perjantai 16. toukokuuta 2014

Sydämen asialla - Huulipunavallankumous

Tänään on Tärkeä Päivä. Minulle ironian sävyttämällä tavalla erityisen tärkeä, sillä olen teemaan sopivasti sairaana. Tänään vietetään Huulipunavallankumouksen päivää, jonka tarkoituksena on muistuttaa naisia sydän- ja hengityselinterveyden tärkeydestä. Päivän kunniaksi kannustetaan naisia käyttämään voimakkaanväristä huulipunaa, jolla on voimaannuttava vaikutus. Ainakin minuun (ja mitä ilmeisimmin "muutamaan" muuhunkin) se toimii. Joskus melkein liian hyvin...
Siis kaikki siskot ja miksei edistykselliset veljetkin, punaista huuleen ja paanalle!



Itse vietän tänään kotipäivää kuten melkein koko viikon tähän saakka. Haahuilen siis kotona yksin huulet vadelmanpunaisina, mutta kai sekin lasketaan? Vähän niinkuin erakkojen touhua - hiljainen yhden ihmisen protesti jota kukaan muu ei pääse todistamaan mutta jolla on silti merkitystä.
Syy erakoitumiseeni tosin on aika typerä. Ei mitään ylevää aatetaustaa tai muuta periaatetta jonka nimissä vetäytyä maakuoppaan.



Vanha tuttavani hinkuyskä on tehnyt comebackin elämääni. Tämä on jo kolmas kerta kun teen tuttavuutta kyseisen taudin kanssa, ja jokainen kerta on edellistä inhottavampi. Käsittämättömän mahtavaa siis. Sopii kyllä päivän teemaan, mutta ironian määrää ei pysty sanoin kuvailemaan. Ennemmin juhlisin tätäkin elämän päivää vaikka käymällä lenkillä...mutta sellaisista höpötyksistä ei tarvitse hetkeen perustaa, tästä toivutaan taas kuukausikaupalla.
Ehkä sitte ensi vuonna juoksen sen Helsinki Midnight Runin johon tänä vuonna piti päästä mukaan. Nyt keskityn siihen että jaksan kävellä kauppaan ja takaisin, koska viimeistään huomenna sekin reissu on tehtävä. Tällä hetkellä se tuntuu mahdottoman suurelta ponnistukselta, mutta niitä jokaiselle tulee eteen. Mittakaavat vain vaihtelevat. Joskus pelkkä siivouskaapille käveleminen tuntuu ihan huimalta ponnistelulta (tämä tosin johtuu enemmän ehkä siitä että siivoaminen on pakkopullaa ja sen välttelemiseen voin käyttää ihan uskomattomat määrät energiaa - kuka siinä enää sitte jaksaa siivota?). Leikkauksen jälkeen 200 metrin edestakaiseen matkaan kului pari tuntia lepotaukoineen. Edellisen hinkuyskän jäljiltä kolmen kilometrin juoksulenkki tuntui aivan Himalajanvalloitukselta. Jotkut hullut taas juoksevat niin päättömiä määriä että sitä tunnetta pitää hakea maratonilta tai jopa ultrajuoksusta.
Tällä haavaa riittää haasteeksi 700 metrin kävelymatka ja kauppakassin laahaaminen kotiin. Lähden valmistautumaan koitokseen.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, täällä Hulda Huoleton, Zakopanen mäkimonttu.


PS. Sadepäivää piristää kummasti hyvä kirja. Kaivoin hyllystä Kathryn Stockettin Piiat-opuksen, ja aion sen seurassa viettää päivän peiton alla. Jos et ole vielä nähnyt Piiat-leffaa tai lukenut kirjaa, niin nyt kipin kapin korjaamaan aukot sivistyksessä! Parempaa kokonaisuutta saa hakea kissojen ja koirien kanssa.

torstai 15. toukokuuta 2014

Kätevä emäntä leipoo - säätämisen hyödyllisyydestä

Leivoin taannoin kakkuja. Tarvitsin kahden ison kakkupohjan lisäksi yhden pienen kakkupohjan. Koska a) en omista pikkuista kakkuvuokaa ja b) olen laiska (enkä viitsinyt alkaa isosta kakkupohjasta leikkaamaan pienempää), päätin inssata leivinpaperista pannan jolla rajata kakkutaikina ja pyörittelin vielä leivinpaperimyttyjä pannan ja vuoan reunan väliin rakennelmaa tukemaan.
Ja kyllä kuulkaa kannatti - hyvin onnistui!



tiistai 6. toukokuuta 2014

Älä laihduta-päivä - itsekritiikistä ja rakkaudesta

Tänään 6.5. vietetään Syömishäiriöliitto SyLin Älä laihduta-teemapäivää. Teemapäiviä on mielestäni nykyään jo liiaksikin, mutta tämä osui suoraan hermoon koska olen pikkutytöstä asti kärsinyt syömishäiriöstä. Tai itse asiassa -häiriöistä; olen käynyt läpi kolme häiriötä ja isolta osin jo toipunut niistä. Ikinä en kuitenkaan voi sanoa olevani täysin terve, ja joudun tarkkailemaan omia ajatuksiani todennäköisesti lopun elämääni. En voi alkaa tiukalle itukuurille tai laskea kaloreita, koska se menee liian helposti liiallisuuksiin. En voi antaa periksi itseinholle tai verrata itseäni muihin, silloin pirut nostavat välittömästi päätään.

Moni ei ole ollut yhtä onnekas, vaan on menettänyt elämänsä tai henkensä syömishäiriöille. On vaikeaa kuvitella julmempaa sairautta, joka veisi itsetunnon ja elämänhalun yhtä tehokkaasti. Maailma pyörii vain ruuan, kaloreitten ja itseinhon  ympärillä, ystävät ja perhe voivat jäädä kokonaan taka-alalle kun sairaus kiristää otettaan.
.
Syömishäiriöön voi sairastua kuka tahansa, ja usein sairastuneen läheiset eivät alkuun edes huomaa mitään. Laukaisevia tekijöitä voivat olla mm. korkea itsekritiikki tai muitten asettamat vaatimukset, median luoman epätodellisen ihmiskuvan ihannoiminen, trauma tai - omalla kohdallani tätä oli ehkä suurin usyy - vanhempien ja sukulaisten negatiivinen kommentointi ulkonäöstä tai painosta.
Olen aina ollut pitkä ja roteva, mutta olen aina saanut kuulla isältäni ja äitini isältä, että naisen kuuluu olla laiha. Muistan äitini kieltäytyneen antamasta minulle purkkapalaa, koska "siinä on viis kaloria". Joten menin ja söin sitte pullaa koska purkassa on niin paljon kaloreita ettei sitä voi kymmenvuotiaalle antaa. Jokainen voi ihan itsekseen miettiä, miten kieroa viestiä lapselleen välittää, kun tämän elämä jo varhaisnuoruudessa vyörytetään täyteen kaloreita, mahdottomia naisihanteita, negatiivista minäkuvaa ja kelpaamattomuudentunteita. Isäkultani heitti vielä lisää vettä kiukaalle haukkumalla äitini ulkonäköä ja ilkkumalla tämän ikuista laihdutuskierrettä. Olemme äidin kanssa samanmallisia, pitkiä ja leveäperäisiä, joten siihen laihan naisen ihanteeseen emme tule ikinä kumpikaan pääsemään. Mutta teki eetua teini-ikäisen itsetunnolle, kun erosta katkeroitunut mies tulee kotiin ja ilmoittaa tyttärelleen nähneensä tämän äidin kylillä ja samaan hengenvetoon toteaa että "On se lihonnu, kintut entistä enemmän pihdillä ja perse vaan leviää"...joo. Harmittaa, etten silloin osannut sanoa isälleni vastaan. Äitiä hän ei sanoillaan loukannut, mutta minua siräkin pahemmin. Vanhempien sanoilla on lapsille valtavan suuri merkitys, vaikka kritiikki ei kohdistuisikaan lapseen itseensä.

Nyt olen onnellinen omana itsenäni, vaikka kiloja kannankin liikaa. Tipauttelen niitä pikku hiljaa ja huolehdin terveydestäni. Elokuun loppuun mennessä aion juosta viimein sen kympin jota varten en ole parina viime kesänä päässyt (hinkuyskän takia, hah!) treenaamaan.
Toivon, että jokainen tänään miettii omia asenteitaan sekä toisia että itseään kohtaan, ja ymmärtäisi myös armollisuuden merkityksen. Parikymppisenä on helppo vihata reisiään vaikka niillekin voisi vaihteeksi olla kiitollinen niiden päivittäin suomasta tuesta. Kukapa nyt tukastaan tykkäisi, mutta mitäpä jos yrittäisit hyväksyä että ne luonnonkiharat hiukset näyttävät aina hyvältä pienellä pörrötyksellä ja piikkisuora tukka taas on helppo laittaa huolitellun näköiseksi - jos jokainen opettelisi löytämään  plussia asioista jotka omasta mielestä vaikuttavat pelkiltä miinuksilta, maailmassa olis paljon enemmän onnellisia ihmisiä.Kun on onnellinen omana itsenään,  onnea on helppo levittää ympärilleen. Terveen kehonkuvan ja hyvän itsetunnon omaavien vanhempien lapset ovat taatusti onnellisempia ja pienemmässä vaarassa joutua ongelmiin syömishäiriöitten kanssa kuin itseensä negatiivisesti suhtautuvien lapset.

Jos olet huolestunut omasta tai läheisesi suhtautumisesta ruokaan, laihduttamiseen tai omaan kehoonsa, lisätietoa syömishäiriöistä löydät osoitteesta http://www.syomishairioliitto.fi/
ja Älä Laihduta-teemapäivästä http://www.syomishairioliitto.fi/ajankohtaista/tapahtumat/ala-laihduta-6-5-2014-tapahtumat.html 
Oikein ihanaa kevätpäivää ja hyvää laihduttamattomuspäivää kaikille!

- Hulta

PS. Vaikka tänään ei laihduteta, niin voi silti syödä terveellisesti ja herkutella. Kokeile Vähän Järkevämpiä köyhiä ritareita;  paahda pari siivua pullaa tai paahtoleipää, lisää kyytiin marjasurvosta, hedelmäsosetta tai hilloa ja kruunaa vaniljarahkalla tai vaahdotetulla vaniljakastikkeella