lauantai 18. huhtikuuta 2020

Lauantaipuuhia - kakkujen nimeämisistä

Aika ihana lauantai takana.
Nukuin pitkään aamulla, puhuin pitkän puhelun äidin kanssa, ja myöhäisen aamiaisen jälkeen uppouduin kirjaan, jonka korkkasin viime viikonloppuna. Kirja oli Sophie Kinsellan Remember Me?, joka oli ihan viihdyttävää hömppää. Loppu oli jokseenkin lajityypillinen, mutta oli kiva päästä taas lukuhommiin.

Kirjaa lueskellessa nappasin evääksi siivun perjantai-iltana leipomaani banaanileipää ja lasillisen maitoa. Banaanileivän maku oli vielä parempi kuin vastaleivottuna, rakenne oli hiukan tiivistynyt ja kostunut.
Tämän leivonnaisen nimestä vaan tuli Pupulle valtava ongelma. Hän kun oli sitä mieltä että banaani ei kuulu leipään. Keskustelumme aiheesta sai hieman kiivaita sävyjä - tosin meidän kesken "kiivaat sävyt" tarkoittaa lähinnä sitä, että keskustelua käydään ihan normaalilla puheäänellä mutta olemme tiukasti eri mieltä. Neuvottelun lopputuloksena banaanileipää ei kutsuta banaanileiväksi jos puhutaan tästä leivonnaisesta Pupulle, ainakin jos haluaa, että Pupu syö banaanileipää. Silloin se on banaanikakkua.

Jostain syystä joskus tuntuu että meistä kumpikaan ei ole oikein vakavasti otettava hahmo...


...mutta se banaanileipä! Idea lähti siitä, että meillä oli pari halkeillutta hyvin kypsää banaania. Toinen banaani oli istunut työpöydälläni pari päivää ja perjantaina kesken työpäivän sain päähäni, että tänään leivotaan! Työkaverini oli asiasta samaa mieltä, joten suunnitelma piti.

Katselin reseptejä, mutta en oikein löytänyt mieluista. Tuntui, että ne olivat aika raskaanoloisia. Otin pohjaa yhdestä perusreseptistä ja lisäsin taikinaan desin rasvatonta jugurttia. Tuloksena oli täyteläinen banaanileipä, joka ei ollut liian tymäkkä rakenteeltaan.
Koska mielestäni paras banaanileipä on hiukan mausteista, käytin taikinaan fariinisokerin ja kanelin lisäksi myös muskottipähkinää, joka toi oman säväyksensä lopputulokseen. Rapsuttelin hienoteräisellä raastimella maustemitallisen verran muskottia taikinaan, mutta muskotin voi myös jättää pois tai korvata vaikka jauhetulla inkiväärillä.
Jos sinulla on itsetehdyn vaniljasokerin sijasta kaupan versiota, käytä tavallista sokeria ja lisää 1 tl vaniljasokeria taikinaan.

Jos sinulla ei ole silikonista vuokaa, voit käyttää myös metalliversiota. Tällöin vuoka kannattaa voidella ja jos vuoka ei ole nonstick-pintainen, kannattaa laittaa lisäksi pohjalle leivinpaperia; leikkaa leivinpaperi vuuan levyiseksi, ja niin pitkäksi että se ylettyy viitisen senttiä yli vuuan laidan molemmilta puolilta. Leipä on helppo irroittaa vuuasta paperin avulla.

Resepti on nopea ja helppo. Se sopii myös lasten kanssa puuhattavaksi, taikinan valmistukseen menee kymmenisen minuuttia aikaa.

Tarvitset:

Taikinakulhon, sekoituslastan tai -kauhan, pitkulaisen leipävuuan, haarukan

2 isoa tai 3 pientä hyvin kypsää banaania
80 g sulatettua voita
1 dl jugurttia, mielellään rasvatonta
1 dl fariinisokeria
0,8 dl tavallista tai vaniljarouheella/vaniljatangolla maustettua sokeria
1/2 tl suolaa
1 kananmuna
1 tl kanelia
1 maustemitallinen muskottia
1 tl soodaa
3,6 dl vehnäjauhoja

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Muussaa banaanit, soseeseen kannattaa jättää hiukan sattumia. Lisää voi, sokerit, suola, mausteet, kananmuna ja jugurtti, sekoita hyvin. Lisää jauhot ja sooda, sekoita nopeasti ettei taikinaan muodostu sitkoa.
Kaada taikina vuokaan, paista uunin keskiosassa 50-60 min kunnes leivän keskelle työnnettyyn tikkuun ei tartu taikinaa.
Anna leivän levätä kymmenisen minuuttia, sitten kumoa se pois vuuasta ja anna jäähtyä mielellään ritilän päällä pyyhkeellä peitettynä. Leipä murenee helposti jos sitä yrittää verottaa lämpimänä, joten koeta olla kärsivällinen...lopputulos on sen arvoinen!
Leipää on helpoin leikata siististi terävällä leipäveitsellä.

