Sinistä Jouluksi-blogin Sanna on hyvä ystäväni. Hän on himoaskartelija. Ja mikäpä siinä, taiteilijaäidin geeneillä ja näppärillä sormilla kelpaa pipertää. Minä_en_vaan_osaa. Siispä Sannan ehdottaessa pari kuukautta sitten että tekisimme omin kätösin toisillemme joulukalenterit, lupauduin pienen kylmän hien noustessa otsalle. Ääk. Pitääkö miun siis oikeesti TEHDÄ jotain ja vielä rääkätä muita kanssaihmisiä aikaansaannoksillani..? Ai kauhhi.
Tiesin Sannan todennäköisesti alkaneen askarteluhommat jo ennen diilin tekemistä, jouluhullu kun on. Siis jos minä olen perussortin (melko vaaraton joulu-)hullu, niin Sanna on sitä potenssiin 10. Siellä on jo 3 kuukautta sitten ollut pienessä kaksiossa saman verran koristeita ja valosarjoja esillä kuin normaalissa omakotitalossa jouluaattona. Pihapuskat mukaanlukien.
Aloin siis kierrellä kirppiksillä ja kaupoissa pitäen mielessä, että pikkujuttuja tarvitaan se 24 kappaletta, plus muut joululahjat kaikille siihen päälle. Sain kuin sainkin rutistettua kalenterin kasaan kalkkiviivoilla, ja vaihdoimme kalenterit joulukuun kolmantena päivänä. Saimme siis avata useamman luukun kerralla, vähän niinkuin suklaakalenterille tehdään viimeistään itsenäisyyspäivän jälkeen...(kaikille lapsille ja muille malttamattomille tiedoksi, että suklaakalenterin saa tyhjennettyä vanhempien huomaamatta varovasti päätysauman avaamalla, jolloin muovisen sisätäytteen saa vedettyä ulos ja suklaat pöllittyä avaamatta ainuttakaan ylimääräistä luukkua.) Tällä kertaa pidättäydyimme kuitenkin vain sallitussa määrässä paketteja, mitä itsekuria!
Yhdessä luukussa oli ihana seinäkoriste. Se on yksinkertainen metallikyltti jossa lukee hyvänjouluntoivotukset Lontoon murteella. Laitoin sen seinälle siskoni (Madeiran-?)reissultaan tuoman sinisen koristelautasen tilalle ja otin alapuolelta pois tekstiilitaiteilija Tuija Vihermaan ihanan pienen Lumottu Maa-aiheisen seinävaatteen - kodin ilme muuttui välittömästi. Karussa pienikin muutos tekee ison eron. Huomatkaa, että ihan itse tuunasin (hahaha, epätoivoista mutta totta, tämäkin lasketaan suureksi muutokseksi jos MINÄ saan jotain tällasta aikaan) silkkinauhalla tuosta yhteen koukkuun istuvan mallin...
Itse rakastan kynttilöitä, pöytäkoristeita ja valoja. Naantalissa asuessani jouduin hillitsemään itseäni ja annoin itselleni luvan ostaa vain yhden uuden koristeen vuodessa. Asuntoni oli iso, joten sinne upposi kivasti satakunta tuikkua ja kynttilää, valosarja, joulukynttelikkö ja pienempiä seinäkoristeita. Nyt ne koristeet makaavat kellarissa muuttolaatikossa ensi joulua odottamassa. Silloin toivon mukaan asumme Murun kanssa asunnossa jossa on iiiso tupakeittiö ja paljon tilaa jota koristella!
Nyt linja on hyvin yksinkertainen: ikkunalla on sekä valkoisessa koristeleikatussa metallilaatikossa oleva joulukynttelikkö että puinen kolmihaarainen kynttelikkö jossa on punaiset tuohukset (kiitos näistäkin Sannalle 3 vuoden taakse!), seinällä tuon kyltin alla on metallinen filigraanipallo ja piianpeilissä killuu Tallinnasta pari vuotta sitten ostetut keksikoristeet. Ehkä jopa laitan pienet joululiinat pöydille ja sohvapeitto ja tyynyt saavat jouluiset petivaatteet ylleen. Aika ankeaa, mutta tämän kestää kun ajattelee tulevia jouluja jolloin toivottavasti ei paljon tartte jarrutella! Whoop whoop!
Itselläni menee tällä hetkellä vähän hitaammin. Kirjoitan tästä enemmän joskus toiste kun asiat ja niiden syyt alkavat vähän aukeamaan, nyt hiippaillaan varovasti eteenpäin. Tällaisina hetkinä ystävien ja perheen merkitys korostuu, ja mikään ei ole arvokkaampaa kuin tietää että voi vaikeina hetkinä yhdellä puhelinsoitolla tavoittaa ihmisen joka oikeasti välittää. Olen onnekas, sillä noita ihmisiä on monta. Ystäviä, perheenjäseniä, rakkaita.
Tuo metallinen kyltti tulee aina olemaan yksi rakkaimmista joulukoristeistani, tiedän jo nyt. Koska sen antoi minulle ihminen joka tulee aina olemaan yksi rakkaimmista ystävistäni.
-Hulda
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti