torstai 26. helmikuuta 2015

Taas eukkoa viedään - muutoksista ja lähtemisestä

Reilu 3 vuotta sitten tein ison muutoksen ja lähdin Naantalista Helsinkiin. Vaihdoin työtä, myin asunnon, jätin taakseni paljon pahaa ja monta rakasta. Jumiutumisen tunne oli niin vahva viimeisinä vuosina että tunsin välillä tukehtuvani. Joskus pitää repäistä mutta sen vastapainoksi täytyy myös osata asettua ja antaa elämän mennä hiljalleen eteenpäin.

Mutta. Nyt sitte tapahtuu taas Hultan elämässä! Murun kanssa ollaan puhuttu, että jos tuossa huhtikuun lopulla hilattais kamat samaan kämppään. Viimein. No, kohtalolla oli muita ajatuksia.

Ajatuksena oli rauhassa etsiä työpaikka Tampereelta, tehdä samoin myös asunnon kohdalla ja sitten rauhassa muuttaa. Erään todella ruman ja epäammattimaisen välikohtauksen seurauksena päätin kuitenkin nakata hanskat tiskiin ja irtisanouduin työstäni.
Moni olisi kauhistunut ja vain niellyt kaiken koska "nykyään on niin vaikeat ajat". Minua eivät onneksi enää moiset höpöhöpöt pidättele - kirjoitin välittömästi irtisanoutumisilmoituksen ja palautin työvälineet. Minun ei tarvitse sulattaa mitä tahansa. Siispä kiitos hei.

Kun kotimatkalla soitin Murulle aamuhämärissä, vastapuoli oli lievästi sanottuna hiukan pihalla mutta silti kovasti empaattinen. Minuun valettiin jo siinä paikassa pieni ripaus uskoa ja toivoa siitä, että olen tehnyt oikean ratkaisun. Olo oli lievästi hämmentynyt ja järkyttynyt mutta silti kevyt.

Myöhemmin päivällä jatkoimme keskustelua Murun kanssa. Kuulin sen, mitä halusinkin; "Irtisano kämppä ja tuo kamat mun luo, kyllä me täällä mahdutaan olemaan kunnes löydetään yhteinen". Ah. Kauniita sanoja. Hyväksyntä ja toisen halu olla yhdessä vaan jaksaa lämmittää.

Eipä olisi tämäkään rykäisy voinut tulla parempaan aikaan; kuu ei ole vielä loppunut eli ehdimme Murun kanssa irtisanoa asuntomme ja nyt on jo pari uutta, isoa katsottuna. Sellaista joista löytyy riittävästi neliöitä minulle, Murulle, pojille sekä perheelle ja ystäville.
Työasiatkin alkavat näyttää valoisalta. Vaikka nuorena sitä kuvittelee olevansa kuolematon ja ne turhat luulot kyllä karisevat iän myötä, minulla on aina ollut lähes samanlainen kova luotto itseeni kaikessa muussa. Se muistuttaa vähän tuota kuolemattomuusajatusta. Minä selviän aina. Nyt vielä entistä paremmin sen tiedon vahvistamana, että minun ei tarvitse selvitä yksin. ME selviämme. Jos luulen että en jaksa kulkea eteenpäin, vierelläni on ihminen joka tietää että löydän voimani kunhan saan hetken levätä. Itse joskus unohdan sen ja kuvittelen etten jaksa tai pysty.

Monesti synkimmässäkin tapahtumavyöryssä on hyvän siemen piilossa. On itsestä kiinni, antaako sen kasvaa. Se tarvitsee vain valoa, lämpöä ja kosteutta. Valoksi kelpaa elämänilo, lämmöksi rakkaus ja kasteeksi vaaditaan usein myös muutama kyynel. Muutos voi olla pelottava asia, mutta siihen kannattaa silti mennä mukaan. On hyvä asia päästä eteenpäin.