Lauantai-ilta jatkuu täällä Star Wreck-leffan parissa.

Tri Hulda määrää eristysahdistukseen lääkkeeksi leivontaa ja pitkiä puheluita rakkaitten kanssa.

Leppoisaa viikonlopun jatkoa!


maanantai 13. huhtikuuta 2020

Hybridiaikaa - ruokalajien yhdistelystä

Noniin, noniin, siinä se sitten meni kevät vähän eri merkeissä kuin mitä meinattiin.

Tarkoitus oli huolehtia lapsista viikko-viikko-mallilla kuten ennenkin, touhuta, tutustua uuteen ympäristöön helmikuun lopun muuttourakan jälkeen ja nautiskella keväästä.
Tässä sitä nyt ollaan, suurin osa aikaa neljän porukalla kotona; kolmasluokkalainen käy etäkoulua, eskarilainen koettaa saada ajan kulumaan ja me vanhemmat olemme vallanneet makkarin ja keittiön etätyötiloiksi.
Nyt ruokaa menee aivan eri tavalla kuin ennen, ja luovuus on koetuksella koska toisto on aika usein menestyksen este. Ne tutut perusruuat kuten makaronilaatikko, kasvislasagne, possunlihakastike pottumuusilla ja siskonmakkarakeitto onneksi pitävät pintansa.

Etätyö on kiva juttu, meillä saatiin muutama viikko sitten etätyömahdollisuus taiottua koko henkilökunnalle ja mikäpä siinä kun kaffepaussilla voi lähteä jaloittelemaan tai heittäytyä sängylle pötköttämään.
Kun muu viriketoiminta on rajoitettua, leivonta on tullut takaisin elämääni. Olen parissa viikossa onnistunut taikomaan kauraleipää, mantelikorvapuusteja, sämpylöitä, suklaa-maapähkinävoi-kaurakeksejä, ja viimeisimpänä neronleimauksenani nykäisin vaihteeksi kasaan 10 pisteen hybridiruuan; pullanmakuisen pannukakun.

Kyllä, aivan näin - pullanmakuinen pannukakku sai jopa Pupun toteamaan, että olen ylittänyt itseni. Salaisuus on kokonaisessa kardemummassa ja vaniljasokerissa, jotka tuovat pannukakkuun aivan ihanan maun!

Olen aina suhtautunut kardemummaan varauksella, koska aiemman elämäni kokemukset olivat ne isot ja terävät palaset joita pullasta jäi hampaisiin ja jotka saivat vatsan närästämään. Itämaisessa kaupassa näin muutama vuosi sitten kokonaista kardemummaa, kokeilin, ja mielipiteet muuttuivat hetkessä. Itse kuorittu ja jauhettu kardemumma on maukasta ja raikasta, ja siitä voi erottaa jopa hiukan sitrusaromia. Kardemummaa varten pyysin Pupulta morttelin 40-vuotislahjaksi ja sillä sutaisen kardemummat jauhoksi hetkessä.
Kardemumman kotia täytyy hiukan painaa veitsellä, lautasen tai lasin pohjalla tai morttelin survimella että ne saa helposti kuorittua. Kun kota on pitänyt pienen narahduksen, sen saa auki sormin ja siemenet on helppo tiputella mortteliin.
Koska lapset olivat mukana herkuttelemassa, käytin tällä kertaa vain 10 kardemummankotaa mutta aikuisversioon menee 12-15 kappaletta.

Paistaminen on pientä kikkailua, koska paisto tehdään kolmella lämpötilalla mutta olen todennut tämän tavan itselleni toimivimmaksi. Jokainen voi paistaa pannukakkunsa ihan omalla tavallaan vaikka isomummolta perityllä paisto-ohjeella, ja varmasti tulee hyvää!

