Joulukalenteri - joulu(lahja)ostoksista

Olen ihan avoimesti shoppaholisti ja mestariostostelija. Tämä taito on osin geenien - kiitosta vaan äitee - sekä myös tiukan treenin tulosta. En käytännössä ikinä maksa mistään täyttä hintaa, ja jaksan kytätä haluamaani tuotetta vaikka vuosia kunnes löydän sen hintaan jonka olen valmis maksamaan. Joka on korkeintaan 60% normaalihinnasta, yleensä alle puolen.
Joskus harvakseltaan haaskaan rahaa normaalihintaisiin tuotteisiin, mutta silloin on kyse jutusta joka on jo sellaisenaan silmissäni arvokkaampi kuin mitä siitä pitäisi pulittaa. Olen oppinut arvostamaan myös hyväkuntoista käytettyä merkkitavaraa, esimerkiksi laukuistani suurin osa on tätä nykyä käytettynä ostettuja kuten myös 2 Murun minulle synttärilahjaksi antamaa laukkua.

Vuosien varrella löytöjen tekeminen on käynyt entistä helpommaksi, ensin kivijalkakirppisbuumin, sitten Huuto.netin ja myöhemminTori.fin ansiosta. Tänä päivänä myös Facebook on täynnä kirppisryhmiä, joista voi löytää todellisia aarteita - uudenveroista tai uutta tavaraa, jonka hinnasta on jo petäjäiset tippuneet pois. Olen jo pitkään hyödyntänyt näitä kaikkia tahoja ja säästänyt hirveät määrät rahaa!

Kuva lainattu intentionalbygrace.com

Jouluostoksia tehdessä kannattaa hyödyntää samoja periaatteita. Jos tuote on uusi, alkuperäisessä pakkauksessaan ja laput kiinni, miksei sitä voisi ostaa yksityishenkilöltä liikeyrityksen sijaan ja antaa lahjaksi? Jos olet tehnyt mahtavan löydön, mikään ei estä sinua antamasta sitä lahjaksi ihmiselle jonka tiedät arvostavan.
Äitini sai viime jouluna lahjaksi kalliin merkkilaukun, joka on edellisessä elämässään palvellut mallikappaleena. Suoraan pakasta vetäistynä en olisi ikinä pystynyt laukkua ostamaan. Nyt äidillä on tyylikäs, laadukas laukku joka kestää vuosia ja vuosia ja jollaiseen hän tuskin olisi itse käynyt rahaa lykkäämään. Samoin minulla on 2 ihanaa laukkua, malleja ja värejä joita olen pitkään himoinnut (eikä niitä enää valmisteta), ja olen saanut ne lahjaksi rakkaimmaltani. What's not to like?

Ei näin.

Syksyllä kaupat tyhjentelevät kaikkea mahdollista varastoistaan. Kannattaa miettiä kauas eteenpäin. Onko kummilapsesi lähdössä talvella ensimmäiselle etelänmatkalleen? Hän saattaisi arvostaa uusia uikkareita ja uimaräpylöitä. Kesätavaraa, myydään pilkkahinnalla pois elokuun alessa.
Onko ystävälläsi taas vuoden vaihtuessa edessä se jokavuotinen elämänmuutos ja kuntoilun aloittaminen? Hän tuskin pahastuu saadessaan kivoja urheiluvaatteita. Kesätavaraa, myydään pilkkahinnalla pois.
Onko isäpuolesi innokas grillaaja, joka talven keskelläkin kaivaa grillin lumen keskeltä ja iskee pihvit tulille? Hänellä on taatusti tarvetta parilapannulle, savustuslaatikolle, teräsvartaille...kesätavaraa, myydään pilkkahinnalla pois.
Onko kummitätisi kova kutomaan? Rakastaako hän vahvoja, kirkkaita värejä? Varmasti ilahtuu saadessaan värikkäitä lankoja. Kesämallistoa, myydään pilkkahinnalla pois.

Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Mieti mitä lahjottavat harrastavat, mitä merkittävää heidän elämässään tapahtuu nyt tai lähitulevaisuudessa, mitä heillä on ja mitä heiltä puuttuu. Sivulauseissa voit saada selville yllättäviä asioita. Joskus tulee lipsauteltua jotain puuttuvasta lämpimästä huovasta sohvannurkassa kippuroidessa, toisinaan kalareissusta palatessa sadateltua pohjaan jäänyttä uistinta.
Seuraile myös minkätyylistä tavaraa ihmisillä on; kovin yksinkertaiseen tyyliin mieltyneelle en suosittele äärest kruusattua enkä päinvastoin.

Eikä näin.

Yksi ohje minulla on ylitse muiden; keskity laatuun, älä määrään. Yksi hyvin harkittu ja taiten valittu lahja on parempi kuin 10 sinne päin osunutta. Parempi ympäristölle, parempi lahjan saajalle ja parempi lahjan antajalle. Et tuhlaa rahaa, luonnonvaroja etkä aikaa niiden 10 melkeintarpeellisen jutun haalimiseen, kun mietit tarkkaan ja ammut suoraan napakymppiin. Vähemmän saastetta, vähemmän vaivaa, vähemmän myös yleensä rahaa haaskattuna. Win-win.

Vaan näin.

Myös joulukoristeita, kodintekstiilejä ynnä muuta kannattaa ostaa alennusmyynneistä. Tammikuussa kaikki jouluaiheinen on ongelmajätettä ja pilkkahintaista. Moni ei ajattele nenäänsä pitemmälle, vaan ostaa uusia koristeita ja muuta seuraavan joulun alla vaikka tammikuussa ostaen saisi samat tavarat vähintään puoleen hintaan. Kun ostaa harkiten, säästäen ja tarkasti valikoiden, ne uudet joulutavarat voi sitten loppiaisena tuupata muitten kamppeitten kanssa vintille odottamaan.

