Maasta sinä olet tullut - herkkua juureksista

Nonni, täällä sitä vaa möllötetään ja tehhään ruokaaki helpoimman kautta. Uusi työ alkaa ensi viikolla - siitä tarkemmin kun kuvio on selvinnyt minullekin mutta sanonpa vaan että ihan uusi juttu ja hauskan oloinenkin vielä - ja tässä olen pikkuhiljaa yrittänyt asennoitua siihen että kohta akkaa viedään ja vauhdilla. Kirjaimellisestikin... :D

Tämän illan ateria oli "helpolla valmiiksi"-tavaraa; uunijuureksia ja homejuustoa. Tällainen kokkailu on vaivatonta, helppoa ja terveellistä. Ei mitään ylimääräistä, ei mitään keinotekoista. Ja mikä parasta, ei ylimääräistä säätöä.
Eikä edes ylimääräistä vaivaa, minä se kun en edes juurikaan vaivaudu juureksia kuorimaan. Bataatin kuorin koska sen kuoressa oli paljon jälkeä ja lanttu nyt on sen verran paksukuorinen että sekin joutui vihanneskuorijan käsittelyn, mutta potut, porkkanit ja punikit saivat maistaa veistä palttoot yllään, pikaisen suihkun jälkeen.

Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry

Uunivuoaksi nappasin uuden, ihanan ja valtavan suuren Koncis-teräsvuuan, jonka sain yhdeltä Ikea-reissulta Murun höveliäällä myötävaikutuksella. Vuoka on kaunis, käytännöllinen ja sen mukana tulee myös paistiritilä. Tuskin maltan odottaa että pääsen ritilääkin tyyppaamaan, ei varmasti kestä kauaa...
Kannattaa valita riittävän suuri vuoka johon juurekset mahtuvat tiiviisti latoen yhteen kerrokseen jotta ne kypsyvät tasaisesti ja - niin - ylipäätään kypsyvät eivätkä kuivu liikaa.

Mutta ne juurekset! Tällä kertaa paahdoin niitä yksinkertaisten mausteiden kera ja lisäsin suolan sijasta Bavaria Blu sini-valkohomejuustoa päälle lautasella. Ruoka sai kalsiumlisää, vähän suolaisuutta ja rutkasti makua yksinkertaisesti!
Mikä tahansa homejuusto sopii juureksien seuraksi; Aura, gorgonzola ja rustiikkibrie ovat suosikkejani mutta tuo halvanpuoleinen saksalainenkin toimi ihan mallikkaasti. Olenpa joskus raastellut päälle parmesaaniakin. Murulle, tuolle paatuneelle lihansyöjälle, kelpasi juurekset, juusto ja pilkottu tomaatti päivän pääateriaksi, eli ei voi olla kovin pahaa...
Välimeren suunnalta makuvivahteita hakeva voi kypsennyksen loppuvaiheessa murustella fetaa tai siivuttaa halloumia juuresten pinnalle viimeisen 5-10 minuutin ajaksi uuniin väriä ottamaan. Lemppariruokiani on paahdetut kasvikset fetahunnun kera, parempaa on vaikea edes kuvitella saati tehdä.

Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry

Juurekset itse ovat myös lähinnä kokin mielialanmukaista sorttia. Tällä kertaa käytin perunaa, porkkanaa, lanttua, punajuurta ja bataattia. Juuriselleri, nauris ja jopa palsternakka tulevat myös kysymykseen, näistä pidän oikein kovasti. Palsternakan ominainen kitkeryyskin kesyyntyy pitkällä kypsennyksellä. Kannattaa kyllä vähän pienemmäksi pilkkoa kuin vaikka bataatti, että luonne ehtii ärtsymmältäkin palsterilta karista uunissa.

Jos pidät oikein makiasta, ruokaan voi laittaa hiukan hunajaa tai siirappia. Itse olen sitä mieltä että juureksien luontainen sokeri riittää. Ainakin tänään olin sitä mieltä, huomisestahan ei voi tietää. Naisena pidätän oikeuden muuttaa mieltäni ilman rutinoita toisilta.

Muitakin kasviksia voi laittaa mukaan, itselle tulee heti mieleen paprika tuoreena tai paahdettuna säilykkeenä, kesäkurpitsa, myskikurpitsa ja kyssäkaali. Kannattaa heittäytyä vähän hulluksi ja kokeilla kaikkea mahdollista, koskaan ei tiedä mikä yhdistelmä onkin superherkkua.

Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry

Juureksien lisäksi ruokaan eksyy poikkeuksetta myös sipulia ja valkosipulia sekä öljyä ja/tai voita sekä yrttejä. Yrttien suhteen jokaisella on oma makunsa ja omat suosikkini ovat rakuuna, timjami ja rosmariini. Tällä kertaa käytin rosmariinia ja rakuunaa, mutta kesällä äiteen piha on täynnä ruohosipulia joten lykkään yleensä sitäkin sekaan jos maaman kyökissä satun mellastamaan.
Salvia toimii, samoin kirveli ja meirami, ja mikä jottei oreganoa ja basilikaakin voisi sekaan lykätä. Yrttejä kannattaa käyttää korkeintaan kahta kerrallaan ettei makusinfonia muutu kakofoniaksi. Keep it simple!

Mutta, pitemmittä jupinoitta nyt lykkää reseptiä täältä!
4 hengen pääruokaan tai 6 hengen lisäkkeeseen tarvitset:

n. 2 kg juureksia, esim:
2 valtavaa porkkanaa
puolikas pieni lanttu
4 keskikokoista punajuurta
bataatti
4-5 perunaa

3 pientä (puna)sipulia tai 5-6 kevätsipulia
1 valkosipuli
2 tl kuivattuja yrttejä
1 tl hienoksirouhittua mustapippuria
½ dl oliiviöljyä tai 50 grammaa sulatettua voita

100 grammaa juustoa

Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Pilko juurekset ronskeiksi palasiksi, noin tuplasti isommiksi kuin keittojuurekset ja levitä ne uunivuuan pohjalle. Ripottele mausteet ja hakattu valkosipuli juureksien päälle, kaada rasva päälle ja pyörittele hyvin sekaisin.
Lykkää koko komeus uuniin ja kypsennä ensin tunti 200 asteessa. Pyöräytä puolen tunnin välein. Nosta uunin lämpö 225 asteeseen ja kypsennä vielä 45-60 minuuttia. Pyöräytä ympäri 20-30 minuutin välein eli aina kun juurekset alkavat olla ruskeita.

Laita tulikuumien juureksien päälle juustoa noin 1-2 sokeripalan kokoisina paloina tai hienona raasteena. Anna sulaa, tarjoile.

Extramakua ja rakennetta ruokaan saat lisäämällä pähkinöitä tai siemeniä; pecanpähkinä menee sellaisenaan käsissä hiukan murennettuna, saksanpähkinä ja pinjan- kurpitsan- tai auringonkukansiemenet kannattaa paahtaa kevyesti ensin.