Tämä ohje on meidän sekaaniperhettä varten, mutta ohjeessa on mainittu myös vaihtoehdot joilla tästä saa helposti vegaanisen herkun.

Pullanmakuista pannaria varten tarvitset:

8 dl maitoa tai kasvimaitoa
3 kananmunaa tai vastaavan määrän kananmunankorviketta
100 g sulatettua voita tai vegaanista margariinia hieman jäähtyneenä

4 dl vehnäjauhoja, mieluiten täysjyvää, tai hiivaleipäjauhoja
1 tl suolaa
1,5 dl kotitekoista vaniljasokeria TAI 1,5 dl sokeria + 1 rkl vaniljasokeria
10-15 kardemummankodan siemenet hienoksi jauhettuna
1 tl leivinjauhetta

Vispaa kananmunat rikki tai laita kananmunankorvike taikinakulhooon, lisää maito ja rasva.
Lisää kuivat aineet, vispaa tasaisehkoksi ja jätä puoleksi tunniksi turpoamaan huoneenlämpöön.
Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.

Sekoita taikinaa pari sekuntia, kaada se syvälle uunipellille leivinpaperin päälle ja laita uunin keskiosaan. Anna kypsyä 10 minuuttia, laske uunin lämpötilaa 225 asteeseen ja jatka kypsennystä 15 minuuttia. Pannarin pitäisi tässä kohtaa olla jo hyvänvärinen. Laske lämpötilaa 200 asteeseen ja kypsennä vielä 15-20 minuuttia. Testaa kypsyys pannarin keskeltä kun se on ollut 10 minuuttia 200 asteessa ja katso jatkot sen mukaan.

Pannari maistuu ihan timanttiselta vaniljaisen kermavaahdon tai vaniljarahkan ja hillon kanssa, mutta tällä pannarilla voi korvata myös laskiaispullan - raasta mantelimassaa kermavaahdon joukkoon, kasaa pannarille ja laske miten monta sekuntia menee kunnes koko pannari on kadonnut!

Tässä alkaa olla pääsiäinen pikku hiljaa vietetty ja arki koittaa - pikkujutuilla arjestakin saa pikkuisen juhlavampaa.
Oikein hyvää arkea sinulle ja rakkaillesi, pysykää terveinä ja nauttikaa läheisyydestä!

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Uutta kokeilemassa - ruuanlaiton ajatuksellisuudesta



Hei muruskat ja hyvää uutta vuotta!

Se oli sellainen vuosikymmen. Viimeinen reilu vuosi on ollut rankka ja olen iloinen että se loppui. Uusi vuosi, uudet kujeet, eikös näin vallan sanota?

Meillä nämä uudet kujeet tarkoittavat elämäntapauudistusta joka ei lopu tammikuun loppuun. Me teemme Pupun kanssa kvartaalin mittaista ruokakokeilua ja katsotaan miten asiat muuttuu. Jos muutoksia tulee ja ne ovat hyviä, koetetaan jatkaa tätä pitempään.

Ideana on lisätä ajatuksellisuutta siihen, mitä syömme ja milloin.
Tarkoitus on, että jatkossa meillä prepataan ruuat pari kertaa viikossa, keskitytään käsittelemättöminä ostetuista raaka-aineista itse tehtyyn ruokaan ja silloin kun lapset eivät ole meillä, kotona on lähinnä vain kasvisruokaa. Pupu syö lähes joka arkipäivä lounaan ravintolassa, joten hän katsoo itse että lihan määrä lautasella ei ole tavaton (paitsi joka toisen viikon torstaisin jolloin Salon kantapaikassa on possunniskapäivä), kalaa ja keittoa tulee valittua useammin ja värikkäitten kasvisten määrä on mahdollisimman suuri.
Omassa työpaikassani on usein tapana perjantaisin vähän hurvitella ja käydä ulkona syömässä, enkä sen enempää aio kytätä mitä syön sen kerran viikossa. Kasvisruokaa joka tapauksessa, mutta joskus pizzaa, joskus meksikolaista, toisinaan burgeria tai nepalilaista.
Karkkipäivätkin löytyvät edelleen lauantaipäiviltä, mutta yrityksenä on pitää karkin tai muitten herkkujen määrä maksimissaan 100 grammassa.