Monesti ainoat asiat jotka taitavan lahjanostajan löytöjä yhdistävät, ovat huokea hinta sekä se että niille tulee varmasti käyttöä saajan elämässä. Jollain tavalla ne osuvat ytimeen ja täyttävät kolon jonka olemassaoloa saaja ei ole ehkä edes tiedostanut. Miä harvemmin kyselen ihmisiltä mitä nämä tahtovat lahjaksi, vaklaan kyllä sitäkin enemmän... :D

Ensimmäinen lahjaostokseni saapunee kotiini huomenissa. Silloin pitäisi postiluukusta kolahtaa juttu, jonka ostin käyttämättömänä ja maksoin 30% oikeasta hinnasta. Tiedän ja toivon sen olevan tulevalle kantajalleen mieluinen, sillä siinä yhdistyy tämän sydäntä lähellä oleva harrastus, juuri oikea tyyli sekä materiaali jota olen hänen nähnyt usein käyttävän.

Yksi rivi Joulukirjan lahjasivulla on täytetty. Monta riviä odottaa vielä täydennystä, mutta ei ole mitään syytä stressata, tässä on vielä kuukausikaupalla aikaa. Hyvä olo kyllä iski saman tien, kun voin olla rauhassa tämän yhden tärkeän ihmisen lahjan suhteen; hoidossa on!

Onko lukijoissa myös supershoppailijoita? Miten te hoidatte joulun kaltaiset pakolliset kuviot? Stressaten? Löysin rantein?

Muissa uutisissa: kesänuhaa pukkaa, sukujuhlaa pukkaa, töitä pukkaa. Perusmenoa siis, ryyditettynä nessuilla ja kröhällä...

- Hulta

Joulukalenteri - suunnittelun hyveistä

Nonni, johan se oli jo aikakin tehdä ensimmäinen jouluaiheinen postaus. Joten täältä sitä nyt tulee, tuutin täydeltä kilikelloja ja tähtisadetikkuja! Tinkelitong!

Ei, en ole seonnut (ainakaan entistä pahemmin) enkä ole repinyt kalenterista 4 kuukauden verran lehtiä välistä, vaan ihan oikeasti alan suunnitella joulua heti juhannuksen jälkeen. Ihan näillä näppäimillä kaivan Joulukirjan esiin, katselen mitä viime jouluna saatiin, annettiin ja syötiin. Koska rakastan joulua ja sen valmistelemista, kyseessä on lähinnä nautinnon maksimointi ja silkka ilonpito.

Ihanan Marja-Liisa Pitkärannan joulukuvia on tuhansia, ja nämä vaan saavat juuri oikealle mielelle vaikka keskellä kesää!

Olen monelta kuullut saman virren, ettei joulua ja siitä stressaamista haluta aloittaa ennen kuin on aivan pakko. Tehostettuna tuskaisella ilmeellä ja voihkimisella. Ymmärrän tämän asenteen kyllä täysin; jos ihmisen aikuisiän kaikki joulut ovat olleet täyttä ruljanssia ja stressiä ja väentungosta ja perheelle kiukkuamista, eipä siinä paljon iloista joulua vietetä.

Miun logiikalla hyvin valmisteltu on enemmän kuin puoliksi tehty.
Jos laatikot ovat paistovalmiina pakkasessa syyskuun puolella ja joulukakku leivottuna samoihin aikoihin, ei tarvitse hikoilla tukka märkänä keittiössä koko joulunalusviikkoa.
Jos lahjat on ostettu ennen lokakuun loppua, ei tarvitse tuskailla ruuhkissa ja onpa siinä myös laskujeni mukaan melkein kaksi kuukautta aikaa pakata ne.
Jos sipulihillo ja piparit ovat tehtynä ja joulupullat pakkasessa itsenäisyyspäivän jäljiltä, ei tarvitse panikoida yllätysvieraista tai pitkäksi venähtävistä illoista uunia vahtien.
Jos sinapit ja sillit on tehty viikkoa ennen jouluaattoa, aatonaatolle jää vain muutama ruoka tehtäväksi.
Mieti, jos tämän joulun aatonaattona olisikin hommia murto-osa entisestä ja täts it. Houkuttaako?

Viksu shoppailija aloittaa joulusuunnitelmat jo tässä kohtaa vuotta. Ennen syksyn alennusmyyntien alkua kannattaa tarkkailla niitä, joita on jouluna tarkoitus lahjoa. Mistä he puhuvat, mitä tarvitsevat tai kaipaavat elämäänsä, onko jotakin mennyt rikki tai onko harrastusvälineiden päivittämiselle otollinen aika?

Kun alet sitten alkavat, on aika lähteä ihan noin muuten vain katselemaan mitä löytyy. Talous pysyy tasapainossa ja menot jakautuvat tasaisemmin vuodelle, kun ostokset hoitaa vähän kerrallaan eikä maksa täyttä hintaa tavarasta. Olen laskenut, että pääsen noin puolta halvemmalla kun siinä muitten shoppailujen ohella pidän silmät auki ja ostan joululahjat syksyn mittaan.
Säästän myös omia hermojani ja vältyn hirveiltä kriiseiltä kun paineita ei ole - käsi ylös kaikki jotka vihaavat joulua sen valmistelun ja erityisesti joululahjaostoksien aiheuttaman stressin takia?

Jouluruokiakin voi jo nyt valmistella, vaikka sato ei olekaan vielä kypsynyt. Jos teet englantilaista jouluvanukasta, laita kuivahedelmät likoamaan alkoholiin nyt. Sama juttu, jos haluat tehdä panettonea tai hedelmäkakkua. Oma prosenttikakkuni lähtee tuossa syyskuun paikkeilla työn alle enkä ole ottanut tavaksi liottaa hedelmiä etukäteen, mutta jouluvanukas olisi mielenkiintoinen kokeiltava joten saatan sitä testata. Siispä syyskuun laivareissulta nappaamme rommipulloa mukaan!

