lauantai 18. huhtikuuta 2020

Lauantaipuuhia - kakkujen nimeämisistä

Aika ihana lauantai takana.
Nukuin pitkään aamulla, puhuin pitkän puhelun äidin kanssa, ja myöhäisen aamiaisen jälkeen uppouduin kirjaan, jonka korkkasin viime viikonloppuna. Kirja oli Sophie Kinsellan Remember Me?, joka oli ihan viihdyttävää hömppää. Loppu oli jokseenkin lajityypillinen, mutta oli kiva päästä taas lukuhommiin.

Kirjaa lueskellessa nappasin evääksi siivun perjantai-iltana leipomaani banaanileipää ja lasillisen maitoa. Banaanileivän maku oli vielä parempi kuin vastaleivottuna, rakenne oli hiukan tiivistynyt ja kostunut.
Tämän leivonnaisen nimestä vaan tuli Pupulle valtava ongelma. Hän kun oli sitä mieltä että banaani ei kuulu leipään. Keskustelumme aiheesta sai hieman kiivaita sävyjä - tosin meidän kesken "kiivaat sävyt" tarkoittaa lähinnä sitä, että keskustelua käydään ihan normaalilla puheäänellä mutta olemme tiukasti eri mieltä. Neuvottelun lopputuloksena banaanileipää ei kutsuta banaanileiväksi jos puhutaan tästä leivonnaisesta Pupulle, ainakin jos haluaa, että Pupu syö banaanileipää. Silloin se on banaanikakkua.

Jostain syystä joskus tuntuu että meistä kumpikaan ei ole oikein vakavasti otettava hahmo...


...mutta se banaanileipä! Idea lähti siitä, että meillä oli pari halkeillutta hyvin kypsää banaania. Toinen banaani oli istunut työpöydälläni pari päivää ja perjantaina kesken työpäivän sain päähäni, että tänään leivotaan! Työkaverini oli asiasta samaa mieltä, joten suunnitelma piti.

Katselin reseptejä, mutta en oikein löytänyt mieluista. Tuntui, että ne olivat aika raskaanoloisia. Otin pohjaa yhdestä perusreseptistä ja lisäsin taikinaan desin rasvatonta jugurttia. Tuloksena oli täyteläinen banaanileipä, joka ei ollut liian tymäkkä rakenteeltaan.
Koska mielestäni paras banaanileipä on hiukan mausteista, käytin taikinaan fariinisokerin ja kanelin lisäksi myös muskottipähkinää, joka toi oman säväyksensä lopputulokseen. Rapsuttelin hienoteräisellä raastimella maustemitallisen verran muskottia taikinaan, mutta muskotin voi myös jättää pois tai korvata vaikka jauhetulla inkiväärillä.
Jos sinulla on itsetehdyn vaniljasokerin sijasta kaupan versiota, käytä tavallista sokeria ja lisää 1 tl vaniljasokeria taikinaan.

Jos sinulla ei ole silikonista vuokaa, voit käyttää myös metalliversiota. Tällöin vuoka kannattaa voidella ja jos vuoka ei ole nonstick-pintainen, kannattaa laittaa lisäksi pohjalle leivinpaperia; leikkaa leivinpaperi vuuan levyiseksi, ja niin pitkäksi että se ylettyy viitisen senttiä yli vuuan laidan molemmilta puolilta. Leipä on helppo irroittaa vuuasta paperin avulla.

Resepti on nopea ja helppo. Se sopii myös lasten kanssa puuhattavaksi, taikinan valmistukseen menee kymmenisen minuuttia aikaa.

Tarvitset:

Taikinakulhon, sekoituslastan tai -kauhan, pitkulaisen leipävuuan, haarukan

2 isoa tai 3 pientä hyvin kypsää banaania
80 g sulatettua voita
1 dl jugurttia, mielellään rasvatonta
1 dl fariinisokeria
0,8 dl tavallista tai vaniljarouheella/vaniljatangolla maustettua sokeria
1/2 tl suolaa
1 kananmuna
1 tl kanelia
1 maustemitallinen muskottia
1 tl soodaa
3,6 dl vehnäjauhoja

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Muussaa banaanit, soseeseen kannattaa jättää hiukan sattumia. Lisää voi, sokerit, suola, mausteet, kananmuna ja jugurtti, sekoita hyvin. Lisää jauhot ja sooda, sekoita nopeasti ettei taikinaan muodostu sitkoa.
Kaada taikina vuokaan, paista uunin keskiosassa 50-60 min kunnes leivän keskelle työnnettyyn tikkuun ei tartu taikinaa.
Anna leivän levätä kymmenisen minuuttia, sitten kumoa se pois vuuasta ja anna jäähtyä mielellään ritilän päällä pyyhkeellä peitettynä. Leipä murenee helposti jos sitä yrittää verottaa lämpimänä, joten koeta olla kärsivällinen...lopputulos on sen arvoinen!
Leipää on helpoin leikata siististi terävällä leipäveitsellä.

Lauantai-ilta jatkuu täällä Star Wreck-leffan parissa.

Tri Hulda määrää eristysahdistukseen lääkkeeksi leivontaa ja pitkiä puheluita rakkaitten kanssa.

Leppoisaa viikonlopun jatkoa!


maanantai 13. huhtikuuta 2020

Hybridiaikaa - ruokalajien yhdistelystä

Noniin, noniin, siinä se sitten meni kevät vähän eri merkeissä kuin mitä meinattiin.

