lauantai 5. marraskuuta 2011

Laiska kokki, hyvä ruoka - säätämisen tarpeettomuudesta

Tulipa taas raadettua keittiössä. Pari tuntia meni lasagnenteossa, ja lopputuloksena taivaallisen ihana, maultaan melkein täydellisyyttä hipova ja vieläpä kohtuuterveellinen luomus. Nyt kuulkaas on masu melekoosen täynnä maukkaita kaloreita!

Lasagne on yksi niistä ruuista, joita tulee tehtyä aivan liian harvoin. Yksi tutuin selitys, jota itsekin itselleni aika ajoin mielessäni toistan, on että se vie niin paljon aikaa. Toisaalta kun siihen saa aikaiseks ryhtyä, niin eihän siinä hirveästi hommaa ole. Mietin siinä puuhatessani Nigella Lawsonin - jos Jumala on olemassa, olen melko varma että hän kävelee maan päällä tämän naisen hahmossa - viisaita  sanoja; "There's a difference between difficult and time-consuming". Suomeksi "Vaikean ja aikaavievän välillä on eroa ". Ehkä yksi parhaimmista viisauksista ikinä on se.

Moni asia mielletään vaikeaksi tai monimutkaiseksi ihan syyttä. Jos nyt vaikka miettii sitä lasagnea. Bolognesekastikkeen kanssa ähersin kokonaista 10 minuuttia pilkkoen ja paistaen. Hikistä ja uuvuttavaa uurastusta (Hah! Miä huiaan!) seurasi tunnin haudutus. Sillä aikaa pötköttelin rauhassa ja touhusin kaikkea muuta. Kun kastike oli valmista, käytin toiset 10 minuuttia lasagnen kokoamiseen. Seuraavaksi lasagne kypsytteli itseään 45 minuuttia uunin lämmössä. Taas oli kokilla kaikki muu mielessä ja aikaa touhuta jotain (vähemmän) hyödyllistä. Todellisuudessa minulta meni siis aikaa ruuanlaittoon tänään 20 minuuttia, vaikka koko prosessi kesti melkein kaksi ja puoli tuntia. Tuloksena oli suussasulavaa sapuskaa josta riittää useammalle päivälle.

Miten monta kertaa elämässä sitä tulee missattua aivan mahtavia asioita vain siksi, että se NÄYTTÄISI vaativan meiltä paljon vaivaa, vaikka se todellisuudessa kysyisikin vain aikaa? Ja miksi tuntuu taas ylivoimaiselta ryhtyä johonkin, mikä vaatisi vain vähän aikaa mutta ehkä vähän enemmän työtä? Miksi sitä jättää niin monta asiaa väliin vaikka pienellä vaivalla tai ajankäytöllä saavutettavissa oleva palkkio olisi jotain mahtavaa?
Aika on jännä asia; sitä ei ole koskaan riittävästi kun on kiire, sitä on liikaa kun ei ole mitään tekemistä, ja sen jakaminen on aina vaikeaa. Jos vähän järjestelis asioita ja järkeistäisis ajankäyttöään, päivään mahtuis aika paljon enemmän asioita. Ehkä jopa muutama hetki käytettäväksi siihen omaan nautintoon ja pysähtymiseen.

Nautinnoista puheen ollen, se lasagne...

Tarvitset
öljyä tai voita
2 keskikokoista (puna)sipulia
1 ison porkkanan
½ pienen kesäkurpitsan
2 valkosipulinkynttä
2 dl soijarouhetta
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
vettä
½ tl sokeria
½ tl suolaa
1 tl yrttisekoitusta tai oreganoa ja basilikaa
½ tl rouhittua mustapippuria

400 g raejuustoa (ja jos edes kuvittelit käyttäväsi rasvatonta, niin HYI! Heti pois tuommoset siivottomuudet mielestä!)
3/4 prk Pirkka vihreää pestoa

n. 12 lasagnelevyä, mielellään täysjyvää
100-150 g juustoraastetta

n. 25x20x5 cm uunivuoka

~ Pilko sipuli, porkkana ja kesäkurpitsa pieneksi, hienonna valkosipuli.
~ Laita pata tai iso pannu hellalle 2/3 teholle. Viskaa pataan öljyä ja perään sipuli, porkkana, kesäkurpitsa ja suola. Kun pannun lämpötila kohoaa, kurpitsasta alkaa irrota nestettä  ja kasvikset hautuvat ensin pehmeämmiksi ja vasta sitten alkavat ruskistua. Kun sipulit ovat läpikuultavia, lisää valkosipuli ja pyörittele pari minuuttia.
~ Lisää sekaan soijarouhe ja pavut. Papuja kannattaa vähän litistellä paistinlastalla tai kauhalla samalla kun pyörittelee ne ja soijarouheen kasvisten sekaan. Lisää tomaattimurska ja huuhdo sekä papu- ja tomaattitölkit vedellä ja lisää se pataan. Kaiken kaikkiaan vettä voi lisätä parisen desiä.
~ Mausta, laita pataan kansi päälle laske lämpö ykköselle. Anna hautua tunnin verran, sekoita pari kertaa. Maista, mausta lisää jos siltä tuntuu.

~ Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.
~ Sekoita raejuusto liemineen päivineen kulhossa peston kanssa haarukalla painellen. Koeta hajottaa rakeita sen verran että massa on edes jotenkin tasaisehkontapaista muistuttavaa. EI tarvitse hampaat irvessä nyhvertää! ;)
~ Kokoa lasagne; pohjalle 1/3 tomaattikastikeesta, sitten kerros lasagnelevyjä, puolet raejuustosta, levyjä, 1/3 tomaattikastikkeesta, levyjä, loppu raejuusto, levyjä, loppu tomaattikastike, kerros juustoraastetta ja koko komeus uuniin n. 40-45 minuutiksi.

Lasagnesta riittää 4-6 henkilölle. Täyttä tavaraa, niin maun kuin muunkin suhteen!
Halutessasi voit korvata soijarouheen 400 grammalla jauhelihaa, jonka ruskistat ensin kuumassa padassa/pannussa ja jatkat sen jälkeen kasviksilla ohjeen mukaan. Suolan määrä bolognesessa on vähäisempi, sillä pesto on suolaista ja maut tasoittuvat uunissa. Reseptiä saa vapaasti käytellä ja väännellä mielensä ja makunsa mukaiseksi.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Mummoillen terveyttä, kauneutta ja pitkää ikää - ruokakikkailun mielettömyydestä

Sää: pilvinen
Soundtrack: Ella ja Aleksi - Hyvää Yötä

Eräällä keskustelufoorumilla on viime päivinä käyty keskustelua ruoka-asioista ja siitä miksi lisäaineita pitää änkeä joka paikkaan. Muutamat tietysti ovat sitä mieltä, että lisäaineiden välttely on turhaa hysteriaa ja makeutusaineetkin ovat täysin vaarattomia. Minä en siihen usko. Sitä paitsi arominvahventeet ja makeutusaineet eivät kyllä tippaakaan ruuan makua paranna, päin vastoin. 
Muistelen vieläkin lämmöllä taannoista reissua Hong Kongiin, jossa parhaat makuelämykset tarjosivat Revolving 66-ravintolan ERITTÄIN suklaapitoinen eurooppalainen jälkiruokabuffet ja Nathan Roadin iltavilinän yläpuolella mussutettu Big Mac (joka yllättäen maistui samalta kuin Turussa). Muuten ruuat siellä maistuivat oikeastaan kaikki samalta. Natriumglutamaatti piti huolen siitä. Se kotimaisista eineksistäkin tuttu ällönäitelä aromi hallitsi makumaailmaa, oli edessä sitten mitä tahansa. Suomalaisessa aromisuolassa natriumglutamaattia on yleensä vaivaiset 50%, mutta Kiinassa "aromijauhe"-nimellä myyty tavara sisältää 98% natriumglutamaattia ja 2% suolaa. Että niinku omnomnom ja sillee. 

Samanlaista vääntöä on käyty myös eri ruokavalioista ja niiden terveellisyydestä. Päätin siis kantaa korteni kekoon, sillä olen kehittänyt uuden dieetin. Siitä tulee ihan varmana seuraava muotivillitys. Sen nimi on Moderni Mummodieetti (MM™) ja se teilaa karppaukset sun muut höpönlöpöt mennen tullen kuin paraskin potkupyörä. MM perustuu samoihin raaka-aineisiin ja ruokiin joita mummeli-ikäiset ovat lapsuudessaan syöneet; ruista, ohraa, kauraa, kermaa, rasvaista maitoa, voita, kananmunia, kalaa, lihaa, marjoja, sieniä, juureksia, vihanneksia, kotimaisia hedelmiä jne. Raffinoidut sokerit, vaalea leipä sekä vehnäpulla ovat erikoisherkkua, hiivakohotteisen sekaleivän tilalla arkisin juureen leivottu tumma leipä, ja ruuat valmistetaan itse alusta loppuun aidoista asioista. Modernina lisänä raakoja kasviksia ja hedelmiä sekä puhdasta suomalaista kraanavettä. Makeutukseen pääosin hunajaa ja minimaalisesti sokeria. 