Itsenäisyyspäivä on oikein näppärä päivä kasata perhe yhteen ja leipoa. Meillä perinteisesti ainakin pipareita pyöritellään koko perheen voimin.

Marja-Liisa Pitkäranta

Tiivistettynä meikäläisen jouluvalmistelukalenteri näyttää tältä:

ELOKUU

Lahja- ja ruokalistojen miettimistä, urkkimista ja vakoilua
Kuivahedelmät likoamaan

SYYSKUU

Laatikoiden valmistus paistovalmiiksi pakkaseen
Alennusmyyntien koluamista pieninä annoksina, ostoksia aina kun jotain sopivaa tulee eteen

LOKAKUU

Prosenttikakun leivonta, (jouluvanukkaan valmistus) (mikäli jaksan vaivautua) (ehkä) (ehkä en)
Lahjojen shoppailua ja pakkaamista


MARRASKUU

Lahjojen pakkaamista
Fiilistelyä ja glögi-kynttilänvalo-Loiri-iltoja

JOULUKUU

Itsenäisyyspäivänä/-viikolla piparien leivonta, sipulihillon valmistus sekä pullien leivonta ja pakastus

Viikko ennen aattoa sinapin ja sillin valmistus

2-3 päivää ennen aattoa joululeivän leivonta ja lohen graavaus

Aatonaattona maksalaatikon, sallatin ja sienisalaatin valmistus, kinkun keittäminen ja glaseeraaminen, laatikot jääkaappiin sulamaan pakkasesta, graavikalan leikkaus, riisivanukkaan ja glögikastikkeen valmistus aattoaamua varten

Aattona laatikoitten paisto, ruokien esillepano

Kuten huomaatte, aattona ei tarvitse paljon hikoilla tai ahistella tekemisen keskellä. Aatonaattona riittää 3-4 tunnin puristus, jonka jälkeen kaikki on käytännössä täysin valmista. Siksi joulu on meillä nautinnollinen, rento ja ennen kaikkea ihana juhla jota odotan joka vuosi aina vain suuremmalla innolla. Tänä vuonna sinäkin voisit kokeilla joulua pitkän kaavan mukaan, kerrankos sitä uusia juttuja kokeillaan. Jos vaikka oliskin rento ja helppo joulu tänä vuonna..?

Eipä kai paljon muuta mielessä - näin 14-tuntisen työvuoron, saunan ja pienen yömyssyn päälle on hyvä kiepsahtaa peiton alle ja nukkua melko lailla kellon ympäri. Jos vielä huomenna sais aikaiseks leipoa jotain hyvää, lupasivat sadepäivää eli todennäköisesti ei ole mitään menoa tiedossa.

Hilipatahei!
-Hulda

Ei mitään muttia ku vermuttia - nautiskelusta ja perinneherkuista

Tuli käväistyä maaman luona, ja koska oli hyvä syy herkutella niin niinpä myö tehtiin. Eilen illalla nautiskeltiin Naantalin rannan terasseilla parit kylmät ja auringonpaistekin oli pitkästä aikaa ihan kivaa vaihtelua Tampereen sataa-paistaa-sataa-ei sada-sataa-ruletille.

 Sauli on kotona mutta lippu tipahti salosta juuri ennen kuvan ottamista.

Martini Bianco maistui pitkästä aikaa niin hyvälle - valkoisen makean vermutin ihana rosmariininen aromi sopii loistavasti kesäisiin päiviin ja iltoihin! Opin sitä juomaan 2002 Ruotsissa sukuloidessani, siellä pruukattiin ottaa pikku hömpsyt ennen ruokaa. Ja kyllä toimii edelleen, pitää vissiin hommata kotiin pikkuinen puteli jos vaikka toisenkin kerran tänä vuonna tulee ryypiskeltyä. Ruuanlaittoon käytän mieluummin extrakuivaa vermuttia, tämä makea on tosiaan vain juomiseen soveltuvaa miun mielestä.

 Kaunein auringonlasku löytyy Uuden Killan terassilta. Lasissa kesäsuosikkiani Martini Biancoa.

Koska ei ollut mitään syytä katkaista hyvin alkanutta putkea, niin tänäänkin herkuteltiin. Päivän ruokalistalla oli lehtikaalipastaa ja uunijuustoa.

Lehtikaalipasta syntyy 10 minuutissa ja uunijuusto reilussa puolessa tunnissa. Kannattaa siis aloittaa uunijuustosta ja kun se on valmista, raapaista pääruoka kasaan.

Miten moni tunnustaa maistaneensa uunijuustoa viimeisen 10 vuoden aikana? Ja miten moni oli jo ehtinyt unohtaa tämän herkullisen ja helpon jälkiruuan kokonaan? Itselläkin on aikaa, ei nyt ihan vuosikymmentä, siitä kun viimeksi herkuttelin kotitekoisella uunijuustolla. Lapsuudessa sitä tuli mutustettua vähän väliä, kun kesäpaikan naapuri sattui olemaan lehmätilallinen ja sieltä tuli ainakin kerran kesässä ternimaitoa josta sitten isoäiti taikoi juustoa. 

Äitee katsoi uunijuuston ohjeen vanhasta keittokirjasta, mutta itse asiassa maitojauhepaketissakin on oikein pätevä ohje. 

Tätä ohjetta noudattaen onnistut aina, ja ohjetta voi myös tuunata; "taikinaan" voi lisätä vaikka vaniljaa tai sitruunankuorta, tai kypsennyksen puolivälissä voit ripsutella pintaan vaikka vaniljasokeria tai kanelia ja sokeria kuten äitimuori tänään teki. Syötiin sitte omppuhillon kanssa se juusto. 

