Reilu 3 vuotta sitten tein ison muutoksen ja lähdin Naantalista Helsinkiin. Vaihdoin työtä, myin asunnon, jätin taakseni paljon pahaa ja monta rakasta. Jumiutumisen tunne oli niin vahva viimeisinä vuosina että tunsin välillä tukehtuvani. Joskus pitää repäistä mutta sen vastapainoksi täytyy myös osata asettua ja antaa elämän mennä hiljalleen eteenpäin.
Mutta. Nyt sitte tapahtuu taas Hultan elämässä! Murun kanssa ollaan puhuttu, että jos tuossa huhtikuun lopulla hilattais kamat samaan kämppään. Viimein. No, kohtalolla oli muita ajatuksia.
Ajatuksena oli rauhassa etsiä työpaikka Tampereelta, tehdä samoin myös asunnon kohdalla ja sitten rauhassa muuttaa. Erään todella ruman ja epäammattimaisen välikohtauksen seurauksena päätin kuitenkin nakata hanskat tiskiin ja irtisanouduin työstäni.
Moni olisi kauhistunut ja vain niellyt kaiken koska "nykyään on niin vaikeat ajat". Minua eivät onneksi enää moiset höpöhöpöt pidättele - kirjoitin välittömästi irtisanoutumisilmoituksen ja palautin työvälineet. Minun ei tarvitse sulattaa mitä tahansa. Siispä kiitos hei.
Kun kotimatkalla soitin Murulle aamuhämärissä, vastapuoli oli lievästi sanottuna hiukan pihalla mutta silti kovasti empaattinen. Minuun valettiin jo siinä paikassa pieni ripaus uskoa ja toivoa siitä, että olen tehnyt oikean ratkaisun. Olo oli lievästi hämmentynyt ja järkyttynyt mutta silti kevyt.
Myöhemmin päivällä jatkoimme keskustelua Murun kanssa. Kuulin sen, mitä halusinkin; "Irtisano kämppä ja tuo kamat mun luo, kyllä me täällä mahdutaan olemaan kunnes löydetään yhteinen". Ah. Kauniita sanoja. Hyväksyntä ja toisen halu olla yhdessä vaan jaksaa lämmittää.
Eipä olisi tämäkään rykäisy voinut tulla parempaan aikaan; kuu ei ole vielä loppunut eli ehdimme Murun kanssa irtisanoa asuntomme ja nyt on jo pari uutta, isoa katsottuna. Sellaista joista löytyy riittävästi neliöitä minulle, Murulle, pojille sekä perheelle ja ystäville.
Työasiatkin alkavat näyttää valoisalta. Vaikka nuorena sitä kuvittelee olevansa kuolematon ja ne turhat luulot kyllä karisevat iän myötä, minulla on aina ollut lähes samanlainen kova luotto itseeni kaikessa muussa. Se muistuttaa vähän tuota kuolemattomuusajatusta. Minä selviän aina. Nyt vielä entistä paremmin sen tiedon vahvistamana, että minun ei tarvitse selvitä yksin. ME selviämme. Jos luulen että en jaksa kulkea eteenpäin, vierelläni on ihminen joka tietää että löydän voimani kunhan saan hetken levätä. Itse joskus unohdan sen ja kuvittelen etten jaksa tai pysty.
Monesti synkimmässäkin tapahtumavyöryssä on hyvän siemen piilossa. On itsestä kiinni, antaako sen kasvaa. Se tarvitsee vain valoa, lämpöä ja kosteutta. Valoksi kelpaa elämänilo, lämmöksi rakkaus ja kasteeksi vaaditaan usein myös muutama kyynel. Muutos voi olla pelottava asia, mutta siihen kannattaa silti mennä mukaan. On hyvä asia päästä eteenpäin.
Siispä kamelit kasaan aavikolta ja karavaania kuormaamaan! Matkaaaaaan!
- Hulta
torstai 26. helmikuuta 2015
maanantai 16. helmikuuta 2015
Rakkaudesta yhteen sun toiseen - Ystävänpäiväburgerit
Murun kanssa asumme toistaiseksi kaukana toisistamme, ja tapaamme yleensä kerran viikossa 2-4 päivän ajan. Kahden kaupungin välillä poukkoillaan vielä parisen kuukautta, mutta olen päättänyt että sitten saa riittää, karistan viimein pääkaupungin tomut jaloistani. Murun kanssa meiltä siis vielä hetken aikaa puuttuu yhteinen arki. Elämme jatkuvaa juhlaa - kun tapaamme, ne yhteiset hetket ovat tosiaan juhlaa ja harvinaista herkkua. Vaikka pyrimme pitämään tapaamisen väliajat korkeintaan viikon mittaisena, emme voi tuosta vaan piipahtaa toistemme luona vaikka työpäivän jälkeen ja jäädä yöksi tai käydä pikavisiitillä ja siitä suunnata kotiin nukkumaan.
Koska yhteiset hetket ovat spesiaalijuttuja, myös ruoka on useimmiten spesiaalia. Yleensä keittiössä touhuaa allekirjoittanut, joka tekee käytännössä kaiken alusta loppuun itse. Murulla on nimittäin aivan jumalaisen ihana, iso keittiö jossa mahtuu touhuamaan ja siitä puuhaamisesta vieläpä nauttii! Tuskin maltan odottaa yhteenmuuttoa, yhteistä isoa keittiötä ja arkisia kokkailuhetkiä. Nykyinen keittiöni on niin säälittävän kokoinen koppi, että vaikka aika usein Muru haluaisikin auttaa, eipä vaan mahdu sekaan. Sääli, koska kovin näppärästi tuo tekee mitä pyydetään.
Muru on myös aika haka tekemään aamiaista - kestosuosikkini hän taikoo jo käden käänteessä. Lemppariaamiaisleipäni on jälkiuunipalat, joitten päällä on juustoa, paistettu kananmuna (mausteena reilusti paprikaa ja mustapippuria) ja tomaattia (joka tulee kuorruttaa todella siveettömällä määrällä vastarouhittua mustapippuria). Aika usein saan tällaisen aamiaisen joko sänkyyn tai olohuoneen sohvalle tarjoiltuna. Minä kun en _todellakaan_ ole aamuihminen, vaan mieluiten ryömin soffannurkkaan peiton kanssa heräilemään noin tunnin ajaksi ennen kuin voin sanoa olevani täysin tolkuissani...jos nyt silloinkaan olen mitenkään normaalin ihmisen tasolla.
Muita yleisiä ruokia/yhteisiä herkkuja ovat mm. lasagne, tortilla - se espanjalainen munakas johon tupataan perunaa, tomaattia, paprikaa, sipulia ynnä muita hyvyyksiä, Muru on jo melko etevä tämänkin kanssa - ja burgerit. Viimeksimainitut ovat meillä juhlaruokaa, jolla on juhlistettu viimeksi ystävänpäivää. Ainoa asia josta emme ole tämän sapuskan kohdalla päässeet yhteisymmärrykseen on järjestys, jossa burgeri kasataan joten Muru tekee omansa milloin mitenkin, minä taas kasaan Hese-veteraanin ja kymmenientuhansien hampurilaisten kokemuksella aina saman kaavan mukaan. Mutta kukin tyylillään. Kunhan eivät minun purilaistani kasaa miten sattuu.
Koska burgerin sielu syntyy monesta asiasta, on vaikea antaa yhtä Ainoaa Oikeaa ohjetta. Ohjeita voi muunnella mielensä mukaan; minä se en syö lihaa, joten tein omat pihvit Punnitse ja Säästä-kaupan Burgermixistä vähän mausteita lisäillen. Myös kastikkeet ovat täysin omavalintaisia, mutta tällä kertaa tuli niin loistavat systeemit että oksat pois!
Sämpylä on oleellinen osa burgerin makua, rakennetta ja kasassapysymistä. Liian pehmeä pulla saattaa repeillä, liian napakka tai sitkeä taas tursuttelee sisuksensa pihalle kun sitä puree. Oikeaoppinen hampurinsämpylä on aina hyvä veto. Pehmeä, hyvänkokoinen ja maukas. Tässäkään kohtaa en tietenkään mene sitä helpointa tai itsestäänselvintä reittiä vaan pitää säätää, vehnä kun aiheuttaa minulle vatsanväänteitä. Koetan siis välttää valkoista vehnäjauhoa mahdollisimman paljon, meillä purilainen kasataan usein joko tavallisen Reissumiehen tai Reissumies-ruissämpylän väliin. Leivän voi paahtaa joko pannulla leikkuupinnat alaspäin tai uunissa leikkuupinnat ylöspäin. Tällöin ulkopuoli pysyy pehmeänä eikä sämpylä sitkisty tai kuivu, ja täytteet pysyvät siellä missä on toivollista. Eli sisällä.
Juhlapäivän burgereihin tein extrana karamellisoitua sipulia. Tätä herkkua ei vielä saa Suomesta valmiina - Timo ja Puljonki, vink vink - joten pikkuisen pitää pipertää ja nähdä vaivaa vaikka tämä todella isolla kädellä helpotettu ohje onkin. Kun ihan kunnolla aletaan tekemään, kaivetaan vähän punkku- tai portviinipulloa ynnä muita juttuja esiin ja käytetään toista tuntia aikaa. Mutta silloinkin lopputulos on vaivan arvoinen!
Jos saatavilla ei ole 17% rasvaa sisältävää jauhelihaa, osta 10-prosenttista ja pekonipaketti. Silppua pekoni hyyyyvin pieneksi silpuksi ja sekoita jauhelihaan. Rasvaa tarvitaan pihveihin, jotta ne eivät kuivu kypsennettäessä. Paljon rasvaa joka tapauksessa tihkuu pois paiston aikana, joten se kaikki 17% ei tosiaan päädy syötäväksi asti. Jos ei joku ole niin ahmatti että käy pillillä imemässä pannulta mehut. Varmasti ainakin Ameriikassa tällaisia tapauksia on ihan vapaalla jalallakin...
Kas tässä siis Ystävänpäiväspecialhampurilaisten ohje. Sopii mihin tahansa ajankohtaan, jonka haluat sisältävän nautiskelua ja leppoisaa tekemistä. Pihvien kokoa muuttamalla tästä ohjeesta tulee 2-4 purilaista; itse käytän pihvien tekoon häränsilmämuottia, joka on noin 10 cm halkaisijaltaan. Tai 8. En tiiä ku en ole mitannut. Mutta tällainen muotti on kyseessä. Löytyy mistä tahansa keittiötarvikkeita kauppaavasta liikkeestä muutamalla eurolla.
Muotti isketään suoraan kuumaan pannuun rasvan sekaan, pihvimassa painellaan sisään ja muotti nostetaan pois. Toimii niin soijaburgereitten kuin jauhelihankin kanssa. Nämä täyslihapihvit kyllä "vähän" vetäytyvät ja muuttavat muotoaan paistaessa, joten en tiedä maksaako vaivaa käyttää muottia vai onko järkevämpää muovata pihvit käsissä. Tärkeintä on, että pihvit eivät ole keskeltä paksumpia kuin reunoilta; mieluummin päinvastoin. Muodot ovat sitten mitä ovat, liha tekee mitä tahtoo. Koskapa siihen on järkipuhe tehonnut. Meillä yksi pihvi näytti enemmän sydämeltä kuin pyöreältä. Olihan tuo somaa ystävänpäivänä, mutta aika dorkan näköistä purilaisessa.