Muissa uutisissa koti alkaa hakea lopullista muotoaan, uusi kylppärikaappi on hallussa mutta toistaiseksi kasaamatta, iltaiset leivontahepulit ovat taas alkaneet nostaa päätään parin vuoden tauon jälkeen ja pojat ovat kotiutuneet käytännössä täysin. Ihan jeejee ja megaihQ, ottaen huomioon minkä sortin paniikkipenikoita nuo siivekkäät ovat aiemmin olleet...altistus, ystävät rakkaat, altistus uusille asioille, se on se juttu. Ei tee pahaa meille ihmisillekään!

Pääsiäispyhiä odotellessa, täällä Hulda H, Kyöpelinvuori.

Maaliteloja ja maitohappoa - rempasta ja kyökistä

Nonni, nyt ollaan sit ihan virallisesti tamperelaasia. Paitsi että eilisessä remppahurmoksessa unhotin laittaa taloyhtiölle poismuuttoilmoituksen. Mutta muuten kyllä.

Eilen käytiin Murun kanssa Helsingissä hakemassa loputkin tavarat, maalaamassa lintujen huone loppuun ja siivoamassa. Harvemmin sitä on tullut sormet rakoilla maalattua mutta Bauhausin halpistelalla sekin onnistuu! Sitä todellakin tuntee elävänsä kun sormista lähtee nahkat ja selkäfileet huutavat tuskasta. Aivammahtavaa.

Siinä riekkumisen tiimellyksessä ehdittiin mm. ulkoiluttaa väliovia (ei löytynyt K-raudasta sopivaa vaikka mallikappaleen kanssa Muru kävi paikan päällä, joten korjattiin Lennin "vähän" järsimät ukset), köhiä kipsipölyä ja rähinöidä ties mistä turhasta. Kummallakin meillä on vähän lyhyt pinna, remonttihommat eivät ole mitään suurta lempparia ja sitä sitte tulee tuuleteltua omia turhautumisiaan vähän liiankin avoimesti. Joskus vois vähän miettiä mitä kaikkea pärinää turvastaan pihalle päästää. Mutta kyllä met saman peiton alle illalla silti nukahdettiin...Muru tosin sieltä peiton alta pääsi ylös noin 4 tuntia ennen kuin meikäläinen kompuroi olkkarin puolelle tyynynkuva naamassa aamupäikkäreitten jälkeen.

Maaleista puheen ollen, käyttämämme Bauhausin Swing Color 7 oli loistolöytö! Yhdeksän litran pönikkä maksoi 56 euroa ja sillä maalasi ison, noin 12-neliöisen makuuhuoneen, 2 ovea reunalistoineen ja patterin sekä verhokapan kahteen kertaan ja kolmannes jäi vielä yli. Peitto on hyvä - 2 tunnin perästä saa jo vetäistä toisen kerroksen päälle - ja koska kyseessä on vesiliukoinen maali, eipä tartse miettiä päänsärkyjä tai panikoida roiskeista, tahroista tai välineitten pesusta. Varmasti tulemme toistekin Swingin puoleen kääntymään maalausongelmaimme kera. Jos käyttää kovin pörröistä telaa, kannattaa se ensin kostuttaa vedellä ja puristella kuivaksi jotta maali imeytyy siihen paremmin. Ja kannattaa katsoa että telan varsi ei ole kuin raastinrauta...tässä tuppo käpälässä mietin miksen laittanut siihen juuttaan hantaakiin jesaria.

Tirpakkeet ovat ottaneet uuden kodin hyvin vastaan, pojat olivat kovin innoissaan kun pääsivät viimein muuttamaan omaan häkkiinsä - tosin kokosimme vain puolikkaan siitä koska kokonainen vie liikaa tilaa ja haluan saada tuonne pieneen lintuhuoneeseen myös puun ja muita virikkeitä. (Kenen idea on ollut tehdä uusiin kerrostaloasuntoihin minikokoiset makuuhuoneet, kysynpä vaan! Olis sille toopelle pari valittua sanaa tarjolla täällä.)
Laitoin häkkiin orret uusiksi ja samalla pojat saivat uusia leluja. Häkin kattoon ripustettu puhelinluettelo on suosittua revittävää, ja uusi vino-orsi on hauskaa laskea ylhäältä alas luistellen. Tänään kasattiin poikien ständi ja käytiin yhdessä kurkkimassa kaikki nurkat. Pojat siinä toista tuntia hilluivat vapaana, "auttoivat" minua meikkaamaan eli yrittivät olaltani käsin syödä kaiken mitä naamaani olin tunkemassa, kävivät tutkimassa meikkipussini sisältöä, hölöttivät ja lentelivät uteliaina sinne tänne.

Tänään tuli jo testattua keittiötä enemmälti, korkkasimme miun maamalta jouluksi saadun pizzakiven ja on se mainio keksintö! Ruis-täysjyvävehnäpohjaan tehdyt pizzat olivat megaherkkua ja koska sekopääkokki ei pysty hillitsemään itseään vaan tekee tuplasatsin taikinaa, puolet taikinasta pääsi vielä limpun muodossa kivelle lämmittelemään.
Kokeilin muuten ekaa kertaa perunaa pizzan päälle, ja toimiihan se! Tietyst jos olis pestoa ollut lykätä kaveriks niin olis varmasti ollut vielä parempaa. Mutta ruskistettu sipuli, suippopaprika, peruna, texmex-juusto ja mozzarella toimivat nekin oikein mainiosti yhdessä. Totmaar pohjalle tupattiin ensin tuoreista tomaateista itse tehtyä kastiketta. Kesällä testataan uusia perunoita, kevätsipulia, pestoa ja jotain ihanaista pienjuustolan vuohenjuustoa...oioioi.

The Ruokakaappi, siis se sellainen ihana kaappi joka on lattiasta kattoon asti täynnä ruokaa, mausteita, leivontatarvikkeita, vuokia ja kulhoja on tehnyt paluun elämääni. Sieltä kelpasi noukkia kaikki tarveaineet ja -kalut, työtasoa on riittävästi taikinan ja täytteiden valmistamiseen yhtäaikaisesti ja uuni on loistava.
Vielä kun saan kaikki vempeleet sullottua kaappeihin ja laatikoihin ja keittiön nurkkaan tiensä löytäneen hyllykön hyötykäyttöön, alan olla tyytyväinen harrastustilaani. Jos vaikka keittokirjat laahais kyökkiin hyllyä koristamaan, niin ois inspiraationlähdettä lähettyvillä kun hepuli iskee.

Tässä vazza täynnä pizzaa ja äiteen omppumehua istuksin hämärässä olohuoneessa, "katselen" Bondia ja kuuntelen Murun vienoa kuorsausta seinän takaa. Raasu on ollut tänään ihan väsy, mutta niin olen minäkin. Huomenna on vuorossa vielä viimeinen rutistus, Murun vanhan kodin siivous luovutuskuntoon, ja sit ollaankin valmiit. Voin alkaa tosissani keskittymään työhaastatteluissa juoksemiseen, keikkahommiin ja kodin muokkaamiseen meidän näköiseksi.