Siispä kamelit kasaan aavikolta ja karavaania kuormaamaan! Matkaaaaaan!
- Hulta

maanantai 16. helmikuuta 2015

Rakkaudesta yhteen sun toiseen - Ystävänpäiväburgerit

Murun kanssa asumme toistaiseksi kaukana toisistamme, ja tapaamme yleensä kerran viikossa 2-4 päivän ajan. Kahden kaupungin välillä poukkoillaan vielä parisen kuukautta, mutta olen päättänyt että sitten saa riittää, karistan viimein pääkaupungin tomut jaloistani. Murun kanssa meiltä siis vielä hetken aikaa puuttuu yhteinen arki. Elämme jatkuvaa juhlaa - kun tapaamme, ne yhteiset hetket ovat tosiaan juhlaa ja harvinaista herkkua. Vaikka pyrimme pitämään tapaamisen väliajat korkeintaan viikon mittaisena, emme voi tuosta vaan piipahtaa toistemme luona vaikka työpäivän jälkeen ja jäädä yöksi tai käydä pikavisiitillä ja siitä suunnata kotiin nukkumaan.

Koska yhteiset hetket ovat spesiaalijuttuja, myös ruoka on useimmiten spesiaalia. Yleensä keittiössä touhuaa allekirjoittanut, joka tekee käytännössä kaiken alusta loppuun itse. Murulla on nimittäin aivan jumalaisen ihana, iso keittiö jossa mahtuu touhuamaan ja siitä puuhaamisesta vieläpä nauttii! Tuskin maltan odottaa yhteenmuuttoa, yhteistä isoa keittiötä ja arkisia kokkailuhetkiä. Nykyinen keittiöni on niin säälittävän kokoinen koppi, että vaikka aika usein Muru haluaisikin auttaa, eipä vaan mahdu sekaan. Sääli, koska kovin näppärästi tuo tekee mitä pyydetään.
Muru on myös aika haka tekemään aamiaista - kestosuosikkini hän taikoo jo käden käänteessä. Lemppariaamiaisleipäni on jälkiuunipalat, joitten päällä on juustoa, paistettu kananmuna (mausteena reilusti paprikaa ja mustapippuria) ja tomaattia (joka tulee kuorruttaa todella siveettömällä määrällä vastarouhittua mustapippuria). Aika usein saan tällaisen aamiaisen joko sänkyyn tai olohuoneen sohvalle tarjoiltuna. Minä kun en _todellakaan_ ole aamuihminen, vaan mieluiten ryömin soffannurkkaan peiton kanssa heräilemään noin tunnin ajaksi ennen kuin voin sanoa olevani täysin tolkuissani...jos nyt silloinkaan olen mitenkään normaalin ihmisen tasolla.

Muita yleisiä ruokia/yhteisiä herkkuja ovat mm. lasagne, tortilla - se espanjalainen munakas johon tupataan perunaa, tomaattia, paprikaa, sipulia ynnä muita hyvyyksiä, Muru on jo melko etevä tämänkin kanssa - ja burgerit. Viimeksimainitut ovat meillä juhlaruokaa, jolla on juhlistettu viimeksi ystävänpäivää. Ainoa asia josta emme ole tämän sapuskan kohdalla päässeet yhteisymmärrykseen on järjestys, jossa burgeri kasataan joten Muru tekee omansa milloin mitenkin, minä taas kasaan Hese-veteraanin ja kymmenientuhansien hampurilaisten kokemuksella aina saman kaavan mukaan. Mutta kukin tyylillään. Kunhan eivät minun purilaistani kasaa miten sattuu.

Koska burgerin sielu syntyy monesta asiasta, on vaikea antaa yhtä Ainoaa Oikeaa ohjetta. Ohjeita voi muunnella mielensä mukaan; minä se en syö lihaa, joten tein omat pihvit Punnitse ja Säästä-kaupan Burgermixistä vähän mausteita lisäillen. Myös kastikkeet ovat täysin omavalintaisia, mutta tällä kertaa tuli niin loistavat systeemit että oksat pois!
Sämpylä on oleellinen osa burgerin makua, rakennetta ja kasassapysymistä. Liian pehmeä pulla saattaa repeillä, liian napakka tai sitkeä taas tursuttelee sisuksensa pihalle kun sitä puree. Oikeaoppinen hampurinsämpylä on aina hyvä veto. Pehmeä, hyvänkokoinen ja maukas. Tässäkään kohtaa en tietenkään mene sitä helpointa tai itsestäänselvintä reittiä vaan pitää säätää, vehnä kun aiheuttaa minulle vatsanväänteitä. Koetan siis välttää valkoista vehnäjauhoa mahdollisimman paljon, meillä purilainen kasataan usein joko tavallisen Reissumiehen tai Reissumies-ruissämpylän väliin. Leivän voi paahtaa joko pannulla leikkuupinnat alaspäin tai uunissa leikkuupinnat ylöspäin. Tällöin ulkopuoli pysyy pehmeänä eikä sämpylä sitkisty tai kuivu, ja täytteet pysyvät siellä missä on toivollista. Eli sisällä.

Juhlapäivän burgereihin tein extrana karamellisoitua sipulia. Tätä herkkua ei vielä saa Suomesta valmiina - Timo ja Puljonki, vink vink - joten pikkuisen pitää pipertää ja nähdä vaivaa vaikka tämä todella isolla kädellä helpotettu ohje onkin. Kun ihan kunnolla aletaan tekemään, kaivetaan vähän punkku- tai portviinipulloa ynnä muita juttuja esiin ja käytetään toista tuntia aikaa. Mutta silloinkin lopputulos on vaivan arvoinen!

Jos saatavilla ei ole 17% rasvaa sisältävää jauhelihaa, osta 10-prosenttista ja pekonipaketti. Silppua pekoni hyyyyvin pieneksi silpuksi ja sekoita jauhelihaan. Rasvaa tarvitaan pihveihin, jotta ne eivät kuivu kypsennettäessä. Paljon rasvaa joka tapauksessa tihkuu pois paiston aikana, joten se kaikki 17% ei tosiaan päädy syötäväksi asti. Jos ei joku ole niin ahmatti että käy pillillä imemässä pannulta mehut. Varmasti ainakin Ameriikassa tällaisia tapauksia on ihan vapaalla jalallakin...

Kas tässä siis Ystävänpäiväspecialhampurilaisten ohje. Sopii mihin tahansa ajankohtaan, jonka haluat sisältävän nautiskelua ja leppoisaa tekemistä. Pihvien kokoa muuttamalla tästä ohjeesta tulee 2-4 purilaista; itse käytän pihvien tekoon häränsilmämuottia, joka on noin 10 cm halkaisijaltaan. Tai 8. En tiiä ku en ole mitannut. Mutta tällainen muotti on kyseessä. Löytyy mistä tahansa keittiötarvikkeita kauppaavasta liikkeestä muutamalla eurolla.
Muotti isketään suoraan kuumaan pannuun rasvan sekaan, pihvimassa painellaan sisään ja muotti nostetaan pois. Toimii niin soijaburgereitten kuin jauhelihankin kanssa. Nämä täyslihapihvit kyllä "vähän" vetäytyvät ja muuttavat muotoaan paistaessa, joten en tiedä maksaako vaivaa käyttää muottia vai onko järkevämpää muovata pihvit käsissä. Tärkeintä on, että pihvit eivät ole keskeltä paksumpia kuin reunoilta; mieluummin päinvastoin. Muodot ovat sitten mitä ovat, liha tekee mitä tahtoo. Koskapa siihen on järkipuhe tehonnut. Meillä yksi pihvi näytti enemmän sydämeltä kuin pyöreältä. Olihan tuo somaa ystävänpäivänä, mutta aika dorkan näköistä purilaisessa.

Kastikkeeksi sopii mikä tahansa majoneesi tai sen tapainen valmiste. Meillä oli tällä kertaa Kavlin jalapeno-hampurilaiskastiketta ja Hesen valkosipulikastiketta. Voit käyttää tasan juurikin sitä mitä mielesi tekee; chiliketsuppi, tartarmajoneesi, hampurilaiskastike, paprikamajoneesi, barbecue-kastike, kurkkumajoneesi, chilimajoneesi, kaikki toimii! Aika usein pyöräytän oman majoneesin alusta asti, ja yleensä siitä löytyy ainakin sipulia, valkosipulia, tuoretta ja kuivattua paprikaa, dijon-sinappia, chiliä, tomaattia muodossa tai toisessa ynnä mitä muuta nyt sattuu tulemaan vastaan mauste- tai jääkaapissa.

Mutta eikös me kuitenkin tästä jo hommiin, pelkällä puheella ei herkut valmistu!

