Uutta kokeilemassa - ruuanlaiton ajatuksellisuudesta

Hei muruskat ja hyvää uutta vuotta!

Se oli sellainen vuosikymmen. Viimeinen reilu vuosi on ollut rankka ja olen iloinen että se loppui. Uusi vuosi, uudet kujeet, eikös näin vallan sanota?

Meillä nämä uudet kujeet tarkoittavat elämäntapauudistusta joka ei lopu tammikuun loppuun. Me teemme Pupun kanssa kvartaalin mittaista ruokakokeilua ja katsotaan miten asiat muuttuu. Jos muutoksia tulee ja ne ovat hyviä, koetetaan jatkaa tätä pitempään.

Ideana on lisätä ajatuksellisuutta siihen, mitä syömme ja milloin.
Tarkoitus on, että jatkossa meillä prepataan ruuat pari kertaa viikossa, keskitytään käsittelemättöminä ostetuista raaka-aineista itse tehtyyn ruokaan ja silloin kun lapset eivät ole meillä, kotona on lähinnä vain kasvisruokaa. Pupu syö lähes joka arkipäivä lounaan ravintolassa, joten hän katsoo itse että lihan määrä lautasella ei ole tavaton (paitsi joka toisen viikon torstaisin jolloin Salon kantapaikassa on possunniskapäivä), kalaa ja keittoa tulee valittua useammin ja värikkäitten kasvisten määrä on mahdollisimman suuri.
Omassa työpaikassani on usein tapana perjantaisin vähän hurvitella ja käydä ulkona syömässä, enkä sen enempää aio kytätä mitä syön sen kerran viikossa. Kasvisruokaa joka tapauksessa, mutta joskus pizzaa, joskus meksikolaista, toisinaan burgeria tai nepalilaista.
Karkkipäivätkin löytyvät edelleen lauantaipäiviltä, mutta yrityksenä on pitää karkin tai muitten herkkujen määrä maksimissaan 100 grammassa.

Omana suurimpana ongelmanani on ollut arkisin huonot yöunet, jonka lisäksi työn kuormittavuus, koko ajan paheneva krooninen väsymys ja toisten ruokahuollon priorisointi vievät minulta energian hoitaa omaa ruokahuoltoani mallikkaasti. Kaikki tämä kostautuu niin että iltaisin kun tulen kotiin, minulla on just silloin nälkä ja jotta saisin ihan oikeata ruokaa, pitäisi ensin käydä kaupassa ja sitten vielä jaksaa tehdä sapuska valmiiksi.
Aika usein raaka-aineita on stashit täynnä mutta eipä löydy virtaa tehdä niille aineksille mitään. Tämän takia kotiruoka on tätä nykyä minulle usein muroja tai proteiinirahkaa. Se kostautuu ajan myötä kun ruokailutottumuksia ei ole vaan lähinnä napostelutottumuksia...

Pelkän ravinnon laadun parantamisen lisäksi kokeilussa olisi tarkoitus katsoa voiko ruokahävikki pienentyä kun ruuan esivalmistelee; kun ruoka on valmiiksi annosteltuna jääkaapissa ja vanhenemassa olevat raaka-aineet tulee käytettyä, tämä on hyvinkin mahdollista.

Hävikin välttäminen on usein melko helppoa ja tulos maukas kuten tänään - pari vajaata purkkia miniluumutomaatteja muuttui uunissa oliiviöljytilkan, suolan ja timjamin kanssa puolikuivatuiksi tomaateiksi jotka maistuivat vallan loistavalta soijapyöryköitten kastikkeen seassa.
Kastike oli muuten vain desi Pirkan kaurakermaa, kolme tippaa srirachaa, suolaa ja pippuria. Aikaa meni kokonaiset 3½ minuuttia, kun kuumensin jäiset pyörykät ja kastikkeen samassa kipossa 75% teholla mikrossa.
Lisäksi lautaseltani löytyi herne-pinaattisosetta ja paahdettuja pinjansiemeniä. Pupu söi lapsiviikolta jäänyttä broilerinjauhelihakastiketta ja täysjyväcouscousia.

Huomiseksi onkin työpaikalla nautittavaksi aamiaiseksi (sen tavanomaiseksi muodostuneen, ylihintaisen proteiinirahkan tai -vanukkaan sijasta) jotain proteiinijäätelön tapaista, eli tein toffeenmakuisesta proteiinivanukasaineksesta vanukkaan, maustoin sen teelusikallisella maapähkinävoita ja iskin pakkaseen.

Huomenna olemme paljon viisaampia sen suhteen, onnistuiko vaiko eikö! Lounaaksi listalla on hernesosetta, soijapyöryköitä, paahdettua punajuurta ja pestolla sipaistua uuniperunaa. Pihistelin soijapyöryköissä, koska herneet sisältävät myös yli 5 prosenttia proteiinia. Meillä on Pupun kanssa melko sama proteiinintarve josta kasvissyöjänä yritän jatkossa pitää paremmin kiinni. Pupun punttisalipäivinä hän hoitaa lisäproteiinit itse ruokavalioonsa.