Leppoisaa viikonvaihteen jatkoa kaikille, nauttikaa keleistä minkä voitte ja jos ette voi, leipokaa jotain. Se on parasta terapiaa.
 -Hulta

Lentsua ja maalitelaa - pientä päivitystä muuton keskeltä

Ah. Väsyttää, unettaa, nuhattaa, yskittää...totta kai muuton alla kuuluu sairastua. Mielellään kummankin osapuolen, jotta hommat oikein kävisivät hankalaksi.
Täällä on nyt sairastupa Helsingissä sekä Tampereella, ja enää minun pitäisi pakata keittiö ja vähän vaatehuonetta ja maalata makuuhuone ja kiinnittää ovilistat takaisin ja sulattaa ja pestä pakastin ja viedä pientä kamaa elektroniikkaromunkeräykseen... Jos jollakulla on taikasauva, niin nyt sitä saisi heilauttaa tänpäi ja mielellään parin loitsun saattelemana. Kokeilemani manaukset eivät ole toimineet, taitaa olla haltiakummeilla muuta puuhaa kun eivät ole kuulolla. Tai sitten ovat tunkeneet juustoa korviinsa kun kielenkäyttöni on saattanut olla hiukan painokelvotonta aika ajoin. Täti sano paha sana.

Samalla kun tässä eletään taas melkein liian jänniä aikoja, viikonlopun jälkeen on ehkä jo pakko uskoa että saan viimein asettua aloilleni. Ja nimenomaan tehdä niin aivan mahtavan tyypin kanssa. Minun kotini jää tänne uusien asukkaiden elämää seuraamaan, vähän tulee ikävä Helsinkiä mutta ei paljon. Ei ainakaan niin paljon että ennemmin jäisin tänne. Uskon Tampereen olevan enemmän minunlaiselleni ihmiselle sopiva paikka.

Elämänvaiheen vaihtuminen uuteen ei ole sekään herättänyt turhaa ahdistusta, olen vain innoissani ja onnellinen. Moni on varoitellut "vapauden menettämisestä" ja jopa miettinyt ääneen, pystynkö enää (tässä korkeassa 35 vuoden iässä?!) jakamaan elämääni toisen ihmisen kanssa.
Eihän tämä tarkoita, että olen parisuhteen ja kodin vankina - aiemmassa liitossani annoin tapahtua niin, ja heikoin seurauksin toiselle osapuolelle - vaan itse asiassa näen elämääni tulevan entistä enemmän vapautta. Turha ja väsyttävä reissaaminen Helsingin ja Tampereen välillä jää pois kummankin osalta, kun jatkossa välimatka mitataan metreissä ja senteissä kilometrien sijaan.
Uusi kotipaikkakuntani sijaitsee loistavasti kaiken keskipisteessä ja Tampereelta on parin tunnin matka lähes kaikkien tärkeiden ihmisten luo; vanhemmat, parhaat ystävät ja kummityttö ovat kaikki lähellä. Murun perheen luo on jatkossa helpompi lähteä käymään kun minun ei tarvitse ensin reissata lintujen ja kaikkien kamppeiden kanssa lähemmäs neljää tuntia Tampereelle ja jatkaa siitä matkaa yhdessä.
Murun pokeri-illat ja ties mitkä ravitouhut saavat jatkua hänen mielensä mukaan, tosin tarjottavien taso saattaa hiukan parantua kun tämä täti pääsee sinne ihanaan isoon keittiöön touhaamaan...mikä tahansa tekosyy on tervetullut että pääsen taas verestämään taitojani! Tuo keittiö on ehkä melkein paras juttu uudessa kodissa, saan taas sen ihanan lattiasta kattoon yltävän The Ruokakaapinkin elämääni! Kiitos ja ylistys!

Meillä on kaikki mahdollisuudet onnistua, ja tästedes toivon osoitteenani olevan vain meidän koteja. Pitäkää peukkuja kuitenkin, aina joskus tarvitaan mieletöntä tuuriakin että elämä menee edes jotenkin sitä rataa kuin sen toivoo ja odottaa kulkevan...

Jotta projektissa päästään edes jotenkin tolkullisella tahdilla eteenpäin, taidan hakea vähän vauhdittavia valmisteita huomenna kaupasta - Red Bullia ja jotain todella sokeripitoista nopeaa syötävää - että pysyn tolpillani. Sillä lailla sopivasti hysteerisessä mielen- ja kehontilassa tulee tulosta parhaiten. Laadusta en tiedä mutta määrä on valtava!

Päätämme raporttimme kaaoksesta tähän. Täällä Hulda Huoleton, punkanpohja.

Pikaiset iltasella - herkkua lehtikaalista

Sattuipa iltana kauniina, että nälkä yllätti rakkaan miespuolisen olennon. Murun ollessa kyseessä tämä ei kyllä ollut varsinainen ylläri, enemmän olisin yllättynt jos tuo mies EI olis ollut syötävää mankumassa. Melkein ois kuumemittarin paikka se.

Minä siitä kovalla touhulla läksin varmuusvarastoa kartoittamaan. Pikaisen jääkaappiratsian jälkeen minulla oli kasassa seuraavat ainekset: parsakaalinjämä, puolikas pussi lehtikaalia, sipuli, valkosipuli, 5 cm pätkä kesäkurppaa, 3 jättiherkkusientä (siis todellakin jumbokokoa, ei ois mahtunut ees miun suureen kitaan kokonaisena ja se on paljon sanottu), pari desiä keitettyä täysjyväfusillia ja puolikas suippopaprika.

Päätin taas kerran mennä yli siitä mistä aita on matalin ja kokata lämmintä lehtikaalisalaattia. Siitä Murukin tykkää, vaikka siinä ei lihaa olekaan. Vaan enpä tiiä voiko tuota varsinaiseksi salaatiksi virallisesti kutsua, mutta salaatti on terveysruokaa joten sillä mennään. Se kaunis ajatus kaiken takana jne...

Tämä on siitä kiva salaatti, että se valmistuu jääkaapin jämistä nopeasti ja täyttää kaksi masua pitkäksi aikaa. Lehtikaali on superterveellistä ja sitä kannattaa syödä ympäri vuoden varsinkin sienten seurassa, pyssyy parisuhdekin viriilinä kun seleenin- ja sinkinsaanti on kunnossa. ;)

Mikäli lehtikaali ei maistu tai sitä ei kaupassa sattunut olemaan, tuore pinaatti tai esim. rucolaa, mangoldia, vuonankaalia ym sisältävät salaattisekoitukset toimivat myös oikein hyvin. Kunhan siinä salaattisekoituksessa ei ole jää(vuori)salaattia joka nyt noin pääosin ei kuumennettuna toimi.
Toisaalta onhan sitä vesimeloniakin telkkarin muotikokkausohjelmissa grillattu ja kiinalaiset nyt wokkaavat kaiken kiinankaalista kurkkuun, joten mikäpä miä oon mittää sanomaan ku mittän tiärä. Jos urheiluhenkeä löytyy niin kokeilkaatten ihmeessä, ja kertokaa myös meille muille että miten toimi!