Tarkoitus oli huolehtia lapsista viikko-viikko-mallilla kuten ennenkin, touhuta, tutustua uuteen ympäristöön helmikuun lopun muuttourakan jälkeen ja nautiskella keväästä.
Tässä sitä nyt ollaan, suurin osa aikaa neljän porukalla kotona; kolmasluokkalainen käy etäkoulua, eskarilainen koettaa saada ajan kulumaan ja me vanhemmat olemme vallanneet makkarin ja keittiön etätyötiloiksi.
Nyt ruokaa menee aivan eri tavalla kuin ennen, ja luovuus on koetuksella koska toisto on aika usein menestyksen este. Ne tutut perusruuat kuten makaronilaatikko, kasvislasagne, possunlihakastike pottumuusilla ja siskonmakkarakeitto onneksi pitävät pintansa.

Etätyö on kiva juttu, meillä saatiin muutama viikko sitten etätyömahdollisuus taiottua koko henkilökunnalle ja mikäpä siinä kun kaffepaussilla voi lähteä jaloittelemaan tai heittäytyä sängylle pötköttämään.
Kun muu viriketoiminta on rajoitettua, leivonta on tullut takaisin elämääni. Olen parissa viikossa onnistunut taikomaan kauraleipää, mantelikorvapuusteja, sämpylöitä, suklaa-maapähkinävoi-kaurakeksejä, ja viimeisimpänä neronleimauksenani nykäisin vaihteeksi kasaan 10 pisteen hybridiruuan; pullanmakuisen pannukakun.

Kyllä, aivan näin - pullanmakuinen pannukakku sai jopa Pupun toteamaan, että olen ylittänyt itseni. Salaisuus on kokonaisessa kardemummassa ja vaniljasokerissa, jotka tuovat pannukakkuun aivan ihanan maun!

Olen aina suhtautunut kardemummaan varauksella, koska aiemman elämäni kokemukset olivat ne isot ja terävät palaset joita pullasta jäi hampaisiin ja jotka saivat vatsan närästämään. Itämaisessa kaupassa näin muutama vuosi sitten kokonaista kardemummaa, kokeilin, ja mielipiteet muuttuivat hetkessä. Itse kuorittu ja jauhettu kardemumma on maukasta ja raikasta, ja siitä voi erottaa jopa hiukan sitrusaromia. Kardemummaa varten pyysin Pupulta morttelin 40-vuotislahjaksi ja sillä sutaisen kardemummat jauhoksi hetkessä.
Kardemumman kotia täytyy hiukan painaa veitsellä, lautasen tai lasin pohjalla tai morttelin survimella että ne saa helposti kuorittua. Kun kota on pitänyt pienen narahduksen, sen saa auki sormin ja siemenet on helppo tiputella mortteliin.
Koska lapset olivat mukana herkuttelemassa, käytin tällä kertaa vain 10 kardemummankotaa mutta aikuisversioon menee 12-15 kappaletta.

Paistaminen on pientä kikkailua, koska paisto tehdään kolmella lämpötilalla mutta olen todennut tämän tavan itselleni toimivimmaksi. Jokainen voi paistaa pannukakkunsa ihan omalla tavallaan vaikka isomummolta perityllä paisto-ohjeella, ja varmasti tulee hyvää!

Tämä ohje on meidän sekaaniperhettä varten, mutta ohjeessa on mainittu myös vaihtoehdot joilla tästä saa helposti vegaanisen herkun.

Pullanmakuista pannaria varten tarvitset:

8 dl maitoa tai kasvimaitoa
3 kananmunaa tai vastaavan määrän kananmunankorviketta
100 g sulatettua voita tai vegaanista margariinia hieman jäähtyneenä

4 dl vehnäjauhoja, mieluiten täysjyvää, tai hiivaleipäjauhoja
1 tl suolaa
1,5 dl kotitekoista vaniljasokeria TAI 1,5 dl sokeria + 1 rkl vaniljasokeria
10-15 kardemummankodan siemenet hienoksi jauhettuna
1 tl leivinjauhetta

Vispaa kananmunat rikki tai laita kananmunankorvike taikinakulhooon, lisää maito ja rasva.
Lisää kuivat aineet, vispaa tasaisehkoksi ja jätä puoleksi tunniksi turpoamaan huoneenlämpöön.
Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.

Sekoita taikinaa pari sekuntia, kaada se syvälle uunipellille leivinpaperin päälle ja laita uunin keskiosaan. Anna kypsyä 10 minuuttia, laske uunin lämpötilaa 225 asteeseen ja jatka kypsennystä 15 minuuttia. Pannarin pitäisi tässä kohtaa olla jo hyvänvärinen. Laske lämpötilaa 200 asteeseen ja kypsennä vielä 15-20 minuuttia. Testaa kypsyys pannarin keskeltä kun se on ollut 10 minuuttia 200 asteessa ja katso jatkot sen mukaan.

Pannari maistuu ihan timanttiselta vaniljaisen kermavaahdon tai vaniljarahkan ja hillon kanssa, mutta tällä pannarilla voi korvata myös laskiaispullan - raasta mantelimassaa kermavaahdon joukkoon, kasaa pannarille ja laske miten monta sekuntia menee kunnes koko pannari on kadonnut!

Tässä alkaa olla pääsiäinen pikku hiljaa vietetty ja arki koittaa - pikkujutuilla arjestakin saa pikkuisen juhlavampaa.
Oikein hyvää arkea sinulle ja rakkaillesi, pysykää terveinä ja nauttikaa läheisyydestä!