Teen huomenna todennäköisesti 9-tuntisen työpäivän joten nälkä tulee ennen kuin lähden kotiin; iltapäivällä, puoli tuntia tai tunnin ennen kuin lopetan työt, syön salaatin jossa on sydänsalaattia, tuoretta pinaattia, puolikuivattua tomaattia, paahdettua punajuurta, porkkanaa, paprikaa, pinjansiemeniä ja punajuuren makua korostamassa hiukan raastettua tilsitjuustoa joka oli kovettunut jääkaapissa. Mitäpä sitä tuollaistakaan hukkaan heittää, joten otin Cuisipron raastimen kätöseen ja nyt  juustonrahtusella kruunattu mestariteos odottaa nälkäistä työläistä. 

Olen iltavuoroviikoilla aiemminkin testannut tätä kahdesti ruokailemista työpäivän aikana, ja se toimii. Eipähän ole sitten sudennälkä kun pääsee kotiin, vaan iltapala riittää. Ja yllättäen olen muuten paljon kivempi seuralainen kun en ole kotiin tultuani nälkäinen!

Teitkö sinä jonkin uudenvuodenlupauksen? Onko sinun uudenvuodenlupauksillasi taipumus pitää vai oletko niin kuin suurin osa meistä, joilla lupaukset unohtuvat suht sukkelasti..?
Seuraavassa postauksessani tuleekin sitten reseptejä. Tämä ei ollut uudenvuodenlupaus joten se pitää.

- Hulta

Lehmän lepopäivä - vegaaniherkuttelua helpon kaavan mukaan

Nå men jotta! Se on kuulkaas kesä onneksi kääntymässä loppusuoralle, harvakseltaan sitä on näin pahasti helteen takia kärsitty koko perhe. Itse vetäisin kunnon helleuupumuksenkin kehiin, oli nimittäin aika herkät tunnelmat siinä.

Muutto kangastelee horisontissa, huomenna lähtee ensimmäiset tavarat maan tasalle säilöön. Kolme viikkoa ennen varsinaista muuttoa siksi, että talon hissi menee maanantaina remonttiin. Neljäs kerros ja hissiremppa olikin juuri sitä, mitä toivottiin...onneksi toisessa päässä meitä odottaa iso, toimiva hissi ja 14,5 lisäneliötä! Ja luojan kiitos Pupun kanssa hoksattiin tilata muuttofirma auttamaan, ettei tartte ihtiään tappaa ihan täysin kampetta raijatessa.

Mutta! Kuulkaapas. Se on niin, että maapallo hukkuu sontaan ja kasvihuoneilmiö ei ainakaan tällä menolla ole hidastumassa. Sen takia olen pikku hiljaa fiilannut omia ruokailutottumuksiani vegaanisempaan suuntaan ja myös muita valintoja on mietitty; kierrätellään, ostetaan enemmän pakkaamattomia elintarvikkeita, koetetaan muistaa se kirottu, aina hukassa/kotona oleva kauppakassi ja pidetään kasvisruokapäiviä.

Tänään oli karkkipäivä, ja sen kunniaksi päätin kokeilla vegaanista nachojuustoa värkätä ihan omin kätösin. Olin varautunut siihen, että homma menee turaamiseksi ja tulos ei todellakaan ole sitä mitä netin ja Youtuben perusteella voisi kuvitella.
Ylläri, se toimi sittenkin! Parista desistä cashew-pähkinöitä tuli puolisen litraa juustokastiketta.
Hintakaan ei huimaa päätä, satsin hinnaksi jäi ehkä pari euroa.

Raaka-ainelista sisältää ravintohiivahiutaleita, joka on vähän eksoottiselta kuulostava raaka-aine, mutta ravintohiivaa löytyy mm. Tokmannilta ja lähes kaikista tavarataloista. Sitä myydään myös oluthiivan nimellä. Kyseinen hiiva on inaktiivista, eli siitä ei turpoa maha tai ala kaasuja pukkaamaan mistään reiästä. Ravintohiiva on luonnon arominvahvenne ja superfood; se sisältää runsaasti proteiinia sekä B- vitamiineja ja se korostaa makuja luonnollisesti. Lisäsin ravintohiivaa myös lasagnen juustokastikkeeseen juustoista makua korostamaan, toimi siinäkin.

Kuva: Tokmanni

Muuten raaka-ainelistalla on aika tavanomaista kampetta; mausteita, sitruunanmehua, sipulia ja valkosipulia. Jos käytät sipuli- tai valkosipulijauhetta, suosittelen että lisäät kaikki ainekset blenderiin ja annat liota pari minuuttia. Maut irtoavat paremmin. Jos aiot tarjota juustokastiketta myös lapsille tai muille herkkätunteisille, voit huoletta jättää srirachan pois ja vähentää tarvittaessa myös jalapenojen määrää.

Pähkinöitä pitää liottaa jääkaapissa yön yli. Jos kuitenkin hätä on suuri ja kroppa vaatii juustua NYT, niin homma hoituu vartissa kiehuvan veden kanssa. Siis kippaa kiehuvaa vettä pähkinöitten päälle, peitä astia ja anna tekeytyä vartin verran.

Aletaankos hommiin?

Tarvitset:

Blenderin, veitsen ja leikkuulaudan, raastinraudan, teesiivilän sipulin mehustamiseen, astian pähkinöitten liottamiseen, nuolijan ja pienen kattilan.