Määristä sen verran, että jos haluat jättää pastan pois niin käytä enemmän lehtikaalia. Vaikka koko pussi. Toinen hyvä vaihtoehto on käyttää pari desiä kukkakaalia tai pari kolme kypsää perunaa salaatin täydentäjänä.
Pastalle annoin tällä kertaa yrttiöljykäsittelyn; 2 rkl öljyä, reilu ½ tl sekalaisia yrttejä (tällä kertaa Herbes de Provencea), muutama kide suolaa ja rouhittua mustapippuria sillee sopivasti. Käytin öljyn ja yrtit ensin mikrossa noin 20 sekuntia, jotta aromit irtoavat paremmin. Sitte pastat kylpyyn ja kokki muita huseeraamaan. Ruuanvalmistuksen alussa kun tämän tekee niin salaatin valmistuessa makuja on jo ehtint kivasti kehittyä.
Saman aromikylvyn voi antaa myös kypsälle perunalle, mikäli sellaisen haluaa nauttia ennemmin kylmänä kuin lämpimänä itse salaatin seassa.

Yleensä käytän kypsennyksessä öljyä - tällä hetkellä suosikkini on oliivi-rypsiseos - ja sekaan nakkaan pienen voinokareen makua tuomaan. Rasvavalinnalla saa sekä makua että terveysvaikutuksia muuteltua mielensä mukaan.
Extraneitsytoliiviöljyllä makuun saa lisää vehreyttä,  ja olenpa joskus käyttänyt saksanpähkinäöljyäkin tässä ruuassa kun olen kaivannut pientä omegatankkausta. Itämaisempien makujen ystävä voi käyttää osaksi chili- tai seesamiöljyä ja lisätä vaikka tuoretta chiliä ja/tai korianteria.

Valkosipulia ohjeessa on melko lailla huolellinen määrä - kokonainen kynsilaukka - joka on oman mieltymykseni mukainen määrä mut miä nyt oon hiukan tavallista pahemmin seonnut joten kukin itse päättää laittaako puolikkaan kynnen vai ohjeen suositteleman määrän. Kokonaan valkosipulia ei kannata pois unohtaa, sillä se on miun mielest just se juttu mikä nostaa maut ihan uskomattomiin sfääreihin. Kokeile vaikka!

 Alla hyvin hämyisä ja surkea kuva tästä ruokalempparista - suosittelen testaamaan miltä näyttääpi noin niinkun luonnossa...melko paljon vähemmän tylsältä!



Mutta eikös myö sitte aletaki jo hommiin?

Ateriaan kahdelle tarvitset:
100-150 g lehtikaalia
1 keskikokoinen sipuli
1 tuore valkosipuli
½ parsakaali varsineen ja/tai neljännes pienestä kukkakaalista
3 jumboherkkusientä
 öljyä, voita
suolaa, pippuria, yrttejä tai muita mausteita maun mukaan

Siivuta kesäkurpitsa ja huuhdellut sienet ½ sentin siivuiksi ja laita rasvan kanssa laakealle pannulle tai isoon kattilaan. Lisää puolisen teelusikallista suolaa ja hikoiluta reilu 5 minuuttia keskilämmöllä.
Tällä aikaa suikaloi sipuli, hienonna valkosipuli ja pilko parsakaali. Irrottele siitä kukkanuput ja pistä isoimmat 2-4 osaan; noin peukalonpaksuiset palat kypsyvät järkevässä ajassa. Kuori varret ja leikkaa puolen sentin siivuiksi. Jos käytät raakaa kukkakaalia, toimi samoin kuin parsaisen serkkunsa kanssa.

Kun sienet ja kurpat ovat hikoilleet enimmät mehunsa ja mehu on pannulta haihtunut, heitä tehoja suuremmaksi (4-5/6) ja laita tavan sipuli ynnä kukka-/parsakaali pannulle. Niiden paistuessa ruodi lehtikaali ja revi se noin puolen kämmenen kokoisiksi paloiksi, huuhtele ja valuta.
Jos käytät kypsää perunaa, lisää se tässä kohtaa pannulle.
Kun pannulla on kevyesti ruskettunutta porukkaa, mausta mustapippurilla, heitä sekaan valkosipuli ja vajaan minuutin päästä lehtikaali. Liikuttele tavaraa jotta lehtikaali kuihtuu ja vaihtaa väriään tummanvihreään.
Tähän menee aikaa vain 2-4 minuuttia. Pienilehtisemmät salaatit kuten rucola kypsyvät vieläkin nopeammin joten älä lähde haahuilemaan tässä välissä!

Kippaa lautasille lehtikaalisalaattia, lisää marinoitu pasta ja väriksi jotain kauniin punaista; paprikaa, tomaattia, omenaa, mitä sitä nyt nurkista sattuukaan löytymään...melkeinpä kaikki käy! Todellinen herkkusuu raastaa salaatin päälle vähän parmesaania tai murustelee fetaa. Raejuustokin toimii proteiinilisänä. Aina vaan parempaa.
Omia punaisia lemppareitani ovat miniluumutomaatit sekä Peppadew-minipaprikat joita löytyy useimmista isonpuoleisista ruokakaupoista. Jostain todellisesta aarreaitasta saattaa osua eteen myös juustotäytteisiä versioita, jotka ovat sellaisenaan kiva lisä tapas- tai meze-pöytään.

Peppadew on kirsikkatomaatin kokoluokkaa ja se sopii myös monille joille tavallinen paprika tuottaa vatsavaivoja. Löytyypä mokomia kahdenvahvuisenakin; mietona/makeana ja voimakkaampana. Eipä tuo voimakkaampikaan kovin tulinen ole, jopa tällainen vastikään Srirachan makuunkin päässyt jänishousu niitä tohtii mutustella ilman turhia kauhuntutinoita!

Kuva pöllitty valmistajan sivuilta

Muissa uutisissa; uusia uratuulia haisteltu, uusi koti löydetty, vanhoista päästy eroon ja ennusteissa raivoisaa tavaran roudaamista 200 km pohjoiseen. Eli siis aivan vallan mallikkaasti menee! =)

Leppoisia iltoja ja kevättä odotellessa,
muuttolintu-Hulta

Taas eukkoa viedään - muutoksista ja lähtemisestä

Reilu 3 vuotta sitten tein ison muutoksen ja lähdin Naantalista Helsinkiin. Vaihdoin työtä, myin asunnon, jätin taakseni paljon pahaa ja monta rakasta. Jumiutumisen tunne oli niin vahva viimeisinä vuosina että tunsin välillä tukehtuvani. Joskus pitää repäistä mutta sen vastapainoksi täytyy myös osata asettua ja antaa elämän mennä hiljalleen eteenpäin.

Mutta. Nyt sitte tapahtuu taas Hultan elämässä! Murun kanssa ollaan puhuttu, että jos tuossa huhtikuun lopulla hilattais kamat samaan kämppään. Viimein. No, kohtalolla oli muita ajatuksia.

Ajatuksena oli rauhassa etsiä työpaikka Tampereelta, tehdä samoin myös asunnon kohdalla ja sitten rauhassa muuttaa. Erään todella ruman ja epäammattimaisen välikohtauksen seurauksena päätin kuitenkin nakata hanskat tiskiin ja irtisanouduin työstäni.
Moni olisi kauhistunut ja vain niellyt kaiken koska "nykyään on niin vaikeat ajat". Minua eivät onneksi enää moiset höpöhöpöt pidättele - kirjoitin välittömästi irtisanoutumisilmoituksen ja palautin työvälineet. Minun ei tarvitse sulattaa mitä tahansa. Siispä kiitos hei.