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Uutta kokeilemassa - ruuanlaiton ajatuksellisuudesta



Hei muruskat ja hyvää uutta vuotta!

Se oli sellainen vuosikymmen. Viimeinen reilu vuosi on ollut rankka ja olen iloinen että se loppui. Uusi vuosi, uudet kujeet, eikös näin vallan sanota?

Meillä nämä uudet kujeet tarkoittavat elämäntapauudistusta joka ei lopu tammikuun loppuun. Me teemme Pupun kanssa kvartaalin mittaista ruokakokeilua ja katsotaan miten asiat muuttuu. Jos muutoksia tulee ja ne ovat hyviä, koetetaan jatkaa tätä pitempään.

Ideana on lisätä ajatuksellisuutta siihen, mitä syömme ja milloin.
Tarkoitus on, että jatkossa meillä prepataan ruuat pari kertaa viikossa, keskitytään käsittelemättöminä ostetuista raaka-aineista itse tehtyyn ruokaan ja silloin kun lapset eivät ole meillä, kotona on lähinnä vain kasvisruokaa. Pupu syö lähes joka arkipäivä lounaan ravintolassa, joten hän katsoo itse että lihan määrä lautasella ei ole tavaton (paitsi joka toisen viikon torstaisin jolloin Salon kantapaikassa on possunniskapäivä), kalaa ja keittoa tulee valittua useammin ja värikkäitten kasvisten määrä on mahdollisimman suuri.
Omassa työpaikassani on usein tapana perjantaisin vähän hurvitella ja käydä ulkona syömässä, enkä sen enempää aio kytätä mitä syön sen kerran viikossa. Kasvisruokaa joka tapauksessa, mutta joskus pizzaa, joskus meksikolaista, toisinaan burgeria tai nepalilaista.
Karkkipäivätkin löytyvät edelleen lauantaipäiviltä, mutta yrityksenä on pitää karkin tai muitten herkkujen määrä maksimissaan 100 grammassa.

Omana suurimpana ongelmanani on ollut arkisin huonot yöunet, jonka lisäksi työn kuormittavuus, koko ajan paheneva krooninen väsymys ja toisten ruokahuollon priorisointi vievät minulta energian hoitaa omaa ruokahuoltoani mallikkaasti. Kaikki tämä kostautuu niin että iltaisin kun tulen kotiin, minulla on just silloin nälkä ja jotta saisin ihan oikeata ruokaa, pitäisi ensin käydä kaupassa ja sitten vielä jaksaa tehdä sapuska valmiiksi.
Aika usein raaka-aineita on stashit täynnä mutta eipä löydy virtaa tehdä niille aineksille mitään. Tämän takia kotiruoka on tätä nykyä minulle usein muroja tai proteiinirahkaa. Se kostautuu ajan myötä kun ruokailutottumuksia ei ole vaan lähinnä napostelutottumuksia...

Pelkän ravinnon laadun parantamisen lisäksi kokeilussa olisi tarkoitus katsoa voiko ruokahävikki pienentyä kun ruuan esivalmistelee; kun ruoka on valmiiksi annosteltuna jääkaapissa ja vanhenemassa olevat raaka-aineet tulee käytettyä, tämä on hyvinkin mahdollista.

Hävikin välttäminen on usein melko helppoa ja tulos maukas kuten tänään - pari vajaata purkkia miniluumutomaatteja muuttui uunissa oliiviöljytilkan, suolan ja timjamin kanssa puolikuivatuiksi tomaateiksi jotka maistuivat vallan loistavalta soijapyöryköitten kastikkeen seassa.
Kastike oli muuten vain desi Pirkan kaurakermaa, kolme tippaa srirachaa, suolaa ja pippuria. Aikaa meni kokonaiset 3½ minuuttia, kun kuumensin jäiset pyörykät ja kastikkeen samassa kipossa 75% teholla mikrossa.
Lisäksi lautaseltani löytyi herne-pinaattisosetta ja paahdettuja pinjansiemeniä. Pupu söi lapsiviikolta jäänyttä broilerinjauhelihakastiketta ja täysjyväcouscousia.

Huomiseksi onkin työpaikalla nautittavaksi aamiaiseksi (sen tavanomaiseksi muodostuneen, ylihintaisen proteiinirahkan tai -vanukkaan sijasta) jotain proteiinijäätelön tapaista, eli tein toffeenmakuisesta proteiinivanukasaineksesta vanukkaan, maustoin sen teelusikallisella maapähkinävoita ja iskin pakkaseen.
Huomenna olemme paljon viisaampia sen suhteen, onnistuiko vaiko eikö! Lounaaksi listalla on hernesosetta, soijapyöryköitä, paahdettua punajuurta ja pestolla sipaistua uuniperunaa. Pihistelin soijapyöryköissä, koska herneet sisältävät myös yli 5 prosenttia proteiinia. Meillä on Pupun kanssa melko sama proteiinintarve josta kasvissyöjänä yritän jatkossa pitää paremmin kiinni. Pupun punttisalipäivinä hän hoitaa lisäproteiinit itse ruokavalioonsa.

