torstai 25. huhtikuuta 2013

Laukkujen hinnoista - keskihintaisten luksusmerkkien nousu ja tuho?

Huhheijaa!

Olipa taas päivä, PurseForumin Mulberry-palsta on käynyt kuumana Mulberryn ilmoitettua tulevien sesonkiensa laukkujen hinnannostoista. Mulberryhan on ollut se turvallinen ja ajattoman tyylikäs valinta, melko hintava mutta ei kuitenkaan ylihintainen. Hinta-laatusuhde on mennyt aika hyvästi käsi kädessä.
Vuonna 2009 Mulberry kuitenkin iski kultasuoneen lanseeratessaan Alexa-mallinsa, joka nosti merkin nuorten tyylitietoisten naisten huulille ja sai myyntikäyrät nousuun raketin lailla. Turvallisista, huomaamattomista tätilaukuista tulikin yhtäkkiä trenditietoisten suurin villitys ja Mulberry tarttui totta kai tilaisuuteen. Yksikään merkin uusista designeista ei ole osoittautunut yhtä suureksi menestykseksi kuin Alexa, mutta kylläpä noitakin myydään...ainakin niin kauan kun asiakkailla on varaa niitä laukkuja ostaa.

Viime päivinä myös Louis Vuitton on ilmoittanut hilaavansa laukkujensa hintoja ylös "tehdäkseen niistä vähemmän massatavaraa ja houkutellakseen luksuskuluttajia takaisin". Sorry pojat, mutta en ihan ymmärrä miksi yritätte tappaa hyvää lypsylehmää? Vuiskan canvaslaukut ovat jo vuosia olleet niitä tavan ihmistenkin tavoitettavissa olevia luksusunelmia, nahkaiset taas ovat jo sen hintaisia että eipä niitä tällaisen duunarin kannata edes vilkaista, tulee vain paha mieli. Miksi siis tehdä Burberryt ja toivottaa kuluttajat tervemenneeksi muuanne?
Burberryhan teki muutama vuosi sitten tosi kivasti, ja ilmoitti että Burberryn lippis päässä ei enää heidän omiin putiikkeihinsa pääse sisälle. Vähän kuin Johanna Tukiainen, joka teki Lööppijulkkis-biisin ja sitten parkui lehdistölle miten kyseinen tekele häntä loukkaa. Anteeks, mutta en ihan ymmärtänyt tätä logiikkaa. o_O

Menestykseen liittyy vääjäämättä myös hintojen nostaminen. Joidenkin Mulberryn mallien hinnat ovat lähes tuplaantuneet kolmessa vuodessa. Nyt maailman kassialmojen ykkösfoorumilla moni on jo vannonut, että ei enää syystä tai toisesta osta uutta Mulberry-laukkua; ne ovat hyviä, kauniita laukkuja mutta eivät niin hyviä ja kauniita että niistä ihan klassisista perusmalleistakin pitäis maksaa toista tuhatta euroa.
Eikä tässä maailmassa kyllä miun ja monen muunkaan mielest oo ylipäätään laukkua josta kannattaa maksaa tuollaisia summia, vaikka esmerkiks Chanelin Grande Shopping Tote onkin ehkä maailman kaunein ja ihanin. Sen hinta lasketaan jo useissa tuhansissa euroissa, ja vaikka kyse onkin meikätytön Pyhästä Graalista, niin mulla tuskin ikinä tulee olemaan - miinus tilanne että voitan lotossa muutaman miltsin - niin paljon rahaa että maksan laukusta sellaisia summia. Ihan jo periaatteenkin vuoksi. Ei sillä, etteikö ne tuhansien eurojen laukut olis vallankin upeita taideteoksia! Kyllä niitä kaukaa ihailee.

Kuinka ollakaan, tänään sähköpostiini oli ilmestynyt Tiger of Swedenin mainosposti kesän uusista laukuista. Tiger on muotoilunsa suhteen aika paljolti samoilla linjoilla kuin Mulberry, ja nahan ja työn laatukin ovat mielestäni melko lähellä toisiaan. Tai no, eivät ainakaan niin kaukana toisistaan että yli 700 (tulevaisuudessa yli 800) euron hintaero vaikkapa Bayswaterin ja Meyan välillä olisi mitenkään perusteltavissa.
Onhan Bays jonkin verran jämäkämpää nahkaa, mutta minua ei haittaa että laukku on hiukan vetelämpi - ainakin oma Meya Weekenderini on pehmennyt ihkusti ja sitä voi kantaa olallakin. Vaikka koska hantaaki on hiukan liian lyhyt, näytän varmaan hiukan toispuoleiselta gorillalta kun sitä rakasta veskaani roudaan. Toisaalta Baysin kahva on ihan yhtä lyhyt...toimivuus on muutenkin näissä laukuissa oikeastaan sama.