2 dl cashew-pähkinöitä, suolaamattomia ja paahtamattomia
vettä liotukseen

1 valkosipulinkynnen muutamaan palaan pilkottuna tai 1 tl valkosipulijauhetta
½ keskikokoista sipulia hienoksi raastettuna tai 1 tl sipulijauhetta
1 dl ravintohiivahiutaleita
½ tl suolaa
1 tl savupaprikaa
1 tl paprikajauhetta
2 rkl sitruunanmehua
4 jalapenosiivua
1-2 tl srirachaa
mustapippuria
2-2,5 dl vettä

Valuta pähkinöistä liotusvesi pois. Raasta sipuli hienoksi ja puristele siitä teesiivilän läpi mehu blenderiin. Tällää blenderiin pähkinät, pari desiä vettä ja loput raaka-aineet. Pöristele täysteholla pari minuuttia, kunnes seos on täysin sileää. Maista ja lisäile mausteita varovasti, koska erityisesti tuliset maut voimistuvat seosta lämmitettäessä.

Siirrä seos kattilaan ja lämmitä va-ro-vas-ti hyvin pienellä teholla, samalla koko ajan nuolijalla pohjaa myöten sekoitellen. Seos palaa todella helposti pohjaan.
Lämmitä viitisen minuuttia, kunnes juustokastike on paksuuntunut. Lisää tarvittaessa vielä tilkka vettä, jos soosi käy liian paksuksi.

Juustokastikkeen voi tarjoilla lämpimänä tai kylmänä, herkkua se on joka tapauksessa...

Oi kyllä!

Ihanaista elokuuta, muistakaa nauttia loppukesän pimenevistä, tuoksuvista illoista!

- Hulda

Uudelleenkeksimys - yrteistä ja näkemysten muuttamisesta

Nå mutta! Vahinkoko lie, tai sitten ei, mutta tässä sitä taas ollaan. Hiukan yllytettynä tosin, DeliVerde pyysi minua jakamaan béarnaisereseptini ja sen sijaan että lykkäisin sen pelkästään heidän Facebook-sivuilleen, päätin jakaa sen myös teidän kanssanne. DeliVerden IHANA ranskalainen rakuunaruukku muutti meille viikko sitten, ja viikonloppuna käytin ensimmäistä kertaa ikinä pelkkää tuoretta rakuunaa bearnaisen tekoon. Useimmat kilpailijat nimittäin maistuvat lähinnä rairuoholta (eli ei juuri millekään) tähän ihanaan maukkaaseen rakuunaan verrattuna ja tarvitsevat tuekseen myös roppakaupalla kuivattua rakuunaa.

Jotain muutakin tässä nyt on tapahtunut.
Olen nimittäin hiukan muuttanut näkemyksiäni muun muassa bearnaisen valmistustavan suhteen.

Aiemminhan ainoa oikea bertsa oli se vesihauteessa vatkattu ihanuus. Päätin kuitenkin, Keith Floydin inspiroimana, testata toista tapaa - sulatin voin ja vatkasin sen keltuaiseen.  Käytin sitruunamehun lisäksi myös hiukan omenaviinietikkaa. Tuloksena olikin varsin ihana, hiukan paksumpi bearnaise!

Työvälineiksi riittää sulatusastia jossa on kaatonokka, vispilä (sähköinen tai käsikäyttöinen, itse käytän joko käsikäyttöis-mallia tai sauvasekoittimen vispilää) ja sekoituskulho.

Mutta mitäpä tässä horisemaan, aletaas keräillä raaka-aineita.
2 henkilön (tai yhden ahneen mokoman) soosiin tarvitset:

1 keltuaisen
n. 100 g voita
1-3 rkl sitruunanmehua
½-1 tl omenaviinietikkaa
n. 15-20 isoa rakuunanlehteä

Sulata paloiteltu voi mikrossa. Sekoita voita sulattamisen aikana jotta se ei livistä kiposta vaikkapa mikron seinille.
Revi rakuunanlehdet suurinpiirtein sentin silpuksi.
Laita sekoitusastiaan keltuainen ja rakuuna. Lurauta päälle parin teelusikallisen verran voisulaa ja vispaa. Kun seos on tasaista, lisää taas saman verran voita ja vispaa. Sitten voitkin alkaa lisäämään voita parin ruokalusikallisen verran kerrallaan vispailun välillä tai vaihtoehtoisesti kaataa voin ohuena nauhana samalla kun vispaat. Kun kaikki voi on käytetty, lisää ½ tl etikkaa ja ruokalusikallisen verran sitruunanmehua. Sekoita reippaasti 10-20 sekuntia ja maista. Lisää tarvittaessa rakuunaa, etikkaa tai sitruunaa.
Mitä enemmän kastiketta vatkaat etikan ja sitruunan lisäämisen jälkeen, sen paksumpaa siitä tulee.
Tarjoile kastike huoneenlämpöisenä.

Toinen asia josta olen muuttanut näkemystäni on se, että lankkuperunat ovat paras kaveri bertsalle. Tämän päivän mielipide on se, että ehdottomasti paras kumppani näin ihanalle bearnaiselle on korillinen rouskuvan rapeita bataattiranskalaisia. Ja ehkä briossisämpylään väsätty tuplajuustovegeburgeri.