Valion uunijuusto-ohje on lyhykäisyydessään tällainen: 

7 dl vettä

4 dl rasvatonta maitojauhetta

2 munaa

½ tl suolaa

voita

Aloita lämmittämällä uuni 175 asteeseen ja voitelemalla 1,5 litran uunivuoka. Sekoita keskenään vesi ja maitojauhe ja vatkaa munat suolan kanssa tasaiseksi. Yhdistä seokset ja vispaa tasaiseksi, kaada uunivuokaan. Laita vuoka uunin keskitasolle ja kypsennä 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä puhtaalla leivinliinalla peitettynä.

Ja sitte se pasta! Tässäkin ohjeessa toistuu se miun lempisetti/peruskombo joka löytyy oikeastaan kaikista ruuista mitä tulee kokattua; sipuli, herkkusieni, kesäkurpitsa. Lisänä parsakaalia ja lehtikaalia, itse asiassa joku tarkkasilmäinen saattaa tunnistaakin tästä lehtikaalisalattiohjeen sisällön. Tämä on käytännössä samaa tavaraa, mutta - koska keveys on valttia kesäruuissa - siihen on lisätty suppilovahveroita, kermaa ja juustoa.

Siispä hommiin, 3 henkeä ruokit näin helposti:

3 hengen annos kuivapastaa/ 1 rasia tuorepastaa

vettä, suolaa

2-3 isoa herkkusientä

n. 100 g kesäkurpitsaa

1 keskikokoinen sipuli

5-6 parsakaalinnuppua (kourallinen)

3-4 rkl kuivattuja suppilovahveroita tai mustia torvisieniä

n. 150 g lehtikaalia ruodittuna

2 dl kuohukermaa

1 rkl voita

oliiviöljyä, mielellään valkosipulilla maustettua

suolaa, pippuria

raastettua parmesaania, pecorinoa tai grana padanoa

Laita vesi kuumenemaan. Pilko kasvikset; sipuli, sienet ja kurpitsa ohuenpuoleisiksi siivuiksi ja parsakaalinnuput pystysuunnassa 4-5 osaan. Kuumenna iso paistinpannu tai kattila, laita voi ja öljy lämpiämään 5/6-teholle ja lisää sienet ja kurpitsa. Jos käytät kuivapastaa, laita se tässä kohtaa kiehumaan.

Lisää kasviksiin ½ tl suolaa ja anna vihannesten ruskistua kevyesti samalla kun ne hikoilevat. Kun sienissä on mukavasti väriä, lisää muut kasvikset ja pyörittele rauhallisesti kunnes parsakaalin kannat ovat napakan kypsiä. Jos käytät tuorepastaa, laita se tässä kohtaa kiehumaan.

Lykkää lehtikaali pannulle ja nostelepyöritteleveivaa kunnes kaalin lehdet ovat nuupahtaneet. Lisää ½ tl mustapippurirouhetta, kerma ja pari ruokalusikallista juustoraastetta. Sekoita ja anna liemen kiehahtaa kasaan. Valuta pasta, sekoita kasvishöystön kanssa ja kippaa tarjoiluastiaan. Ropsauta päälle vielä juustoraastetta ja tarjoile välittömästi.

"Tää ruoka menee päähän", kuten eräs herkuttelija totesi. Lehtikaalipasta on niin täynnä ravintoaineita ja terveellisyyttä, että sen tuntee kropassaan heti. Ja ei muuten jäänyt tälläkään kertaa yhtään ylimääräistä, uunijuustokin tuhottiin kolmeen pekkaan melkein kokonaan! Ahnetta porukkaahan ei siis olla, vaan sattui just sopivasti tulemaan tällä ohjeella... :D

Muissa uutisissa: työtä pukkaa urakalla, kesäjuhlat lähestyy ja elämä on ihan mallillaan. Vapaa-aika on vähissä mutta onneks kesä ja lomasesonki on kohta ohi - sen nimittäin kyllä tuntee nahoissaan kun tekee 50-tuntista työviikkoa toisensa perään. Ja syyskuussa lähdetään Murun kanssa taas länsinaapurin menoa ihmettelemään, joten on edes jotain mitä odottaa noin vapaa-ajankin puolesta. Ei huono, näillä mennään ja sit levätään kun siihen on aikaa.

Leppoisaa pikkulauantain aattoiltaa!

- Hulta

Niin vai näin - kuluttamisen eettisyydestä ja epäeettisyydestä

"Kävin tänään Stockalla ihkuttelemassa paria reppua ja aloin miettiä, miten paljon ihmiset miettivät tuotteiden varsinaisia valmistajia ja miten paljon pelkkä merkki tuotteen päällä saa nostaa hintaa. Löysin oman rajani tänään.

Olki joka katkaisi kamelin selän oli Marc Jacobsin musta nailonreppu - hintaa aika tarkkaan 200 euroa, matskuna tosiaan ohuenpuoleinen nylon ja tuote valmistettu Vietnamissa. Olin vähän katsellut kyseistä reppua itselleni, mutta lähemmän tutkimisen jälkeen totesin että en tarvitse 200 euron reppua joka on valmistettu ehkä jopa 10 euron matskuista maassa jossa repun tehnyt työntekijä saa ehkä 20 senttiä vaivanpalkkaa itselleen per tuote. Pelkkä nimi laukun päällä maksaa siis - verot vähennettynä - yli 130 euroa.
Ei."

Näin kirjoittelin eilen eräälle Facebookin kassialmafoorumille. Aloin miettiä, mikä minun shoppailijanmoraalini on ja miten shoppailumieltymykseni sopii yhteen maailmanpelastamiselämänfilosofiani kanssa. Itse asiassa se sopii ihan hyvin.