2-4 burgerpihviin tarvitset:

400 g nauta-, nauta-sika- tai sikanautajauhelihaa, 17% rasvaa
tai
400 g 10% jauhelihaa ja 150-170 g pekonia
1 rkl öljyä
1½ tl tomaattipyrettä
 ½ tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta (savustettua tai ei)
½ tl korianteria
 ½ mustapippuria
1/4 tl suolaa (unohda tämä jos käytät pekonia)
1 tl Srirachaa, Poppamiehen Barbadosta tai muuta tulista kastiketta
pinnalle mustapippuria a paprikajauhetta

 Karamellisoitu sipuli syntyy näistä:
2 isohkoa sipulia
1 valkosipuli
1-1½ dl vettä
voita, öljyä, suolaa

Lisäksi tarvitset:
sämpylöitä
cheddarsulatejuustosiivuja
jääsalaattia tai suikaloitua jäävuorisalaattia
½ sipulin hienoksi hakattuna
1 ison tomaatin siivuina
maustekurkkusiivuja, mielellään ohuita
majoneesia tai muuta vastaavaa
ketsuppia, sinappia, Srirachaa tms vahvaa kastiketta

Silppua ½ sipuli erittäin hienoksi ja leikkaa loput ohuiksi suikaleiksi. Silppua valkosipuli. Laita pannu levylle keskilämmölle (4/6) ja nakkaa perään loraus öljyä, reilu nokare voita, sipulisuikaleet ja 1/4 tl suolaa. Anna sipulin hikoilla ja ruskistua rauhassa, kääntele silloin tällöin. Ole varovainen, ettei sipuli kärvenny liian tummaksi. Syvä kullanruskea sävy on hakusessa.
Aloita samalla pihvien valmistus:
sekoita vähintään litran vetoisessa mikronkestävässä kulhossa öljy, tomaattipyre, chilikastike ja muut mausteet. Kuumenna mikrossa parikymmentä sekuntia, kunnes seos on kuumaa ja kuplii hiukan. Anna jäähtyä.
Kun sipulit ovat saaneet kauniin, tasaisehkon värin pintaansa, vedä niitä hiukan kasaan ja sirottele päälle valkosipuli. Anna hautua pari minuuttia. Sekoita valkosipulit sipulien sekaan, anna ottaa väriä puolisen minuuttia ja kaada päälle ½ dl vettä. Anna kiehua melkein kuivaksi, lisää vielä ainakin puoli desiä vettä (niin että sipulit peittyvät), anna taas kiehua välillä hiukan sekoittaen kunnes pannulla on tasaisen ruskea sipuliseos josta on lähes kaikki neste haihtunut. Kaada sipulit toiseen astiaan, ota pannu pois levyltä mutta älä pese sitä. Pihvit saavat sipulin paistoliemenjämistä ihanan aromin!
Sitte takasi pihvien kimppuun:
Kippaa jäähtyneiden mausteiden päälle jauheliha (ynnä pekoni, jos käytät sitä) ja hienoksihakattu sipuli. Sekoita tasaiseksi, mutta älä yhtään pitempään kuin on pakko.
Jos aiot tarjoilla esim. lohko-, verkko- tai ranskanpottua lisukkeena, laita ne tässä kohtaa uuniin.
Laita pannu takaisin levylle, nosta lämpö teholle 5/6 ja laita pannulle hiukan öljyä ja nokare voita. Kun voi on hiukan ruskistunut, muotoile pihvit ja paista hyvin ruskeaksi. Käännä varovasti, mausta paprikalla ja mustapippurilla ja silloin tällöin valele pannulle valunutta lientä pihvien päälle. Tämä auttaa pitämään pihvit mehukkaana. Kun pihvit ovat kypsiä - eli kun tökkäät pihviä ja ulos tulee kirkasta/ei-veristä nestettä - nosta pannu levyltä.
Nakkaa sämpylät uuniin pottujen seuraksi tai kuumenna ne kuivalla pannulla.

Kasaa burgerit. Kukin tekee omalla tyylillään, mutta oma burgerini rakentui näin:
sämpylän pohja
ketsuppia
Srirachaa
sinappia
raakaa sipulia
maustekurkkua
jalapenomajoneesia
salaattia
juustoa
pihvi
tomaattia
karamellisoitua sipulia
valkosipulikastiketta
salaattia
sämpylän kansi

Melko hehkeät tunnelmat oli kun näitä yksissä tuumin ääntä kohti tuupittiin, Murun mukaan oli parhaat burgerit jotka olen onnistunut pyöräyttämään. En valita, sillä kritiikki on yleensä aiheellista ja rehellistä!