Kolmas asia josta olen muuttanut näkemystäni on se, etten osaa pitää mitään ruukussa kasvavaa hengissä. yli 2 kuukautta sitten ostetut yrtit ovat edelleen hengissä ja voivat hyvin! Kun keittiön ikkunalla on pieni tuoreyrttitarha, yrttien kulutus on meillä moninkertaistunut. Viimeksi eilen napsin tomaattikastikkeeseen tuoretta rosmariinia, sitruunatimjamia ja ruohosipulia.
Olen hieman kuohuksissa tästä keski-ikäistymisen aiheuttamasta viherpiperrysgeenin aktivoitumisesta jonka seurauksena huomaan jo kaipaavani yrttien kaveriksi jotain isompaa, kuten puutarhaa hoidettavaksi. Somebody call for help.

Seuraavaksi aion järisyttää maailmaani lisäämällä bearnaiseen myös hiukan sitruunatimjamia. Mutta siitä sitten toisella kertaa...

Talletuksia aarreaittaan - säilönnästä pt.I

Kesä tulee ja luonto alkaa tarjoilla hyvyyksiä. Koska Suomessa ei sitrukset kovasti menesty, joskus täytyy turvautua myös kaupan hedelmäosastoon. Siinä ei ole mitään pahaa - itse tehden tiedät tarkkaan, mitä purkissa on ja voit myös heittäytyä luovaksi.
Kokeile tehdä marmeladia kumkvateista, säilö raparperin hennot ensivarret hilloksi ja kerää talteen pienet vihreät aarteet.

Kumkvatti se on lystikäs hetelmä. Minisitrus, joka on munanmallinen ja noin 3 cm mittainen. Se käytetään kuorineen! Siitä syntyy oivallista likööriä, mutta sen paras käyttötapa on marmelaati.

Kuva lainattu Wikipediasta

Tästä satsista saat puolisen litraa eli yhden Ikean pienen Korken-patenttikorkkipurkin täyteen, herkkua saattaa jäädä hiukan ylikin.

Kumkvattimarmelaatiin tarvitset:

500 g kumkvatteja
1 dl sitruunan- tai limenmehua
2 dl hillosokeria
½ dl vettä
1 rkl appelsiininkukkavettä

Leikkaa kumkvateista kannat pois ja halkaise ne pitkittäin. Poista siemenet ja leikkaa 2-3 mm suikaleiksi poikittain. Laita kasariin kumkvatit ja sokeri, loiskauta päälle vesi sekä sitruksenmehu. Anna mehustua vartin verran.
Laita kasari levylle ja iske se puoliteholle. Kun kasarissa alkaa kuplia, laske lämpö ykköselle ja laita kasariin kansi päälle. Anna kiehua hiljakseen 15-20 minuuttia, kunnes kumkvattien kuoret ovat läpikuultavia. Pari minuuttia ennen kuin lopetat keittelyn, lisää appelsiininkukkavesi.

Kippaa marmelaati purkkiin, sulje kansi ja anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä. Nosta purkki tunnin tai parin päästä jääkaappiin.

Neitsytraparperihillo

Kaikki meistä tietävät neitsytraparperin; ne hennot, syvänpunaiset varret jotka ensimmäisinä kypsyvät ja jotka ovat maukkaita, pehmeitä ja herkullisia. Niitten väri on todella upea, joka pääsee erityisen hyvin oikeuksiinsa kun raperperisista keittelee hillon. Tästä satsista tulee reilu puolisen litraa valmista hilloa.


30 neitsytraparperinvartta
3 dl hillosokeria
1 rkl vaniljasokeria
puolikas kanelitanko

Kuori raparperit (säästä kuoret) ja pilko varret sentin pätkiksi. Laita ne kattilaan ja ropsauta sokerit ylle. Anna mehustua vartin verran. Heitä kanelitanko ja kourallinen kuoria kattilaan, laita kansi päälle ja levy kolmosteholle. Kun kattilassa kuplii, laske lämpö ykköselle ja keitä kunnes raparperi on hajoamispisteessä. Ota kattila levyltä, onko kanelitanko sekä kuoret pois ja anna jäähtyä hetki ennen purkittamista. Purkita hillo, sulje kansi noin vartin päästä ja jäähdytä huoneenlämmössä. Nosta purkki tunnin tai parin päästä jääkaappiin.


Nokkoset, maitohorsmat ja voikukat ovat vielä pieniä, hentoja ja maukkaita. Kannattaa siis pitää silmät auki ja napsia talteen nämäkin luonnon ilmaiset tarjoomukset!
Nokkoset ovat namia kuivattuna leipätaikinoissa ja pinaatin tapaan letuiksi, keitoksi tai muhennokseksi jalostettuna, voikukka toimii rucolan tapaan salaateissa ja maitohorsma taas tykkää kun se ensin nopsasti ryöpätään (himmee sana!) suolavedessä ja sitten pyöräytetään voin kanssa pannulla. Kokeile vaikka lehtikaalisalaatin ohjetta, ja korvaa osa tai kaikki kaalista horsmalla.

Täällä on jo bongattu ekat leskenlehdet, mikä tarkoittaa että todennäköisesti samaisia kukkia on bongattu Lappia myöten jo viikkoja sitten en ymmärrä miten olen aina se joka viimeisenä bongaa ensimmäisen leskenlehden! Ehkä tämä ADD-oravan keskittymiskyky hiukan häiritsee keskittymistä oleelliseen - kuka nyt jaksaa jotain rehuja ku pelloilla on eläimiä ja ojanreunoilla muoviroskat on niin kauniin värikkäitä?!