Viimeisen 10 vuoden aikana olen siirtynyt paljolti laadukkaisiin merkkituotteisiin, varsinkin laukut ja muut samaan sarjaan kuuluvat ovat vaihtuneet 30 euron keinonahkalaukuista Mulberryyn, Modaluun, Longchampiin ja moneen muuhun laatumerkkiin. Välivaiheena oli Guess, jonka laadukkaat keinonahat kestävät moninkertaisesti halvimpia tekonahkoja pitempään.
En ole näistä aitonahkaisista laukuista tai lompakoista käyttänyt ainuttakaan loppuun. Guesskin kesti hyvin - vain 1 lompakko meni niin heikkoon kuntoon, että se saa lähteä seuraavan kuorman mukana Fidaan (eli minun "roskikseen" - paikkaan johon lähtee kaikki käyttökelpoinen mitä en kehtaa tai jaksa itse myydä). Lähes kaikki muut ovat lähteneet minulta jonkin jälleenmyyntikanavan kautta uusiin koteihin.

Samaa tietä suuri osa tavaroista on minulle tullutkin. Itse asiassa suurin osa laukuistani on ostettu käytettynä. Uutena ostettuja on ehkä 1/4, käytännössä kaikki muut olen troolannut verkkooni huutonetistä, Torilta, kirppiksiltä tai Facebook-myyntiryhmien kautta. Samoja reittejä kuin olen kierrättänyt vanhat. Jotkut ovat ennen minua olleet 2-3 omistajalla. Ja hei, te jotka olette huolissanne rahankäytöstäni; omiani käytän jos en ole lahjaa saamassa, ja en muuten ikinä maksa täyttä hintaa vaan suurimman osan kaikesta - siis muutkin jutut kuin laukut - ostan alle puolen ovh:n.

Pari laukkua olen saanut Murulta lahjaksi, kun olen ensin löytänyt etsimäni sopivaan hintaan ja sitten "helpottanut hänen elämäänsä" ilmoittamalla, että tuolla sais minua ilahduttaa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla; Muru pääsee helpolla ja halvalla, ja miä saan mitä haluan ja tarvitsen. Everybody wins.

Kun investoi vähän laadukkaampaan, saa mukana monia ilahduttavia asioita: kestävyyttä, huollettavuutta (koska laadukkaan nahkatuotteen voi käytännössä aina korjata), työn laatua ja myös ympäristö- ja inhimillinen moraliteetti on paremmin kunnossa.

Longchamp vuosimallia 2006, Made in France ja huollettu tänä kesänä takuun piikkiin. 

Laadukkain nahka on kasviparkittua, joka ei tuhoa luontoa samalla tavoin - eli todella pahasti ja peruuttamattomasti - kuin muut menetelmät. Taidokas käsityö kestää, korostaa tuotteen hyviä puolia ja on korjattavissa kulumisen yllätettyä. Laatutuotteissa myös takuu toimii ja tuotevirheet ynnä muut pystytään korjaamaan helposti. Hyvä nahkalaukku voi kestää jopa kymmeniä vuosia, kiertää useilla omistajilla ja näin säästää luontoa.
Miten monta 30 euron keinonahkalaukkua tuossa ajassa on tuotettu öljystä, käytetty hetkessä loppuun ja päätynyt ongelmallisena muovijätteenä kaatopaikoille tai polttolaitoksiin? Itse pidän priimakuntoisista ja hiukan patinoituneista laukuista, ja keskilaatuinen keinonahka täyttää nämä speksit ehkä 3-6 kk ajan.

Aito nahka on eläimestä peräisin. Moni valitseekin keinonahan "eettisistä syistä". Itse valitsen aidon sian- tai naudannahan samoista syistä. Lihantuotantoa on runsaasti, ja koska ihmiset kerskakuluttavat lihaa, se ei tule maailmasta katoamaan. Vuotia siis tulee jatkuvalla syötöllä, ja niiden käyttämättä jättäminen olisi mielestäni törkeää haaskausta. Jos eläin elää kuollakseen ihmisen tarpeiden täyttämistä varten, ehkä paras ja ainoa tapa kunnioittaa tätä uhrausta on käyttää koko eläin viimeistä osaa myöten. Nigellaa lainatakseni; olen ehkä joskus hieman suurellinen mutten koskaan haaskaavainen.
Nahan voi tietysti korvata vaikka sillä keinonahalla, mutta kun muistaa että Maapallon öljyvarat ovat jo nyt vähissä ja kyseessä on uusiutumaton luonnonvara, öljyn haaskaaminen muovintuotantoon on puhdasta mielettömyyttä. Kangas taas ei ikinä pidä vettä kuin nahka, ei kestä kulutusta kuin nahka eikä ikäänny yhtä kauniisti kuin nahka. 2 ensimmäistä syytä ovat käytännöllisyyteen, kolmas puhtaasti turhamaisuuteen perustuva.
Jos kankaasta halutaan vedenpitävää, sitä yleensä joudutaan myös kyllästämään aineilla jotka ovat haitallisia sekä ihmisille että ympäristölle, ja käsittelyä joudutaan uusimaan tuotteen elinkaaren aikana monesti. Nahka on kerrasta valmis, ja sitä voidaan hoitaa luonto- ja ihmisystävällisillä aineilla (oma suosikkini on Saphir, jonka tehoaineina on mehiläisvaha ja jojobaöljy, löytyy halvimmalla Lumi Accessoriesilta). Joskus nahkaa uudelleenvärjätään, tämäkin taas pidentää elinkaarta ja "uusii" tuotteen. Ja kierto jatkuu.

Ainoa johon en turkiksien lisäksi suostu sekaantumaan mistään hinnasta, on eksoottisten eläimien nahka. On vaikea kuvitella ahdistavampaa elämää sekä raaempaa ja turhempaa kuolemaa eläimelle. Nämä otukset elävät elämänsä ahtailla, likaisilla farmeilla ja väistämätön loppu on todella kivulias. Eläimistä hyödynnetään käytännössä pelkkä nahka. Moni tuottaja myös maksimoi vuotien koon ja sitä myötä voittonsa "letkuttamalla" matelijoita; tämä siis tarkoittaa sitä, että elävän eläimen mahalaukku pumpataan toistuvasti pullolleen vettä jotta nahka venyy. Yhtä eettistä kuin hanhenmaksan tehotuotanto. Ei. Lopettakaa heti.