Leppoisaa alkavaa viikkoa kaikille, muistakaa että laskiaisen jälkeenkin voi syödä laskiaispullaa kunhan kutsuu sitä talvipullaksi. Ja jos vain saa, niin miulle sekä hilloa että mantelia...

-Hulta

perjantai 13. helmikuuta 2015

Ituhipin paluu - simppelisti luomumpaa kauneutta

Hilipatahoooi!
It's back. The bitch, I mean. Tuli pidempi paussi postauksien väliin (taas), mutta jotenkin vaan ihan kertakaikkiaan takki oli välistä tyhjä. Monta kertaa istuin pitkiäkin aikoja koneen edessä ja yritin miettiä jotain sanottavaa tai kerrottavaa. Ei tullut ees mitään kivaa reseptiä mieleen. Joulukuinen uupumus-ahdistus-väsymysjakso oli aika kova paikka ja siitä tässä on toivuttu. On ollut mahtavaa huomata, että täysien työviikkojen tekeminen ja työn ja muun elämän haasteista selviäminen onnistuu taas paremmin.

Tässä on käyty vähän matalissa fiiliksissä myös sen takia, että isoäidistäni aika jätti muutama viikko sitten. Emme olleet enää pitkään aikaan läheisiä, mutta häntä on isolta osalta kiittäminen siitä että olen jo pikkutyttönä hurahtanut keittiöpuuhiin. Aivan kuin oma isäni oppi isoäidiltään, myös minä olen saanut monet opit isoäitini hellan ääressä. Siitä kiitos.
Olen aina ajatellut, että kädentaidot ovat paras tapa pitää suvun perinteitä yllä. Jokaisessa työssä elää silloin pala menneisyyttä ja omia juuria. Se on rakkautta. Sitä sorttia joka jatkaa omaa elämäänsä, vaikka sukupolvia katoaa ja ihmiset lakkaavat olemasta. Sidos joka kantaa isoisoäitiini ja sitä kautta kauemmas vuosien ja sukupolvien taakse on rihma joka ei katkea. Säie pitkässä pirrassa, pisara sitä ikuista virtaa joka ei pysähdy.
Joka kerta kun kokkaan esiäitieni resepteillä, tunnen olevani heitä lähellä.


Mutta siitä ituhippeilystä! Olen taistellut "hankalan" ihoni ja hiuspohjani kanssa niin kauan kuin jaksan muistaa. Luomukosmetiikka on auttanut paljon, ja olen pyrkinyt eroon turhista kemikaaleista entistä tomerammin.

Kun ikää kertyy, iho tarvitsee enemmän hoitoa ja kosteutta. Silmänympäryksiäni olen hoitanut pitkään pelkällä aloe vera-geelillä mutta vuosi sitten totesin, että eipä enää riitä. Kaupan voiteet ja geelit on kokeiltu vuosikymmen sitten ja kusetukseksi todettu - silmänympärysvoiteista esim. Cliniquen All About Eyes teki silmäluomeni niin rasvaiseksi että vedenpitävä ripsiväri valui pitkin poskia.
L'Occitanen Angelikankukkasilmänympärysgeeli toimi sinne päin, mutta en lopulta ollut siihenkään niin tyytyväinen että olisin maksanut pienestä pullollisesta pitkälti kolmattakymmentä euroa. Toiminnan naisena siis kehitin oman silmänympärysvoiteeni.
Laitoin pieneen (juurikin tuosta L'Occitanen geelistä sossuamaani) rolleripulloseen 1 osan jojobaöljyä ja 5 osaa aloe veraa. Ravistelin pulloa kuin raivotautinen apina, ja tuloksena oli nätisti emulgoitunut seos jota olen tyytyväisenä sutinut silmänalusiini viime kesästä asti. Voide on riittävän kosteuttavaa ja samalla niin nopeasti imeytyvää, että voin melkein heti sen päälle heittää valokynän ja puuterin eikä meikki valu mihinkään. Hintaa tälle tekeleelle tuli ehkä melkein 50 senttiä? Luomua ja halpaa yhdessä paketissa, minun lempparia!
Joskus kun olen unohtanut ottaa kosteusvoiteen tai jojobaöljyn mukaan, olen matkalla sutaissut tätä tötkyä koko naamaani ja hyvinpä se siinäkin hommassa toimii. Pitänee siis ensi kerralla tekaista isompi satsi.