Kun kotimatkalla soitin Murulle aamuhämärissä, vastapuoli oli lievästi sanottuna hiukan pihalla mutta silti kovasti empaattinen. Minuun valettiin jo siinä paikassa pieni ripaus uskoa ja toivoa siitä, että olen tehnyt oikean ratkaisun. Olo oli lievästi hämmentynyt ja järkyttynyt mutta silti kevyt.

Myöhemmin päivällä jatkoimme keskustelua Murun kanssa. Kuulin sen, mitä halusinkin; "Irtisano kämppä ja tuo kamat mun luo, kyllä me täällä mahdutaan olemaan kunnes löydetään yhteinen". Ah. Kauniita sanoja. Hyväksyntä ja toisen halu olla yhdessä vaan jaksaa lämmittää.

Eipä olisi tämäkään rykäisy voinut tulla parempaan aikaan; kuu ei ole vielä loppunut eli ehdimme Murun kanssa irtisanoa asuntomme ja nyt on jo pari uutta, isoa katsottuna. Sellaista joista löytyy riittävästi neliöitä minulle, Murulle, pojille sekä perheelle ja ystäville.
Työasiatkin alkavat näyttää valoisalta. Vaikka nuorena sitä kuvittelee olevansa kuolematon ja ne turhat luulot kyllä karisevat iän myötä, minulla on aina ollut lähes samanlainen kova luotto itseeni kaikessa muussa. Se muistuttaa vähän tuota kuolemattomuusajatusta. Minä selviän aina. Nyt vielä entistä paremmin sen tiedon vahvistamana, että minun ei tarvitse selvitä yksin. ME selviämme. Jos luulen että en jaksa kulkea eteenpäin, vierelläni on ihminen joka tietää että löydän voimani kunhan saan hetken levätä. Itse joskus unohdan sen ja kuvittelen etten jaksa tai pysty.

Monesti synkimmässäkin tapahtumavyöryssä on hyvän siemen piilossa. On itsestä kiinni, antaako sen kasvaa. Se tarvitsee vain valoa, lämpöä ja kosteutta. Valoksi kelpaa elämänilo, lämmöksi rakkaus ja kasteeksi vaaditaan usein myös muutama kyynel. Muutos voi olla pelottava asia, mutta siihen kannattaa silti mennä mukaan. On hyvä asia päästä eteenpäin.


Siispä kamelit kasaan aavikolta ja karavaania kuormaamaan! Matkaaaaaan!
- Hulta

Rakkaudesta yhteen sun toiseen - Ystävänpäiväburgerit

Murun kanssa asumme toistaiseksi kaukana toisistamme, ja tapaamme yleensä kerran viikossa 2-4 päivän ajan. Kahden kaupungin välillä poukkoillaan vielä parisen kuukautta, mutta olen päättänyt että sitten saa riittää, karistan viimein pääkaupungin tomut jaloistani. Murun kanssa meiltä siis vielä hetken aikaa puuttuu yhteinen arki. Elämme jatkuvaa juhlaa - kun tapaamme, ne yhteiset hetket ovat tosiaan juhlaa ja harvinaista herkkua. Vaikka pyrimme pitämään tapaamisen väliajat korkeintaan viikon mittaisena, emme voi tuosta vaan piipahtaa toistemme luona vaikka työpäivän jälkeen ja jäädä yöksi tai käydä pikavisiitillä ja siitä suunnata kotiin nukkumaan.

Koska yhteiset hetket ovat spesiaalijuttuja, myös ruoka on useimmiten spesiaalia. Yleensä keittiössä touhuaa allekirjoittanut, joka tekee käytännössä kaiken alusta loppuun itse. Murulla on nimittäin aivan jumalaisen ihana, iso keittiö jossa mahtuu touhuamaan ja siitä puuhaamisesta vieläpä nauttii! Tuskin maltan odottaa yhteenmuuttoa, yhteistä isoa keittiötä ja arkisia kokkailuhetkiä. Nykyinen keittiöni on niin säälittävän kokoinen koppi, että vaikka aika usein Muru haluaisikin auttaa, eipä vaan mahdu sekaan. Sääli, koska kovin näppärästi tuo tekee mitä pyydetään.
Muru on myös aika haka tekemään aamiaista - kestosuosikkini hän taikoo jo käden käänteessä. Lemppariaamiaisleipäni on jälkiuunipalat, joitten päällä on juustoa, paistettu kananmuna (mausteena reilusti paprikaa ja mustapippuria) ja tomaattia (joka tulee kuorruttaa todella siveettömällä määrällä vastarouhittua mustapippuria). Aika usein saan tällaisen aamiaisen joko sänkyyn tai olohuoneen sohvalle tarjoiltuna. Minä kun en _todellakaan_ ole aamuihminen, vaan mieluiten ryömin soffannurkkaan peiton kanssa heräilemään noin tunnin ajaksi ennen kuin voin sanoa olevani täysin tolkuissani...jos nyt silloinkaan olen mitenkään normaalin ihmisen tasolla.

Muita yleisiä ruokia/yhteisiä herkkuja ovat mm. lasagne, tortilla - se espanjalainen munakas johon tupataan perunaa, tomaattia, paprikaa, sipulia ynnä muita hyvyyksiä, Muru on jo melko etevä tämänkin kanssa - ja burgerit. Viimeksimainitut ovat meillä juhlaruokaa, jolla on juhlistettu viimeksi ystävänpäivää. Ainoa asia josta emme ole tämän sapuskan kohdalla päässeet yhteisymmärrykseen on järjestys, jossa burgeri kasataan joten Muru tekee omansa milloin mitenkin, minä taas kasaan Hese-veteraanin ja kymmenientuhansien hampurilaisten kokemuksella aina saman kaavan mukaan. Mutta kukin tyylillään. Kunhan eivät minun purilaistani kasaa miten sattuu.

Koska burgerin sielu syntyy monesta asiasta, on vaikea antaa yhtä Ainoaa Oikeaa ohjetta. Ohjeita voi muunnella mielensä mukaan; minä se en syö lihaa, joten tein omat pihvit Punnitse ja Säästä-kaupan Burgermixistä vähän mausteita lisäillen. Myös kastikkeet ovat täysin omavalintaisia, mutta tällä kertaa tuli niin loistavat systeemit että oksat pois!
Sämpylä on oleellinen osa burgerin makua, rakennetta ja kasassapysymistä. Liian pehmeä pulla saattaa repeillä, liian napakka tai sitkeä taas tursuttelee sisuksensa pihalle kun sitä puree. Oikeaoppinen hampurinsämpylä on aina hyvä veto. Pehmeä, hyvänkokoinen ja maukas. Tässäkään kohtaa en tietenkään mene sitä helpointa tai itsestäänselvintä reittiä vaan pitää säätää, vehnä kun aiheuttaa minulle vatsanväänteitä. Koetan siis välttää valkoista vehnäjauhoa mahdollisimman paljon, meillä purilainen kasataan usein joko tavallisen Reissumiehen tai Reissumies-ruissämpylän väliin. Leivän voi paahtaa joko pannulla leikkuupinnat alaspäin tai uunissa leikkuupinnat ylöspäin. Tällöin ulkopuoli pysyy pehmeänä eikä sämpylä sitkisty tai kuivu, ja täytteet pysyvät siellä missä on toivollista. Eli sisällä.