Kastikkeeksi sopii mikä tahansa majoneesi tai sen tapainen valmiste. Meillä oli tällä kertaa Kavlin jalapeno-hampurilaiskastiketta ja Hesen valkosipulikastiketta. Voit käyttää tasan juurikin sitä mitä mielesi tekee; chiliketsuppi, tartarmajoneesi, hampurilaiskastike, paprikamajoneesi, barbecue-kastike, kurkkumajoneesi, chilimajoneesi, kaikki toimii! Aika usein pyöräytän oman majoneesin alusta asti, ja yleensä siitä löytyy ainakin sipulia, valkosipulia, tuoretta ja kuivattua paprikaa, dijon-sinappia, chiliä, tomaattia muodossa tai toisessa ynnä mitä muuta nyt sattuu tulemaan vastaan mauste- tai jääkaapissa.
Mutta eikös me kuitenkin tästä jo hommiin, pelkällä puheella ei herkut valmistu!
2-4 burgerpihviin tarvitset:
400 g nauta-, nauta-sika- tai sikanautajauhelihaa, 17% rasvaa
tai
400 g 10% jauhelihaa ja 150-170 g pekonia
1 rkl öljyä
1½ tl tomaattipyrettä
½ tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta (savustettua tai ei)
½ tl korianteria
½ mustapippuria
1/4 tl suolaa (unohda tämä jos käytät pekonia)
1 tl Srirachaa, Poppamiehen Barbadosta tai muuta tulista kastiketta
pinnalle mustapippuria a paprikajauhetta
Karamellisoitu sipuli syntyy näistä:
2 isohkoa sipulia
1 valkosipuli
1-1½ dl vettä
voita, öljyä, suolaa
Lisäksi tarvitset:
sämpylöitä
cheddarsulatejuustosiivuja
jääsalaattia tai suikaloitua jäävuorisalaattia
½ sipulin hienoksi hakattuna
1 ison tomaatin siivuina
maustekurkkusiivuja, mielellään ohuita
majoneesia tai muuta vastaavaa
ketsuppia, sinappia, Srirachaa tms vahvaa kastiketta
Silppua ½ sipuli erittäin hienoksi ja leikkaa loput ohuiksi suikaleiksi. Silppua valkosipuli. Laita pannu levylle keskilämmölle (4/6) ja nakkaa perään loraus öljyä, reilu nokare voita, sipulisuikaleet ja 1/4 tl suolaa. Anna sipulin hikoilla ja ruskistua rauhassa, kääntele silloin tällöin. Ole varovainen, ettei sipuli kärvenny liian tummaksi. Syvä kullanruskea sävy on hakusessa.
Aloita samalla pihvien valmistus:
sekoita vähintään litran vetoisessa mikronkestävässä kulhossa öljy, tomaattipyre, chilikastike ja muut mausteet. Kuumenna mikrossa parikymmentä sekuntia, kunnes seos on kuumaa ja kuplii hiukan. Anna jäähtyä.
Kun sipulit ovat saaneet kauniin, tasaisehkon värin pintaansa, vedä niitä hiukan kasaan ja sirottele päälle valkosipuli. Anna hautua pari minuuttia. Sekoita valkosipulit sipulien sekaan, anna ottaa väriä puolisen minuuttia ja kaada päälle ½ dl vettä. Anna kiehua melkein kuivaksi, lisää vielä ainakin puoli desiä vettä (niin että sipulit peittyvät), anna taas kiehua välillä hiukan sekoittaen kunnes pannulla on tasaisen ruskea sipuliseos josta on lähes kaikki neste haihtunut. Kaada sipulit toiseen astiaan, ota pannu pois levyltä mutta älä pese sitä. Pihvit saavat sipulin paistoliemenjämistä ihanan aromin!
Sitte takasi pihvien kimppuun:
Kippaa jäähtyneiden mausteiden päälle jauheliha (ynnä pekoni, jos käytät sitä) ja hienoksihakattu sipuli. Sekoita tasaiseksi, mutta älä yhtään pitempään kuin on pakko.
Jos aiot tarjoilla esim. lohko-, verkko- tai ranskanpottua lisukkeena, laita ne tässä kohtaa uuniin.
Laita pannu takaisin levylle, nosta lämpö teholle 5/6 ja laita pannulle hiukan öljyä ja nokare voita. Kun voi on hiukan ruskistunut, muotoile pihvit ja paista hyvin ruskeaksi. Käännä varovasti, mausta paprikalla ja mustapippurilla ja silloin tällöin valele pannulle valunutta lientä pihvien päälle. Tämä auttaa pitämään pihvit mehukkaana. Kun pihvit ovat kypsiä - eli kun tökkäät pihviä ja ulos tulee kirkasta/ei-veristä nestettä - nosta pannu levyltä.
Nakkaa sämpylät uuniin pottujen seuraksi tai kuumenna ne kuivalla pannulla.
Kasaa burgerit. Kukin tekee omalla tyylillään, mutta oma burgerini rakentui näin:
sämpylän pohja
ketsuppia
Srirachaa
sinappia
raakaa sipulia
maustekurkkua
jalapenomajoneesia
salaattia
juustoa
pihvi
tomaattia
karamellisoitua sipulia
valkosipulikastiketta
salaattia
sämpylän kansi
Melko hehkeät tunnelmat oli kun näitä yksissä tuumin ääntä kohti tuupittiin, Murun mukaan oli parhaat burgerit jotka olen onnistunut pyöräyttämään. En valita, sillä kritiikki on yleensä aiheellista ja rehellistä!
Leppoisaa alkavaa viikkoa kaikille, muistakaa että laskiaisen jälkeenkin voi syödä laskiaispullaa kunhan kutsuu sitä talvipullaksi. Ja jos vain saa, niin miulle sekä hilloa että mantelia...
-Hulta
Koska yhteiset hetket ovat spesiaalijuttuja, myös ruoka on useimmiten spesiaalia. Yleensä keittiössä touhuaa allekirjoittanut, joka tekee käytännössä kaiken alusta loppuun itse. Murulla on nimittäin aivan jumalaisen ihana, iso keittiö jossa mahtuu touhuamaan ja siitä puuhaamisesta vieläpä nauttii! Tuskin maltan odottaa yhteenmuuttoa, yhteistä isoa keittiötä ja arkisia kokkailuhetkiä. Nykyinen keittiöni on niin säälittävän kokoinen koppi, että vaikka aika usein Muru haluaisikin auttaa, eipä vaan mahdu sekaan. Sääli, koska kovin näppärästi tuo tekee mitä pyydetään.
Muru on myös aika haka tekemään aamiaista - kestosuosikkini hän taikoo jo käden käänteessä. Lemppariaamiaisleipäni on jälkiuunipalat, joitten päällä on juustoa, paistettu kananmuna (mausteena reilusti paprikaa ja mustapippuria) ja tomaattia (joka tulee kuorruttaa todella siveettömällä määrällä vastarouhittua mustapippuria). Aika usein saan tällaisen aamiaisen joko sänkyyn tai olohuoneen sohvalle tarjoiltuna. Minä kun en _todellakaan_ ole aamuihminen, vaan mieluiten ryömin soffannurkkaan peiton kanssa heräilemään noin tunnin ajaksi ennen kuin voin sanoa olevani täysin tolkuissani...jos nyt silloinkaan olen mitenkään normaalin ihmisen tasolla.
Muita yleisiä ruokia/yhteisiä herkkuja ovat mm. lasagne, tortilla - se espanjalainen munakas johon tupataan perunaa, tomaattia, paprikaa, sipulia ynnä muita hyvyyksiä, Muru on jo melko etevä tämänkin kanssa - ja burgerit. Viimeksimainitut ovat meillä juhlaruokaa, jolla on juhlistettu viimeksi ystävänpäivää. Ainoa asia josta emme ole tämän sapuskan kohdalla päässeet yhteisymmärrykseen on järjestys, jossa burgeri kasataan joten Muru tekee omansa milloin mitenkin, minä taas kasaan Hese-veteraanin ja kymmenientuhansien hampurilaisten kokemuksella aina saman kaavan mukaan. Mutta kukin tyylillään. Kunhan eivät minun purilaistani kasaa miten sattuu.
Koska burgerin sielu syntyy monesta asiasta, on vaikea antaa yhtä Ainoaa Oikeaa ohjetta. Ohjeita voi muunnella mielensä mukaan; minä se en syö lihaa, joten tein omat pihvit Punnitse ja Säästä-kaupan Burgermixistä vähän mausteita lisäillen. Myös kastikkeet ovat täysin omavalintaisia, mutta tällä kertaa tuli niin loistavat systeemit että oksat pois!
Sämpylä on oleellinen osa burgerin makua, rakennetta ja kasassapysymistä. Liian pehmeä pulla saattaa repeillä, liian napakka tai sitkeä taas tursuttelee sisuksensa pihalle kun sitä puree. Oikeaoppinen hampurinsämpylä on aina hyvä veto. Pehmeä, hyvänkokoinen ja maukas. Tässäkään kohtaa en tietenkään mene sitä helpointa tai itsestäänselvintä reittiä vaan pitää säätää, vehnä kun aiheuttaa minulle vatsanväänteitä. Koetan siis välttää valkoista vehnäjauhoa mahdollisimman paljon, meillä purilainen kasataan usein joko tavallisen Reissumiehen tai Reissumies-ruissämpylän väliin. Leivän voi paahtaa joko pannulla leikkuupinnat alaspäin tai uunissa leikkuupinnat ylöspäin. Tällöin ulkopuoli pysyy pehmeänä eikä sämpylä sitkisty tai kuivu, ja täytteet pysyvät siellä missä on toivollista. Eli sisällä.
Juhlapäivän burgereihin tein extrana karamellisoitua sipulia. Tätä herkkua ei vielä saa Suomesta valmiina - Timo ja Puljonki, vink vink - joten pikkuisen pitää pipertää ja nähdä vaivaa vaikka tämä todella isolla kädellä helpotettu ohje onkin. Kun ihan kunnolla aletaan tekemään, kaivetaan vähän punkku- tai portviinipulloa ynnä muita juttuja esiin ja käytetään toista tuntia aikaa. Mutta silloinkin lopputulos on vaivan arvoinen!
Jos saatavilla ei ole 17% rasvaa sisältävää jauhelihaa, osta 10-prosenttista ja pekonipaketti. Silppua pekoni hyyyyvin pieneksi silpuksi ja sekoita jauhelihaan. Rasvaa tarvitaan pihveihin, jotta ne eivät kuivu kypsennettäessä. Paljon rasvaa joka tapauksessa tihkuu pois paiston aikana, joten se kaikki 17% ei tosiaan päädy syötäväksi asti. Jos ei joku ole niin ahmatti että käy pillillä imemässä pannulta mehut. Varmasti ainakin Ameriikassa tällaisia tapauksia on ihan vapaalla jalallakin...
