maanantai 20. lokakuuta 2014

Se Alkuperäinen Prosenttijengi - NYT joulukakku tekeytymään!

Joulukakku on meillä vähän niinku sellainen pakkopulla. Miellyttävä, hyvänmakuinen ja ihanan mehevä pakkopulla, jota ilman joulu ei oikein tule. Sillä on nimikin: Prosenttikakku. Prosenttikakku sen takia, että siinä olevaa alkoholimäärää ei voi enää promilleissa mitata, ja siivun jälkeen kannattaa miettiä lähteekö auton rattiin...
Prosenttikakku syntyi eräänä jouluna toistakymmentä vuotta sitten isäni ja minun sekoilun seurauksena. Olimme eräänä lokakuisena iltana isoäidin luona tekemässä jouluruokia, ja jossain kohtaa rallia isoäiti toi eteemme lehtileikkeen jossa oli hedelmäkakun ohje. Sellainen piti tehdä. Vähän vaan vaikutti tylsältä reseptiltä - vain pari desiä hedelmiä, ei ollenkaan pähkinöitä ja 2 rkl konjakkia. Kaksi ruokalusikallista! Tämähän vaati luov(aa hull)uutta, ja pienen yllyttämisen ja riekkumisen seurauksena pian meillä oli 7 dl kuivahedelmää likoamassa sekalaisissa alkoholijuomissa. Silloin muistaakseni kävimme varkaissa isoisän konjakki- ja lakkalikööripulloilla. Tuli hyvää. 
Siitä sitten lopulta kakku muuttui joulun pakolliseksi herkuksi, ja äidin kanssa aloimme sitä yhdessä leipomaan ja juottamaan. Yleensä puheluitten lomassa aina lokakuun jälkeen tulee kysyttyä onk kakku muistettu juatta? Aika juoppo kakuksi nimittäin, parin kuukauden ajan viikon-parin välein vaatii huikat. Kakku on hiukan tavallista murokakkua työläämpi, mutta yksinkertainen tehdä. Tuloksena on mehukas, pehmeä ja tiivisrakenteinen kakku joka sulaa suussa. Hik. NIIN vaivan arvoinen!

Kakkuun sopii melkein mikä tahansa alkoholi. Kerrankin on erityisen hyvä syy tyhjennellä pullonpohjia kaapeista joutumatta tissuttelemaan. Marja- ja hedelmäliköörit, rommi, maustetut votkat, viski, bourbon, konjakki, kaikki käy. Vana Tallinnaa kakulle juottanut nimeltämainitsematon äitini tosin teki aikamoisen rikoksen hedelmäkakkuja kohtaan, joten yrtti- ja kahviliköörit kannattaa unohtaa. Kokeiltu on, ei toimi.

Hedelmien ja pähkinöitten kohdalla pätee sama sääntö, lähes kaikki käy. Banaanilastuja, cocktailkirsikoita, pakastekuivattuja marjoja tai maapähkinöitä en välttämättä lähtisi kakkuun lykkimään. Kovin sitkeät hedelmät ja kovat pähkinät kuten manteli kannattaa silputa pieneksi jotta suutuntuma pysyy kivana.
Karpalo, luumu, omena, päärynä, aprikoosi, mansikka, taateli, papaija, rusinat, viikuna, sukaatti, appelsiininkuori, tuossa omat suosikkini. Lisäksi sokeroituja tai kuivattuja kirsikoita kannattaa laittaa, niistä tulee kivaa väriä ja mainiota makua. Kookos, ananas ja mango sopivat myös kakkuun, mausta tulee silloin vähän eksoottisempi - liottamiseen voisi tällöin käyttää limevotkaa, Passoaa ja kookosrommia. Jos olet oikein seikkailunhaluinen, voit lisätä taikinaan teelusikallisen jauhettua inkivääriä tai kanelia. Superseikkailija metsästää Punnitse&Säästä-kaupasta sokeroitua inkivääriä ja laittaa sitä kuivahedelmien kanssa likoamaan. Suosittelen erityisesti jos lähdet Karibianmeren makuja jahtaamaan...


Tästä lähtee, seuraa ensimmäinen vaihe Operaatio Joulukakussa:

Kuivattuja hedelmiä ja marjoja
Alkoholia
Kannellinen rasia

Pilko 4-6 dl hedelmiä ja marjoja rasiaan, peitä alkoholilla ja sulje rasia. Pidä jääkaapissa päivä tai pari viikkoa, riippuen siitä miten nyt satut jaksamaan ja ehtimään leivontahommiin. Kestää kuukausienkin liottamisen jos oikein laiskottaa.

Toinen vaihe:

Iso kakkuvuoka, mielellään silikoninen ja torvimallia. Jos ei-silikoninen niin voidellaan ja jauhotetaan. Niin ja uunia 175 asteeseen.
Sit aletaan sotkea keittiötä!
Otamme esiin:
200 g voita huoneenlämpöisenä
2,5 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
3 munaa
1 rkl vaniljasokeria tai 2 tl vaniljaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa

liotetut hedelmät - säästä liotusliemi!
1-1,5 dl karkeasti rouhittuja pähkinöitä ja manteleita
mahdollisesti jopa 100 g rouhittua tummaa suklaata

Vaahdota voi ja sokerit, sekoita jauhot, leivinjauhe ja sooda keskenään. Lisää 2 munaa voi-sokerivaahtoon hyvin sekoittaen, sitten puolet jauhoista, viimeinen muna ja puolet kevyesti valutetuista hedelmistä (kevyesti valutettu=nosta esim. reikäkauhalla liotusnesteestä suoraan taikinan joukkoon). Sekoita. Sitte loput jauhot, sekoitus, loput hedelmät sekä pähkinät ja vielä hiukan pyöräytellään. 
Kipataan taikina vuokaan ja paistellaan uunissa kypsäksi - kypsä meinaa että kun tuikkaa tikun kakun paksuimpaan kohtaan, tikkuun ei tartu taikinaa. 
Taikinaa tulee hedelmämäärän ansiosta paljon, mutta se ei kohoa yhtä paljon kuin normaali kakku joten ei huolta jos tuntuu vähän täydeltä. Vuoan voi täyttää 3/4 täyteen. Jos taikinaa jää paljon yli, voit tehdä minikakun tai muffineja testitarkoituksiin. ;) Ja aikaa menee vähintään tunnin verran, joten kovin kiireessä ei kannata alkaa.

Kun kakku on jäähtynyt puolisen tuntia, kumoa se varovasti vuuasta ja anna jäähtyä täysin. Pese ja kuivaa sillä aikaa vuoka. Kippaa jäähtynyt kakku takaisin vuokaan ja valuta hedelmien liotusliemi tasaisesti kakun päälle. Anna vetäytyä pari tuntia, kumoa kakku pois vuuasta ja lykkää esim. peltirasiaan leivinpaperipalan päälle. Sulje rasia ja laita viileään paikkaan. Viileä tarkoittaa paikkaa jossa lämpö on mielellään jonkin verran huoneenlämmön alle, mutta ihan jääkaappi tai auringonvalolta suojattu paikkakin käy.

Vaihe kolme:

Juota kakkua viikon-parin välein. Yleensä kakku juo ainakin reilu puoli desiä yhdellä kulauksella. Liruta kakun päälle pikku hiljaa jotain alkoholia sen verran mitä kakku imee. Jos siitä valuu jotain, ni liikaa meni. Siinä tapauksessa seisota kakkua puolisen tuntia talouspaperin tai puhtaan keittiöpyyhkeen päällä jotta ylimääräinen neste imeytyy pois eikä tee kakun pohjasta möhjöä. 

Juota kakku viimeisen kerran viikko ennen tarjoamista. Ja muista varoittaa vieraita prosenteista!

-Hulta


4 kommenttia:

  1. Nam nam, leivon harvoin ja silloin yleensä jouluksi. Tätä täytyy koittaa, mielessä pyörii rommi-ananas-kookos-mango-mansikka-pähkinä-suklaakakku. Mikä on torvimallinen vuoka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torvi siinä vuuan keskellä, rengasvuuaksikin kutsuttu. =)
      Toi eksoottisempi versio kutkuttais omaakin mieltä, pitää kokeilla ehkä kahta versiota tänä vuonna...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, resepti on todella anteeksiantavainen muuntelulle ja erinomainen tapa tyhjentää pullonpohjat baarikaapista! :D

      Poista