Sydämen asialla - Huulipunavallankumous

Tänään on Tärkeä Päivä. Minulle ironian sävyttämällä tavalla erityisen tärkeä, sillä olen teemaan sopivasti sairaana. Tänään vietetään Huulipunavallankumouksen päivää, jonka tarkoituksena on muistuttaa naisia sydän- ja hengityselinterveyden tärkeydestä. Päivän kunniaksi kannustetaan naisia käyttämään voimakkaanväristä huulipunaa, jolla on voimaannuttava vaikutus. Ainakin minuun (ja mitä ilmeisimmin "muutamaan" muuhunkin) se toimii. Joskus melkein liian hyvin...
Siis kaikki siskot ja miksei edistykselliset veljetkin, punaista huuleen ja paanalle!

Itse vietän tänään kotipäivää kuten melkein koko viikon tähän saakka. Haahuilen siis kotona yksin huulet vadelmanpunaisina, mutta kai sekin lasketaan? Vähän niinkuin erakkojen touhua - hiljainen yhden ihmisen protesti jota kukaan muu ei pääse todistamaan mutta jolla on silti merkitystä.
Syy erakoitumiseeni tosin on aika typerä. Ei mitään ylevää aatetaustaa tai muuta periaatetta jonka nimissä vetäytyä maakuoppaan.

Vanha tuttavani hinkuyskä on tehnyt comebackin elämääni. Tämä on jo kolmas kerta kun teen tuttavuutta kyseisen taudin kanssa, ja jokainen kerta on edellistä inhottavampi. Käsittämättömän mahtavaa siis. Sopii kyllä päivän teemaan, mutta ironian määrää ei pysty sanoin kuvailemaan. Ennemmin juhlisin tätäkin elämän päivää vaikka käymällä lenkillä...mutta sellaisista höpötyksistä ei tarvitse hetkeen perustaa, tästä toivutaan taas kuukausikaupalla.
Ehkä sitte ensi vuonna juoksen sen Helsinki Midnight Runin johon tänä vuonna piti päästä mukaan. Nyt keskityn siihen että jaksan kävellä kauppaan ja takaisin, koska viimeistään huomenna sekin reissu on tehtävä. Tällä hetkellä se tuntuu mahdottoman suurelta ponnistukselta, mutta niitä jokaiselle tulee eteen. Mittakaavat vain vaihtelevat. Joskus pelkkä siivouskaapille käveleminen tuntuu ihan huimalta ponnistelulta (tämä tosin johtuu enemmän ehkä siitä että siivoaminen on pakkopullaa ja sen välttelemiseen voin käyttää ihan uskomattomat määrät energiaa - kuka siinä enää sitte jaksaa siivota?). Leikkauksen jälkeen 200 metrin edestakaiseen matkaan kului pari tuntia lepotaukoineen. Edellisen hinkuyskän jäljiltä kolmen kilometrin juoksulenkki tuntui aivan Himalajanvalloitukselta. Jotkut hullut taas juoksevat niin päättömiä määriä että sitä tunnetta pitää hakea maratonilta tai jopa ultrajuoksusta.
Tällä haavaa riittää haasteeksi 700 metrin kävelymatka ja kauppakassin laahaaminen kotiin. Lähden valmistautumaan koitokseen.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, täällä Hulda Huoleton, Zakopanen mäkimonttu.


PS. Sadepäivää piristää kummasti hyvä kirja. Kaivoin hyllystä Kathryn Stockettin Piiat-opuksen, ja aion sen seurassa viettää päivän peiton alla. Jos et ole vielä nähnyt Piiat-leffaa tai lukenut kirjaa, niin nyt kipin kapin korjaamaan aukot sivistyksessä! Parempaa kokonaisuutta saa hakea kissojen ja koirien kanssa.