Myös ihmiset, jotka laukkuja valmistavat, ovat usein mielessä. Tiesittekö, että Thaimaan ja Tallinnankin toreilla myytävät "merkkilaukut" EIVÄT ole sen aidon ja oikean yrityksen kakkoslaatua jota realisoidaan pois halvalla? Tiesittekö, että tuoteväärennöksiä tehdään pahimmilla hikipajoilla myös lapsityövoimaa käyttäen ja järjestäytynyt rikollisuus kerää voitot? Tiesittekö, että Italiassakin on hikipajoja? Tiesittekö, että monet huippusuunnittelijat teettävät tuotteensa halpatuontimaissa?

Olen niin monta kertaa kuullut feikkiguccia ja ties mitä kanniskelevilta tutuiltani, että jostain Phuketin torilta tai Takahikiän markkinoilta 20 eurolla ostettu veska on "ihan aito, ja (josnytvaikkaesmerkiks) Guccin tehtaan tekemä, mut niillä tulee kakkoslaatua ja ne myy ne halvalla pois". Tulee muuten ihan hitokseen kakkoslaatua huippuluokan käsityöläisiltä, Guccin ynnä muiden kannattais ehkä miettiä pieniä yt-neuvotteluja jos ehkä sen 1 000 tuotetta päivässä ulos pukkaava tehtaallinen ammattilaisia suoltaa samalla 100 000 sekundalaukkua! Ois meinaan aikamoista jos ois totta. 

Kaikenmoista nettioutlettiakin näkee, kaikki myyvät "aitoa" Mulberrya, Chanelia ja Louis Vuittonia pilkkahintaan, aidon kuittikopion (??!!) ja aitoustodistuksien kera. Näiden sivustojen ainoa yhteys aitoon tavaraan on se, että myytävät tuotteet ovat usein tarkkojakin kopioita aidoista. Mutta piraattia kaikki tyynni. Jos netistä tilaamasi piraattikopio jää Tullille kiinni, se lentää silppuriin ja kukaan, ei kukaan, palauta rahojasi. Voit vain itkeä omaa tyhmyyttäsi ja toivoa ettei kukaan saa ikinä tietää.

Ja niin juu, Vuittonin tuotteet eivät ole ikinä alennusmyynnissä saati outleteissa, myymättömät tuotteet heitetään silppurin kautta polttolaitokselle...et siis voi ostaa mistään liikkeestä aitoa uutta Luiskaa alehintaan.

Piraattituotteita (ja myös valitettavan monia merkkituotteitakin) väsätään hikipajoissa.
Hikipajoilla ihmiset tekevät usein 20-tuntisia työpäiviä epäinhimillisissä olosuhteissa. Lämpö saattaa olla 40-50 astetta sisätiloissa, taukoja ei tunneta, järjestäytyminen on kiellettyä, siirtotyöläisten passit takavarikoidaan ja liikkumista rajoitetaan, vapaapäiviä ei tunneta, ja silti palkkaa tulee ehkä euro päivässä jos hyvin käy. Aina ei muisteta maksaa ollenkaan. Joskus tulee vain turpaan.
Lapsiakin näillä pajoilla näkyy. Työtehtävissä. Lapsia, joiden pitäisi olla koulussa tai jopa kotona leikkimässä. 

Moni yritys piiloutuu vastuulta sanomalla, että tehtaat noudattavat paikallisia lakeja. Ei paljon lämmitä, paikalliset lait kun saattavat olla sitä luokkaa, että työläisillä ei ole oikeuksia ja viranomaiset eivät juurikaan saa puuttua asioihin. Viranomaisia lahjotaan ja lausuntoja ostetaan. Kaikkea jännää tapahtuu kulissien takana, ja sinisilmäiset uskovat mukisematta.

Moni ei tiedä, että ihan meillä EU:ssakin on hikipajoja. Niitä pyöritetään paljon Italian eteläosissa, jossa ei ole pulaa laittomista maahansaapujista. Heidät on helppo värvätä tehtaisiin, joissa olot ovat epäinhimilliset ja palkka mitätön.
Huijaus on täydellinen, koska "Made in Italy"-lappu tuotteessa saa ihmiset helposti ajattelemaan kesäistä Milanoa ja sen kujilla avoimissa verstaissaan työskenteleviä vanhoja miehiä ja naisia jotka taikovat ilmoille huippulaatua ja elättävät itsensä ja perheensä työllään. Itse asiassa sen italialaisen laatutuotteen on saattanut hyvinkin tehdä paperiton afrikkalainen pakolainen, joka on tienannut työstään muutaman sentin.

Useimmilla eurooppalaisilla laatumerkeillä on omat tuotantolaitokset Euroopassa ja monilla ihan omassa kotimaassaan, vaihtoehtoisesti ne teettävät tuotteitaan EU-alueella laatuvalmistajilla; esimerkiksi Turkissa on tehdas, jota käyttävät mm. Givenchy ja Mulberry. Toisilla taas on omien tehtaiden tai ompelimoiden lisäksi valmistajapoolit, muistelen lukeneeni lehtijutun jossa Jaakko Selin liikuttuneena kertoi matkoillaan tapaamastaan vanhasta ranskalaisesta satulasepästä. Tämä valmisti iltapuhteenaan huippumuotitalolle lompakoita ja muita pieniä nahkatavaroita, jotka sitten viimeisteltiin talon omien nahka-artesaanien toimesta.

A. Eriksson, kotimaista työtä alusta loppuun. 

Sen lisäksi että omien kulutustottumuksien pohtiminen on hyvästä, kannattaa myös ottaa selvää siitä, mitä tuotteiden ja tuottajien takana oikeasti on. Joskus hyvä omatunto on vain ostettua kaunista kuvaa, jonka kääntöpuolella on hyvin ruma todellisuus. Ole ovelampi kuin ne huijarit jotka sinuakin yrittävät joka päivä ansaansa vietellä.