Teen huomenna todennäköisesti 9-tuntisen työpäivän joten nälkä tulee ennen kuin lähden kotiin; iltapäivällä, puoli tuntia tai tunnin ennen kuin lopetan työt, syön salaatin jossa on sydänsalaattia, tuoretta pinaattia, puolikuivattua tomaattia, paahdettua punajuurta, porkkanaa, paprikaa, pinjansiemeniä ja punajuuren makua korostamassa hiukan raastettua tilsitjuustoa joka oli kovettunut jääkaapissa. Mitäpä sitä tuollaistakaan hukkaan heittää, joten otin Cuisipron raastimen kätöseen ja nyt  juustonrahtusella kruunattu mestariteos odottaa nälkäistä työläistä. 
Olen iltavuoroviikoilla aiemminkin testannut tätä kahdesti ruokailemista työpäivän aikana, ja se toimii. Eipähän ole sitten sudennälkä kun pääsee kotiin, vaan iltapala riittää. Ja yllättäen olen muuten paljon kivempi seuralainen kun en ole kotiin tultuani nälkäinen!

Teitkö sinä jonkin uudenvuodenlupauksen? Onko sinun uudenvuodenlupauksillasi taipumus pitää vai oletko niin kuin suurin osa meistä, joilla lupaukset unohtuvat suht sukkelasti..?
Seuraavassa postauksessani tuleekin sitten reseptejä. Tämä ei ollut uudenvuodenlupaus joten se pitää.

- Hulta

lauantai 11. elokuuta 2018

Lehmän lepopäivä - vegaaniherkuttelua helpon kaavan mukaan

Nå men jotta! Se on kuulkaas kesä onneksi kääntymässä loppusuoralle, harvakseltaan sitä on näin pahasti helteen takia kärsitty koko perhe. Itse vetäisin kunnon helleuupumuksenkin kehiin, oli nimittäin aika herkät tunnelmat siinä.

Muutto kangastelee horisontissa, huomenna lähtee ensimmäiset tavarat maan tasalle säilöön. Kolme viikkoa ennen varsinaista muuttoa siksi, että talon hissi menee maanantaina remonttiin. Neljäs kerros ja hissiremppa olikin juuri sitä, mitä toivottiin...onneksi toisessa päässä meitä odottaa iso, toimiva hissi ja 14,5 lisäneliötä! Ja luojan kiitos Pupun kanssa hoksattiin tilata muuttofirma auttamaan, ettei tartte ihtiään tappaa ihan täysin kampetta raijatessa.

Mutta! Kuulkaapas. Se on niin, että maapallo hukkuu sontaan ja kasvihuoneilmiö ei ainakaan tällä menolla ole hidastumassa. Sen takia olen pikku hiljaa fiilannut omia ruokailutottumuksiani vegaanisempaan suuntaan ja myös muita valintoja on mietitty; kierrätellään, ostetaan enemmän pakkaamattomia elintarvikkeita, koetetaan muistaa se kirottu, aina hukassa/kotona oleva kauppakassi ja pidetään kasvisruokapäiviä.

Tänään oli karkkipäivä, ja sen kunniaksi päätin kokeilla vegaanista nachojuustoa värkätä ihan omin kätösin. Olin varautunut siihen, että homma menee turaamiseksi ja tulos ei todellakaan ole sitä mitä netin ja Youtuben perusteella voisi kuvitella.
Ylläri, se toimi sittenkin! Parista desistä cashew-pähkinöitä tuli puolisen litraa juustokastiketta.
Hintakaan ei huimaa päätä, satsin hinnaksi jäi ehkä pari euroa.

Raaka-ainelista sisältää ravintohiivahiutaleita, joka on vähän eksoottiselta kuulostava raaka-aine, mutta ravintohiivaa löytyy mm. Tokmannilta ja lähes kaikista tavarataloista. Sitä myydään myös oluthiivan nimellä. Kyseinen hiiva on inaktiivista, eli siitä ei turpoa maha tai ala kaasuja pukkaamaan mistään reiästä. Ravintohiiva on luonnon arominvahvenne ja superfood; se sisältää runsaasti proteiinia sekä B- vitamiineja ja se korostaa makuja luonnollisesti. Lisäsin ravintohiivaa myös lasagnen juustokastikkeeseen juustoista makua korostamaan, toimi siinäkin.

Kuva: Tokmanni

Muuten raaka-ainelistalla on aika tavanomaista kampetta; mausteita, sitruunanmehua, sipulia ja valkosipulia. Jos käytät sipuli- tai valkosipulijauhetta, suosittelen että lisäät kaikki ainekset blenderiin ja annat liota pari minuuttia. Maut irtoavat paremmin. Jos aiot tarjota juustokastiketta myös lapsille tai muille herkkätunteisille, voit huoletta jättää srirachan pois ja vähentää tarvittaessa myös jalapenojen määrää.

Pähkinöitä pitää liottaa jääkaapissa yön yli. Jos kuitenkin hätä on suuri ja kroppa vaatii juustua NYT, niin homma hoituu vartissa kiehuvan veden kanssa. Siis kippaa kiehuvaa vettä pähkinöitten päälle, peitä astia ja anna tekeytyä vartin verran.

Aletaankos hommiin?

Tarvitset:

Blenderin, veitsen ja leikkuulaudan, raastinraudan, teesiivilän sipulin mehustamiseen, astian pähkinöitten liottamiseen, nuolijan ja pienen kattilan.