Juhlapäivän burgereihin tein extrana karamellisoitua sipulia. Tätä herkkua ei vielä saa Suomesta valmiina - Timo ja Puljonki, vink vink - joten pikkuisen pitää pipertää ja nähdä vaivaa vaikka tämä todella isolla kädellä helpotettu ohje onkin. Kun ihan kunnolla aletaan tekemään, kaivetaan vähän punkku- tai portviinipulloa ynnä muita juttuja esiin ja käytetään toista tuntia aikaa. Mutta silloinkin lopputulos on vaivan arvoinen!

Jos saatavilla ei ole 17% rasvaa sisältävää jauhelihaa, osta 10-prosenttista ja pekonipaketti. Silppua pekoni hyyyyvin pieneksi silpuksi ja sekoita jauhelihaan. Rasvaa tarvitaan pihveihin, jotta ne eivät kuivu kypsennettäessä. Paljon rasvaa joka tapauksessa tihkuu pois paiston aikana, joten se kaikki 17% ei tosiaan päädy syötäväksi asti. Jos ei joku ole niin ahmatti että käy pillillä imemässä pannulta mehut. Varmasti ainakin Ameriikassa tällaisia tapauksia on ihan vapaalla jalallakin...

Kas tässä siis Ystävänpäiväspecialhampurilaisten ohje. Sopii mihin tahansa ajankohtaan, jonka haluat sisältävän nautiskelua ja leppoisaa tekemistä. Pihvien kokoa muuttamalla tästä ohjeesta tulee 2-4 purilaista; itse käytän pihvien tekoon häränsilmämuottia, joka on noin 10 cm halkaisijaltaan. Tai 8. En tiiä ku en ole mitannut. Mutta tällainen muotti on kyseessä. Löytyy mistä tahansa keittiötarvikkeita kauppaavasta liikkeestä muutamalla eurolla.
Muotti isketään suoraan kuumaan pannuun rasvan sekaan, pihvimassa painellaan sisään ja muotti nostetaan pois. Toimii niin soijaburgereitten kuin jauhelihankin kanssa. Nämä täyslihapihvit kyllä "vähän" vetäytyvät ja muuttavat muotoaan paistaessa, joten en tiedä maksaako vaivaa käyttää muottia vai onko järkevämpää muovata pihvit käsissä. Tärkeintä on, että pihvit eivät ole keskeltä paksumpia kuin reunoilta; mieluummin päinvastoin. Muodot ovat sitten mitä ovat, liha tekee mitä tahtoo. Koskapa siihen on järkipuhe tehonnut. Meillä yksi pihvi näytti enemmän sydämeltä kuin pyöreältä. Olihan tuo somaa ystävänpäivänä, mutta aika dorkan näköistä purilaisessa.

Kastikkeeksi sopii mikä tahansa majoneesi tai sen tapainen valmiste. Meillä oli tällä kertaa Kavlin jalapeno-hampurilaiskastiketta ja Hesen valkosipulikastiketta. Voit käyttää tasan juurikin sitä mitä mielesi tekee; chiliketsuppi, tartarmajoneesi, hampurilaiskastike, paprikamajoneesi, barbecue-kastike, kurkkumajoneesi, chilimajoneesi, kaikki toimii! Aika usein pyöräytän oman majoneesin alusta asti, ja yleensä siitä löytyy ainakin sipulia, valkosipulia, tuoretta ja kuivattua paprikaa, dijon-sinappia, chiliä, tomaattia muodossa tai toisessa ynnä mitä muuta nyt sattuu tulemaan vastaan mauste- tai jääkaapissa.

Mutta eikös me kuitenkin tästä jo hommiin, pelkällä puheella ei herkut valmistu!

2-4 burgerpihviin tarvitset:

400 g nauta-, nauta-sika- tai sikanautajauhelihaa, 17% rasvaa
tai
400 g 10% jauhelihaa ja 150-170 g pekonia
1 rkl öljyä
1½ tl tomaattipyrettä
 ½ tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta (savustettua tai ei)
½ tl korianteria
 ½ mustapippuria
1/4 tl suolaa (unohda tämä jos käytät pekonia)
1 tl Srirachaa, Poppamiehen Barbadosta tai muuta tulista kastiketta
pinnalle mustapippuria a paprikajauhetta

 Karamellisoitu sipuli syntyy näistä:
2 isohkoa sipulia
1 valkosipuli
1-1½ dl vettä
voita, öljyä, suolaa

Lisäksi tarvitset:
sämpylöitä
cheddarsulatejuustosiivuja
jääsalaattia tai suikaloitua jäävuorisalaattia
½ sipulin hienoksi hakattuna
1 ison tomaatin siivuina
maustekurkkusiivuja, mielellään ohuita
majoneesia tai muuta vastaavaa
ketsuppia, sinappia, Srirachaa tms vahvaa kastiketta

Silppua ½ sipuli erittäin hienoksi ja leikkaa loput ohuiksi suikaleiksi. Silppua valkosipuli. Laita pannu levylle keskilämmölle (4/6) ja nakkaa perään loraus öljyä, reilu nokare voita, sipulisuikaleet ja 1/4 tl suolaa. Anna sipulin hikoilla ja ruskistua rauhassa, kääntele silloin tällöin. Ole varovainen, ettei sipuli kärvenny liian tummaksi. Syvä kullanruskea sävy on hakusessa.
Aloita samalla pihvien valmistus:
sekoita vähintään litran vetoisessa mikronkestävässä kulhossa öljy, tomaattipyre, chilikastike ja muut mausteet. Kuumenna mikrossa parikymmentä sekuntia, kunnes seos on kuumaa ja kuplii hiukan. Anna jäähtyä.
Kun sipulit ovat saaneet kauniin, tasaisehkon värin pintaansa, vedä niitä hiukan kasaan ja sirottele päälle valkosipuli. Anna hautua pari minuuttia. Sekoita valkosipulit sipulien sekaan, anna ottaa väriä puolisen minuuttia ja kaada päälle ½ dl vettä. Anna kiehua melkein kuivaksi, lisää vielä ainakin puoli desiä vettä (niin että sipulit peittyvät), anna taas kiehua välillä hiukan sekoittaen kunnes pannulla on tasaisen ruskea sipuliseos josta on lähes kaikki neste haihtunut. Kaada sipulit toiseen astiaan, ota pannu pois levyltä mutta älä pese sitä. Pihvit saavat sipulin paistoliemenjämistä ihanan aromin!
Sitte takasi pihvien kimppuun:
Kippaa jäähtyneiden mausteiden päälle jauheliha (ynnä pekoni, jos käytät sitä) ja hienoksihakattu sipuli. Sekoita tasaiseksi, mutta älä yhtään pitempään kuin on pakko.
Jos aiot tarjoilla esim. lohko-, verkko- tai ranskanpottua lisukkeena, laita ne tässä kohtaa uuniin.
Laita pannu takaisin levylle, nosta lämpö teholle 5/6 ja laita pannulle hiukan öljyä ja nokare voita. Kun voi on hiukan ruskistunut, muotoile pihvit ja paista hyvin ruskeaksi. Käännä varovasti, mausta paprikalla ja mustapippurilla ja silloin tällöin valele pannulle valunutta lientä pihvien päälle. Tämä auttaa pitämään pihvit mehukkaana. Kun pihvit ovat kypsiä - eli kun tökkäät pihviä ja ulos tulee kirkasta/ei-veristä nestettä - nosta pannu levyltä.
Nakkaa sämpylät uuniin pottujen seuraksi tai kuumenna ne kuivalla pannulla.