Mullistavaa, eikö totta?! Pitäiskö myydä tää idea jenkkilään? Tulisko tällä miljonääriksi?  Vai onkohan tässäkin kyse sittenkin vain ihan normaalista järkevästä perusruokavaliosta jossa jokaisella raaka-aineella on joku funktio palapelin täydentämisessä..? Joku Ameriikassa on antanut ihan tavalliselle, terveelliselle ruokavaliolle nimen South Beach Diet, ja yhtäkkiä kyseinen juttu olikin kuuminta hottia. Joten kai Mummodieettikin pitää patentoida ennen kuin tää homma räjähtää käsiin ja rahaa alkaa pukata ovista ja ikkunoista! :D

Karppaamiset sun muut ovat ruokavalioden joukossa oma lukunsa, jota en edes ala sen suuremmin ruotimaan. En usko että maaninen alakarppaus on kovin terveellistä - mikään ääripään touhu harvemmin on - ja suosin ennemmin MM-dieetin mukaista suurpiirteistä hyväkarppauksentapaista, jota on ennen harrastettu ihan olosuhteiden pakosta. Sokeria ja vaaleaa vehnää käytettiin enimmäkseen vain juhlapäivinä, ja energiaa saatiin runsaasti suojaravintoaineita sisältävistä raaka-aineista jotka käsiteltiin ja kypsennettiin itse. Lisäaineista ei ollut tietoakaan. 
Lisäaineet ovatkin ehkä se suurin turhake mitä ruuasta löytyy. Lisäaineiden lisäksi myös muita pirulaisia on piilotettuna ruokaan; harvapa tulee ajatelleeksi että hiivaa on nykyään teollisesti valmistetussa leivässä pahimmillaan jopa nelinkertainen määrä kotileipomuksiin verrattuna, ja hiivan liikakasvu on yksi elimistöä ja koko kehoa pahasti rasittava vaiva. Hiiva kun voi aiheuttaa ongelmia myös vaikka hiuspohjaan, kieleen tai tytöt-tietää-minne, jos sitä on ruuansulatuselimistössä riesaksi asti.
Jätin jokin aika sitten hiivan, vehnän ja sokerin käytännöllisesti katsoen kokonaan pois, herkkupäiviä tietysti pidän. Tuloksena on parin kuukauden jälkeen pirteämpi olo, sikeämpi uni, vähemmän ärtyisä suolisto, rauhallisempi vatsa sekä parempi iho ja kiiltävämpi tukka - tosin 2 viimeksimainittua saattavat myös johtua siitä että lisäsin avokadonkulutustani moninkertaiseksi. 
Avokado se on nimittäin hirmutten terveellistä ja hyvää. Miä tykkään kovasti, varsinkin aamulla se on limemehutirauksen kanssa kertakaikkiaan ihanaa mutusteltavaa. Jos helpolla haluaa herkutella niin aina voi kuutioida avokadon ja tomaatin ja lisätä hiukan sipulisilppua, tirauksen suolaa, pippuria ja sitruunanmehua ja lykätä koko komeuden leivän päälle. Ja se leipähän on tietysti hiivatonta ja tummaa, joten Pirkka Auringonkukkaleipä tai Ullan Pakarin Ruistrio on paras valinta. Suosittelen. Jos satutte Naantalin nurkilla pyörimään, niin pikku vinkki: Naantalin Aurinkoisen leipoma reikäleipä on myös hiivatonta ja maku suoraan taivaasta!

Että kaikki vaan mummoilemaan niin jaksetaan sit wanhana pitää rollaattoriformulakisoja palvelutalon käytävillä! =)

PS. Avokadopitoista superherkkua mielivä totta kai muusaa pari avokadoa, lisää puolikkaan limetin mehun, puolikkaan pienen sipulin ynnä muutaman jalapenosiivun hienona silppuna ja kruunaa koko komeuden puolella desillä homejuustomurua sekä 2 ruokalusikallisella ranskankermaa... Tuohon edellä mainitsemaani pöperöön jää kyllä sit kerrasta koukkuun, joten täten irtisanoutun kaikesta vastuusta mikäli joku päättää olla uhkarohkea ja kokeilla!

lauantai 15. lokakuuta 2011

Blogin luomisen vaikeudesta - älä hätäile!

Sää: Aurinkoinen, täydellinen lenkki-ilma
Soundtrack: Lady GaGa: Bad Romance

Nonni. Luomistyö ois nyt about siinä vaiheessa kuin Jumalan hommat olivat tiistaina. Ja kyllä oli helppoa! Tai sitten ei. Idioottivarma ja helppo työkalu blogin luomiseen on edelleen keksimättä, idioottivarmat systeemit kun eivät edelleenkään ota huomioon idioottien kekseliäisyyttä. Tai sitä paniikin ja ahdistuksen määrää, kun pitäisi pinnistellä itsestään ulos vartin verran keskittymiskykyä ja ajatella samalla. Ei ole helppoo niinku!