2 dl cashew-pähkinöitä, suolaamattomia ja paahtamattomia
vettä liotukseen

1 valkosipulinkynnen muutamaan palaan pilkottuna tai 1 tl valkosipulijauhetta
½ keskikokoista sipulia hienoksi raastettuna tai 1 tl sipulijauhetta
1 dl ravintohiivahiutaleita
½ tl suolaa
1 tl savupaprikaa
1 tl paprikajauhetta
2 rkl sitruunanmehua
4 jalapenosiivua
1-2 tl srirachaa
mustapippuria
2-2,5 dl vettä

Valuta pähkinöistä liotusvesi pois. Raasta sipuli hienoksi ja puristele siitä teesiivilän läpi mehu blenderiin. Tällää blenderiin pähkinät, pari desiä vettä ja loput raaka-aineet. Pöristele täysteholla pari minuuttia, kunnes seos on täysin sileää. Maista ja lisäile mausteita varovasti, koska erityisesti tuliset maut voimistuvat seosta lämmitettäessä.

Siirrä seos kattilaan ja lämmitä va-ro-vas-ti hyvin pienellä teholla, samalla koko ajan nuolijalla pohjaa myöten sekoitellen. Seos palaa todella helposti pohjaan.
Lämmitä viitisen minuuttia, kunnes juustokastike on paksuuntunut. Lisää tarvittaessa vielä tilkka vettä, jos soosi käy liian paksuksi.

Juustokastikkeen voi tarjoilla lämpimänä tai kylmänä, herkkua se on joka tapauksessa...
Oi kyllä!


Ihanaista elokuuta, muistakaa nauttia loppukesän pimenevistä, tuoksuvista illoista!

- Hulda

maanantai 28. toukokuuta 2018

Uudelleenkeksimys - yrteistä ja näkemysten muuttamisesta

Nå mutta! Vahinkoko lie, tai sitten ei, mutta tässä sitä taas ollaan. Hiukan yllytettynä tosin, DeliVerde pyysi minua jakamaan béarnaisereseptini ja sen sijaan että lykkäisin sen pelkästään heidän Facebook-sivuilleen, päätin jakaa sen myös teidän kanssanne. DeliVerden IHANA ranskalainen rakuunaruukku muutti meille viikko sitten, ja viikonloppuna käytin ensimmäistä kertaa ikinä pelkkää tuoretta rakuunaa bearnaisen tekoon. Useimmat kilpailijat nimittäin maistuvat lähinnä rairuoholta (eli ei juuri millekään) tähän ihanaan maukkaaseen rakuunaan verrattuna ja tarvitsevat tuekseen myös roppakaupalla kuivattua rakuunaa.

Jotain muutakin tässä nyt on tapahtunut.
Olen nimittäin hiukan muuttanut näkemyksiäni muun muassa bearnaisen valmistustavan suhteen.

Aiemminhan ainoa oikea bertsa oli se vesihauteessa vatkattu ihanuus. Päätin kuitenkin, Keith Floydin inspiroimana, testata toista tapaa - sulatin voin ja vatkasin sen keltuaiseen.  Käytin sitruunamehun lisäksi myös hiukan omenaviinietikkaa. Tuloksena olikin varsin ihana, hiukan paksumpi bearnaise!

Työvälineiksi riittää sulatusastia jossa on kaatonokka, vispilä (sähköinen tai käsikäyttöinen, itse käytän joko käsikäyttöis-mallia tai sauvasekoittimen vispilää) ja sekoituskulho.

Mutta mitäpä tässä horisemaan, aletaas keräillä raaka-aineita.
2 henkilön (tai yhden ahneen mokoman) soosiin tarvitset:

1 keltuaisen
n. 100 g voita
1-3 rkl sitruunanmehua
½-1 tl omenaviinietikkaa
n. 15-20 isoa rakuunanlehteä

Sulata paloiteltu voi mikrossa. Sekoita voita sulattamisen aikana jotta se ei livistä kiposta vaikkapa mikron seinille.
Revi rakuunanlehdet suurinpiirtein sentin silpuksi.
Laita sekoitusastiaan keltuainen ja rakuuna. Lurauta päälle parin teelusikallisen verran voisulaa ja vispaa. Kun seos on tasaista, lisää taas saman verran voita ja vispaa. Sitten voitkin alkaa lisäämään voita parin ruokalusikallisen verran kerrallaan vispailun välillä tai vaihtoehtoisesti kaataa voin ohuena nauhana samalla kun vispaat. Kun kaikki voi on käytetty, lisää ½ tl etikkaa ja ruokalusikallisen verran sitruunanmehua. Sekoita reippaasti 10-20 sekuntia ja maista. Lisää tarvittaessa rakuunaa, etikkaa tai sitruunaa.
Mitä enemmän kastiketta vatkaat etikan ja sitruunan lisäämisen jälkeen, sen paksumpaa siitä tulee.
Tarjoile kastike huoneenlämpöisenä.

Toinen asia josta olen muuttanut näkemystäni on se, että lankkuperunat ovat paras kaveri bertsalle. Tämän päivän mielipide on se, että ehdottomasti paras kumppani näin ihanalle bearnaiselle on korillinen rouskuvan rapeita bataattiranskalaisia. Ja ehkä briossisämpylään väsätty tuplajuustovegeburgeri.

Kolmas asia josta olen muuttanut näkemystäni on se, etten osaa pitää mitään ruukussa kasvavaa hengissä. yli 2 kuukautta sitten ostetut yrtit ovat edelleen hengissä ja voivat hyvin! Kun keittiön ikkunalla on pieni tuoreyrttitarha, yrttien kulutus on meillä moninkertaistunut. Viimeksi eilen napsin tomaattikastikkeeseen tuoretta rosmariinia, sitruunatimjamia ja ruohosipulia.
Olen hieman kuohuksissa tästä keski-ikäistymisen aiheuttamasta viherpiperrysgeenin aktivoitumisesta jonka seurauksena huomaan jo kaipaavani yrttien kaveriksi jotain isompaa, kuten puutarhaa hoidettavaksi. Somebody call for help.