Kas tässä siis Ystävänpäiväspecialhampurilaisten ohje. Sopii mihin tahansa ajankohtaan, jonka haluat sisältävän nautiskelua ja leppoisaa tekemistä. Pihvien kokoa muuttamalla tästä ohjeesta tulee 2-4 purilaista; itse käytän pihvien tekoon häränsilmämuottia, joka on noin 10 cm halkaisijaltaan. Tai 8. En tiiä ku en ole mitannut. Mutta tällainen muotti on kyseessä. Löytyy mistä tahansa keittiötarvikkeita kauppaavasta liikkeestä muutamalla eurolla.
Muotti isketään suoraan kuumaan pannuun rasvan sekaan, pihvimassa painellaan sisään ja muotti nostetaan pois. Toimii niin soijaburgereitten kuin jauhelihankin kanssa. Nämä täyslihapihvit kyllä "vähän" vetäytyvät ja muuttavat muotoaan paistaessa, joten en tiedä maksaako vaivaa käyttää muottia vai onko järkevämpää muovata pihvit käsissä. Tärkeintä on, että pihvit eivät ole keskeltä paksumpia kuin reunoilta; mieluummin päinvastoin. Muodot ovat sitten mitä ovat, liha tekee mitä tahtoo. Koskapa siihen on järkipuhe tehonnut. Meillä yksi pihvi näytti enemmän sydämeltä kuin pyöreältä. Olihan tuo somaa ystävänpäivänä, mutta aika dorkan näköistä purilaisessa.
Kastikkeeksi sopii mikä tahansa majoneesi tai sen tapainen valmiste. Meillä oli tällä kertaa Kavlin jalapeno-hampurilaiskastiketta ja Hesen valkosipulikastiketta. Voit käyttää tasan juurikin sitä mitä mielesi tekee; chiliketsuppi, tartarmajoneesi, hampurilaiskastike, paprikamajoneesi, barbecue-kastike, kurkkumajoneesi, chilimajoneesi, kaikki toimii! Aika usein pyöräytän oman majoneesin alusta asti, ja yleensä siitä löytyy ainakin sipulia, valkosipulia, tuoretta ja kuivattua paprikaa, dijon-sinappia, chiliä, tomaattia muodossa tai toisessa ynnä mitä muuta nyt sattuu tulemaan vastaan mauste- tai jääkaapissa.
Mutta eikös me kuitenkin tästä jo hommiin, pelkällä puheella ei herkut valmistu!
2-4 burgerpihviin tarvitset:
400 g nauta-, nauta-sika- tai sikanautajauhelihaa, 17% rasvaa
tai
400 g 10% jauhelihaa ja 150-170 g pekonia
1 rkl öljyä
1½ tl tomaattipyrettä
½ tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta (savustettua tai ei)
½ tl korianteria
½ mustapippuria
1/4 tl suolaa (unohda tämä jos käytät pekonia)
1 tl Srirachaa, Poppamiehen Barbadosta tai muuta tulista kastiketta
pinnalle mustapippuria a paprikajauhetta
Karamellisoitu sipuli syntyy näistä:
2 isohkoa sipulia
1 valkosipuli
1-1½ dl vettä
voita, öljyä, suolaa
Lisäksi tarvitset:
sämpylöitä
cheddarsulatejuustosiivuja
jääsalaattia tai suikaloitua jäävuorisalaattia
½ sipulin hienoksi hakattuna
1 ison tomaatin siivuina
maustekurkkusiivuja, mielellään ohuita
majoneesia tai muuta vastaavaa
ketsuppia, sinappia, Srirachaa tms vahvaa kastiketta
Silppua ½ sipuli erittäin hienoksi ja leikkaa loput ohuiksi suikaleiksi. Silppua valkosipuli. Laita pannu levylle keskilämmölle (4/6) ja nakkaa perään loraus öljyä, reilu nokare voita, sipulisuikaleet ja 1/4 tl suolaa. Anna sipulin hikoilla ja ruskistua rauhassa, kääntele silloin tällöin. Ole varovainen, ettei sipuli kärvenny liian tummaksi. Syvä kullanruskea sävy on hakusessa.
Aloita samalla pihvien valmistus:
sekoita vähintään litran vetoisessa mikronkestävässä kulhossa öljy, tomaattipyre, chilikastike ja muut mausteet. Kuumenna mikrossa parikymmentä sekuntia, kunnes seos on kuumaa ja kuplii hiukan. Anna jäähtyä.
Kun sipulit ovat saaneet kauniin, tasaisehkon värin pintaansa, vedä niitä hiukan kasaan ja sirottele päälle valkosipuli. Anna hautua pari minuuttia. Sekoita valkosipulit sipulien sekaan, anna ottaa väriä puolisen minuuttia ja kaada päälle ½ dl vettä. Anna kiehua melkein kuivaksi, lisää vielä ainakin puoli desiä vettä (niin että sipulit peittyvät), anna taas kiehua välillä hiukan sekoittaen kunnes pannulla on tasaisen ruskea sipuliseos josta on lähes kaikki neste haihtunut. Kaada sipulit toiseen astiaan, ota pannu pois levyltä mutta älä pese sitä. Pihvit saavat sipulin paistoliemenjämistä ihanan aromin!
Sitte takasi pihvien kimppuun:
Kippaa jäähtyneiden mausteiden päälle jauheliha (ynnä pekoni, jos käytät sitä) ja hienoksihakattu sipuli. Sekoita tasaiseksi, mutta älä yhtään pitempään kuin on pakko.
Jos aiot tarjoilla esim. lohko-, verkko- tai ranskanpottua lisukkeena, laita ne tässä kohtaa uuniin.
Laita pannu takaisin levylle, nosta lämpö teholle 5/6 ja laita pannulle hiukan öljyä ja nokare voita. Kun voi on hiukan ruskistunut, muotoile pihvit ja paista hyvin ruskeaksi. Käännä varovasti, mausta paprikalla ja mustapippurilla ja silloin tällöin valele pannulle valunutta lientä pihvien päälle. Tämä auttaa pitämään pihvit mehukkaana. Kun pihvit ovat kypsiä - eli kun tökkäät pihviä ja ulos tulee kirkasta/ei-veristä nestettä - nosta pannu levyltä.
Nakkaa sämpylät uuniin pottujen seuraksi tai kuumenna ne kuivalla pannulla.
Kasaa burgerit. Kukin tekee omalla tyylillään, mutta oma burgerini rakentui näin:
sämpylän pohja
ketsuppia
Srirachaa
sinappia
raakaa sipulia
maustekurkkua
jalapenomajoneesia
salaattia
juustoa
pihvi
tomaattia
karamellisoitua sipulia
valkosipulikastiketta
salaattia
sämpylän kansi
Melko hehkeät tunnelmat oli kun näitä yksissä tuumin ääntä kohti tuupittiin, Murun mukaan oli parhaat burgerit jotka olen onnistunut pyöräyttämään. En valita, sillä kritiikki on yleensä aiheellista ja rehellistä!
Leppoisaa alkavaa viikkoa kaikille, muistakaa että laskiaisen jälkeenkin voi syödä laskiaispullaa kunhan kutsuu sitä talvipullaksi. Ja jos vain saa, niin miulle sekä hilloa että mantelia...
-Hulta
perjantai 13. helmikuuta 2015
Ituhipin paluu - simppelisti luomumpaa kauneutta
Hilipatahoooi!
It's back. The bitch, I mean. Tuli pidempi paussi postauksien väliin (taas), mutta jotenkin vaan ihan kertakaikkiaan takki oli välistä tyhjä. Monta kertaa istuin pitkiäkin aikoja koneen edessä ja yritin miettiä jotain sanottavaa tai kerrottavaa. Ei tullut ees mitään kivaa reseptiä mieleen. Joulukuinen uupumus-ahdistus-väsymysjakso oli aika kova paikka ja siitä tässä on toivuttu. On ollut mahtavaa huomata, että täysien työviikkojen tekeminen ja työn ja muun elämän haasteista selviäminen onnistuu taas paremmin.
Tässä on käyty vähän matalissa fiiliksissä myös sen takia, että isoäidistäni aika jätti muutama viikko sitten. Emme olleet enää pitkään aikaan läheisiä, mutta häntä on isolta osalta kiittäminen siitä että olen jo pikkutyttönä hurahtanut keittiöpuuhiin. Aivan kuin oma isäni oppi isoäidiltään, myös minä olen saanut monet opit isoäitini hellan ääressä. Siitä kiitos.
Olen aina ajatellut, että kädentaidot ovat paras tapa pitää suvun perinteitä yllä. Jokaisessa työssä elää silloin pala menneisyyttä ja omia juuria. Se on rakkautta. Sitä sorttia joka jatkaa omaa elämäänsä, vaikka sukupolvia katoaa ja ihmiset lakkaavat olemasta. Sidos joka kantaa isoisoäitiini ja sitä kautta kauemmas vuosien ja sukupolvien taakse on rihma joka ei katkea. Säie pitkässä pirrassa, pisara sitä ikuista virtaa joka ei pysähdy.
Joka kerta kun kokkaan esiäitieni resepteillä, tunnen olevani heitä lähellä.
Mutta siitä ituhippeilystä! Olen taistellut "hankalan" ihoni ja hiuspohjani kanssa niin kauan kuin jaksan muistaa. Luomukosmetiikka on auttanut paljon, ja olen pyrkinyt eroon turhista kemikaaleista entistä tomerammin.
Kun ikää kertyy, iho tarvitsee enemmän hoitoa ja kosteutta. Silmänympäryksiäni olen hoitanut pitkään pelkällä aloe vera-geelillä mutta vuosi sitten totesin, että eipä enää riitä. Kaupan voiteet ja geelit on kokeiltu vuosikymmen sitten ja kusetukseksi todettu - silmänympärysvoiteista esim. Cliniquen All About Eyes teki silmäluomeni niin rasvaiseksi että vedenpitävä ripsiväri valui pitkin poskia.
L'Occitanen Angelikankukkasilmänympärysgeeli toimi sinne päin, mutta en lopulta ollut siihenkään niin tyytyväinen että olisin maksanut pienestä pullollisesta pitkälti kolmattakymmentä euroa. Toiminnan naisena siis kehitin oman silmänympärysvoiteeni.
Laitoin pieneen (juurikin tuosta L'Occitanen geelistä sossuamaani) rolleripulloseen 1 osan jojobaöljyä ja 5 osaa aloe veraa. Ravistelin pulloa kuin raivotautinen apina, ja tuloksena oli nätisti emulgoitunut seos jota olen tyytyväisenä sutinut silmänalusiini viime kesästä asti. Voide on riittävän kosteuttavaa ja samalla niin nopeasti imeytyvää, että voin melkein heti sen päälle heittää valokynän ja puuterin eikä meikki valu mihinkään. Hintaa tälle tekeleelle tuli ehkä melkein 50 senttiä? Luomua ja halpaa yhdessä paketissa, minun lempparia!
Joskus kun olen unohtanut ottaa kosteusvoiteen tai jojobaöljyn mukaan, olen matkalla sutaissut tätä tötkyä koko naamaani ja hyvinpä se siinäkin hommassa toimii. Pitänee siis ensi kerralla tekaista isompi satsi.