Kas näin helposti, nopeasti ja kivuttomasti käy blogin luominen:

Vaihe 1: "Luo Google-tili"
Olin jo melkein valmis ja täytellyt tunnollisesti kaikki tiedot riveille, kun hoksasin että siinä sivun yläreunassa tosiaan lukee noin. "Luo Google-tili". Ei "Luo Blogger-tili". Sillä lailla, turhaa säätöä salasanojen keksimisen ja turvasanojen kanssa...ensimmäinen ahdistuskohtaus. Kirjauduin siis sukkelasti sisään Google-tilini kautta.
Vaihe 2: Keksi nimimerkki
Tässä kohtaa luovuuden virta kohtasi ensimmäisen majavapadon. Pyörittelin päässäni kaikki mahdolliset typerät nimentekeleet Justiinasta Pioniin. Äkkiä sain päähäni, että ehkä nimimerkkini pitäisi kääntyä sujuvasti myös lontoon murteelle, eihän sitä ikinä tiedä vaikka innostuisin maailmanvalloitukseen ja alkaisin blogata englanniksi. Siitä seurasi jo sen sortin ahtauma ajatuksissa, että karhun kakkatappikin istuu vähemmän tiukassa. Lopulta kyllästyin rääkkäämään aivojani lauantaiaamuna ja pöllin nimen kaulimeltani, joka vahtii keittiötäni ja pitää tuttavapiirin miesväen kurissa ja nuhteessa. Hulda Ykkönen on sen luokan julkkis, että jos saan fanipohjaani kasvatettua edes puoleen siitä mitä em. hurjimuksella, saan olla onnellinen...
Vaihe 3: Keksi blogille nimi ja valitse ulkoasu käyttäen kätevää mallinsuunnittelutyökalua
No niinpä niin. Blogin nimi syntyi kuin itsestään, mutta nuo käteväksi ja helppokäyttöiseksi (täysin valheellisesti) mainostetut työkalut ovat yleensä ärsyttävimmästä päästä. Tällainen täysin lahjaton urpo tuudittautuu siihen uskoon että helppoa on, ja yleensä onnistuu söhrimään homman taitavammin kuin yksikään normaalisti ajatteleva, ei-panikoiva ihminen joka sitä idioottivarmaa tekelettä on testannut. Ties vaikka olisivat testanneet Intiassa samassa tehtaassa kuin VR:n helppokäyttöisten ja toimintavarmojen lipunmyyntiautomaattien softa testattiin.
Olis pitänyt arvata, että Bloggerin kätevä työkalu on ihan samaa luokkaa. Siinä siis näppäränä tyttönä klikkailin kivoja fontteja ja värejä ja klikkasin vielä jokaisen asetuksen muuttamisen päätteeksi tunnollisesti "Tallenna monimutkaiset (sitä ne olivatkin, toim. huom) muutokset"-palkkia. Kun pääsin toiseksi viimeisiin säätöihin, ihmettelin miksi asetukset eivät kuitenkaan olleet muuttuneet. Kappas, siinä missä mielestäni oli lukenut "Tallenna muutokset", seisoikin "Tyhjennä muutokset". o_O Ne hyväkkäät olivat laittaneet tyhjennystoiminnon tyrkylle! Ja mitä avuton, datavehkeistä hengenahdistusta saava ääliö sitten muuta tekee kuin klikkaa ensimmäistä tyrkyllä olevaa nappia, luki siinä sitten mitä tahansa? Ahdistuessa menee luetunymmärtäminen viemäristä alas, ja hiirenklikkailu sekä entterinhakkaaminen rauhoittaa. Minua ainakin. Jos ei rauhoita, niin onpahan jotain tekemistä kun niitä jälkiä taas korjailee. Itse asiassa, kun nyt tarkemmin mietin, juuri tällä metodilla olen oppinut valtaosan taidoistani.

Mutta siis miksi, oi MIKSI ei asioita lähtökohtaisesti suunnitella niin yksinkertaisiksi että vähän (paljon) törpömpikin tajuaa? Jo Linnunradan Käsikirjakin tiesi että jotkin asiat on hyvä ilmaista SUURIN RAUHOITTAVIN KIRJAIMIN ja minun mielestäni sanoman voisi varustaa myös ta-vu-vii-voil-la jos kyse on jostain lyijykynää monimutkaisemmasta asiasta/vehkeestä.
Todelliset arkielämän idiootit testieläimiksi! Nouskaamme järkevien ihmisten sorron ikeen alta!