lauantai 11. elokuuta 2018

Lehmän lepopäivä - vegaaniherkuttelua helpon kaavan mukaan

Nå men jotta! Se on kuulkaas kesä onneksi kääntymässä loppusuoralle, harvakseltaan sitä on näin pahasti helteen takia kärsitty koko perhe. Itse vetäisin kunnon helleuupumuksenkin kehiin, oli nimittäin aika herkät tunnelmat siinä.

Muutto kangastelee horisontissa, huomenna lähtee ensimmäiset tavarat maan tasalle säilöön. Kolme viikkoa ennen varsinaista muuttoa siksi, että talon hissi menee maanantaina remonttiin. Neljäs kerros ja hissiremppa olikin juuri sitä, mitä toivottiin...onneksi toisessa päässä meitä odottaa iso, toimiva hissi ja 14,5 lisäneliötä! Ja luojan kiitos Pupun kanssa hoksattiin tilata muuttofirma auttamaan, ettei tartte ihtiään tappaa ihan täysin kampetta raijatessa.

Mutta! Kuulkaapas. Se on niin, että maapallo hukkuu sontaan ja kasvihuoneilmiö ei ainakaan tällä menolla ole hidastumassa. Sen takia olen pikku hiljaa fiilannut omia ruokailutottumuksiani vegaanisempaan suuntaan ja myös muita valintoja on mietitty; kierrätellään, ostetaan enemmän pakkaamattomia elintarvikkeita, koetetaan muistaa se kirottu, aina hukassa/kotona oleva kauppakassi ja pidetään kasvisruokapäiviä.

Tänään oli karkkipäivä, ja sen kunniaksi päätin kokeilla vegaanista nachojuustoa värkätä ihan omin kätösin. Olin varautunut siihen, että homma menee turaamiseksi ja tulos ei todellakaan ole sitä mitä netin ja Youtuben perusteella voisi kuvitella.
Ylläri, se toimi sittenkin! Parista desistä cashew-pähkinöitä tuli puolisen litraa juustokastiketta.
Hintakaan ei huimaa päätä, satsin hinnaksi jäi ehkä pari euroa.

Raaka-ainelista sisältää ravintohiivahiutaleita, joka on vähän eksoottiselta kuulostava raaka-aine, mutta ravintohiivaa löytyy mm. Tokmannilta ja lähes kaikista tavarataloista. Sitä myydään myös oluthiivan nimellä. Kyseinen hiiva on inaktiivista, eli siitä ei turpoa maha tai ala kaasuja pukkaamaan mistään reiästä. Ravintohiiva on luonnon arominvahvenne ja superfood; se sisältää runsaasti proteiinia sekä B- vitamiineja ja se korostaa makuja luonnollisesti. Lisäsin ravintohiivaa myös lasagnen juustokastikkeeseen juustoista makua korostamaan, toimi siinäkin.

Kuva: Tokmanni

Muuten raaka-ainelistalla on aika tavanomaista kampetta; mausteita, sitruunanmehua, sipulia ja valkosipulia. Jos käytät sipuli- tai valkosipulijauhetta, suosittelen että lisäät kaikki ainekset blenderiin ja annat liota pari minuuttia. Maut irtoavat paremmin. Jos aiot tarjota juustokastiketta myös lapsille tai muille herkkätunteisille, voit huoletta jättää srirachan pois ja vähentää tarvittaessa myös jalapenojen määrää.

Pähkinöitä pitää liottaa jääkaapissa yön yli. Jos kuitenkin hätä on suuri ja kroppa vaatii juustua NYT, niin homma hoituu vartissa kiehuvan veden kanssa. Siis kippaa kiehuvaa vettä pähkinöitten päälle, peitä astia ja anna tekeytyä vartin verran.

Aletaankos hommiin?

Tarvitset:

Blenderin, veitsen ja leikkuulaudan, raastinraudan, teesiivilän sipulin mehustamiseen, astian pähkinöitten liottamiseen, nuolijan ja pienen kattilan.

2 dl cashew-pähkinöitä, suolaamattomia ja paahtamattomia
vettä liotukseen

1 valkosipulinkynnen muutamaan palaan pilkottuna tai 1 tl valkosipulijauhetta
½ keskikokoista sipulia hienoksi raastettuna tai 1 tl sipulijauhetta
1 dl ravintohiivahiutaleita
½ tl suolaa
1 tl savupaprikaa
1 tl paprikajauhetta
2 rkl sitruunanmehua
4 jalapenosiivua
1-2 tl srirachaa
mustapippuria
2-2,5 dl vettä

Valuta pähkinöistä liotusvesi pois. Raasta sipuli hienoksi ja puristele siitä teesiivilän läpi mehu blenderiin. Tällää blenderiin pähkinät, pari desiä vettä ja loput raaka-aineet. Pöristele täysteholla pari minuuttia, kunnes seos on täysin sileää. Maista ja lisäile mausteita varovasti, koska erityisesti tuliset maut voimistuvat seosta lämmitettäessä.