Ihonpuhdistukseen olen tuonut uusia tuulia ruusuveden avulla. Kasvovesiä en ole aiemmin voinut käyttää, koska iho on kasvoveden antamalla voimalla saanut inspiraation puhjeta aivan uskomattoman komeaan kukkaan. Kukka se on nimittäin pizzakin. *eiku*
Ruusuvettä on käytetty ihonhoitoon jo kauan, ja varsinkin kasvovetenä se on suosittua. Päätin siis kaivaa kaapista oman ruusuvesiputelini - olen sitä pääasiallisesti kakkuihin käyttänyt mutta miksipä ei omaan pärstäänsäkin vois kokeilla - ja sen perinteisen l'Occitanen Angelikapuhdistusgeelin perään sitten sutaisin vielä pesun jäljiltä kosteaa naamaani ruusuveteen kastetulla pumpulitupolla. Se oli muuten kerrasta menoa! Niin ihana tuoksu ja pehmeä iho, joka ei kiristellyt yhtään vaikka yleensä pesun jälkeen noin 5 sekunnissa alkaa tuntua että iho on jotain vanhan satulanahan ja hapankorpun välimaastosta olevaa hiekkapaperia. Eipä oo enää...ruusuveden perään luottokosteuttajani jojobaöljy, silmänympäryksiin ja satunnaisiin näppyihin reipas töräys aloe vera-geeliä ja päätä tyynyyn. Aamulla iho on ollut pakkaskeleistä ja lämmityksestä huolimatta hyvässä kunnossa, eikä kuivia läiskiä ole enää ilmaantunut.

Aamuisin olen aiemmin pessyt naamani samaisella angelikankukkapuhdistusgeelillä, vaikka tiedän että se rasittaa ihoa turhaan. Jollain nassu vaan on pakko puhdistaa, ja koska ei kasvovettä niin sitte kovempaa tavaraa. Mutta jos ruusuvesi toimii illalla, niin miksei myös aamullakin puhdistamiseen; pyyhkäisy ruusuveteen kastetulla pumpulitupolla, Lumenen seerumi ja Frantsilan Ruusuvoide päälle, meikki naamaan ja menoksi. Iltaan mennessäkään ei niitä kirotun kuivia läiskiä ole näkynyt, vaikka aiempina talvina on tuntunut että naama irtoaa kappaleina. Erävoitto!

Ruusuvesi valmistetaan ruusun terälehdistä tislaamalla. Sitä löytyy käytännössä kaikista etnokaupoista, 250-millinen puteli irtoaa parilla eurolla.


Kuva lainattu valmistajan sivulta

Myös appelsiininkukkavesi toimii ihonhoidossa, se on hiukan hintavampaa ja sitä löytyy myös etnokaupoista. Ruusuveden ja appelsiininkukkaveden ominaisuudet eroavat toisistaan, ja ruusuvettä suositellaan varttuneemmalle iholle kun taas appelsiininkukka toimii parhaiten nuoremmalla iholla. Itse en näistä niin välitä, seuraavalla etnokauppareissulla ostan appelsiininkukkavettä. Aion alkaa sekakäyttäjäksi. Porttiteoria osoitti taas pitävyytensä!
Kuva lainattu valmistajan sivulta

Kesällä ruusu- tai appelsiininkukkavettä kannattaa pitää jääkaapissa suihkepullossa, josta sitä on ihana ruuttasta naamalle aina välillä. Virkistää, raikastaa, kosteuttaa. Muutama tippa glyseriiniä, E-vitamiinipitoista öljyä tai aloe veraa tuo vielä extrakosteutusta kehiin. Suihkautus tukkaan menoillan alla tuo kuontaloon varsin kivasti pehmeyttä, kiiltoa ja vastustamattoman tuoksun.

Jos pihassa sattuu ruusupuskat rehottamaan, ruusuvettä voi valmistaa itsekin. Tarvitset vain tislattua vettä ja ruusun terälehtiä, kattilan, kannen, jäitä ja kulhon. Tässä varsin mallikas video aiheesta:



Hiuspohjastani olen ollut enemmän huolissani. Se on oikutellut todella raskaasti, ja vain Rauschin leskenlehtishampoo on toiminut edes sinne päin ja rauhoittanut päänahkaa. Hinta on melko suolainen - lähemmäs 20 € pienenpuoleisesta putelista mutta kestääpähän sitte useamman kuukauden - ja saatavuus heikko, joten olen etsinyt muita ratkaisuja.