Nytpä pakkailen (Englannissa valmistetun) laukkuni (jonka 3. omistaja olen) ja yritän houkutella Murun luolastaan ihmisten ilmoille. Jos vaikka vapaapäivän kunniaksi mentäis isolle kirkolle, viis sateesta ja 13 asteen lämpötilasta... :D


- Hulda

Ihan vaan yks juttu tässä - makutaivaassa ollaan!

Ooohhoh! Muistatteko ne Supersuklaakeksit?! Kävin taannoin Tigerissa - tuossa uutuuksien ja jännien asioiden runsaudensarvessa - löytöretkellä, ja nappasin sieltä mukaan pussillisen lakritsijauhetta.

Vapaapäivän iloksi teki mieli sotkea keittiötä jauhoihin. Värkkäsin Supersuklaakeksitaikinan. Lisäsin siihen 2 rkl lakritsijauhetta. A. PU. A. Sukulakua keksin muodossa.
Ainoa tapa parantaa tästä enää on lisätä keksin sisälle pala tuoretta lakua ennen paistoa. Sit kaikki on nähty ja maailma valmis...

Meillä oli Murun kanssa vähän puhetta että lauantai olis herkuttelupäivä. No, kaipa sitä pikkulauantaitaki täytyy viettää... :P
Ei miulla muuta. Leppoisaa keskiviikkoa!

=) Hulta

Naama sitruunalla - huonoista keittokirjoista

Tättädää!
Työt haittaavat vapaa-aikaa, ja blogi joutui taasen hetkeks hunningolle. Tästä pahoitteluni niille jotka itseään löpinöilläni huvittavat. Jotenkin melkein 60-tuntisen työviikon päälle ei saa aikaan postauksia normaaliin tahtiin... o_O

Tähän väliin on mahtunut työjuhannus, Murun työleiri maaorjana äiteen kiviaitaa askarrellen, aktiivilomailua Murun vanhempien luona ja vaikka mitä. Oli kyllä hauskaa avoppilassa, tuli ekaa kertaa lukion jälkeen pelattua sulkapalloa, opeteltua frisbeegolfin alkeita ja väritettyä uutta värityskirjaakin. En ole frisbeetä heittänyt neljännesvuosisataan ja värityskirja...sellainen miulla on ollut käsissä varmaan joskus 6-vuotiaana? Ihanaa. Huomenna menen ostamaan pastellisävyiset puuvärit jotta saan väritettyä lisää!

Mutta juu. Miulla on paljon keittokirjoja. Ei varmasti yhtä paljon kuin Nigella Lawsonilla, jolla on tuhansia ja taas tuhansia opuksia kokkaamisesta, leivonnasta, säilönnästä ja ties mistä. Mutta on tuolla keittiössä kymmeniä kirjoja. Joululehtiä 30 sentin pino, joka vuosi vuodelta vain kasvaa. Ulkomaisia ruoka- ja leivontalehtiä. Kaikkea missä on kivoja, nättejä kuvia ja ehkä jopa toimivia ohjeitakin.

Useimmat kirjat ovat edelleen pelkästään lukukirjan asemessa - luen niitä kuin joku muu (terve) ihminen lukee illalla sängyssä dekkaria tai peiton alla lukunurkassa suklaalevy käden ulottuvilla romanttis-hömppää.
Etsin ideoita ja inspiraatiota, otan vaikutteita ja opin uutta, mutta harvoin orjallisesti noudattaen valmistan yhtäkään reseptiä kirjoistani. Olen nyt alkanut leipoa taas enemmän, ja se on hiukan eksaktimpi tiede kuin ruuanlaitto. On siis jopa tällaiselle jäärälle järkevää katsella ohjeita tarkemmin ja tehdä kiltisti niin kuin käsketään.

Tässä puuhastellessa olen huomannut pari asiaa; 1) suomalaisissa keittokirjoissa ja ruokalehdissä on todella hyvät, tarkat reseptit, ja 2) lempileivontakirjani on täyttä puppua.
Olen vuosia ihastellut The Great Big Cookie Book-kirjan ohjeita ja upeita kuvituksia. Nyt, ihastuttuani brittiläiseen leivontaan, olen rohkaistunut kokeilemaan reseptejä tästä brittiläis-keski-eurooppalaisen leivonnan raamatusta. Ja pupun pipanat!
Ensimmäinen kokeilemani ohje oli skonssiresepti. Jos en olisi omannut valmiiksi edes jonkinlaista käsitystä siitä millainen lopputulos piti olla, mittavirheiden takia olisin pettynyt pahasti. Toinen kokeilu, sitruunaneliöt, olisi mennyt vielä pahemmin pöpelikköön ilman aiempaa kokemusta samasta leivonnaisesta.

Sitruunaneliöt ovat ihania. Jumalaisia. Raikkaanmakeita ja sitruunan ystävän superherkkua. Muutamia vuosia sitten, Naantalissa asuessani, olin aktiivinen Nigellan kotisivujen ja erityisesti keskustelufoorumin seuraaja. Muutama ohjeeni julkaistiinkin siellä. Erään aktiivikäyttäjän äidin sitruunaneliöohjetta käyttäen tein useita kertoja tätä naminannaa, mutta Helsingissä kummasti unohtui tämäkin tapa. Niin epäinspiroivaa keittiötä en ole ikinä nähnyt.

