdessä nämä kaksi ovat pala taivasta. Se ei silti tarkoita, että harrastaisin mitään tavanomaisia kanelipullia. Tavan kanelipulla on siis kyllä vallan ihanaa, mutta koska en ikinä tee mitään niin kuin normaalit ihmiset, leivon yleensä joka kerta vähän erilaista pullaa.

Pidän fariinisokerista ja muista ruskeista sokereista pullassa. Moni kuvittelee, että paras piparipulla on sitä johon lätkäistään pullataikinan päälle pala piparitaikinaa. Ääähäkutti, parasta on kun tekee muffinssivuuassa hyrriä, ja niiden sisään jemmaa voita, fariinisokeria ja piparimaustetta. Paljon piparimaustetta. Ja kanelia vielä lisäksi. Kä. Sit. Tä. Mät. Tö. Män. Hyvää. Vaikka kello on jo paljon ja aamulla pitää rynniä taas töihin, alkaa tehdä mieli iskeä käpälät pullataikinaan, kaivaa joulumaustepurkki kaapista ja etsiä se fariinipussinloppu kaapista...

Muutama viikko sitten tapoin tylsistymistä, ahdistusta ja näiden parasta ystävää stressiä leipomalla. Ajattelin tehdä vain ihan tavan banaanipuusteja, mutta sitten mieleen iski piru. Hyllyssä oli pistaasipähkinöitä, niitä Punnitse&Säästä-kaupan kuorettomia ja suolaamattomia. Kaapista löytyi fariinisokeria ja vaniljakreemijauhetta.
Otin voita huoneenlämpöön. Kaivoin ystävältä saadun pikkuisen kutterin esiin ja nakkasin pähkinöitä sen terävien hampaiden jauhettavaksi. Sekoittelin voista, fariinisokerista, hienosta pistaasirouheesta, piparimausteesta ja vaniljakreemijauheesta paksun tahnan jonka levitin kaulitulle pullataikinalevylle, rullasin ja leikkasin siivuiksi. Tuuppasin 7 palaa vuokaan jonka pohjalla oli 50 grammaa voita ja desi fariinisokeria. Kohotin, paistoin, kippasin lämpimänä lautaselle.
Siinä kuulkaa herran enkelit lauloi kun sitä bostonkakkua maisteltiin! Siispä nyt, kanelipullan päivän kunniaksi, oma kanelipullareseptini.

Pistaasien sijaan voit käyttää mitä tahansa muitakin pähkinöitä tai manteleita. Hakkaa ne veitsellä tai aja kutterilla vähän raesokeria hienommaksi hienoksi rouheeksi. Kaupan mantelijauhe toimii oikein hyvin. Jos intoudut kovasti liikaa kutterilla ajelemaan, pähkinät saattavat lykätä öljynsä pihalle ja niistä pähkinöistä ei sitten paljon enää leivotakaan. Ole siis tarkkana.

Piparimausteen sijasta voit käyttää pelkkää kanelia, kardemummaa tai vaikka kaakaojauhetta, mikä nyt sattuu maistumaan. Ei oo niin tarkkaa. Tästä ohjeesta tulee monta isoa pullaa, joista riittää kakkuun ja hyrriksi. Jos haluat tehdä kaikista kakkua, tuplaa pohjamassan määrä. Kannattaa tehdä hyrrät parisenttisistä siivuista ja kakkuun käyttää 3-senttisiä, jotta kakusta tulee kauniin korkea.

Siispä nyt käpälät jauhoihin, aletaas puuhata!

Tarvitset:

2,5 dl maitoa, mielellään punaisesta tölkistä
1 pss kuivahiivaa tai ½ palaa tuoretta
75 g voita
1 kananmuna
1 dl vaniljasokeria tai tavan sokeria + 1 tl vaniljauutetta tai -jauhetta
1 tl suolaa
7-9 dl vehnäjauhoja

täytteeseen:
1,5 dl pähkinöitä
100 g pehmeää voita
1,25 dl fariinisokeria
½ dl vaniljakreemijauhetta tai 1 rkl tärkkelystä+1 rkl vehnäjauhoa+1 rkl vaniljasokeria
1-2 tl piparimaustetta tai muita mausteita maun mukaan

vuuan pohjalle:
50 g pehmeää voita
1 dl fariinisokeria
½ dl pähkinöitä hienonnettuna

Pinnalle:
1 kananmuna
1 rkl maitoa

Lämmitä maito ja sulata voi sekaan. Muista hiivan herätyslämpö - tuorehiiva ei kestä yli 38 astetta, kun taas kuivahiiva ei herää alle sen. Mittaa siis lämpö ennen kuin lisäät hiivan. Sekoita hiiva ja sokeri maitoon ja anna seistä 5-10 minuuttia, kunnes pinta vaahtoaa kevyesti. Lisää vähän jauhoja, suola, kananmuna ja vanilja jos et käytä vaniljasokeria. Sekoita, lisäile n. 6 dl jauhoja ja sekoittele lisää. Vaivaa taikinaa muutama minuutti kulhossa (taikina jää tässä kohtaa vähän löysäksi) ja anna kohota peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Jauhota työtaso paksulti, kippaa taikina tasolle ja vaivaa käsin sileäksi ja sitkeäksi. Kohota vielä kerran.

Valmista täyte; hienonna pähkinät, sekoita kaikki aineet yhteen.Tee vuuan pohjamassa; sekoita pähkinärouhe, voi ja sokeri yhteen ja levitä pyöreän, 22-senttisen vuuan pohjalle. Lämmitä uuni 200-asteiseksi.

Kauli taikina suorakaiteenmalliseksi levyksi, levitä täyte ja rullaa. Leikkaa kakkua varten 6-8 kpl 3-senttisiä siivuja, asettele vuokaan hiukan erilleen toisistaan ja kohota. Hyrriin riittää 2 cm siivut, laita lappeelleen pellille ja kohota.

Vatkaa munan rakenne rikki ja lisää maito. Voitele pullat ja paista uunissa kypsäksi. Anna bostonkakun toipua järkytyksestä parisen minuuttia ja kippaa sitten ylösalaisin lautaselle tai vadille.

Muissa uutisissa: kävin Tukholmassa, sain laivalla nuhan, kävin raveissa ja nautin auringosta, töitä pukkaa ja sopparia jatkettiin keväälle asti, Domino-lintu loukkasi kyntensä ja on paranemaan päin. Siinä kaitsen tärkeimmät. Elämä menee eteenpäin.

Kanelintuoksuista viikonloppua!

- Hulta


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Älä muuta viserrä, tänään oli niin pitkä työpäivä etten ehtinyt leivontapuuhiin ja kyllä nyt kanelipullahammasta kolottaa!

      Poista