Ihonpuhdistukseen olen tuonut uusia tuulia ruusuveden avulla. Kasvovesiä en ole aiemmin voinut käyttää, koska iho on kasvoveden antamalla voimalla saanut inspiraation puhjeta aivan uskomattoman komeaan kukkaan. Kukka se on nimittäin pizzakin. *eiku*
Ruusuvettä on käytetty ihonhoitoon jo kauan, ja varsinkin kasvovetenä se on suosittua. Päätin siis kaivaa kaapista oman ruusuvesiputelini - olen sitä pääasiallisesti kakkuihin käyttänyt mutta miksipä ei omaan pärstäänsäkin vois kokeilla - ja sen perinteisen l'Occitanen Angelikapuhdistusgeelin perään sitten sutaisin vielä pesun jäljiltä kosteaa naamaani ruusuveteen kastetulla pumpulitupolla. Se oli muuten kerrasta menoa! Niin ihana tuoksu ja pehmeä iho, joka ei kiristellyt yhtään vaikka yleensä pesun jälkeen noin 5 sekunnissa alkaa tuntua että iho on jotain vanhan satulanahan ja hapankorpun välimaastosta olevaa hiekkapaperia. Eipä oo enää...ruusuveden perään luottokosteuttajani jojobaöljy, silmänympäryksiin ja satunnaisiin näppyihin reipas töräys aloe vera-geeliä ja päätä tyynyyn. Aamulla iho on ollut pakkaskeleistä ja lämmityksestä huolimatta hyvässä kunnossa, eikä kuivia läiskiä ole enää ilmaantunut.
Aamuisin olen aiemmin pessyt naamani samaisella angelikankukkapuhdistusgeelillä, vaikka tiedän että se rasittaa ihoa turhaan. Jollain nassu vaan on pakko puhdistaa, ja koska ei kasvovettä niin sitte kovempaa tavaraa. Mutta jos ruusuvesi toimii illalla, niin miksei myös aamullakin puhdistamiseen; pyyhkäisy ruusuveteen kastetulla pumpulitupolla, Lumenen seerumi ja Frantsilan Ruusuvoide päälle, meikki naamaan ja menoksi. Iltaan mennessäkään ei niitä kirotun kuivia läiskiä ole näkynyt, vaikka aiempina talvina on tuntunut että naama irtoaa kappaleina. Erävoitto!
Ruusuvesi valmistetaan ruusun terälehdistä tislaamalla. Sitä löytyy käytännössä kaikista etnokaupoista, 250-millinen puteli irtoaa parilla eurolla.
Myös appelsiininkukkavesi toimii ihonhoidossa, se on hiukan hintavampaa ja sitä löytyy myös etnokaupoista. Ruusuveden ja appelsiininkukkaveden ominaisuudet eroavat toisistaan, ja ruusuvettä suositellaan varttuneemmalle iholle kun taas appelsiininkukka toimii parhaiten nuoremmalla iholla. Itse en näistä niin välitä, seuraavalla etnokauppareissulla ostan appelsiininkukkavettä. Aion alkaa sekakäyttäjäksi. Porttiteoria osoitti taas pitävyytensä!
Kesällä ruusu- tai appelsiininkukkavettä kannattaa pitää jääkaapissa suihkepullossa, josta sitä on ihana ruuttasta naamalle aina välillä. Virkistää, raikastaa, kosteuttaa. Muutama tippa glyseriiniä, E-vitamiinipitoista öljyä tai aloe veraa tuo vielä extrakosteutusta kehiin. Suihkautus tukkaan menoillan alla tuo kuontaloon varsin kivasti pehmeyttä, kiiltoa ja vastustamattoman tuoksun.
Jos pihassa sattuu ruusupuskat rehottamaan, ruusuvettä voi valmistaa itsekin. Tarvitset vain tislattua vettä ja ruusun terälehtiä, kattilan, kannen, jäitä ja kulhon. Tässä varsin mallikas video aiheesta:
Hiuspohjastani olen ollut enemmän huolissani. Se on oikutellut todella raskaasti, ja vain Rauschin leskenlehtishampoo on toiminut edes sinne päin ja rauhoittanut päänahkaa. Hinta on melko suolainen - lähemmäs 20 € pienenpuoleisesta putelista mutta kestääpähän sitte useamman kuukauden - ja saatavuus heikko, joten olen etsinyt muita ratkaisuja.
Mikään kampaamoiden myymä ultrasuperherkkähajutonväritönparabeenitonsilikoniton tuote ei ole antanut loistotuloksia. Taannoin aloeostoksilla ollessani myyjä sattui tuuppaamaan Esi-merkkisen 99,9-prosenttisen aloegeelin esitteen mukaani, ja sitä tarkemmin tutkiessani huomasin että valmistaja suosittelee käyttämään geeliä myös shampoon ja hoitoaineen korvikkeena. Minä tästä innostuin ja vinkki meni välittömästi kokeiluun. Heureka! Se toimii sittenkin!
Siis aivammahtavaa, levitin vain ruokalusikallisen verran aloe veraa hiusten tyveen, hieroin hiukan ja annoin vaikuttaa sen aikaa että sain itseni muuten pestyä. Latvoihin en laittanut geeliä ollenkaan, latvoja nyt ei muutenkaan tarvitse hinkata sillä ne puhdistuvat siinä sivussa. Sitten huuhtelu, lopuksi kylmällä vedellä, ja voi että miä sanon jotta kyllä kelpaa! Tukasta tulee pehmeä, hiuspohja ei kiristele ja päänahka ei irtoa kappalina.
Sitähän se aiemmin oli; ongelmani ei ollut hilse vaan herkkä päänahka joka reagoi kaikkeen kuivumalla ja hajoamalla palasiksi. Nyt päänahka on kosteutetun ja terveemmän oloinen ja entistä parempi jokaisen pesun jälkeen. Pesuväli on pidentynyt 3-4 päivästä 5-6 päivään. Hiukset ovat kevyemmät, kiiltävät ja terveemmän näköiset.
Ne kerrat kun olen käyttänyt jotain muotoilutuotetta, olen huuhtonut tukkani ensin läpikotaisin ja vasta sitten alkanut aloen kanssa puljaamaan. Muuten riittää vain kastelu.
Koska tukkani on luonnonkihara, sipaisen hiusten latvoihin pari tippaa argan- tai jojobaöljyä vähän pahinta pörröisyyttä kesyttämään. Muut hoitoaineet ovat tässä viikkojen kuluessa tulleet tarpeettomiksi.
Nyt toilettilaukkunikin alkaa olla jo melko kevyt; reissulle riittää mukaan aloe vera, ruusuvesi, puhdistusgeeli, jojobaöljy, kasvoseerumi, silmänympärysvoide ja kosteusvoide. Näillä hoituu kaikki päästä varpaisiin.
Ei-luomuiluaatoksena tässä on viime aikoina päässä pyörinyt ajatus tukan värjäämisestä. Hennasin tukkaani toistakymmentä vuotta, ja nyt olen saanut kasvatettua kaikki vanhat värit pois. Siis sen "tummanruskean" (eli sinimustan, kiitos Color XXL), värinpoiston ja tasoittavan vaalenruskean joilla pari vuotta sitten leikin hennauksen jälkeen.
Hiukan aina välillä kutkuttaa ajatus punapääksi palaamisesta, mutta ne hetket kestävät yleensä ehkä minuutin ja tulen taas järkiini. Tukkani kun on nykyään luonnostaan vaaleanruskea, sellainen jota "Caramel"-nimellä väriputelin kyljessä mainostetaan. Joskus tulee mieleen että jotain raitaa vois...mutta sitten alan miettiä, miten kamalan vahvoja aineita siinä joutuu päähänsä lykkäämään. Ja lopultahan ne kaikki myrkyt päätyvät luontoon, joten siinä kuolee se viimeinenkin into asiaan. Puhumattakaan siitä muovin määrästä, mitä pelkästään yhteen väripakkaukseen kuluu! Ai kauhhi, hirveitä ongelmia...ehkä tästäkin pääsemme taas yli ja eteenpäin, toistaiseksi teen värjäyskokeiluja korkeintaan sävytehoitoaineilla. Jos vaikka niskavillansa värjäis, ihan vaan toisten kiusaksi jos ei muuten. Koska muodin orjien riesana oleminen on mainiota hupia!
Leppoisaa laskiaisenodotusta, kaipa myö jottai pullaa joskus tässä...
-Hulta
It's back. The bitch, I mean. Tuli pidempi paussi postauksien väliin (taas), mutta jotenkin vaan ihan kertakaikkiaan takki oli välistä tyhjä. Monta kertaa istuin pitkiäkin aikoja koneen edessä ja yritin miettiä jotain sanottavaa tai kerrottavaa. Ei tullut ees mitään kivaa reseptiä mieleen. Joulukuinen uupumus-ahdistus-väsymysjakso oli aika kova paikka ja siitä tässä on toivuttu. On ollut mahtavaa huomata, että täysien työviikkojen tekeminen ja työn ja muun elämän haasteista selviäminen onnistuu taas paremmin.
Tässä on käyty vähän matalissa fiiliksissä myös sen takia, että isoäidistäni aika jätti muutama viikko sitten. Emme olleet enää pitkään aikaan läheisiä, mutta häntä on isolta osalta kiittäminen siitä että olen jo pikkutyttönä hurahtanut keittiöpuuhiin. Aivan kuin oma isäni oppi isoäidiltään, myös minä olen saanut monet opit isoäitini hellan ääressä. Siitä kiitos.
Olen aina ajatellut, että kädentaidot ovat paras tapa pitää suvun perinteitä yllä. Jokaisessa työssä elää silloin pala menneisyyttä ja omia juuria. Se on rakkautta. Sitä sorttia joka jatkaa omaa elämäänsä, vaikka sukupolvia katoaa ja ihmiset lakkaavat olemasta. Sidos joka kantaa isoisoäitiini ja sitä kautta kauemmas vuosien ja sukupolvien taakse on rihma joka ei katkea. Säie pitkässä pirrassa, pisara sitä ikuista virtaa joka ei pysähdy.
Joka kerta kun kokkaan esiäitieni resepteillä, tunnen olevani heitä lähellä.
Mutta siitä ituhippeilystä! Olen taistellut "hankalan" ihoni ja hiuspohjani kanssa niin kauan kuin jaksan muistaa. Luomukosmetiikka on auttanut paljon, ja olen pyrkinyt eroon turhista kemikaaleista entistä tomerammin.
Kun ikää kertyy, iho tarvitsee enemmän hoitoa ja kosteutta. Silmänympäryksiäni olen hoitanut pitkään pelkällä aloe vera-geelillä mutta vuosi sitten totesin, että eipä enää riitä. Kaupan voiteet ja geelit on kokeiltu vuosikymmen sitten ja kusetukseksi todettu - silmänympärysvoiteista esim. Cliniquen All About Eyes teki silmäluomeni niin rasvaiseksi että vedenpitävä ripsiväri valui pitkin poskia.
L'Occitanen Angelikankukkasilmänympärysgeeli toimi sinne päin, mutta en lopulta ollut siihenkään niin tyytyväinen että olisin maksanut pienestä pullollisesta pitkälti kolmattakymmentä euroa. Toiminnan naisena siis kehitin oman silmänympärysvoiteeni.