Mikään kampaamoiden myymä ultrasuperherkkähajutonväritönparabeenitonsilikoniton tuote ei ole antanut loistotuloksia. Taannoin aloeostoksilla ollessani myyjä sattui tuuppaamaan Esi-merkkisen 99,9-prosenttisen aloegeelin esitteen mukaani, ja sitä tarkemmin tutkiessani huomasin että valmistaja suosittelee käyttämään geeliä myös shampoon ja hoitoaineen korvikkeena. Minä tästä innostuin ja vinkki meni välittömästi kokeiluun. Heureka! Se toimii sittenkin!
Siis aivammahtavaa, levitin vain ruokalusikallisen verran aloe veraa hiusten tyveen, hieroin hiukan ja annoin vaikuttaa sen aikaa että sain itseni muuten pestyä. Latvoihin en laittanut geeliä ollenkaan, latvoja nyt ei muutenkaan tarvitse hinkata sillä ne puhdistuvat siinä sivussa. Sitten huuhtelu, lopuksi kylmällä vedellä, ja voi että miä sanon jotta kyllä kelpaa! Tukasta tulee pehmeä, hiuspohja ei kiristele ja päänahka ei irtoa kappalina.
Sitähän se aiemmin oli; ongelmani ei ollut hilse vaan herkkä päänahka joka reagoi kaikkeen kuivumalla ja hajoamalla palasiksi. Nyt päänahka on kosteutetun ja terveemmän oloinen ja entistä parempi jokaisen pesun jälkeen. Pesuväli on pidentynyt 3-4 päivästä 5-6 päivään. Hiukset ovat kevyemmät, kiiltävät ja terveemmän näköiset.
Ne kerrat kun olen käyttänyt jotain muotoilutuotetta, olen huuhtonut tukkani ensin läpikotaisin ja vasta sitten alkanut aloen kanssa puljaamaan. Muuten riittää vain kastelu.
Koska tukkani on luonnonkihara, sipaisen hiusten latvoihin pari tippaa argan- tai jojobaöljyä vähän pahinta pörröisyyttä kesyttämään. Muut hoitoaineet ovat tässä viikkojen kuluessa tulleet tarpeettomiksi.

Kuva lainattu valmistajan sivulta


Nyt toilettilaukkunikin alkaa olla jo melko kevyt; reissulle riittää mukaan aloe vera, ruusuvesi, puhdistusgeeli, jojobaöljy, kasvoseerumi, silmänympärysvoide ja kosteusvoide. Näillä hoituu kaikki päästä varpaisiin.

Ei-luomuiluaatoksena tässä on viime aikoina päässä pyörinyt ajatus tukan värjäämisestä. Hennasin tukkaani toistakymmentä vuotta, ja nyt olen saanut kasvatettua kaikki vanhat värit pois. Siis sen "tummanruskean" (eli sinimustan, kiitos Color XXL), värinpoiston ja tasoittavan vaalenruskean joilla pari vuotta sitten leikin hennauksen jälkeen.
Hiukan aina välillä kutkuttaa ajatus punapääksi palaamisesta, mutta ne hetket kestävät yleensä ehkä minuutin ja tulen taas järkiini. Tukkani kun on nykyään luonnostaan vaaleanruskea, sellainen jota "Caramel"-nimellä väriputelin kyljessä mainostetaan. Joskus tulee mieleen että jotain raitaa vois...mutta sitten alan miettiä, miten kamalan vahvoja aineita siinä joutuu päähänsä lykkäämään. Ja lopultahan ne kaikki myrkyt päätyvät luontoon, joten siinä kuolee se viimeinenkin into asiaan. Puhumattakaan siitä muovin määrästä, mitä pelkästään yhteen väripakkaukseen kuluu! Ai kauhhi, hirveitä ongelmia...ehkä tästäkin pääsemme taas yli ja eteenpäin, toistaiseksi teen värjäyskokeiluja korkeintaan sävytehoitoaineilla. Jos vaikka niskavillansa värjäis, ihan vaan toisten kiusaksi jos ei muuten. Koska muodin orjien riesana oleminen on mainiota hupia!

Leppoisaa laskiaisenodotusta, kaipa myö jottai pullaa joskus tässä...
-Hulta