Omana suurimpana ongelmanani on ollut arkisin huonot yöunet, jonka lisäksi työn kuormittavuus, koko ajan paheneva krooninen väsymys ja toisten ruokahuollon priorisointi vievät minulta energian hoitaa omaa ruokahuoltoani mallikkaasti. Kaikki tämä kostautuu niin että iltaisin kun tulen kotiin, minulla on just silloin nälkä ja jotta saisin ihan oikeata ruokaa, pitäisi ensin käydä kaupassa ja sitten vielä jaksaa tehdä sapuska valmiiksi.
Aika usein raaka-aineita on stashit täynnä mutta eipä löydy virtaa tehdä niille aineksille mitään. Tämän takia kotiruoka on tätä nykyä minulle usein muroja tai proteiinirahkaa. Se kostautuu ajan myötä kun ruokailutottumuksia ei ole vaan lähinnä napostelutottumuksia...

Pelkän ravinnon laadun parantamisen lisäksi kokeilussa olisi tarkoitus katsoa voiko ruokahävikki pienentyä kun ruuan esivalmistelee; kun ruoka on valmiiksi annosteltuna jääkaapissa ja vanhenemassa olevat raaka-aineet tulee käytettyä, tämä on hyvinkin mahdollista.

Hävikin välttäminen on usein melko helppoa ja tulos maukas kuten tänään - pari vajaata purkkia miniluumutomaatteja muuttui uunissa oliiviöljytilkan, suolan ja timjamin kanssa puolikuivatuiksi tomaateiksi jotka maistuivat vallan loistavalta soijapyöryköitten kastikkeen seassa.
Kastike oli muuten vain desi Pirkan kaurakermaa, kolme tippaa srirachaa, suolaa ja pippuria. Aikaa meni kokonaiset 3½ minuuttia, kun kuumensin jäiset pyörykät ja kastikkeen samassa kipossa 75% teholla mikrossa.
Lisäksi lautaseltani löytyi herne-pinaattisosetta ja paahdettuja pinjansiemeniä. Pupu söi lapsiviikolta jäänyttä broilerinjauhelihakastiketta ja täysjyväcouscousia.

Huomiseksi onkin työpaikalla nautittavaksi aamiaiseksi (sen tavanomaiseksi muodostuneen, ylihintaisen proteiinirahkan tai -vanukkaan sijasta) jotain proteiinijäätelön tapaista, eli tein toffeenmakuisesta proteiinivanukasaineksesta vanukkaan, maustoin sen teelusikallisella maapähkinävoita ja iskin pakkaseen.
Huomenna olemme paljon viisaampia sen suhteen, onnistuiko vaiko eikö! Lounaaksi listalla on hernesosetta, soijapyöryköitä, paahdettua punajuurta ja pestolla sipaistua uuniperunaa. Pihistelin soijapyöryköissä, koska herneet sisältävät myös yli 5 prosenttia proteiinia. Meillä on Pupun kanssa melko sama proteiinintarve josta kasvissyöjänä yritän jatkossa pitää paremmin kiinni. Pupun punttisalipäivinä hän hoitaa lisäproteiinit itse ruokavalioonsa.

Teen huomenna todennäköisesti 9-tuntisen työpäivän joten nälkä tulee ennen kuin lähden kotiin; iltapäivällä, puoli tuntia tai tunnin ennen kuin lopetan työt, syön salaatin jossa on sydänsalaattia, tuoretta pinaattia, puolikuivattua tomaattia, paahdettua punajuurta, porkkanaa, paprikaa, pinjansiemeniä ja punajuuren makua korostamassa hiukan raastettua tilsitjuustoa joka oli kovettunut jääkaapissa. Mitäpä sitä tuollaistakaan hukkaan heittää, joten otin Cuisipron raastimen kätöseen ja nyt  juustonrahtusella kruunattu mestariteos odottaa nälkäistä työläistä. 
Olen iltavuoroviikoilla aiemminkin testannut tätä kahdesti ruokailemista työpäivän aikana, ja se toimii. Eipähän ole sitten sudennälkä kun pääsee kotiin, vaan iltapala riittää. Ja yllättäen olen muuten paljon kivempi seuralainen kun en ole kotiin tultuani nälkäinen!

Teitkö sinä jonkin uudenvuodenlupauksen? Onko sinun uudenvuodenlupauksillasi taipumus pitää vai oletko niin kuin suurin osa meistä, joilla lupaukset unohtuvat suht sukkelasti..?
Seuraavassa postauksessani tuleekin sitten reseptejä. Tämä ei ollut uudenvuodenlupaus joten se pitää.

- Hulta