torstai 30. toukokuuta 2013

Shania - unelmien toteuttamisesta

Nonni, täällä sitä hihkutaan taas! Toukokuu oli toivottoman kiireinen ja lisäksi kärsin sen seurauksena myös inspiraationpuutteesta. Mietin ja mietin, mistä kirjoittaisin, mutta jos ei lähe ni ei lähe. Mutta kohta lähtee; tämä täti hiihtelee reilun viikon päästä Osloon.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun pitäisi tällä hetkellä olla Costa Ricassa ystäväni Sannan luona paikalliselämää ja -eläimistöä ihmettelemässä, mutta aikataulu venyi liian pitkälle minun puoleltani ja reissu siirtyi (toivottavasti jo) ensi vuoteen. Mutta koska minulla oli matkakassassa katetta ja lomaakin ystävällinen pomoni minulle lyhyellä varoitusajalla antoi, päätin toteuttaa jonkin matkahaaveistani.

Unelmakohdelistani on melko lyhykäinen. Skotlanti, Korsika, Norja, Kanada, Japani. Samat paikat ovat olleet listalla jo teinistä saakka, mutta vasta nyt lähden niitä unelmia toteuttamaan. Minulle ne suuret, upeat asiat ovat olleet jotenkin tabun asemassa aina. Sama koskee muitakin asioita kuin vain matkakohteita; olen tiettävästi omistanut erään loistavan leffan DVD:nä toista vuotta ennen kuin katsoin sen, ja silloinkin kämppikseni yllyttämänä. Siinä elokuvassa oli jotain, joka sai minut välttelemään sitä. Jotain mukamas suurta ja pelottavaa.
Ehkä aiemmalla elämälläni on tämän kanssa jotain tekemistä - siinä elämässä unelmia ei tehty toteutettaviksi, ne olivat olemassa siksi että toiset saisivat lytätä ne ja kertoa miksi en pysty/osaa/ole riittävän hyvä. Onneksi olen edes jollain tavalla järkiintynyt vuosien myötä enkä enää kuuntele moisia pötypuheita, ja resurssieni mukaan toteuttelen pieniä ja suurempiakin haaveitani. Omin käsin, omin jaloin, omalla vastuullani ja omien taitojeni varassa.
Samalla periaatteella lähden nyt matkaan. Vietän matkalla 3 päivää Tukholmassa, ja keskellä viikkoa hurautan junalla kolmeksi päiväksi Osloon. Aion kiertää kaikki vastaantulevat museot ja nähtävyydet ja yritän päästä myös vähän luontoon liikkumaan.
Lennot olisivat olleet aika lailla yhtä halvat junamatkojen kanssa, mutta hei, 5 tuntia Ruotsin ja Norjan maalaismaisemia suoraan Tukholman ytimestä Oslon keskustaan VS matkat lentoasemille, jonottamista ja tuskailua ja sama takaisinpäin...nyt kun on kerrankin aikaa, haluan ottaa rauhassa ja minimaalisilla paineilla.

Norja on aina kiehtonut minua, ehkäpä osin siksi että jo muutaman vuoden ikäisenä rakastuin Edvard Griegin Peer Güntiin. Kas siinä yksi tekele joka ei ole 30 vuodessa menettänyt tippaakaan viehätysvoimastaan, vaan edelleen sen kuuleminen saa minut kohoamaan jonnekin pilvien yläpuolelle.
Pienoisella kateudella saattaa myös olla osansa pelissä; 80-luvun lopulla isäni hoitama hyväntekeväisyysjärjestön presidentintehtävä vei hänet useamman kerran Bergeniin ja kyllä harmitti kun en koskaan päässyt mukaan! Hän kyllä aina muisti tuoda laku- ja vattuveneitä meille tuliaisiksi, joten hiukan anteeksiantoa taisin kuitenkin tuntea. Mutta nyt on minun vuoroni nähdä ainakin pintaraapaisu siitä taiasta jota olen tähän asti vain kaukaa ihastellut!