Haluaisin tässä samalla esittää pyynnön kaikille lukijoilleni.
Miettikää, miten voisitte vähentää muovinkäyttöä. Voisiko ainakin osan tavallisista muovipusseista korvata biohajoavilla pusseilla? Vaihtaa paperiin? Tai jopa jättää kokonaan pois?
Itse pakkaan nykyään evääni joko paperiin tai Clas Ohlsonilta ostamiini biohajoaviin pakastepusseihin. Vessan pikkuroskiksessa ja keittiön bioskassa käytetään pelkästään kaupasta vihanneksien mulana tulleita biohajoavia pusseja.
Olen järkeillyt asian niin, että vaikka käytän muovipusseja, ainakaan ne eivät päädy ravintoketjuun vaan vaikka tuuli riepottelisi pussit repaleiksi kaatopaikalla - ne repaleet hajoavat itsestään vaarattomiksi aineiksi. Pääosin otan kotoa kassin mukaan kun lähden kauppaan, mutta aika usein käyn ostoksilla kotimatkalla jolloin survon tavarat (valtavaan) käsilaukkuuni ja eväksiä varten mukana heiluvaan pieneen kylmälaukkuun.

Miten sinä voisit pelastaa pienen palan planeettaa? Muistaisitko sittenkin ottaa kauppakassin mukaan? Voisivatko ne pari tomaattia ja omppua reissata kaupasta kotiin samassa biopussissa?


Leppoisia, aurinkoisia kevätpäiviä kaikillen!
- Hulda

Klassikon uudelleenlämmittelyä - kevätlinnuista ja löytöretkistä

Kerrankos sitä laiska bloggaaja kaivelee arkistojen kätköistä wanhan mutta hyvän reseptin. Niin kävi nytkin. Olen tämän luvannut postata, koska menin möläyttämään reseptistä muutamalle ihmiselle.

Täällä Tampereen pöpelikössä kuuluu jo keväistä linnunlaulua aina välillä. Aina kun pakkanen hellittää, pikkulinnut alkavat varovaisesti laulelemaan ja merkkailemaan reviiriä. Kotona taas rääkyvät idiootit (=maaman kullannuput jotka taas tänä iltana kävivät vähän hermoille) ihkuttelevat pidentyneitä, kirkkaita päiviä kovaan ääneen. Lenni kovin yrittää pesiä kylppäriin kaapin päällä olevan pesuvadin taakse ja Domino taas ei edelleenkään tajua yhtään mistään pesimishommista. Tyyppi on jo 7-vuotias eli sukukypsä, mutta sen verran apuluokkalainen etten ole yhtään ihmeissäni vaikka ei ihan ole kaikki luontoäidin opit menneet perille. :D

Kun kevät alkaa herätellä meitä vannoutuneimpiakin talviunien nukkujia, tekee mieli koko ajan puuhata jotain. Vaikkei nyt välttämättä kovin työläitä reseptejä tulekaan värkättyä, niin herkkuja silti.

Tänään unohdetaan minuuttipihvit ja filesuikaleet, sillä nyt tehdään mehevää ja aromikasta paistia. Ei kannata säikähtää työlään oloista reseptiä, tämä on oikeasti helppo ja yksinkertainen juttu eikä loppuviimeks muuten ees vie paljon aikaa. Kalkkunan kypsennyksessä menee vajaa pari tuntia, mutta eipä ole ruoka ennenkään uunista karkaillut vaikka sen antais siellä olla ihan omia aikojaan...voit vetää vaikka nokkaunet, kun tipu hikoilee.

Tiput tykkää hedelmistä, kaikkihan sen tietää. Sitruuna on linturuokien pomminvarma mureuttaja-maustaja joka toimii aina. Sitruunan lisäksi myös lime, appelsiini ja klementiini ovat ihan käypiä ratkaisuja; pelkkä lime tosin antaa ehkä liiankin terävän maun. Kannattaa siis käyttää sitä jonkin toisen, miedomman sitruksen kanssa. Jos et löydä luomuhedelmiä, niin pese kuoret huolellisesti kuumalla vedellä (itse käytän fairya ja tiskiharjaa).
Öljyksi kannattaa valita jotain muuta kuin extra virgin-oliiviöljyä. Valkosipulilla maustettu oliiviöljy svengaa kuin hirvi, mutta ihan tavallinen rypsiöljykin tekee tehtävänsä. Sipulia ja valkosipulia ei kannata kuoria. Valkosipuli kypsyy omassa kuoressaan ihanan pehmeäksi ja makeaksi, ja sipulin kuoret antavat paistinliemelle väriä.
Olen käyttänyt Korpelan suolattua kalkkunanrintafileetä, jota olen liottanut kylmässä vedessä tunnin verran ennen marinointia. Näin suola ei tunge läpi ja muille mauille jää enemmän tilaa ilakoida makunystyillä. Jos löydät suolaamatonta kalkkunaa, lisää marinointivaiheessa ½ tl sormisuolaa tai 1/4 tl tavallista suolaa. Jos kalkkunassa on paistomittari, se kannattaa joko pestä huolellisesti tai liottaa samalla kun kalkkunakin kylpee; jos mittarin väliin jää töhnää, se ei toimi kunnolla. Lykkää mittari kalkkunan paksuimpaan kohtaan keskelle lihaa.
Taivaallinen ja vaivaton kastike syntyy uunivuuan huuhdeliemestä ja parista muusta aineosasta muutamassa minuutissa. Tongi kaapin perältä suuremmanpuoleinen vuoka, koska kalkkunan täytyy mahtua sen keskelle niin että reunoille jää 2-5 cm tilaa. Näin tipu kypsyy tasaisesti ja paistinliemi ruskistuu kauniisti ja saa lisämakua.