Seuraavaksi aion järisyttää maailmaani lisäämällä bearnaiseen myös hiukan sitruunatimjamia. Mutta siitä sitten toisella kertaa...

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Talletuksia aarreaittaan - säilönnästä pt.I

Kesä tulee ja luonto alkaa tarjoilla hyvyyksiä. Koska Suomessa ei sitrukset kovasti menesty, joskus täytyy turvautua myös kaupan hedelmäosastoon. Siinä ei ole mitään pahaa - itse tehden tiedät tarkkaan, mitä purkissa on ja voit myös heittäytyä luovaksi.
Kokeile tehdä marmeladia kumkvateista, säilö raparperin hennot ensivarret hilloksi ja kerää talteen pienet vihreät aarteet.

Kumkvatti se on lystikäs hetelmä. Minisitrus, joka on munanmallinen ja noin 3 cm mittainen. Se käytetään kuorineen! Siitä syntyy oivallista likööriä, mutta sen paras käyttötapa on marmelaati.

Kuva lainattu Wikipediasta

Tästä satsista saat puolisen litraa eli yhden Ikean pienen Korken-patenttikorkkipurkin täyteen, herkkua saattaa jäädä hiukan ylikin.

Kumkvattimarmelaatiin tarvitset:

500 g kumkvatteja
1 dl sitruunan- tai limenmehua
2 dl hillosokeria
½ dl vettä
1 rkl appelsiininkukkavettä

Leikkaa kumkvateista kannat pois ja halkaise ne pitkittäin. Poista siemenet ja leikkaa 2-3 mm suikaleiksi poikittain. Laita kasariin kumkvatit ja sokeri, loiskauta päälle vesi sekä sitruksenmehu. Anna mehustua vartin verran.
Laita kasari levylle ja iske se puoliteholle. Kun kasarissa alkaa kuplia, laske lämpö ykköselle ja laita kasariin kansi päälle. Anna kiehua hiljakseen 15-20 minuuttia, kunnes kumkvattien kuoret ovat läpikuultavia. Pari minuuttia ennen kuin lopetat keittelyn, lisää appelsiininkukkavesi.

Kippaa marmelaati purkkiin, sulje kansi ja anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä. Nosta purkki tunnin tai parin päästä jääkaappiin.

Neitsytraparperihillo

Kaikki meistä tietävät neitsytraparperin; ne hennot, syvänpunaiset varret jotka ensimmäisinä kypsyvät ja jotka ovat maukkaita, pehmeitä ja herkullisia. Niitten väri on todella upea, joka pääsee erityisen hyvin oikeuksiinsa kun raperperisista keittelee hillon. Tästä satsista tulee reilu puolisen litraa valmista hilloa.


30 neitsytraparperinvartta
3 dl hillosokeria
1 rkl vaniljasokeria
puolikas kanelitanko

Kuori raparperit (säästä kuoret) ja pilko varret sentin pätkiksi. Laita ne kattilaan ja ropsauta sokerit ylle. Anna mehustua vartin verran. Heitä kanelitanko ja kourallinen kuoria kattilaan, laita kansi päälle ja levy kolmosteholle. Kun kattilassa kuplii, laske lämpö ykköselle ja keitä kunnes raparperi on hajoamispisteessä. Ota kattila levyltä, onko kanelitanko sekä kuoret pois ja anna jäähtyä hetki ennen purkittamista. Purkita hillo, sulje kansi noin vartin päästä ja jäähdytä huoneenlämmössä. Nosta purkki tunnin tai parin päästä jääkaappiin.


Nokkoset, maitohorsmat ja voikukat ovat vielä pieniä, hentoja ja maukkaita. Kannattaa siis pitää silmät auki ja napsia talteen nämäkin luonnon ilmaiset tarjoomukset!
Nokkoset ovat namia kuivattuna leipätaikinoissa ja pinaatin tapaan letuiksi, keitoksi tai muhennokseksi jalostettuna, voikukka toimii rucolan tapaan salaateissa ja maitohorsma taas tykkää kun se ensin nopsasti ryöpätään (himmee sana!) suolavedessä ja sitten pyöräytetään voin kanssa pannulla. Kokeile vaikka lehtikaalisalaatin ohjetta, ja korvaa osa tai kaikki kaalista horsmalla.

Täällä on jo bongattu ekat leskenlehdet, mikä tarkoittaa että todennäköisesti samaisia kukkia on bongattu Lappia myöten jo viikkoja sitten en ymmärrä miten olen aina se joka viimeisenä bongaa ensimmäisen leskenlehden! Ehkä tämä ADD-oravan keskittymiskyky hiukan häiritsee keskittymistä oleelliseen - kuka nyt jaksaa jotain rehuja ku pelloilla on eläimiä ja ojanreunoilla muoviroskat on niin kauniin värikkäitä?!