Laitoin pieneen (juurikin tuosta L'Occitanen geelistä sossuamaani) rolleripulloseen 1 osan jojobaöljyä ja 5 osaa aloe veraa. Ravistelin pulloa kuin raivotautinen apina, ja tuloksena oli nätisti emulgoitunut seos jota olen tyytyväisenä sutinut silmänalusiini viime kesästä asti. Voide on riittävän kosteuttavaa ja samalla niin nopeasti imeytyvää, että voin melkein heti sen päälle heittää valokynän ja puuterin eikä meikki valu mihinkään. Hintaa tälle tekeleelle tuli ehkä melkein 50 senttiä? Luomua ja halpaa yhdessä paketissa, minun lempparia!
Joskus kun olen unohtanut ottaa kosteusvoiteen tai jojobaöljyn mukaan, olen matkalla sutaissut tätä tötkyä koko naamaani ja hyvinpä se siinäkin hommassa toimii. Pitänee siis ensi kerralla tekaista isompi satsi.
Ihonpuhdistukseen olen tuonut uusia tuulia ruusuveden avulla. Kasvovesiä en ole aiemmin voinut käyttää, koska iho on kasvoveden antamalla voimalla saanut inspiraation puhjeta aivan uskomattoman komeaan kukkaan. Kukka se on nimittäin pizzakin. *eiku*
Ruusuvettä on käytetty ihonhoitoon jo kauan, ja varsinkin kasvovetenä se on suosittua. Päätin siis kaivaa kaapista oman ruusuvesiputelini - olen sitä pääasiallisesti kakkuihin käyttänyt mutta miksipä ei omaan pärstäänsäkin vois kokeilla - ja sen perinteisen l'Occitanen Angelikapuhdistusgeelin perään sitten sutaisin vielä pesun jäljiltä kosteaa naamaani ruusuveteen kastetulla pumpulitupolla. Se oli muuten kerrasta menoa! Niin ihana tuoksu ja pehmeä iho, joka ei kiristellyt yhtään vaikka yleensä pesun jälkeen noin 5 sekunnissa alkaa tuntua että iho on jotain vanhan satulanahan ja hapankorpun välimaastosta olevaa hiekkapaperia. Eipä oo enää...ruusuveden perään luottokosteuttajani jojobaöljy, silmänympäryksiin ja satunnaisiin näppyihin reipas töräys aloe vera-geeliä ja päätä tyynyyn. Aamulla iho on ollut pakkaskeleistä ja lämmityksestä huolimatta hyvässä kunnossa, eikä kuivia läiskiä ole enää ilmaantunut.
Aamuisin olen aiemmin pessyt naamani samaisella angelikankukkapuhdistusgeelillä, vaikka tiedän että se rasittaa ihoa turhaan. Jollain nassu vaan on pakko puhdistaa, ja koska ei kasvovettä niin sitte kovempaa tavaraa. Mutta jos ruusuvesi toimii illalla, niin miksei myös aamullakin puhdistamiseen; pyyhkäisy ruusuveteen kastetulla pumpulitupolla, Lumenen seerumi ja Frantsilan Ruusuvoide päälle, meikki naamaan ja menoksi. Iltaan mennessäkään ei niitä kirotun kuivia läiskiä ole näkynyt, vaikka aiempina talvina on tuntunut että naama irtoaa kappaleina. Erävoitto!
Ruusuvesi valmistetaan ruusun terälehdistä tislaamalla. Sitä löytyy käytännössä kaikista etnokaupoista, 250-millinen puteli irtoaa parilla eurolla.
Kuva lainattu valmistajan sivulta
Kuva lainattu valmistajan sivulta
Jos pihassa sattuu ruusupuskat rehottamaan, ruusuvettä voi valmistaa itsekin. Tarvitset vain tislattua vettä ja ruusun terälehtiä, kattilan, kannen, jäitä ja kulhon. Tässä varsin mallikas video aiheesta:
Hiuspohjastani olen ollut enemmän huolissani. Se on oikutellut todella raskaasti, ja vain Rauschin leskenlehtishampoo on toiminut edes sinne päin ja rauhoittanut päänahkaa. Hinta on melko suolainen - lähemmäs 20 € pienenpuoleisesta putelista mutta kestääpähän sitte useamman kuukauden - ja saatavuus heikko, joten olen etsinyt muita ratkaisuja.
Mikään kampaamoiden myymä ultrasuperherkkähajutonväritönparabeenitonsilikoniton tuote ei ole antanut loistotuloksia. Taannoin aloeostoksilla ollessani myyjä sattui tuuppaamaan Esi-merkkisen 99,9-prosenttisen aloegeelin esitteen mukaani, ja sitä tarkemmin tutkiessani huomasin että valmistaja suosittelee käyttämään geeliä myös shampoon ja hoitoaineen korvikkeena. Minä tästä innostuin ja vinkki meni välittömästi kokeiluun. Heureka! Se toimii sittenkin!
Siis aivammahtavaa, levitin vain ruokalusikallisen verran aloe veraa hiusten tyveen, hieroin hiukan ja annoin vaikuttaa sen aikaa että sain itseni muuten pestyä. Latvoihin en laittanut geeliä ollenkaan, latvoja nyt ei muutenkaan tarvitse hinkata sillä ne puhdistuvat siinä sivussa. Sitten huuhtelu, lopuksi kylmällä vedellä, ja voi että miä sanon jotta kyllä kelpaa! Tukasta tulee pehmeä, hiuspohja ei kiristele ja päänahka ei irtoa kappalina.
Sitähän se aiemmin oli; ongelmani ei ollut hilse vaan herkkä päänahka joka reagoi kaikkeen kuivumalla ja hajoamalla palasiksi. Nyt päänahka on kosteutetun ja terveemmän oloinen ja entistä parempi jokaisen pesun jälkeen. Pesuväli on pidentynyt 3-4 päivästä 5-6 päivään. Hiukset ovat kevyemmät, kiiltävät ja terveemmän näköiset.
Ne kerrat kun olen käyttänyt jotain muotoilutuotetta, olen huuhtonut tukkani ensin läpikotaisin ja vasta sitten alkanut aloen kanssa puljaamaan. Muuten riittää vain kastelu.
Koska tukkani on luonnonkihara, sipaisen hiusten latvoihin pari tippaa argan- tai jojobaöljyä vähän pahinta pörröisyyttä kesyttämään. Muut hoitoaineet ovat tässä viikkojen kuluessa tulleet tarpeettomiksi.
Kuva lainattu valmistajan sivulta
Nyt toilettilaukkunikin alkaa olla jo melko kevyt; reissulle riittää mukaan aloe vera, ruusuvesi, puhdistusgeeli, jojobaöljy, kasvoseerumi, silmänympärysvoide ja kosteusvoide. Näillä hoituu kaikki päästä varpaisiin.
Ei-luomuiluaatoksena tässä on viime aikoina päässä pyörinyt ajatus tukan värjäämisestä. Hennasin tukkaani toistakymmentä vuotta, ja nyt olen saanut kasvatettua kaikki vanhat värit pois. Siis sen "tummanruskean" (eli sinimustan, kiitos Color XXL), värinpoiston ja tasoittavan vaalenruskean joilla pari vuotta sitten leikin hennauksen jälkeen.
Hiukan aina välillä kutkuttaa ajatus punapääksi palaamisesta, mutta ne hetket kestävät yleensä ehkä minuutin ja tulen taas järkiini. Tukkani kun on nykyään luonnostaan vaaleanruskea, sellainen jota "Caramel"-nimellä väriputelin kyljessä mainostetaan. Joskus tulee mieleen että jotain raitaa vois...mutta sitten alan miettiä, miten kamalan vahvoja aineita siinä joutuu päähänsä lykkäämään. Ja lopultahan ne kaikki myrkyt päätyvät luontoon, joten siinä kuolee se viimeinenkin into asiaan. Puhumattakaan siitä muovin määrästä, mitä pelkästään yhteen väripakkaukseen kuluu! Ai kauhhi, hirveitä ongelmia...ehkä tästäkin pääsemme taas yli ja eteenpäin, toistaiseksi teen värjäyskokeiluja korkeintaan sävytehoitoaineilla. Jos vaikka niskavillansa värjäis, ihan vaan toisten kiusaksi jos ei muuten. Koska muodin orjien riesana oleminen on mainiota hupia!
Leppoisaa laskiaisenodotusta, kaipa myö jottai pullaa joskus tässä...
-Hulta
torstai 8. tammikuuta 2015
Je suis Charlie - uskon ja järjen yhteensovittamisesta
Toivon että tällaista päivitystä ei ikinä tarvitsisi tai edes tekisi mieli kirjoittaa, mutta en näe muuta vaihtoehtoa. Haluan kertoa kenen puolella olen.
Taas tapettiin uskonnon nimissä. Tappajina ihmisiä joitten uskonnosta puhutaan rauhan ja rakkauden uskontona, jossa pyritään vain hyvään. Silti nämä ihmiset nyt ovat tappajia, pahoja ihmisiä. Sellaisina heidät tullaan muistamaan, ja heidän ansiostaan muun maailman tahto olla päätymättä uhan alle on entistä kovempi. Vastarinta vahvistuu entisestään ja saimme, surullista kyllä, uusia marttyyreita.
Tiedän, että nämä tappajat ovat ääri-islamisteja. Vähän samalla tavalla kuin eräs valtakunnan virallinen kieltäjä, joka on äärikristitty. Äärimmäiset tulkinnat helposti tuovat uskonopista pahimmat puolet esille. Jatkuvasti uutisissa tulee esille uusia asioita islamin varjolla tehdystä pahuudesta. Tämä ei oikein saa näkemään islamia rauhan ja rakkauden uskontona vai oonko vaan vähän yksinkertainen?
Mielestäni Charlie Hebdon toimitukseen hyökänneet miehet ovat myös uskonnon uhreja. He raukat vilpittömästi ja lapsen lailla uskovat siihen ääritulkintaan jonka joku heitä ylempi on heidän päähänsä iskostanut. Aivan kuin virallinen kieltäjämme varmasti vilpittömästi uskoo, että hänen elämänarvonsa - jotka nyt sattuvat perustumaan äärimmäisen tiukkaan, vanhoilliseen ja ylivedettyyn raamatuntulkintaan - ovat niin loistavat että kaikkien muidenkin pitää niitä ainakin kokeilla, mieluiten niellä sellaisenaan pureksimatta. Kyllähän minäkin suosittelen kavereilleni hyvää reseptiä, ripsiväriä tai lenkkipolkua, koska uskon heidänkin tykkäävän. Minä tosin en pakota heitä siihen esimerkiksi lakeja säätämällä tai helvettiin joutumisella uhkaamalla, vaan he saavat ihan itse valita tykätäkö vaiko ei.
Usko on kaunis asia. Mielestäni on viehättävä ajatus, että joku vilpittömästi uskoo johonkin vanhaan tarinaan ja sen esittämiin arvoihin. Oma elämänohjeistoni perustuu enemmän moraaliin, etiikkaan ja hyvään tahtoon. On sama, mihin ihminen uskoo; jos hän on hyväntahtoinen ja on valmis hyväksymään minut, hyväksyn hänet. On yhdentekevää mihin ihminen elämänohjeistonsa perustaa, kunhan hän kohtelee muita hyvin. On kuitenkin olemassa raja, jota ei sovi ylittää. Jokaisella on - tai pitäisi olla - oikeus uskoa mihin haluaa ja tulkita oppia miten haluaa, jos siitä ei ole haittaa kenellekään. Mutta kenelläkään ei ole oikeutta tappaa tai kiduttaa sitä joka ei pysty tai suostu samoihin asioihin uskomaan.