...ja sitte riviin järjesty, nyt alkaa tapahtua!

Tarvitset:
n. 1½ kg kalkkunan rintafileen
1 sitruunan
1 sipulin
3-5 valkosipulinkynttä
n. 10-15 kpl kokonaisia mustapippureita
n. 2 rkl öljyä
(½ dl vettä paiston aikana)

Laita tipu isoon pussiin ja kaada päälle kunnon loraus öljyä. Leikkaa sipuli sentin paksuisiksi siivuiksi ja puolita sitruuna. Leikkaa toinen puolikas kahtia ja toinen reilun puolen sentin siivuiksi, laita siivut syrjään odottamaan. Kuori sitruunanneljännekset raastimella tai vaikka perunankuorimaveitsellä, purista mehu kalkkunan kaveriksi pussiin ja nakkaa kuoret+rönät sekaan. Laita kaikki muutkin ainekset pussiin, sulje pussin suu ja pyörittele kevyesti hieroen muutama sekunti kunnes kaikki on hiukan sekaisin. Anna marinoitua huoneenlämmössä ½-2 tuntia.

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Hieraise hiukan öljyä uunivuuan pohjalle ja ongi valkosipulit ja sipulit kalkkunapussista. Lado ne sitruunasiivujen kanssa uunivuuan pohjalle niin että ne peittyvät, jos ei nyt kokonaan niin ainakin suurimmaksi osaksi kun kalkkunan lätkäisee vuokaan niiden päälle. Ravistele enimmät pippurit ja sitruksenkuoret kalkkunasta ensin. Laita koko komeus uuniin ainakin tunniksi, jos ei kahdeksi. Jos pinta ruskistuu liikaa, laita päälle leivinpaperinpala ja sitten folio (sitruunan happo irrottaa alumiinia foliosta, siksi ei suoraa kontaktia!). Jos vuuan pohjalla meno näyttää kovin kuivalta ja paistinmehut uhkaavat palaa hiileksi, lisää ½ dl vettä ja pyörittele sitä vuuan pohjalla.
Kun paistomittari pomppaa ylös, pelasta tipu uunista ja nosta tarjoiluvadille lepäämään peitettynä. Ongi sipulit ja valkosipulinkynnet talteen. Ota paistinliemi käsittelyyn.

Kastikkeeseen tarvitset:

2 rkl _voita_
3 rkl vehnäjauhoja
kalkkunan paistinliemen (todennäköisimmin erittäin tiivistä tavaraa vuuan pohjalla ja nurkissa)
n. 2 dl vettä
1-2 rkl punaherukka- tai karpalohyytelöä
lorauksen oikeaa kermaa
lorauksen valkoviiniä
1 tl punaviinisiirappia tai tummaa siirappia
(mustapippuria)

Kaada uunivuokaan desin verran vettä. Pyörittele puuhaarukalla tai vispilällä varovasti kaikki tumma liemi ja nurkkiin tiivistynyt tavara irti. Laita voi kattilaan ja kuumenna ei-ihan-täysillä kunnes voi sulaa ja kuplii. Lisää jauhot, pyörittele vispilällä puolisen minuuttia. Jauhot saavat ruskistua, mutta se ei ole oleellista. Kun paakkuja ei näy ja seos on tasaista, kaada uunivuuasta liemi sekaan, lisää marjahyytelö ja sekoita pikkuinen hetki kunnes kaikki on sileää. Lisää siirappi ja vielä vähän vettä. Korkkaa valkkari ja uhraa kunnon loiskaus (puolisen desiä) kastikkeeseen, myös kerma saa liittyä seuraan tässä kohtaa. Anna kiehua pari kolme minuuttia hiljalleen sekoitellen ja maista. Jos jotain puuttuu, lisää sitä. Todennäköisimmin se on mustapippuria. Jos maku on mielestäsi liian hapan, lisää hyytelöä. Jos kastike on liian juoksevaa, keitä sitä hetki lisää tai tee pikasuurus tilkasta kylmää vettä ja ripauksesta perunajauhoja, kaada ohuena nauhana kastikkeen joukkoon, kiehauta sekoittaen.

Leikkaa levännyt kalkkuna siivuiksi, tarjoa sipulin ja valkosipulin saattelemana kastikkeen ja vaikka keitettyjen pottuloiden kanssa. Ei muuten ollenkaan huonompi tapa nauttia elämän helpoista herkuista.

Täällä on nautiskeltu tänään broilerin rintapaistista, tofupihveistä, mausteisista lohkoperunoista ja Halvan salmiakista. Tuli pyörähdettyä Suodenniemelläkin, Pirulanvuoden näkötornilla. Upeita maisemia, kirkas aurinkoinen päivä, kaakaota ja eväsleipiä ja Pupu. Mitäpä sitä muuta kaipaa. Pirulanvuori on spesiaali paikka meille; siellä käytiin viimeksi piknikillä heinäkuussa, kolmansilla treffeillä. Päivä alkoi vierailulla Riutan highland-karjatilalla ja jatkui Pirulanvuorella. Siinä iltapäivä suorastaan lensi ohitse, kun makoiltiin pikniklounaan jälkeen vierekkäin kalliolla ja nautiskeltiin auringonpaisteesta.