Haluaisin tässä samalla esittää pyynnön kaikille lukijoilleni.
Miettikää, miten voisitte vähentää muovinkäyttöä. Voisiko ainakin osan tavallisista muovipusseista korvata biohajoavilla pusseilla? Vaihtaa paperiin? Tai jopa jättää kokonaan pois?
Itse pakkaan nykyään evääni joko paperiin tai Clas Ohlsonilta ostamiini biohajoaviin pakastepusseihin. Vessan pikkuroskiksessa ja keittiön bioskassa käytetään pelkästään kaupasta vihanneksien mulana tulleita biohajoavia pusseja.
Olen järkeillyt asian niin, että vaikka käytän muovipusseja, ainakaan ne eivät päädy ravintoketjuun vaan vaikka tuuli riepottelisi pussit repaleiksi kaatopaikalla - ne repaleet hajoavat itsestään vaarattomiksi aineiksi. Pääosin otan kotoa kassin mukaan kun lähden kauppaan, mutta aika usein käyn ostoksilla kotimatkalla jolloin survon tavarat (valtavaan) käsilaukkuuni ja eväksiä varten mukana heiluvaan pieneen kylmälaukkuun.

Miten sinä voisit pelastaa pienen palan planeettaa? Muistaisitko sittenkin ottaa kauppakassin mukaan? Voisivatko ne pari tomaattia ja omppua reissata kaupasta kotiin samassa biopussissa?


Leppoisia, aurinkoisia kevätpäiviä kaikillen!
- Hulda




sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Klassikon uudelleenlämmittelyä - kevätlinnuista ja löytöretkistä

Kerrankos sitä laiska bloggaaja kaivelee arkistojen kätköistä wanhan mutta hyvän reseptin. Niin kävi nytkin. Olen tämän luvannut postata, koska menin möläyttämään reseptistä muutamalle ihmiselle.

Täällä Tampereen pöpelikössä kuuluu jo keväistä linnunlaulua aina välillä. Aina kun pakkanen hellittää, pikkulinnut alkavat varovaisesti laulelemaan ja merkkailemaan reviiriä. Kotona taas rääkyvät idiootit (=maaman kullannuput jotka taas tänä iltana kävivät vähän hermoille) ihkuttelevat pidentyneitä, kirkkaita päiviä kovaan ääneen. Lenni kovin yrittää pesiä kylppäriin kaapin päällä olevan pesuvadin taakse ja Domino taas ei edelleenkään tajua yhtään mistään pesimishommista. Tyyppi on jo 7-vuotias eli sukukypsä, mutta sen verran apuluokkalainen etten ole yhtään ihmeissäni vaikka ei ihan ole kaikki luontoäidin opit menneet perille. :D

Kun kevät alkaa herätellä meitä vannoutuneimpiakin talviunien nukkujia, tekee mieli koko ajan puuhata jotain. Vaikkei nyt välttämättä kovin työläitä reseptejä tulekaan värkättyä, niin herkkuja silti.

Tänään unohdetaan minuuttipihvit ja filesuikaleet, sillä nyt tehdään mehevää ja aromikasta paistia. Ei kannata säikähtää työlään oloista reseptiä, tämä on oikeasti helppo ja yksinkertainen juttu eikä loppuviimeks muuten ees vie paljon aikaa. Kalkkunan kypsennyksessä menee vajaa pari tuntia, mutta eipä ole ruoka ennenkään uunista karkaillut vaikka sen antais siellä olla ihan omia aikojaan...voit vetää vaikka nokkaunet, kun tipu hikoilee.

Tiput tykkää hedelmistä, kaikkihan sen tietää. Sitruuna on linturuokien pomminvarma mureuttaja-maustaja joka toimii aina. Sitruunan lisäksi myös lime, appelsiini ja klementiini ovat ihan käypiä ratkaisuja; pelkkä lime tosin antaa ehkä liiankin terävän maun. Kannattaa siis käyttää sitä jonkin toisen, miedomman sitruksen kanssa. Jos et löydä luomuhedelmiä, niin pese kuoret huolellisesti kuumalla vedellä (itse käytän fairya ja tiskiharjaa).
Öljyksi kannattaa valita jotain muuta kuin extra virgin-oliiviöljyä. Valkosipulilla maustettu oliiviöljy svengaa kuin hirvi, mutta ihan tavallinen rypsiöljykin tekee tehtävänsä. Sipulia ja valkosipulia ei kannata kuoria. Valkosipuli kypsyy omassa kuoressaan ihanan pehmeäksi ja makeaksi, ja sipulin kuoret antavat paistinliemelle väriä.
Olen käyttänyt Korpelan suolattua kalkkunanrintafileetä, jota olen liottanut kylmässä vedessä tunnin verran ennen marinointia. Näin suola ei tunge läpi ja muille mauille jää enemmän tilaa ilakoida makunystyillä. Jos löydät suolaamatonta kalkkunaa, lisää marinointivaiheessa ½ tl sormisuolaa tai 1/4 tl tavallista suolaa. Jos kalkkunassa on paistomittari, se kannattaa joko pestä huolellisesti tai liottaa samalla kun kalkkunakin kylpee; jos mittarin väliin jää töhnää, se ei toimi kunnolla. Lykkää mittari kalkkunan paksuimpaan kohtaan keskelle lihaa.
Taivaallinen ja vaivaton kastike syntyy uunivuuan huuhdeliemestä ja parista muusta aineosasta muutamassa minuutissa. Tongi kaapin perältä suuremmanpuoleinen vuoka, koska kalkkunan täytyy mahtua sen keskelle niin että reunoille jää 2-5 cm tilaa. Näin tipu kypsyy tasaisesti ja paistinliemi ruskistuu kauniisti ja saa lisämakua.

...ja sitte riviin järjesty, nyt alkaa tapahtua!