Allekirjoittaneen rakas matkakumppani, ikää vajaa vuosi ja kilometrejä takana jo kolmatta tuhatta


Tigerin ihanainen Avignon, kaunis ja edullinen vaihtoehto mm. LV Neverfullille, Mulberryn Dorset Totelle ja monelle muulle 2-3 kertaa kalliimmalle laukulle

Sama juttu Célinen hittituotteen, Luggage Toten ja Michael Korsin Selman kanssa; laukkujen koko, ilme ja tyyli ovat lähellä toisiaan, mutta hinnat yhtä kaukana kuin Maa Plutosta. Aina on vaihtoehtoja, jotka käyvät paremmin järkeen.

Ja ettei asia olisi liian yksinkertainen, niin onpa nuita myös monta muutakin merkkiä joitten laukut ovat tavan ihmisen saavutettavissa hinnan puolesta ja haluttavia tyylinsä ansiosta. Tosca Blu (Beauty Bag on aivan ihana!), Furla, Longchamp (ei pelkkiä värikkäitä nylonlaukkuja vaan myös todella upeita nahkaveskoja), PT Design, Lumi, Parikka ja Okay's (hyvä Suomi!)...kaunis laukku on ilo silmälle ja sielulle, mutta ois ihan kiva jos lompakko ei itkis verikyyneleitä sen takia. 
Taidan siis tulevaisuudessa metsästää sitä täydellistä second hand-Balenciagaa ja unohtaa Mulberryn kokonaan; ruottalainen vetää tässä kohtaa englantilaista höplään kuusnolla. Hapansilakkaa, sanoi engelsmanni.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kiitos kaunis, Mimmi!

Tällaista pukkaa.



Itse asiassa pukkasi jo ajat sitten, mutta en - tablet-laitteen ja Bloggerin keskinäisistä huonoista väleistä johtuen - saanut vastattua siihen. Mutta siis Kiitos ihanainen Mimmi! =) Arvostan kovasti. Jos joku jaksaa minun hölinöistäni edes minuutiksi kiinnostua, se ilahduttaa minua suunnattomasta. Blogi on tehokas tapa nähdä ajatuksensa tavallaan ulkopuolisen silmin; se myös toimii päiväkirjan korvikkeena. En ole koskaan ollut hyvä pitäytymään päiväkirjan kirjoittamisessa, mutta se on kuulemma menestyjän merkki...selittää aika paljon meikäläisen menosta! :D

Mutta nyt siis viralliseen osuuteen:
Tämän tunnustuksen tarkoitus on saada huomiota suhteellisen uusille blogeille joilla on alle 200 lukijaa. Tässä säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.

2. Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.

Oma tunnustukseni lähtee seuraaville blogeille (annan sen poikkeuksellisesti vain neljälle blogille, koska muut seuraamani blogit ovat kaikki megasuosittuja ja lukijoita niillä piisaa sadoittain):
http://landeliving.blogspot.fi/ - Minnin pohdintoja, tuunailua, maalaiselämää, ruokaa ja rakkautta.
http://bagmiss-laukkufriikki.blogspot.fi/ - Kassialmojen kokoontumispaikka. Ei enää blogisarjan untuvikkoja, mutta kiehtoo aina vain.
http://private-blend.blogspot.com/ - Toinen blogi, joka ei enää paini tulokassarjassa, mutta ruokkii henkisesti tällasta kassialmaa...
http://maarit-cocostyle.blogspot.com/ - Ammattistylistin blogi, joka on täynnä kauniita asioita. Ja korkokenkiä.
Viides blogi voisikin olla Mimmin oma, jonka kautta tunnustuksen sain. http://mimminmietteet.blogspot.fi/

Ihanaista viikonloppua, nauttikaa sateen tunnusta ihollanne ja haistelkaa maan tuoksuja - kevät on täällä!

torstai 18. huhtikuuta 2013

Deep shadows and brilliant highlights - rakkaudesta ja tanssimisesta


Pikku paussin jälkeen olen palannut PC-kantaan tabletista (jälleen), joten varautukaa siihen että tekstiä tulee!