Eväsretkiä ja hauskoja hetkiä ei kannata jättää siihen sitku-elämään. Elämä on tässä ja nyt. Kannattaa tähyillä vähän ympärille ja miettiä, mikä huomaamatta jäänyt upea paikka lähistöltä löytyy. Suomi on täynnä hienoja maisemia, jännittäviä nähtävyyksiä ja aina ei tarvitse kovin kummoista syytäkään lähteä retkelle. Eväät ja huopa kassiin, vaatteet niskaan ja menoksi!

Leppoisaa pyhäiltaa kaikillen,
 - Hulda

Hultan paluu - pullasta ja taidepausseista

Nonni. Johan sitä taukoa tulikin pidettyä, nopeimmat ehtii viedä lapsiprojektin suunnittelusta maaliin saakka siinä ajassa joka minulta meni inspiraation löytämiseen! Nyt tuntuu, että pää on taas täynnä ideoita ja kynä terävänä. Tai ainakin näppis vireessä.

Tauko tuli todellakin tarpeeseen. Viime kevään jälkeen niin moni asia on mennyt päälaelleen ja muuttunut, että lista on todella pitkä. Parisuhde, työ, koti, paljon on uutta hyvää tullut elämään. Ensimmäistä kertaa asun asunnossa joka on mielestäni todella kaunis, riittävän valoisa, käytännöllinen ja loistavalla paikalla. Hintakin on kyllä sen mukainen, mutta elämä on valintoja...

Työpaikan vaihtaminen oli viime vuosien paras urapäätös. 18 vuotta vuorotyötä jäi taakse ja tilalle tuli päivätyö, jossa yhdistyy asiakaspalvelu, riittävä haasteellisuus ja hyvä tiimi joka tukee toisiaan täysillä. On ollut hienoa huomata, että Suomesta löytyy vieläkin hyviä työnantajia jotka haluavat pitää työntekijöistään huolta ja pyytävät vain sellaista työpanosta mikä on resurssien tarjoamilla edellytyksillä inhimillisesti mahdollista päivästä toiseen antaa. Uskomatonta. Ei meillä paljoa laiskotella, mutta ihmisiä ei myöskään ajeta loppuun. Sopivasti haastetta ja vaatimuksia riittävän taustatuen kanssa on yhdistelmä, joka pitää työmotivaation pilvissä!

Uusi kulta, Pupu, tuli elämääni pian Murusta erottuani ja hitaasti mutta varmasti asiat ovat edenneet. Pupun lapsukaisetkin ovat käyneet jo tutuksi ja mikäpä siinä, mainioita vesseleitähän nuo ovat. Täytyy myöntää, että 3- ja 6-vuotiaat pojat osaa kyllä olla melkoisia touhuiivareita sille päälle sattuessaan! On ollut aikamoista seikkailua yrittää päästä selville tyyppien päänsisäisistä liikkeistä, kun toinen on menevä taiteilijaluonteinen sähläri ja toinen uhmaiästään huolimatta pikkutarkka, rauhallinen ja humoristinen tarkkailijatyyppi. Isäänsä tullut tuo hitaampi noista kahdesta, eikä se ole kyllä huono juttu. Pupun rauhallisuus on tarttuvaa sorttia, eipä ole haitannut yhtään vaan päin vastoin; tuntuu tasoittavan meikämimmin levottomuutta ihan passelisti.
Pupu on myös luonnetestattu syksyllä.
Se tapahtui seuraavasti: ystäväni A järjesti kullalleen J:lle yllärisynttärit ja otin Pupun mukaan bileisiin. Ensin suoritettiin Nata-testi eli tuupattiin Pupu ovesta sisään ja katsottiin syökö koirat Pupun vai ei. Eivät syöneet. Testin ensimmäinen osa suoritettu hyvillä arvosanoilla, sillä Nata ihastui suin päin ja jopa viileä Vilppu lämpeni. Toinen osio olikin sitten ehkä se vaativin, ainakin jos Pupulta kysyttäisiin; viileä lounaissuomalainen heivattiin vieraitten ihmisten keskelle. Nämä ihmiset olivat vielä hyvin puheliasta sorttia. Siinäpä tuo sitten sanaili muitten inssien kanssa ja vain vähän järkytyksestä tönkkönä. Toinen osio läpäisty. Kolmas osio oli lainattu suoraan Hilun Parisuhdeoppaan luvusta "Näin tunnistat kusipään" -  siinä illan myötä tuli juotua itsensä nätiksi ja Pupukin maisteli J:n tarjoilemia erilaisia oluita hyvällä halulla. Somassa huppelissa sitten yritin haastaa riitaa Pupun kanssa, sillee hienostuneesti v*ttuillen. Ei tarttunut Pupu syöttiin. Ei sitte millään. Kolmas osio läpi puhtaasti! En kyllä etukäteen epäillytkään etteikö luonnetestin tulos olis ollut erinomainen. On se kivaa olla oikeassa! :D Ja tiedoksi teille jotka ette ole vielä uutta kultaanne luonnetestanneet; Hilun Parisuhdeoppaassa kusipäätestin päätesanat ovat "Älä toista koetta". Kerta riittää.