Tarvitset:
n. 1½ kg kalkkunan rintafileen
1 sitruunan
1 sipulin
3-5 valkosipulinkynttä
n. 10-15 kpl kokonaisia mustapippureita
n. 2 rkl öljyä
(½ dl vettä paiston aikana)

Laita tipu isoon pussiin ja kaada päälle kunnon loraus öljyä. Leikkaa sipuli sentin paksuisiksi siivuiksi ja puolita sitruuna. Leikkaa toinen puolikas kahtia ja toinen reilun puolen sentin siivuiksi, laita siivut syrjään odottamaan. Kuori sitruunanneljännekset raastimella tai vaikka perunankuorimaveitsellä, purista mehu kalkkunan kaveriksi pussiin ja nakkaa kuoret+rönät sekaan. Laita kaikki muutkin ainekset pussiin, sulje pussin suu ja pyörittele kevyesti hieroen muutama sekunti kunnes kaikki on hiukan sekaisin. Anna marinoitua huoneenlämmössä ½-2 tuntia.

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Hieraise hiukan öljyä uunivuuan pohjalle ja ongi valkosipulit ja sipulit kalkkunapussista. Lado ne sitruunasiivujen kanssa uunivuuan pohjalle niin että ne peittyvät, jos ei nyt kokonaan niin ainakin suurimmaksi osaksi kun kalkkunan lätkäisee vuokaan niiden päälle. Ravistele enimmät pippurit ja sitruksenkuoret kalkkunasta ensin. Laita koko komeus uuniin ainakin tunniksi, jos ei kahdeksi. Jos pinta ruskistuu liikaa, laita päälle leivinpaperinpala ja sitten folio (sitruunan happo irrottaa alumiinia foliosta, siksi ei suoraa kontaktia!). Jos vuuan pohjalla meno näyttää kovin kuivalta ja paistinmehut uhkaavat palaa hiileksi, lisää ½ dl vettä ja pyörittele sitä vuuan pohjalla.
Kun paistomittari pomppaa ylös, pelasta tipu uunista ja nosta tarjoiluvadille lepäämään peitettynä. Ongi sipulit ja valkosipulinkynnet talteen. Ota paistinliemi käsittelyyn.

Kastikkeeseen tarvitset:

2 rkl _voita_
3 rkl vehnäjauhoja
kalkkunan paistinliemen (todennäköisimmin erittäin tiivistä tavaraa vuuan pohjalla ja nurkissa)
n. 2 dl vettä
1-2 rkl punaherukka- tai karpalohyytelöä
lorauksen oikeaa kermaa
lorauksen valkoviiniä
1 tl punaviinisiirappia tai tummaa siirappia
(mustapippuria)

Kaada uunivuokaan desin verran vettä. Pyörittele puuhaarukalla tai vispilällä varovasti kaikki tumma liemi ja nurkkiin tiivistynyt tavara irti. Laita voi kattilaan ja kuumenna ei-ihan-täysillä kunnes voi sulaa ja kuplii. Lisää jauhot, pyörittele vispilällä puolisen minuuttia. Jauhot saavat ruskistua, mutta se ei ole oleellista. Kun paakkuja ei näy ja seos on tasaista, kaada uunivuuasta liemi sekaan, lisää marjahyytelö ja sekoita pikkuinen hetki kunnes kaikki on sileää. Lisää siirappi ja vielä vähän vettä. Korkkaa valkkari ja uhraa kunnon loiskaus (puolisen desiä) kastikkeeseen, myös kerma saa liittyä seuraan tässä kohtaa. Anna kiehua pari kolme minuuttia hiljalleen sekoitellen ja maista. Jos jotain puuttuu, lisää sitä. Todennäköisimmin se on mustapippuria. Jos maku on mielestäsi liian hapan, lisää hyytelöä. Jos kastike on liian juoksevaa, keitä sitä hetki lisää tai tee pikasuurus tilkasta kylmää vettä ja ripauksesta perunajauhoja, kaada ohuena nauhana kastikkeen joukkoon, kiehauta sekoittaen.

Leikkaa levännyt kalkkuna siivuiksi, tarjoa sipulin ja valkosipulin saattelemana kastikkeen ja vaikka keitettyjen pottuloiden kanssa. Ei muuten ollenkaan huonompi tapa nauttia elämän helpoista herkuista.

Täällä on nautiskeltu tänään broilerin rintapaistista, tofupihveistä, mausteisista lohkoperunoista ja Halvan salmiakista. Tuli pyörähdettyä Suodenniemelläkin, Pirulanvuoden näkötornilla. Upeita maisemia, kirkas aurinkoinen päivä, kaakaota ja eväsleipiä ja Pupu. Mitäpä sitä muuta kaipaa. Pirulanvuori on spesiaali paikka meille; siellä käytiin viimeksi piknikillä heinäkuussa, kolmansilla treffeillä. Päivä alkoi vierailulla Riutan highland-karjatilalla ja jatkui Pirulanvuorella. Siinä iltapäivä suorastaan lensi ohitse, kun makoiltiin pikniklounaan jälkeen vierekkäin kalliolla ja nautiskeltiin auringonpaisteesta.



Eväsretkiä ja hauskoja hetkiä ei kannata jättää siihen sitku-elämään. Elämä on tässä ja nyt. Kannattaa tähyillä vähän ympärille ja miettiä, mikä huomaamatta jäänyt upea paikka lähistöltä löytyy. Suomi on täynnä hienoja maisemia, jännittäviä nähtävyyksiä ja aina ei tarvitse kovin kummoista syytäkään lähteä retkelle. Eväät ja huopa kassiin, vaatteet niskaan ja menoksi!

Leppoisaa pyhäiltaa kaikillen,
 - Hulda