"Shania" tarkoittaa ojibwe-intiaanien kielellä "olen matkalla". Viikon työrupeaman jälkeen tuo sana on NIIN ajankohtainen! Kas tässä eräs Shania laulelee teille leppoisan ja kauniin laulusen. Älä pelkää unelmiasi, ne ovat sinun ja olemassa sinua varten. Ihanaa kesäkuun alkua ja onnea valmistuville! =)

http://www.youtube.com/watch?v=OMciyWyugKY


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Exposé - Linnut messuamassa


Pienen tietoliikennekatkoksen jälkeen netti pelaa jälleen. Oli kyllä jännää, kun eivät operaattorillakaan olleet perillä että tukiasemassa on vikaa. Etätuen kaveri varmasti iloitsi, kun puolentoista tunnin säädönkään jälkeen ei vehkeet pelanneet. 
Kiva sinänsä että hoitivat asiakaspalvelussa tuon asian, koska maksullisen laitetuen kautta puhelulle olis tullut hintaa lähemmäs 200 euroa...eikä siitä olis ollut niin mitään apua kuitenkaan. Jos ei oo verkkoo ni ei netti pelaa, piste. Veikkasin itse tätä vaihtoehtoa, mutta koskapa me naiset mistään mitään tiedetään... :D

Toissa viikonloppu oli jännä. Silloin oli vuotuinen PetExpo-tapahtuma Helsingin Messukeskuksessa, ja olimme tuttuun tapaan Lemmikkilinnut Kaijulin ry:n osastolla edustamassa. Tänä vuonna tosin vähän eri kalustolla kuin aiemmin; rakas Viivi-arattini nukkui pois jouluaattona, ja kultaposkiamatsonipojat Lenni ja Domino olivat ekaa kertaa duona mukana messuilla. 
Lenni oli viime syksyn Lemmikkimessuilla mukana yksin, ja kokemus lienee ollut rassukalle vähintäänkin kaamea. Kultamuru Domino jäi kotiin koska arvelin sen traumatisoituvan lopullisesti messureissusta, ja Lenni tuskin on edellisessä kodissaan kovasti reissannut saati ollut messuilla...tällä kertaa pojat olivat yhdessä mukana, ja oli ihana huomata miten ne sopeutuivat pienen kauhistelun jälkeen tilanteeseen. 
Joku voisi sanoa, että eläimille ei pidä aiheuttaa stressiä, mutta lemmikkieläimille tulee elämässään vastaan kaikenmoista josta pitää vain selvitä. Eläinlääkärireissua, lomamatkaa, hoitopaikkoja yms yms. Messut toimivat hyvänä sosiaalistamisen työkaluna, sillä siellä lintu voi oman matkahäkkinsä turvasta tutustua toisiin lintuihin ja nähdä uusia ihmisiä ja paikkoja. 

Messuamassa olivat kanssani myös ystäväni Sannan linnut. Helmiarattineiti Fedor ja arattihybridi Kalle ovat asuneet poikien seurana lintuhuoneessani jo muutaman kuukauden ajan, kun Sanna nautiskelee elämästä Costa Rican lämmössä. 
Nämä kaksi ei-kaverusta ovat jo vanhoja tekijöitä messuhommissa, mutta tällä keikalla Rinsessa Feedo ei ollut kovin kiinnostunut temppuilusta. Yleensä neiti on kuin paraskin sirkusdiiva, nyt muutaman esinetunnistuksen ja vientitehtävän lisäksi tuli vain tuittuilua...minkäs teet, kevätpörräily taisi viedä voiton. Neiti on viime viikkoina keskittynyt pesimään läppäristandini alla/kanssa.


Sannan "sunnuntaiaratti" Kalle (kuva viime syksyn messuilta)

Raivoava Rinsessa valmiina vetämään hoitotätiä turpaan. Kevätpörräily lienee syynä tämänkertaiseen oikutteluun. Mutta linnun ehdoilla mennään kuten aina, ei pakkoa.