Suomesta on lähtenyt ulkomaille taistelijoita "pyhään sotaan", ja kovin harva edes samaan uskovista tuntuu heidän touhuaan järkevänä pitävän. Sodassa ei ole mitään pyhää, on aivan sama minkä varjolla sitä sotaa käydään. Useat vanhemmat pelkäävät kuollakseen lapsiensa lähtevän mukaan järjettömään verenvuodatukseen, ja muu yhteisö puistelee päätään "sankareiden" lähtiessä henkselit paukkuen pesemään taistelijoiden hikisiä kalsareita. Toisaalta saman uskonjärjestelmän piiriin mahtuu niin monenlaista väkeä ja monia tulkintoja, ettei kaikkia voi tunkea samaan muottiin hyvässä eikä pahassa. On järjen ihmisiä jotka vilpittömästi haluavat tehdä hyvää, mutta jos on olemassa yksi pää niin on aina olemassa myös toinenkin.
Parhaiten uskonto - samoin kuin mikä tahansa arvojärjestelmä - edustaa tehdessään hyvää. Kaikille.
En tunne maailman kaikkia uskontoja, mutta se mitä uskon jokaisen opeista jossain muodossa löytyvän on kehoitus kunnioitukseen elämää ja toisia ihmisiä kohtaan. Elämä on pyhä. Sen riistämisessä ei ole mitään pyhää tai ylempää tarkoitusta. Uskokaa mihin uskotte, mutta kunnioittakaa toisia.
Je suis Charlie.
Taas tapettiin uskonnon nimissä. Tappajina ihmisiä joitten uskonnosta puhutaan rauhan ja rakkauden uskontona, jossa pyritään vain hyvään. Silti nämä ihmiset nyt ovat tappajia, pahoja ihmisiä. Sellaisina heidät tullaan muistamaan, ja heidän ansiostaan muun maailman tahto olla päätymättä uhan alle on entistä kovempi. Vastarinta vahvistuu entisestään ja saimme, surullista kyllä, uusia marttyyreita.
Tiedän, että nämä tappajat ovat ääri-islamisteja. Vähän samalla tavalla kuin eräs valtakunnan virallinen kieltäjä, joka on äärikristitty. Äärimmäiset tulkinnat helposti tuovat uskonopista pahimmat puolet esille. Jatkuvasti uutisissa tulee esille uusia asioita islamin varjolla tehdystä pahuudesta. Tämä ei oikein saa näkemään islamia rauhan ja rakkauden uskontona vai oonko vaan vähän yksinkertainen?
Mielestäni Charlie Hebdon toimitukseen hyökänneet miehet ovat myös uskonnon uhreja. He raukat vilpittömästi ja lapsen lailla uskovat siihen ääritulkintaan jonka joku heitä ylempi on heidän päähänsä iskostanut. Aivan kuin virallinen kieltäjämme varmasti vilpittömästi uskoo, että hänen elämänarvonsa - jotka nyt sattuvat perustumaan äärimmäisen tiukkaan, vanhoilliseen ja ylivedettyyn raamatuntulkintaan - ovat niin loistavat että kaikkien muidenkin pitää niitä ainakin kokeilla, mieluiten niellä sellaisenaan pureksimatta. Kyllähän minäkin suosittelen kavereilleni hyvää reseptiä, ripsiväriä tai lenkkipolkua, koska uskon heidänkin tykkäävän. Minä tosin en pakota heitä siihen esimerkiksi lakeja säätämällä tai helvettiin joutumisella uhkaamalla, vaan he saavat ihan itse valita tykätäkö vaiko ei.
Usko on kaunis asia. Mielestäni on viehättävä ajatus, että joku vilpittömästi uskoo johonkin vanhaan tarinaan ja sen esittämiin arvoihin. Oma elämänohjeistoni perustuu enemmän moraaliin, etiikkaan ja hyvään tahtoon. On sama, mihin ihminen uskoo; jos hän on hyväntahtoinen ja on valmis hyväksymään minut, hyväksyn hänet. On yhdentekevää mihin ihminen elämänohjeistonsa perustaa, kunhan hän kohtelee muita hyvin. On kuitenkin olemassa raja, jota ei sovi ylittää. Jokaisella on - tai pitäisi olla - oikeus uskoa mihin haluaa ja tulkita oppia miten haluaa, jos siitä ei ole haittaa kenellekään. Mutta kenelläkään ei ole oikeutta tappaa tai kiduttaa sitä joka ei pysty tai suostu samoihin asioihin uskomaan.
Suomesta on lähtenyt ulkomaille taistelijoita "pyhään sotaan", ja kovin harva edes samaan uskovista tuntuu heidän touhuaan järkevänä pitävän. Sodassa ei ole mitään pyhää, on aivan sama minkä varjolla sitä sotaa käydään. Useat vanhemmat pelkäävät kuollakseen lapsiensa lähtevän mukaan järjettömään verenvuodatukseen, ja muu yhteisö puistelee päätään "sankareiden" lähtiessä henkselit paukkuen pesemään taistelijoiden hikisiä kalsareita. Toisaalta saman uskonjärjestelmän piiriin mahtuu niin monenlaista väkeä ja monia tulkintoja, ettei kaikkia voi tunkea samaan muottiin hyvässä eikä pahassa. On järjen ihmisiä jotka vilpittömästi haluavat tehdä hyvää, mutta jos on olemassa yksi pää niin on aina olemassa myös toinenkin.
Parhaiten uskonto - samoin kuin mikä tahansa arvojärjestelmä - edustaa tehdessään hyvää. Kaikille.
En tunne maailman kaikkia uskontoja, mutta se mitä uskon jokaisen opeista jossain muodossa löytyvän on kehoitus kunnioitukseen elämää ja toisia ihmisiä kohtaan. Elämä on pyhä. Sen riistämisessä ei ole mitään pyhää tai ylempää tarkoitusta. Uskokaa mihin uskotte, mutta kunnioittakaa toisia.
Je suis Charlie.
perjantai 19. joulukuuta 2014
Ajatuksesta puuroksi - terveysruuasta
Minä se olen kova tyttö syömään puuroa. Tuoreena tai keitettynä, ei eroa. Aina maistuu! Paitsi Murun kanssa meillä kyllä on melko lailla eri näkemykset puuronkeitosta - Muru tahtoo välttämättä tehdä perinteisellä tyylillä eli hellalla kattilassa, mutta ei malta hauduttaa puuroa riittävän pitkään. Itse ennemmin teen puuron mikrossa pienellä teholla ja hartaasti haudutellen. Joten kumpikin tekee omat puuronsa, paitsi jos Muru suostuu syömään miun tekemää pöperöä. Kaikki muut kullan tekeleet kyllä tuhoan ilomielin; vaikka repertuaari ei ole laaja niin maku on yleensä aina kerrassaan mainio.
Töissä syön usein tuorepuuroa, vaikka onhan se aika koomista nimittää puurohiutaleita jogurtin seassa miksikään puuron sukuiseksi. Kunnollisen puuron tekemiseen on harvoin aikaa tai mahdollisuutta, koska taukohuoneessa on vain yksi mikro. Lisäksi pikapuurot on vähän nähty jo; Elovenat, Pirkat, Rainbowt ja ties mitkä Myllyn Parhaat on jo maisteltu läpi, niissä on lähes poikkeuksetta liikaa sokeria ja liian vähän kuitua. Pikakaurahiutaletta, sokeria ja minimaalisesti nimeä antavaa makuainetta tuntuu olevan jokaisessa. Pikakauran rakenne on niin pliisua että ennemmin syön kunnon tavaraa - kaikkein mieluiten isoa kaurahiutaletta tai moniviljaa.
Päätinpä sitten eräänä kauniina päivänä tehdä itselleni tuorepuuroseoksen josta on helppo tekaista ateria tai välipala. Halusin siihen monta eri viljaa, erilaisia hiutalekokoja ja mahdollisimman monipuolisen ravintosisällön luonnollisesti. Kävin riekkumassa hiutalehyllyllä, heiluin hetken siemenhyllyn luona ja kurvasin sokerihyllyn kautta kassalle.
Mukaani tarttui isoa kaurahiutaletta, koska kaura on sydämelle ja kolesterolille hyväksi. Ruishiutaletta valitsin raudan ja kuidun vuoksi, pellavarouheen omega-rasvahappoja tuomaan ja spelttirouheen lisäämään alkuvehnän parantavat ja terveyttä edistävät vaikutukset mukaan. Lisäksi otin vielä chia-siemeniä ja kaurarouhetta, koska niistä tulee ihan vallattoman hyvä olo ja ne pehmenevät nopeasti. Makeutta ja makua päätin nostattaa kookossokerilla ja korostaa puhdistamattomalla merisuolalla sekä kanelilla.
Astiaksi valitsin patenttikorkillisen lasipurkin, oliskohan tuo sitte 3-litrainen. Säilöntäpurkin nimellä löytyy kaupoista. Tiivis, pitää kosteuden loitolla ja näyttää kivalle.
Aikani keittiötä sotkettuani olin valmis. Tuloksena oli jättimäinen purkki tuorepuuromixiä, joka ensimmäisellä makutestauksella osoittautui napakympiksi! Maku, koostumus, suutuntuma, puuron valmistumiseen vaadittava aika, kaikki kohdallaan. Puhumattakaan siitä, miten hyvän olon se antoi; oikein tunsin kun ravintoaineet kohisivat kropassa.
Testasin seosta myös keitettyyn puuroon, mutta totesin sen toimivan paremmin kun laittaa puolet pelkkää mitätahansahiutaletta ja puolet puuromixiä.
Makuaineeksi sopivat erinomaisesti vaikka pakastekuivatut hedelmät ja marjat tai kuivatut marjajauheet, joita löytyy erityisesti luomu- ja luontaistuotekaupoista runsain määrin. Itse päätin pitää puuromixini neutraalin makuisena, jotta vaihtelua on helpompi saada; lisäilen aina vähän mitä jääkaapista tai pakkasesta sattuu löytymään. Jos nyt en ihan ruskeaakastiketta tai parsakaalia, mutta erilaisia hedelmiä ja marjoja.
Tässä siis ohje jota saa vapaasti muunnella, väännellä ja sovitella omiin maku- ja ravitsemusmieltymyksiinsä sopivaksi. Sulkeissa on valmistajien nimet sekä tarkat tuotenimet, mikäli te uteliaat murmelit haluatte kaupastanne käydä niitä tivaamassa. Määrät ovat sinne päin, koska lähinnä vain kippailin aineksia purkeista ja jälkikäteen arvioin paljonko mitäkin jäi yli.
Tarvitset:
500 g isoa täysjyväkaurahiutaletta (Myllyn Paras)
500 g täysjyväruishiutaletta (Myllyn Paras Luomu)
200 g hienoa kaurarouhetta (Hirvelän KauraKuitunen)
250 g pellavarouhetta (Elixi)
150 g spelttirouhetta (SunSpelt Kuitulisä)
3 dl chia-siemeniä (Cocovi)
1 dl kookossokeria (Urtekram)
2 tl kanelia
1 tl hienoksijauhettua puhdistamatonta merisuolaa (EkoSego.fi)
Nakkele ainekset isoon kannelliseen purkkiin, sulje kansi, pyörittele kaikki sekaisin. Järjen ihminen varmasti käyttäisi jotain hämmennintä kuten kauhaa tähänkin hommaan. Minä olen suoran toiminnan nainen, luolasta suoraan ryöminyt joten päätin turvautua raivokkaaseen ravisteluun.