Koska kylään oli tulossa ystäviä ja jääkaapissa möllötti yksinäinen luomusitruuna, päätin taas tarttua tuttuun ohjeeseen. Sitä vaan ei löytynyt enää Nigellan (lievästi sanottuna piloille menneiltä) sivuilta joten The Great Big Cookie Book kehiin!
Aloin valmistaa pohjaa. Mietin itsekseni, että rasvan määrä tuntuu kovin vähäiseltä jauhojen ja sokerin määrään nähden. Vesilirauksen lisättyäni totesin että taikinaa tästä ei tullut eikä tule tällä rasva- ja nestemäärällä. Tuplata pitää. Googlailin vähän muita reseptejä, ja sielläpä se oli, tuplamäärät rasvaa ja nestettä...joten vähän lisää tupelointia ja sottaamista ja taikina oli valmis.
Paistoaika ei heittänyt kuin 25%, ja meillä on nykyään hyvä uuni. Joten lisää aikaa. Täytteen kananmunamäärä oli ilmeisesti XL-mittaisien egujen mukaan mietitty, sillä samankokoisissa ohjeissa oli 6 munaa, tässä vain neljä. Joten yksi muna lisää.

Lopputuloksena oli paksu, kivikova pohja ja päällinen joka oli kuin kiisseliä (eli se valui pois neliöiden päältä). Ihan nappiin meni. Ehkä pahin katastrofi vuosiin. Maku oli loistava, mutta rakenne kaikin puolin ihan kukkua.

Nyt reseptisivu on täynnä korjaustekstejä ja säätöä, mutta siltikään en aio käyttää ohjetta uudestaan. Kirja oli kallis ostaa ja se on selvästi tehty huolella kuvituksen ja työohjeiden osalta, mutta tarkkuus on täysin hukassa. Eikä tuo ole edes käännetty opus vaan alkuperäiskielellä.
Monessa käännöskirjassa ohjeissa vilisee raaka-aineita joiden nimet on käännetty päin prinkkalaa, mitat seonneet matkalla ja paistolämpötilat ovat mitä sattuu. Varmasti on kiirutta kääntäjillä ja joskus joutuu tekemään työtä jota ei haluaisi tai edes osaa tehdä, mutta palkka on jostain revittävä. Siitä(kin) on tuloksena aikamoisia lapsuksia...kaikkea tuolta keittokirjahyllystä löytyykin.

Reseptien kanssa kannattaa yleensä olla vähän kriittinen. Jos olet uuden edessä etkä ole ihan varma, Google on ystävä. Kun lukaisee läpi yhden tai pari reseptiä samasta teemasta, tietää vähän mihin on päänsä lykkäämässä. Jos kaikki ohjeet poikkeavat toisistaan, etsi kultainen keskitie. Joskus turvallinen ja riskitön on se huonompi vaihtoehto - siispä tutki, sävellä ja kokeile!

Ja nyt voitais leipoa jotain, eiks ni? Vaikka niitä kovan onnen sitruunaneliöitä. Mutta ohjeella joka toimii, ei testaamallani höpönpöpöohjeella.
Mitkä tahansa sitrukset käyvät tähän reseptiin, olen käyttänyt sitruunaa, limeä, appelsiinia ja klementiiniä. Joskus jopa vähän kaikkia sekaisin. Ja kuoren määrä on sitten ihan jokaisen oma asia - alkuperäisessä ohjeessä oli 1 teelusikallinen mutta minen kuorta haaskaa, se on arvotavaraa. Laitoin siis koko sitruunan kuoren. Namia tuli. Pelkkä lime saattaa olla vähän terävähköä tavaraa, joten klementiini tai appelsiini on sille oiva kumppani.

Jauhoina olen käyttänyt kaikkea tavallisesta vehnästä hiivaleipään ja sämpyläjauhoon. Kaikki käy. Ei sole niin tarkkaa.
Mutta joko aletaan puuhaamaan?! Miä ainaki alan.

Tarvitset:

pohjaan
5 dl jauhoja
250 g voita
1,25 dl tomusokeria

sitruunatäytteeseen
1,2 dl tuoretta sitruksenmehua
2-3 tl sitruksenkuorta erittäin hienona raasteena
1/4 tl suolaa
4 kananmunaa
5 dl hienosokeria
0,6 dl jauhoja
½ tl leivinjauhetta

Lämmitä uuni 180-asteiseksi. Vuoraa n. 23x33-senttinen vuoka leivinpaperilla tai voitele iso irtopohjavuoka.
Siivilöi jauhot ja tomusokeri kulhoon ja nypi pehmeä rasva sekaan. Voit myös käyttää vatkainta, tärkeintä on että jauhot lisättyäsi et työstä taikinaa liikaa ettei se mene sitkeäksi.
Taikina on murumaista, mutta se on helppo painella  vuuan pohjalle. Paista 18-20 minuuttia, kunnes pohja on vaalean kullankeltainen.

Anna pohjan jäähtyä pikku hetki, sillä aikaa sekoita sitruksenmehu ja -kuori, sokeri ja kananmunat. Lisää jauhot ja vatkaa tasaiseksi. Kaada seos jäähtyneen pohjan päälle, palauta uuniin ja paista 25-30 minuuttia. Täytteen pitää hyytyä aika pitkälti uunissa, ja jäähtyessään kiinteytyä.

Seuraavana päivänä/huomattavasti myöhemmin samana päivänä siivilöi päälle reilusti tomusokeria, nosta pois vuuasta ja leikkaa neliöiksi. Yritä olla syömättä kaikkea ennen kuin muut ehtivät apajille...erityisen herkkua sitruunaneliöt ovat teen tai jääteen kanssa.


Iloksenne tässä kuva siitä, miltä ne epäonnistuneet neliöt näyttivät. Eikö ookkin nätti! Tähän vielä lisäksi se mielikuva, kun leikkaat neliöt - pohja on sentin paksu ja kivikova laatta jonka päältä tuolta kuoren välistä valahtaa kiisselimäinen täyte pisin tienoota...oioioi!

Jassoo, näihin kuviin, näihin tunnelmiin...lähden veivaamaan Murulle béarnaisekastiketta. Älkää kysykö mikä aika tämäkin on alkaa sellaista tekemään, mutta ku erikseen pyydettiin ilta-aterian kaveriksi moista niin pitäähän toive toteuttaa!

Nauttikaa helteistä!
=) Hulta