Siirrä seos kattilaan ja lämmitä va-ro-vas-ti hyvin pienellä teholla, samalla koko ajan nuolijalla pohjaa myöten sekoitellen. Seos palaa todella helposti pohjaan.
Lämmitä viitisen minuuttia, kunnes juustokastike on paksuuntunut. Lisää tarvittaessa vielä tilkka vettä, jos soosi käy liian paksuksi.

Juustokastikkeen voi tarjoilla lämpimänä tai kylmänä, herkkua se on joka tapauksessa...
Oi kyllä!


Ihanaista elokuuta, muistakaa nauttia loppukesän pimenevistä, tuoksuvista illoista!

- Hulda

maanantai 28. toukokuuta 2018

Uudelleenkeksimys - yrteistä ja näkemysten muuttamisesta

Nå mutta! Vahinkoko lie, tai sitten ei, mutta tässä sitä taas ollaan. Hiukan yllytettynä tosin, DeliVerde pyysi minua jakamaan béarnaisereseptini ja sen sijaan että lykkäisin sen pelkästään heidän Facebook-sivuilleen, päätin jakaa sen myös teidän kanssanne. DeliVerden IHANA ranskalainen rakuunaruukku muutti meille viikko sitten, ja viikonloppuna käytin ensimmäistä kertaa ikinä pelkkää tuoretta rakuunaa bearnaisen tekoon. Useimmat kilpailijat nimittäin maistuvat lähinnä rairuoholta (eli ei juuri millekään) tähän ihanaan maukkaaseen rakuunaan verrattuna ja tarvitsevat tuekseen myös roppakaupalla kuivattua rakuunaa.

Jotain muutakin tässä nyt on tapahtunut.
Olen nimittäin hiukan muuttanut näkemyksiäni muun muassa bearnaisen valmistustavan suhteen.

Aiemminhan ainoa oikea bertsa oli se vesihauteessa vatkattu ihanuus. Päätin kuitenkin, Keith Floydin inspiroimana, testata toista tapaa - sulatin voin ja vatkasin sen keltuaiseen.  Käytin sitruunamehun lisäksi myös hiukan omenaviinietikkaa. Tuloksena olikin varsin ihana, hiukan paksumpi bearnaise!

Työvälineiksi riittää sulatusastia jossa on kaatonokka, vispilä (sähköinen tai käsikäyttöinen, itse käytän joko käsikäyttöis-mallia tai sauvasekoittimen vispilää) ja sekoituskulho.

Mutta mitäpä tässä horisemaan, aletaas keräillä raaka-aineita.
2 henkilön (tai yhden ahneen mokoman) soosiin tarvitset:

1 keltuaisen
n. 100 g voita
1-3 rkl sitruunanmehua
½-1 tl omenaviinietikkaa
n. 15-20 isoa rakuunanlehteä

Sulata paloiteltu voi mikrossa. Sekoita voita sulattamisen aikana jotta se ei livistä kiposta vaikkapa mikron seinille.
Revi rakuunanlehdet suurinpiirtein sentin silpuksi.
Laita sekoitusastiaan keltuainen ja rakuuna. Lurauta päälle parin teelusikallisen verran voisulaa ja vispaa. Kun seos on tasaista, lisää taas saman verran voita ja vispaa. Sitten voitkin alkaa lisäämään voita parin ruokalusikallisen verran kerrallaan vispailun välillä tai vaihtoehtoisesti kaataa voin ohuena nauhana samalla kun vispaat. Kun kaikki voi on käytetty, lisää ½ tl etikkaa ja ruokalusikallisen verran sitruunanmehua. Sekoita reippaasti 10-20 sekuntia ja maista. Lisää tarvittaessa rakuunaa, etikkaa tai sitruunaa.
Mitä enemmän kastiketta vatkaat etikan ja sitruunan lisäämisen jälkeen, sen paksumpaa siitä tulee.
Tarjoile kastike huoneenlämpöisenä.

Toinen asia josta olen muuttanut näkemystäni on se, että lankkuperunat ovat paras kaveri bertsalle. Tämän päivän mielipide on se, että ehdottomasti paras kumppani näin ihanalle bearnaiselle on korillinen rouskuvan rapeita bataattiranskalaisia. Ja ehkä briossisämpylään väsätty tuplajuustovegeburgeri.

Kolmas asia josta olen muuttanut näkemystäni on se, etten osaa pitää mitään ruukussa kasvavaa hengissä. yli 2 kuukautta sitten ostetut yrtit ovat edelleen hengissä ja voivat hyvin! Kun keittiön ikkunalla on pieni tuoreyrttitarha, yrttien kulutus on meillä moninkertaistunut. Viimeksi eilen napsin tomaattikastikkeeseen tuoretta rosmariinia, sitruunatimjamia ja ruohosipulia.
Olen hieman kuohuksissa tästä keski-ikäistymisen aiheuttamasta viherpiperrysgeenin aktivoitumisesta jonka seurauksena huomaan jo kaipaavani yrttien kaveriksi jotain isompaa, kuten puutarhaa hoidettavaksi. Somebody call for help.

Seuraavaksi aion järisyttää maailmaani lisäämällä bearnaiseen myös hiukan sitruunatimjamia. Mutta siitä sitten toisella kertaa...