Tuorepuuroksi seos jalostuu, kun käytät sitä pari tasapäistä teelusikallista per desi jogurttia, sekoitat tasaiseksi ja annat tekeytyä 10-30 minuuttia. Puuroon saat lisää makua lisäämällä pähkinöitä, tuoreita, kuivattuja tai pakastettuja hedelmiä ja marjoja tai marjajauhetta.
Nyt kun on tämäkin asia käsitelty, saatan ehkä pystyä nukkumaan yöni rauhassa - tämä postaus on lojunut viikkokausia luonnoksena odottamassa julkaisua.
Leppoisaa perjantaita kaikillen, 5 yötä jouluuuuuun (koska tätä yötä ei lasketa)!
- Hulda
Töissä syön usein tuorepuuroa, vaikka onhan se aika koomista nimittää puurohiutaleita jogurtin seassa miksikään puuron sukuiseksi. Kunnollisen puuron tekemiseen on harvoin aikaa tai mahdollisuutta, koska taukohuoneessa on vain yksi mikro. Lisäksi pikapuurot on vähän nähty jo; Elovenat, Pirkat, Rainbowt ja ties mitkä Myllyn Parhaat on jo maisteltu läpi, niissä on lähes poikkeuksetta liikaa sokeria ja liian vähän kuitua. Pikakaurahiutaletta, sokeria ja minimaalisesti nimeä antavaa makuainetta tuntuu olevan jokaisessa. Pikakauran rakenne on niin pliisua että ennemmin syön kunnon tavaraa - kaikkein mieluiten isoa kaurahiutaletta tai moniviljaa.
Päätinpä sitten eräänä kauniina päivänä tehdä itselleni tuorepuuroseoksen josta on helppo tekaista ateria tai välipala. Halusin siihen monta eri viljaa, erilaisia hiutalekokoja ja mahdollisimman monipuolisen ravintosisällön luonnollisesti. Kävin riekkumassa hiutalehyllyllä, heiluin hetken siemenhyllyn luona ja kurvasin sokerihyllyn kautta kassalle.
Mukaani tarttui isoa kaurahiutaletta, koska kaura on sydämelle ja kolesterolille hyväksi. Ruishiutaletta valitsin raudan ja kuidun vuoksi, pellavarouheen omega-rasvahappoja tuomaan ja spelttirouheen lisäämään alkuvehnän parantavat ja terveyttä edistävät vaikutukset mukaan. Lisäksi otin vielä chia-siemeniä ja kaurarouhetta, koska niistä tulee ihan vallattoman hyvä olo ja ne pehmenevät nopeasti. Makeutta ja makua päätin nostattaa kookossokerilla ja korostaa puhdistamattomalla merisuolalla sekä kanelilla.
Astiaksi valitsin patenttikorkillisen lasipurkin, oliskohan tuo sitte 3-litrainen. Säilöntäpurkin nimellä löytyy kaupoista. Tiivis, pitää kosteuden loitolla ja näyttää kivalle.
Aikani keittiötä sotkettuani olin valmis. Tuloksena oli jättimäinen purkki tuorepuuromixiä, joka ensimmäisellä makutestauksella osoittautui napakympiksi! Maku, koostumus, suutuntuma, puuron valmistumiseen vaadittava aika, kaikki kohdallaan. Puhumattakaan siitä, miten hyvän olon se antoi; oikein tunsin kun ravintoaineet kohisivat kropassa.
Testasin seosta myös keitettyyn puuroon, mutta totesin sen toimivan paremmin kun laittaa puolet pelkkää mitätahansahiutaletta ja puolet puuromixiä.
Makuaineeksi sopivat erinomaisesti vaikka pakastekuivatut hedelmät ja marjat tai kuivatut marjajauheet, joita löytyy erityisesti luomu- ja luontaistuotekaupoista runsain määrin. Itse päätin pitää puuromixini neutraalin makuisena, jotta vaihtelua on helpompi saada; lisäilen aina vähän mitä jääkaapista tai pakkasesta sattuu löytymään. Jos nyt en ihan ruskeaakastiketta tai parsakaalia, mutta erilaisia hedelmiä ja marjoja.
Tässä siis ohje jota saa vapaasti muunnella, väännellä ja sovitella omiin maku- ja ravitsemusmieltymyksiinsä sopivaksi. Sulkeissa on valmistajien nimet sekä tarkat tuotenimet, mikäli te uteliaat murmelit haluatte kaupastanne käydä niitä tivaamassa. Määrät ovat sinne päin, koska lähinnä vain kippailin aineksia purkeista ja jälkikäteen arvioin paljonko mitäkin jäi yli.
Tarvitset:
500 g isoa täysjyväkaurahiutaletta (Myllyn Paras)
500 g täysjyväruishiutaletta (Myllyn Paras Luomu)
200 g hienoa kaurarouhetta (Hirvelän KauraKuitunen)
250 g pellavarouhetta (Elixi)
150 g spelttirouhetta (SunSpelt Kuitulisä)
3 dl chia-siemeniä (Cocovi)
1 dl kookossokeria (Urtekram)
2 tl kanelia
1 tl hienoksijauhettua puhdistamatonta merisuolaa (EkoSego.fi)
Nakkele ainekset isoon kannelliseen purkkiin, sulje kansi, pyörittele kaikki sekaisin. Järjen ihminen varmasti käyttäisi jotain hämmennintä kuten kauhaa tähänkin hommaan. Minä olen suoran toiminnan nainen, luolasta suoraan ryöminyt joten päätin turvautua raivokkaaseen ravisteluun.
Tuorepuuroksi seos jalostuu, kun käytät sitä pari tasapäistä teelusikallista per desi jogurttia, sekoitat tasaiseksi ja annat tekeytyä 10-30 minuuttia. Puuroon saat lisää makua lisäämällä pähkinöitä, tuoreita, kuivattuja tai pakastettuja hedelmiä ja marjoja tai marjajauhetta.
Nyt kun on tämäkin asia käsitelty, saatan ehkä pystyä nukkumaan yöni rauhassa - tämä postaus on lojunut viikkokausia luonnoksena odottamassa julkaisua.
Leppoisaa perjantaita kaikillen, 5 yötä jouluuuuuun (koska tätä yötä ei lasketa)!
- Hulda
tiistai 16. joulukuuta 2014
Potuttaako? - Rennon joulukokin laatikkoleikki, pt. III
Nonii nöpöset, ainakin tämän nyt vielä yritän tällai etukäteen postata. Muut jouluruuat saattaa jäädä vähän kalkkiviivoille. Se on tuo uupumus sellainen kaveri, että se kun tuppaa samaan pöytään istumaan niin ei vaan mitään jaksa. Ei edes juttua kirjailla tänne, mutta nyt on vaan tapahduttava että saadaan joulu edes jotenkin valmiiksi! Siispä Sannan kanssa vietetyn päivän voimaannuttamana (ai kamala mikä sana, mutta tähän kohtaan ei ole osuvampaa termiä sille miten hyvä vaikutus tietyillä ihmisillä elämääni on) vetäisin uuden hienon nalle-pörröpaitani päälle, ihanan Made by Mersia-tonttulakkini päähän ja runnoin jouluruokavaihdetta silimään taas. Lyhyestä vitsi kaunis, ny lähtee.
Perunalaatikko on yksi pahimmista vastuksistani. Osaan tehdä hyvää pottulooraa, mutta hitoksee hankalaa on nimittäin se imeltäminen! Imeläähän siis pitää olla, mutta omat imelyyteni ovat peräisin siirappipurkista. Ei auta vaikka keittää perunat täydenkuun tai kuunpimennyksen aikaan, kuorineen tahi kuorittuina, suolatussa tai suolattomassa vedessä, lisää jauhot päälle tai väliin tai päälle ja väliin tai sekoittaa kokonaan, vie saunaan, tiskikoneeseen, uuniin tai mihin vain. Ei ne perunat tunnu tietävän missä ovat ja mitä kuuluis tehdä, joten siellä sitte vaan kököttävät muutaman tunnin tai pari päivää ja tulos aina sama; maistuu ihan tasan potulta. Ei imelältä eikä todellakaan sellaiselta että niistä voisi noin vain vähän mausteita lisäämällä tekaista laatikon! Joten minun perunalaatikkoreseptini sisältää ronskisti siirappia ja se valmistuu nopeasti. Se ken imeltää osaa, imeltäköön. Ehkä luovutan, ehkä yritän taas ensi vuonna uudestaan...
Perunaksi kannattaa valita punaisessa nutussa kuleksivaa jauhoista kotimaista. Rosamundakin käy, jos ei muuta ole. Työvälineiden suhteen haluaisin viitata edellisiin laatikko-ohjeisiini, eli kunnollinen kuorimaveitsi ja jokin järkevä survontaväline ovat ehdottomat - meillä tehtiin blenderillä tämäkin tekele. Jos itse käytät blenderiä tai sauvasekoitinta, jätä ennemmin vähän klönttejä kuin ajat liian sileäksi ja vaahdotat seoksen. Ei tässä mitään vauvanruokaa tai moussea olla tekemässä. Vanhojen koulukeittäjien filosofian mukaan klönttejä pitääkin hiukan olla, tunnistaapahan kotitekoiseksi. Vaikka ois puolet muusijauhetta...tästäkin petoksesta vaan jäivät kiinni keittiöorjaviikolla (eli suomeksi "2 päivän harjoittelujakso koulun keittiön toimintaan tutustuen").
Tämäkin resepti täyttää pari 2-litraista foliovuokaa. Vehnäjauho on vapaaehtoinen lisäys, sitä nyt on aina meikäläisen perunalaatikossa koska se kuuluu imellytyshommiin ja joka vuosi epätoivoisesti yritän. Jos haluat yrittää imeltää, kokeile minun puolestani. Ei piru vie kuitenkaan onnistu.
Ja nyt essu ylle ja kuorimaveitsi tanaan, alkaa HEP!
Tarvitset:
3 kg jauhoista perunaa
(1 dl vehnäjauhoa)
1-1,5 dl kuohukermaa
3-5 dl täysmaitoa
1-2 dl siirappia
75 g voita
2-3 kananmunaa koosta riippuen
suolaa
maustepippuria
valkopippuria
muskottia
Kuori ja paloittele perunat, keitä kevyesti suolatussa vedessä kypsäksi, ota kattila pois levyltä ja anna vielä muhia kymmenisen minuuttia. Valuta nopeasti, kaada takaisin lämpimään kattilaan. Kippaa ylle voi sulamaan, lisää maitoa sekä kermaa ja soseuta. Lisää mausteita ja siirappia, maistele ja lisäile kunnes maku miellyttää. Lisää nestettä, kunnes kiinteys miellyttää. Itse teen melko löysän puuron vahvuisen laatikkomassan. Sekoita kananmunat joukkoon.
Kaada vuokiin, jäädytä nopeasti ja pakasta.