Messuilla opin seuraavaa linnuistani: 
1) Lenni on näennäisesti kovempi jätkä noista kahdesta. Kotona se on juurikin Lenni joka isottelee ja höpöttää kuin papupata. Eipä tehnyt kumpaakaan messuilla!
Pojat olivat ensin osaston takaosassa ihmettelemässä väkijoukkoa vähän kauempaa, ja Lenni istui Dominon edessä koko ajan. Se ei kuitenkaan ottanut suojelijan roolia eikä esittänyt mitään uhkaavaa tai puolustautuvaa käytöstä, kun yhdistyksen porukka kävi poikia tervehtimässä. Toisaalta hyvä niin, mitä ilmeisimmin noilla ei ole mitään suurempia antipatioita ihmisiä vaan tilanteita kohtaan. Ja siitä päästään yli juurikin jatkamalla messuilla ja muissa tapahtumissa kulkemista. 
Lennin kohdalla antipatia on juuri nyt kyllä valloillaan, koska menen vähän väliä keskeyttämään poikien pesinnän häkin alla...siinä on ninjaliikkeet tarpeen kun väistelee lentävää torpedoa!

2) Domino luottaa minuun lujemmin kuin Lenni. Kun siirsin pojat näyttelypöydälle yleisön lähelle, Lenni oli edelleen aika kipsissä mutta Domino haki minuun kontaktia katseellaan. Se myös söi kädestäni ja reagoi kun sille juttelin. Eli se poikasena traumatisoitunut arkajalka rääpäle tietää kyllä missä mennään - en ole sille koskaan tehnyt mitään pakolla vaan koulutus on edennyt linnun ehdoilla ja luotto pelaa suuntaan ja toiseen. 
Jos noista kahdesta pitää valita se jonka käsiin laittaisin elämäni, niin Domino voittaisi kirkkaasti. Lenni on vielä raakile ja sen luotto ihmisiin on elämän alkutaipaleella kärsinyt sen verran pahasti, että menee todennäköisesti vuosia ennen kuin sitä voi kutsua luotettavaksi. 
Mind you, Lenni on ollut minulla vasta puolitoista vuotta ja sen ensimmäiset vuodet sitä on toisessa kodissa "koulutettu" pakottamalla ja väkivallalla. Ei siis tarvetta kutsua eläinsuojelupartiota paikalle - minua uudelleenkouluttamisessa neuvoo auttaa ystäväni Jonne, jonka kyvyt eläintenkouluttajana ja erityisesti ongelmalintujen käsittelijänä on jo laajalti tunnettu. 
Vielä kun jaksaisin käyttää yhtä paljon aikaa lintujen kouluttamiseen kuin em. pikku bodari (Jonnen linnun mielipide!!), niin tulosta tulis varmasti moninkertaisella vauhdilla.

Pojat kotioloissa: Lenni etualalla, Domino taustailee.

3) Yhdistyksemme ihmiset ovat todella mukavaa ja avuliasta porukkaa josta saa olla ylpeä! Olin ensimmäistä kertaa messutätinä, siis vastuussa siitä että messut toteutuvat osaltamme ja kaikki sujuu. Meillä oli kahden tätin tehotiimi, ja pakko sanoa että hommat eivät olisi onnistuneet ilman sitä toista osapuolta ja hänen reipasta Can Do-asennettaan! Siispä vielä kerran kiitokset Gunnthoralle, joka toivottavasti on seuraavienkin messujen organisoinnissa mukana. 
Ensimmäistä kertaa päädyin myös (pienen) yleisön eteen kertomaan lemmikkilinnun hankintaan liittyvistä asioista. Selvisin mielestäni hyvin, kukaan ei buuannut ja sekosin sanoissani vain kerran 4 luennon aikana! WUUHUU! 