Tässä päivänä muutamana hyvät ystäväni kaunis A ja komea J saivat toisensa. Ennen häitä piti kuitenkin viettää polttareita. Juhla oli pienimuotoinen mutta lystikäs tilaisuus pienellä porukalla, juhlakalun ystäväpiiri kun on levittäytynyt pitkin maata melko tehokkaasti ja oli toivottoman hankalaa saada koko porukkaa kasaan juuri sinä päivänä kun morsiamella sattui olemaan vapaata. Rynnäköimme yllättäen nuorenparin ovesta sisään - sulhasen suosiollisella avustuksella, kiitos J - ja onnistuimme yllättämään morsion sohvan pohjalta univormussaan (kukallisissa kalsareissa, t-paidassa ja villasukissa). J livisti välittömästi paikalta, ja akkain ilta alkoi...saunotimme morsiamen taikojen (ja jauhojen ja kananmunien ja katajien ja ties minkä kauneushoitojen) kera, söimme hyvin, joimme todella hyvin ja morsio arvuutteli kuka polttariakoista oli minkäkin lahjuksen mukanaan tuonut. Ilta päättyi pikkutunneilla samassa olohuoneessa, josta emme missään vaiheessa päässeet baariin saakka!


Seuraavana päivänä matkasin taas kohti kotia todella väsyneenä mutta onnellisena. Siinä bussin ikkunasta maisemaa katsellessani huomasin miten kaunis kotimaa minulla on. Sain muutaman loistavan otoksen kirkkaasta talvimaisemasta. Ajatukset palasivat edelliseen iltaan ja siihen rakkauteen joka on Aan ja Jiin välillä saanut jo vuosia kukoistaa. En voisi olla onnellisempi heidän puolestaan. Rakkaus kuitenkin on aika oikukas juttu, eikä juuri koskaan kovin yksinkertaista. Jossain rakkaus syttyy, toisaalla se sammuu, muualla se vain muuttaa muotoaan.

Isovanhempani olivat yhdessä lähes 5 vuosikymmentä. He eivät aina olleet onnellisia eikä elämä ollut helppoa, mutta he rakastivat toisiaan - ehkä hiukan eri tavalla kumpainenkin, mutta he pitivät yhtä, jakoivat elämänsä ja kasvattivat kolme poikaa. Viimeiseen kotona viettämäänsä viikkoon saakka isoisä toi isoäidille kukkia kauppareissuiltaan. Muistan, miten aina heillä käydessäni huomasin eteisen pöydällä (yleensä Iittalan) maljakossa olevan kukkakimpun. Aika omintakeinen herrasmieshän se pappa oli. Hän tiskasi, koska päivittäin kokkaava isoäitini halusi tiskikoneen ja tarkan markan mies ei moisia kotkotuksia kuunnellut.
Isoisän en koskaan kuullut sanovan kenestäkään pahaa sanaa. Hän kyllä saattoi nauraa ihmisten hölmölle käytökselle, mutta silti - herrasmies loppuun saakka.
Eräänä päivänä töissä huomasin tanssivani maitotölkit kädessä kylmähuoneessa kun eräs lembibiisini kajahti keskusradiosta. Samalla muistin, miten isoisäkin saattoi käydä tanssimaan olohuoneessa mukavan valssin kajahtaessa telkkarista. Joskus pienenä pääsin mukaan pyörähtelemään, toisinaan hän vain itsekseen hyräili ja tanssahteli. Kaikkien edessä ja täysin vailla häpeää, ihan vain siksi koska siltä nyt sattui tuntumaan että olis kiva tanssia. Onneksi olin yksin siellä maitokaapissa, koska pieni itku siinä pääsi. Ja taas pääsi, kun tätä kirjoitan. Mies, joka on ottanut osumaa kranaatista sodassa taistellessaan nuorena poikana, adoptoinut vaimonsa aiemmasta avioliitosta syntyneen pojan, auttanut aina kun apua on tarvittu, opetti myös minut tarttumaan hetkeen ja tanssimaan silloin kun musiikki soi. Koskaan ei voi tietää, koska biisi loppuu ja uutta ei enää alakaan.

Tänä päivänäkin arvostan ja rakastan isoisääni suunnattomasti, vaikka hänestä aika jätti pari viikkoa äkillisen sairastumisen jälkeen uutenavuotena 2002. Hän oli hienoin mies jonka tunsin, kiltti ja turvallinen. Elämässäni ei ole turhan montaa sellaista ihmistä ollut.
Ahti-pappa, toivottavasti voit olla minusta edes jollain tavalla ylpeä kun sieltä pilven reunalta kurkit menoani. Minä yritän. Ihan tosissani yritän.






Vielä yksi asia, jonka Ahti-pappan sairastaessa ja menehtyessä opin: jos joku on sinulle rakas, sano ja näytä se. Suutele ja halaa, kun siltä tuntuu. Elämä voi kääntyä hetkessä valosta varjoon.