Jouluaatonaattona nosta jääkaappiin tai aattoaamuna suoraan huoneenlämpöön sulamaan. Nakkaa ylle korppujauhoa ja voita, iske muitten laatikoitten seuraksi kylmään uuniin ja nosta lämpö 175 asteeseen. Taas 2-3 tuntia aikaa ja kyl vaa on nii makosaa!
Jos vielä vaikka sipulihillon ja kännisillin reseptin saisin rutistettua, vähän täs meinaa kiirettä jo. Väsymyksen kanssa taistellessa meni pari viikkoa hyvää peliaikaa hukkaan, mutta kaipa tässä pikku hiljaa alkais pää jo toimia. Sillä mitä se nyt on ikinä toiminut, ei kovin hyvin mutta paremmin kuin nyt...
Rentoa loppurutistusta, voiton puolella ollaan!
- Hulta
PS. Mersia Design on kotimainen yhden naisen yritys, joka tekee nopealla toimituksella käsityönä laadukkaita ja Mersian itsesuunnittelemilla printeillä somistettuja vaatteita ja asusteita. Omassa tonttulakissani on tuo pitsiliinakuvio, kauniskaunis <3 Tämä jos mikä on NIIN kaiken tukenne arvoinen yritys!
Perunalaatikko on yksi pahimmista vastuksistani. Osaan tehdä hyvää pottulooraa, mutta hitoksee hankalaa on nimittäin se imeltäminen! Imeläähän siis pitää olla, mutta omat imelyyteni ovat peräisin siirappipurkista. Ei auta vaikka keittää perunat täydenkuun tai kuunpimennyksen aikaan, kuorineen tahi kuorittuina, suolatussa tai suolattomassa vedessä, lisää jauhot päälle tai väliin tai päälle ja väliin tai sekoittaa kokonaan, vie saunaan, tiskikoneeseen, uuniin tai mihin vain. Ei ne perunat tunnu tietävän missä ovat ja mitä kuuluis tehdä, joten siellä sitte vaan kököttävät muutaman tunnin tai pari päivää ja tulos aina sama; maistuu ihan tasan potulta. Ei imelältä eikä todellakaan sellaiselta että niistä voisi noin vain vähän mausteita lisäämällä tekaista laatikon! Joten minun perunalaatikkoreseptini sisältää ronskisti siirappia ja se valmistuu nopeasti. Se ken imeltää osaa, imeltäköön. Ehkä luovutan, ehkä yritän taas ensi vuonna uudestaan...
Perunaksi kannattaa valita punaisessa nutussa kuleksivaa jauhoista kotimaista. Rosamundakin käy, jos ei muuta ole. Työvälineiden suhteen haluaisin viitata edellisiin laatikko-ohjeisiini, eli kunnollinen kuorimaveitsi ja jokin järkevä survontaväline ovat ehdottomat - meillä tehtiin blenderillä tämäkin tekele. Jos itse käytät blenderiä tai sauvasekoitinta, jätä ennemmin vähän klönttejä kuin ajat liian sileäksi ja vaahdotat seoksen. Ei tässä mitään vauvanruokaa tai moussea olla tekemässä. Vanhojen koulukeittäjien filosofian mukaan klönttejä pitääkin hiukan olla, tunnistaapahan kotitekoiseksi. Vaikka ois puolet muusijauhetta...tästäkin petoksesta vaan jäivät kiinni keittiöorjaviikolla (eli suomeksi "2 päivän harjoittelujakso koulun keittiön toimintaan tutustuen").
Tämäkin resepti täyttää pari 2-litraista foliovuokaa. Vehnäjauho on vapaaehtoinen lisäys, sitä nyt on aina meikäläisen perunalaatikossa koska se kuuluu imellytyshommiin ja joka vuosi epätoivoisesti yritän. Jos haluat yrittää imeltää, kokeile minun puolestani. Ei piru vie kuitenkaan onnistu.
Ja nyt essu ylle ja kuorimaveitsi tanaan, alkaa HEP!
Tarvitset:
3 kg jauhoista perunaa
(1 dl vehnäjauhoa)
1-1,5 dl kuohukermaa
3-5 dl täysmaitoa
1-2 dl siirappia
75 g voita
2-3 kananmunaa koosta riippuen
suolaa
maustepippuria
valkopippuria
muskottia
Kuori ja paloittele perunat, keitä kevyesti suolatussa vedessä kypsäksi, ota kattila pois levyltä ja anna vielä muhia kymmenisen minuuttia. Valuta nopeasti, kaada takaisin lämpimään kattilaan. Kippaa ylle voi sulamaan, lisää maitoa sekä kermaa ja soseuta. Lisää mausteita ja siirappia, maistele ja lisäile kunnes maku miellyttää. Lisää nestettä, kunnes kiinteys miellyttää. Itse teen melko löysän puuron vahvuisen laatikkomassan. Sekoita kananmunat joukkoon.
Kaada vuokiin, jäädytä nopeasti ja pakasta.
Jouluaatonaattona nosta jääkaappiin tai aattoaamuna suoraan huoneenlämpöön sulamaan. Nakkaa ylle korppujauhoa ja voita, iske muitten laatikoitten seuraksi kylmään uuniin ja nosta lämpö 175 asteeseen. Taas 2-3 tuntia aikaa ja kyl vaa on nii makosaa!
Jos vielä vaikka sipulihillon ja kännisillin reseptin saisin rutistettua, vähän täs meinaa kiirettä jo. Väsymyksen kanssa taistellessa meni pari viikkoa hyvää peliaikaa hukkaan, mutta kaipa tässä pikku hiljaa alkais pää jo toimia. Sillä mitä se nyt on ikinä toiminut, ei kovin hyvin mutta paremmin kuin nyt...
Rentoa loppurutistusta, voiton puolella ollaan!
- Hulta
PS. Mersia Design on kotimainen yhden naisen yritys, joka tekee nopealla toimituksella käsityönä laadukkaita ja Mersian itsesuunnittelemilla printeillä somistettuja vaatteita ja asusteita. Omassa tonttulakissani on tuo pitsiliinakuvio, kauniskaunis <3 Tämä jos mikä on NIIN kaiken tukenne arvoinen yritys!
lauantai 6. joulukuuta 2014
Hommat hoitoon vaikka itkettäis - joulukoristelusta ja ystävyydestä
Sinistä Jouluksi-blogin Sanna on hyvä ystäväni. Hän on himoaskartelija. Ja mikäpä siinä, taiteilijaäidin geeneillä ja näppärillä sormilla kelpaa pipertää. Minä_en_vaan_osaa. Siispä Sannan ehdottaessa pari kuukautta sitten että tekisimme omin kätösin toisillemme joulukalenterit, lupauduin pienen kylmän hien noustessa otsalle. Ääk. Pitääkö miun siis oikeesti TEHDÄ jotain ja vielä rääkätä muita kanssaihmisiä aikaansaannoksillani..? Ai kauhhi.
Tiesin Sannan todennäköisesti alkaneen askarteluhommat jo ennen diilin tekemistä, jouluhullu kun on. Siis jos minä olen perussortin (melko vaaraton joulu-)hullu, niin Sanna on sitä potenssiin 10. Siellä on jo 3 kuukautta sitten ollut pienessä kaksiossa saman verran koristeita ja valosarjoja esillä kuin normaalissa omakotitalossa jouluaattona. Pihapuskat mukaanlukien.
Aloin siis kierrellä kirppiksillä ja kaupoissa pitäen mielessä, että pikkujuttuja tarvitaan se 24 kappaletta, plus muut joululahjat kaikille siihen päälle. Sain kuin sainkin rutistettua kalenterin kasaan kalkkiviivoilla, ja vaihdoimme kalenterit joulukuun kolmantena päivänä. Saimme siis avata useamman luukun kerralla, vähän niinkuin suklaakalenterille tehdään viimeistään itsenäisyyspäivän jälkeen...(kaikille lapsille ja muille malttamattomille tiedoksi, että suklaakalenterin saa tyhjennettyä vanhempien huomaamatta varovasti päätysauman avaamalla, jolloin muovisen sisätäytteen saa vedettyä ulos ja suklaat pöllittyä avaamatta ainuttakaan ylimääräistä luukkua.) Tällä kertaa pidättäydyimme kuitenkin vain sallitussa määrässä paketteja, mitä itsekuria!
Yhdessä luukussa oli ihana seinäkoriste. Se on yksinkertainen metallikyltti jossa lukee hyvänjouluntoivotukset Lontoon murteella. Laitoin sen seinälle siskoni (Madeiran-?)reissultaan tuoman sinisen koristelautasen tilalle ja otin alapuolelta pois tekstiilitaiteilija Tuija Vihermaan ihanan pienen Lumottu Maa-aiheisen seinävaatteen - kodin ilme muuttui välittömästi. Karussa pienikin muutos tekee ison eron. Huomatkaa, että ihan itse tuunasin (hahaha, epätoivoista mutta totta, tämäkin lasketaan suureksi muutokseksi jos MINÄ saan jotain tällasta aikaan) silkkinauhalla tuosta yhteen koukkuun istuvan mallin...
Itse rakastan kynttilöitä, pöytäkoristeita ja valoja. Naantalissa asuessani jouduin hillitsemään itseäni ja annoin itselleni luvan ostaa vain yhden uuden koristeen vuodessa. Asuntoni oli iso, joten sinne upposi kivasti satakunta tuikkua ja kynttilää, valosarja, joulukynttelikkö ja pienempiä seinäkoristeita. Nyt ne koristeet makaavat kellarissa muuttolaatikossa ensi joulua odottamassa. Silloin toivon mukaan asumme Murun kanssa asunnossa jossa on iiiso tupakeittiö ja paljon tilaa jota koristella!
Nyt linja on hyvin yksinkertainen: ikkunalla on sekä valkoisessa koristeleikatussa metallilaatikossa oleva joulukynttelikkö että puinen kolmihaarainen kynttelikkö jossa on punaiset tuohukset (kiitos näistäkin Sannalle 3 vuoden taakse!), seinällä tuon kyltin alla on metallinen filigraanipallo ja piianpeilissä killuu Tallinnasta pari vuotta sitten ostetut keksikoristeet. Ehkä jopa laitan pienet joululiinat pöydille ja sohvapeitto ja tyynyt saavat jouluiset petivaatteet ylleen. Aika ankeaa, mutta tämän kestää kun ajattelee tulevia jouluja jolloin toivottavasti ei paljon tartte jarrutella! Whoop whoop!
Itselläni menee tällä hetkellä vähän hitaammin. Kirjoitan tästä enemmän joskus toiste kun asiat ja niiden syyt alkavat vähän aukeamaan, nyt hiippaillaan varovasti eteenpäin. Tällaisina hetkinä ystävien ja perheen merkitys korostuu, ja mikään ei ole arvokkaampaa kuin tietää että voi vaikeina hetkinä yhdellä puhelinsoitolla tavoittaa ihmisen joka oikeasti välittää. Olen onnekas, sillä noita ihmisiä on monta. Ystäviä, perheenjäseniä, rakkaita.
Tuo metallinen kyltti tulee aina olemaan yksi rakkaimmista joulukoristeistani, tiedän jo nyt. Koska sen antoi minulle ihminen joka tulee aina olemaan yksi rakkaimmista ystävistäni.
-Hulda
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)