Uusia ihmisiä oli tälläkin kertaa messuilla mukana, ja sinnepä vaan solahtivat sakin sekaan. Osastollamme oli myös julkkispapukaija Nakke, joka harmaapapukaijoille epätyypilliseen tapaan esittelee äänenlahjojaan myös yleisön läsnäollessa. 
On ollut aika lystikästä katsella sekä Naken että kaverini linnun Ukon videoiden kommentteja, joissa aina joku älypää "tietää" että puhe ja muut äänet on dubattu videoon - ihan oikeasti ne linnut puhuu, laulaa, viheltelee, matkii kännykkää-mikroaaltouunia-ovikelloa-koiraa-kissaa-mitä vaan! 

Messuilla oli mukana myös toinen lintuyhdistys, joka on julkisesti omalla foorumillaan solvannut yhdistyksemme toimintaa ja lintuja. Sen verran haluan ottaa tähän asiaan kantaa, että totean seuraavaa: terve ja oikein kohdeltu lemmikkilintu yleensä pitää jonkinasteista meteliä. Meidän lintumme kommunikoivat sekä toistensa että ihmisten - niin yleisön kuin yhdistyksen väen - kanssa, ja kyllä, meteliähän siitä tulee kun parikymmentä erilajista lintua "laulaa". Sellaista on elämä linnun kanssa.
Meidän lintumme ovat pöydällä jonka edessä on puolen metrin hajuraon turvaamiseksi köysiaita. Teemme tämän vain ja ainoastaan siksi, että emme halua lintujen pelkäävän tai stressaantuvan turhaan. Aikuiset ovat sen verran pitkiä että he muutoin helposti katselisivat lintuja suoraan yläpuolelta, se on ihan myrkkyä eläimelle joka elelee suuren osan elämästään yläilmoissa. Lapset myös saattavat työntää sormensa häkkiin, jolloin lintu saattaa reviiriään puolustaa. Ja se puolustaminen monesti tarkoittaa puremista. 
Tämä ei ole mitenkään tavatonta eikä todennäköisesti yksikään järkevä linnunomistaja sitä ihmettele. Jos koira puree, sillä on jokin todella pahasti vinossa. Jos/kun lintu puree, se vain vahvistaa jo aiemmin antamaansa viestiä. Pureminen on linnun normaalia kommunikointia, ja sitä on monenlaista. Näykkäisy tai verenvuodatusta - se on ihmisen toiminnasta kiinni kumpaa tulee.

Kaijuli ry keskittyy jakamaan oikeaa ja ajankohtaista tietoa. Korostamme asianmukaista hoitoa, oikeanlaisia oloja, pehmeää otetta ja lempeää linnunkäsittelyä. Tämän vuoksi yhdistyksemme edustajat kiertävät luennoimassa mm. eläintenhoitajaopiskelijoille lintujen käsittelystä, koulutuksesta ja hoidosta, olemme esillä eri tapahtumissa, julkaisemme oppaita, kutsumme ihmisiä koteihimme, jaamme tietoa yhdistyksen keskustelufoorumilla (jonka käyttäytyminen ja koulutus-osio on tupaten täynnä keskustelusäikeitä aiheeseen liittyen), ja lisäksi järjestämme koulutusseminaareja.

Viime viikonloppuna Kaijulin vieraana oli eräs maailman huippuosaaja positiivisen vahvistamisen saralla, eläintenkouluttaja par excellence, Barbara Heidenreich. Hänen vierailustaan löytyy lisää osoitteesta http://forum.papukaijat.net/ Samasta osoitteesta löytyy paljon muutakin mielenkiintoista uusille ja vanhoille lintuharrastajille. 
Seuraavan kerran Kaijuli ry edustaa suuremmalla parvella 8.6. Turun Ruissalossa, Kasvitieteellisen puutarhan lintupäivänä. Lisäksi suurtapahtumiin kuuluvat Turun messut sekä Helsingin Lemmikkimessut, jossa mukana taas monikymmenpäiset lennostot. Tervetuloa käymään!



Yhdistyksen erikoisuus, teltta lintujen vapaalennätystä varten

Osaston toinen puoli kauppoineen ja infotauluineen