Kasaa burgerit. Kukin tekee omalla tyylillään, mutta oma burgerini rakentui näin:
sämpylän pohja
ketsuppia
Srirachaa
sinappia
raakaa sipulia
maustekurkkua
jalapenomajoneesia
salaattia
juustoa
pihvi
tomaattia
karamellisoitua sipulia
valkosipulikastiketta
salaattia
sämpylän kansi

Melko hehkeät tunnelmat oli kun näitä yksissä tuumin ääntä kohti tuupittiin, Murun mukaan oli parhaat burgerit jotka olen onnistunut pyöräyttämään. En valita, sillä kritiikki on yleensä aiheellista ja rehellistä!

Leppoisaa alkavaa viikkoa kaikille, muistakaa että laskiaisen jälkeenkin voi syödä laskiaispullaa kunhan kutsuu sitä talvipullaksi. Ja jos vain saa, niin miulle sekä hilloa että mantelia...

-Hulta

Ituhipin paluu - simppelisti luomumpaa kauneutta

Hilipatahoooi!
It's back. The bitch, I mean. Tuli pidempi paussi postauksien väliin (taas), mutta jotenkin vaan ihan kertakaikkiaan takki oli välistä tyhjä. Monta kertaa istuin pitkiäkin aikoja koneen edessä ja yritin miettiä jotain sanottavaa tai kerrottavaa. Ei tullut ees mitään kivaa reseptiä mieleen. Joulukuinen uupumus-ahdistus-väsymysjakso oli aika kova paikka ja siitä tässä on toivuttu. On ollut mahtavaa huomata, että täysien työviikkojen tekeminen ja työn ja muun elämän haasteista selviäminen onnistuu taas paremmin.

Tässä on käyty vähän matalissa fiiliksissä myös sen takia, että isoäidistäni aika jätti muutama viikko sitten. Emme olleet enää pitkään aikaan läheisiä, mutta häntä on isolta osalta kiittäminen siitä että olen jo pikkutyttönä hurahtanut keittiöpuuhiin. Aivan kuin oma isäni oppi isoäidiltään, myös minä olen saanut monet opit isoäitini hellan ääressä. Siitä kiitos.
Olen aina ajatellut, että kädentaidot ovat paras tapa pitää suvun perinteitä yllä. Jokaisessa työssä elää silloin pala menneisyyttä ja omia juuria. Se on rakkautta. Sitä sorttia joka jatkaa omaa elämäänsä, vaikka sukupolvia katoaa ja ihmiset lakkaavat olemasta. Sidos joka kantaa isoisoäitiini ja sitä kautta kauemmas vuosien ja sukupolvien taakse on rihma joka ei katkea. Säie pitkässä pirrassa, pisara sitä ikuista virtaa joka ei pysähdy.
Joka kerta kun kokkaan esiäitieni resepteillä, tunnen olevani heitä lähellä.

Mutta siitä ituhippeilystä! Olen taistellut "hankalan" ihoni ja hiuspohjani kanssa niin kauan kuin jaksan muistaa. Luomukosmetiikka on auttanut paljon, ja olen pyrkinyt eroon turhista kemikaaleista entistä tomerammin.

Kun ikää kertyy, iho tarvitsee enemmän hoitoa ja kosteutta. Silmänympäryksiäni olen hoitanut pitkään pelkällä aloe vera-geelillä mutta vuosi sitten totesin, että eipä enää riitä. Kaupan voiteet ja geelit on kokeiltu vuosikymmen sitten ja kusetukseksi todettu - silmänympärysvoiteista esim. Cliniquen All About Eyes teki silmäluomeni niin rasvaiseksi että vedenpitävä ripsiväri valui pitkin poskia.
L'Occitanen Angelikankukkasilmänympärysgeeli toimi sinne päin, mutta en lopulta ollut siihenkään niin tyytyväinen että olisin maksanut pienestä pullollisesta pitkälti kolmattakymmentä euroa. Toiminnan naisena siis kehitin oman silmänympärysvoiteeni.
Laitoin pieneen (juurikin tuosta L'Occitanen geelistä sossuamaani) rolleripulloseen 1 osan jojobaöljyä ja 5 osaa aloe veraa. Ravistelin pulloa kuin raivotautinen apina, ja tuloksena oli nätisti emulgoitunut seos jota olen tyytyväisenä sutinut silmänalusiini viime kesästä asti. Voide on riittävän kosteuttavaa ja samalla niin nopeasti imeytyvää, että voin melkein heti sen päälle heittää valokynän ja puuterin eikä meikki valu mihinkään. Hintaa tälle tekeleelle tuli ehkä melkein 50 senttiä? Luomua ja halpaa yhdessä paketissa, minun lempparia!
Joskus kun olen unohtanut ottaa kosteusvoiteen tai jojobaöljyn mukaan, olen matkalla sutaissut tätä tötkyä koko naamaani ja hyvinpä se siinäkin hommassa toimii. Pitänee siis ensi kerralla tekaista isompi satsi.

Ihonpuhdistukseen olen tuonut uusia tuulia ruusuveden avulla. Kasvovesiä en ole aiemmin voinut käyttää, koska iho on kasvoveden antamalla voimalla saanut inspiraation puhjeta aivan uskomattoman komeaan kukkaan. Kukka se on nimittäin pizzakin. *eiku*
Ruusuvettä on käytetty ihonhoitoon jo kauan, ja varsinkin kasvovetenä se on suosittua. Päätin siis kaivaa kaapista oman ruusuvesiputelini - olen sitä pääasiallisesti kakkuihin käyttänyt mutta miksipä ei omaan pärstäänsäkin vois kokeilla - ja sen perinteisen l'Occitanen Angelikapuhdistusgeelin perään sitten sutaisin vielä pesun jäljiltä kosteaa naamaani ruusuveteen kastetulla pumpulitupolla. Se oli muuten kerrasta menoa! Niin ihana tuoksu ja pehmeä iho, joka ei kiristellyt yhtään vaikka yleensä pesun jälkeen noin 5 sekunnissa alkaa tuntua että iho on jotain vanhan satulanahan ja hapankorpun välimaastosta olevaa hiekkapaperia. Eipä oo enää...ruusuveden perään luottokosteuttajani jojobaöljy, silmänympäryksiin ja satunnaisiin näppyihin reipas töräys aloe vera-geeliä ja päätä tyynyyn. Aamulla iho on ollut pakkaskeleistä ja lämmityksestä huolimatta hyvässä kunnossa, eikä kuivia läiskiä ole enää ilmaantunut.