Mutta eikös tässä sitte mennäkin pikkuhiljaa asiaan? Pullaa. Sitä leivottiin Pupun ipanoitten kanssa viime viikonloppuna. En muista koska olisin nauttinut hiivataikinaleivonnaisten väkertämisestä yhtä paljon. Päätin ottaa helpoimman kautta ja tehdä laiskan leipurin pullataikinan. Laiska leipurihan ei juurikaan viitsi vaivautua vaivaamaan taikinaa, vaan valmistaa sen hyvissä ajoin kylmään tekeytymään ja antaa gluteenisäikeiden kehittyä taikinaan itsestään ajan kanssa. Toimii myös leipätaikinaan!
Tästä taikinasta saat tehtyä vaikka 20 reilunkokoista voisilmäpullaa, joihin vaniljahullut leipurit (kuten minä ja vanhempi ipana) lykkäävät vaniljasokeria päälle.

Tarvitset:
5 dl täysmaitoa
150 g voita
2 pss kuivahiivaa tai puoli palaa tuorehiivaa
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria tai 1 tl vaniljarouhetta
1 tl kanelia
12 dl vehnäjauhoja + 3-4 dl vaivaamiseen

Päälle:
1 muna
2 rkl täysmaitoa
20 voipalaa, noin 1,5 cm kanttiinsa
n. 1 dl vaniljasokeria

Laita puolet maidosta ja voi mikronkestävään astiaan ja lämmitä hitaasti kunnes voi sulaa. Voit lämmittää  seoksen myös kattilassa, mutta mikrossa tulee nopeammin ja vähemmällä pohjaanpalamisen riskillä. Kun voi on sulanut, tarkista maidon lämpötila hiivaa varten; jos käytät kuivahiivaa, neste saa olla reilusti lämpöistä - noin 40-asteista - ja tuorehiivaa varten riittää laimeahko kädenlämpö. Jos maito lämpenee liikaa, lisää hiukan kylmää maitoa sekaan. Lisää astiaan myös puolet sokerista sekä hiiva ja anna tekeytyä viitisen minuuttia. Kun hiiva on heräillyt, hulauta taikinakulhoon loppu maito, kananmuna, sokeri, vaniljasokeri, kaneli ja maito-voi-hiivaseos. Lisää jauhot muutamassa erässä ja sekoita kunnes enimmät paakut katoavat. Taikina jää hyvin löysäksi eikä sitä ole tarpeen minuuttia enempää sekoitella; pienemmät paakut katoavat lepuutuksen aikana ja sitkokin muodostuu itsestään.
Jos sinulla ei ole valtavan isoa taikinakulhoa tai kattilaa, jaa taikina kahteen osaan niihin isoimpiin kippoihin jotka omistat, peitä kelmulla ja laita jääkaappiin 12-18 tunniksi.

Aamulla ota taikina huoneenlämpöön 1-2 tuntia ennen leipomista. Leikkaa voista kuutioita ja laita jääkaappiin odottamaan. Vispaa muna ja maito sekaisin tasaiseksi.
Kumoa taikina (tai ainakin puolet siitä, helpompaa käsitellä pientä määrää) pöydälle reilun - noin sentin paksuisen - jauhokerroksen päälle ja vaivaa puolisen minuuttia. Lisää jauhoja jos taikina vieläkin tarttuu käsiin ja vaivaa hetki lisää. Jaa puolet taikinasta 10 suurinpiirtein tasakokoiseen palaan, pyöritä palloiksi ja laita pellille. Peitä leivinliinalla. Toista harjoitesarja toisen taikinapuolikkaan kanssa. Laita uuni lämpiämään 50 asteeseen ja lykkää pellit uuniin, ota virta pois ja kohota pullia 10 minuuttia. Iske uuni lämpiämään 225 asteeseen ja anna pullien kohota loppuun huoneenlämmössä kunnes ne ovat reilusti kohonneet mutta yhä kimmoisia kun niitä varovasti sormella tuikkaa.
Voitele pullat munamaitoseoksella, tunkaise voipalaset pullien sisään sillai niinkun tarkoituksella eli niin syvälle kuin ilman rajua väkivaltaa voit. Kaada jokaisen voipalan päälle 1 tl vaniljasokeria nättiin kekoon. Paista pullat pelti kerrallaan uunissa 10-15 minuuttia kunnes ne ovat hyvin ruskettuneet. Anna jäähtyä ritilällä liinan alla niin pitkään kuin luonne antaa periksi.

Tässäpä tämä pelinavaus. Blogin 101.postaus ja siirtyminen uudelle sivulle monella tavoin.
Mukavaa, kun eksyit tänne pitkästä aikaa. Tervetuloa toistekin!

Lämpimiä kevätpäiviä odotellen,
Hulda

Blogin tauko jatkuu

Hei muruset!
Kuten varmasti olette huomanneet, blogi on elänyt hiljaiseloa aika pitkään. Tauko jatkuu vielä jonkin aikaa. Blogi on ollut minulle henkireikä ja tarpeellinen tuuletustapa kun elämä oli muuten vaikeaa, Nyt elämä on vienyt hyvään suuntaan, mutta kiire ja menneen elämän muistot ovat vieneet kynästäni terän. Terotin on toistaiseksi hukassa, mutta ilmoitan välittömästi kun se löytyy.
Sitä odotellessa toivon että vanhoista postauksista löytyy jouluun ja muihin juhliin iloa ja hyödyllisiä niksejä.
Lämmintä joulunalusaikaa itse kullekin!
- Hulta