Aamuisin olen aiemmin pessyt naamani samaisella angelikankukkapuhdistusgeelillä, vaikka tiedän että se rasittaa ihoa turhaan. Jollain nassu vaan on pakko puhdistaa, ja koska ei kasvovettä niin sitte kovempaa tavaraa. Mutta jos ruusuvesi toimii illalla, niin miksei myös aamullakin puhdistamiseen; pyyhkäisy ruusuveteen kastetulla pumpulitupolla, Lumenen seerumi ja Frantsilan Ruusuvoide päälle, meikki naamaan ja menoksi. Iltaan mennessäkään ei niitä kirotun kuivia läiskiä ole näkynyt, vaikka aiempina talvina on tuntunut että naama irtoaa kappaleina. Erävoitto!

Ruusuvesi valmistetaan ruusun terälehdistä tislaamalla. Sitä löytyy käytännössä kaikista etnokaupoista, 250-millinen puteli irtoaa parilla eurolla.

Kuva lainattu valmistajan sivulta

Myös appelsiininkukkavesi toimii ihonhoidossa, se on hiukan hintavampaa ja sitä löytyy myös etnokaupoista. Ruusuveden ja appelsiininkukkaveden ominaisuudet eroavat toisistaan, ja ruusuvettä suositellaan varttuneemmalle iholle kun taas appelsiininkukka toimii parhaiten nuoremmalla iholla. Itse en näistä niin välitä, seuraavalla etnokauppareissulla ostan appelsiininkukkavettä. Aion alkaa sekakäyttäjäksi. Porttiteoria osoitti taas pitävyytensä!

Kuva lainattu valmistajan sivulta

Kesällä ruusu- tai appelsiininkukkavettä kannattaa pitää jääkaapissa suihkepullossa, josta sitä on ihana ruuttasta naamalle aina välillä. Virkistää, raikastaa, kosteuttaa. Muutama tippa glyseriiniä, E-vitamiinipitoista öljyä tai aloe veraa tuo vielä extrakosteutusta kehiin. Suihkautus tukkaan menoillan alla tuo kuontaloon varsin kivasti pehmeyttä, kiiltoa ja vastustamattoman tuoksun.

Jos pihassa sattuu ruusupuskat rehottamaan, ruusuvettä voi valmistaa itsekin. Tarvitset vain tislattua vettä ja ruusun terälehtiä, kattilan, kannen, jäitä ja kulhon. Tässä varsin mallikas video aiheesta:



Hiuspohjastani olen ollut enemmän huolissani. Se on oikutellut todella raskaasti, ja vain Rauschin leskenlehtishampoo on toiminut edes sinne päin ja rauhoittanut päänahkaa. Hinta on melko suolainen - lähemmäs 20 € pienenpuoleisesta putelista mutta kestääpähän sitte useamman kuukauden - ja saatavuus heikko, joten olen etsinyt muita ratkaisuja.

Mikään kampaamoiden myymä ultrasuperherkkähajutonväritönparabeenitonsilikoniton tuote ei ole antanut loistotuloksia. Taannoin aloeostoksilla ollessani myyjä sattui tuuppaamaan Esi-merkkisen 99,9-prosenttisen aloegeelin esitteen mukaani, ja sitä tarkemmin tutkiessani huomasin että valmistaja suosittelee käyttämään geeliä myös shampoon ja hoitoaineen korvikkeena. Minä tästä innostuin ja vinkki meni välittömästi kokeiluun. Heureka! Se toimii sittenkin!
Siis aivammahtavaa, levitin vain ruokalusikallisen verran aloe veraa hiusten tyveen, hieroin hiukan ja annoin vaikuttaa sen aikaa että sain itseni muuten pestyä. Latvoihin en laittanut geeliä ollenkaan, latvoja nyt ei muutenkaan tarvitse hinkata sillä ne puhdistuvat siinä sivussa. Sitten huuhtelu, lopuksi kylmällä vedellä, ja voi että miä sanon jotta kyllä kelpaa! Tukasta tulee pehmeä, hiuspohja ei kiristele ja päänahka ei irtoa kappalina.
Sitähän se aiemmin oli; ongelmani ei ollut hilse vaan herkkä päänahka joka reagoi kaikkeen kuivumalla ja hajoamalla palasiksi. Nyt päänahka on kosteutetun ja terveemmän oloinen ja entistä parempi jokaisen pesun jälkeen. Pesuväli on pidentynyt 3-4 päivästä 5-6 päivään. Hiukset ovat kevyemmät, kiiltävät ja terveemmän näköiset.
Ne kerrat kun olen käyttänyt jotain muotoilutuotetta, olen huuhtonut tukkani ensin läpikotaisin ja vasta sitten alkanut aloen kanssa puljaamaan. Muuten riittää vain kastelu.
Koska tukkani on luonnonkihara, sipaisen hiusten latvoihin pari tippaa argan- tai jojobaöljyä vähän pahinta pörröisyyttä kesyttämään. Muut hoitoaineet ovat tässä viikkojen kuluessa tulleet tarpeettomiksi.

Kuva lainattu valmistajan sivulta

Nyt toilettilaukkunikin alkaa olla jo melko kevyt; reissulle riittää mukaan aloe vera, ruusuvesi, puhdistusgeeli, jojobaöljy, kasvoseerumi, silmänympärysvoide ja kosteusvoide. Näillä hoituu kaikki päästä varpaisiin.

Ei-luomuiluaatoksena tässä on viime aikoina päässä pyörinyt ajatus tukan värjäämisestä. Hennasin tukkaani toistakymmentä vuotta, ja nyt olen saanut kasvatettua kaikki vanhat värit pois. Siis sen "tummanruskean" (eli sinimustan, kiitos Color XXL), värinpoiston ja tasoittavan vaalenruskean joilla pari vuotta sitten leikin hennauksen jälkeen.
Hiukan aina välillä kutkuttaa ajatus punapääksi palaamisesta, mutta ne hetket kestävät yleensä ehkä minuutin ja tulen taas järkiini. Tukkani kun on nykyään luonnostaan vaaleanruskea, sellainen jota "Caramel"-nimellä väriputelin kyljessä mainostetaan. Joskus tulee mieleen että jotain raitaa vois...mutta sitten alan miettiä, miten kamalan vahvoja aineita siinä joutuu päähänsä lykkäämään. Ja lopultahan ne kaikki myrkyt päätyvät luontoon, joten siinä kuolee se viimeinenkin into asiaan. Puhumattakaan siitä muovin määrästä, mitä pelkästään yhteen väripakkaukseen kuluu! Ai kauhhi, hirveitä ongelmia...ehkä tästäkin pääsemme taas yli ja eteenpäin, toistaiseksi teen värjäyskokeiluja korkeintaan sävytehoitoaineilla. Jos vaikka niskavillansa värjäis, ihan vaan toisten kiusaksi jos ei muuten. Koska muodin orjien riesana oleminen on mainiota hupia!

Leppoisaa laskiaisenodotusta, kaipa myö jottai pullaa joskus tässä...
-Hulta