Nonni, täällä sitä hihkutaan taas! Toukokuu oli toivottoman kiireinen ja lisäksi kärsin sen seurauksena myös inspiraationpuutteesta. Mietin ja mietin, mistä kirjoittaisin, mutta jos ei lähe ni ei lähe. Mutta kohta lähtee; tämä täti hiihtelee reilun viikon päästä Osloon.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun pitäisi tällä hetkellä olla Costa Ricassa ystäväni Sannan luona paikalliselämää ja -eläimistöä ihmettelemässä, mutta aikataulu venyi liian pitkälle minun puoleltani ja reissu siirtyi (toivottavasti jo) ensi vuoteen. Mutta koska minulla oli matkakassassa katetta ja lomaakin ystävällinen pomoni minulle lyhyellä varoitusajalla antoi, päätin toteuttaa jonkin matkahaaveistani.
Unelmakohdelistani on melko lyhykäinen. Skotlanti, Korsika, Norja, Kanada, Japani. Samat paikat ovat olleet listalla jo teinistä saakka, mutta vasta nyt lähden niitä unelmia toteuttamaan. Minulle ne suuret, upeat asiat ovat olleet jotenkin tabun asemassa aina. Sama koskee muitakin asioita kuin vain matkakohteita; olen tiettävästi omistanut erään loistavan leffan DVD:nä toista vuotta ennen kuin katsoin sen, ja silloinkin kämppikseni yllyttämänä. Siinä elokuvassa oli jotain, joka sai minut välttelemään sitä. Jotain mukamas suurta ja pelottavaa.
Ehkä aiemmalla elämälläni on tämän kanssa jotain tekemistä - siinä elämässä unelmia ei tehty toteutettaviksi, ne olivat olemassa siksi että toiset saisivat lytätä ne ja kertoa miksi en pysty/osaa/ole riittävän hyvä. Onneksi olen edes jollain tavalla järkiintynyt vuosien myötä enkä enää kuuntele moisia pötypuheita, ja resurssieni mukaan toteuttelen pieniä ja suurempiakin haaveitani. Omin käsin, omin jaloin, omalla vastuullani ja omien taitojeni varassa.
Samalla periaatteella lähden nyt matkaan. Vietän matkalla 3 päivää Tukholmassa, ja keskellä viikkoa hurautan junalla kolmeksi päiväksi Osloon. Aion kiertää kaikki vastaantulevat museot ja nähtävyydet ja yritän päästä myös vähän luontoon liikkumaan.
Lennot olisivat olleet aika lailla yhtä halvat junamatkojen kanssa, mutta hei, 5 tuntia Ruotsin ja Norjan maalaismaisemia suoraan Tukholman ytimestä Oslon keskustaan VS matkat lentoasemille, jonottamista ja tuskailua ja sama takaisinpäin...nyt kun on kerrankin aikaa, haluan ottaa rauhassa ja minimaalisilla paineilla.
Norja on aina kiehtonut minua, ehkäpä osin siksi että jo muutaman vuoden ikäisenä rakastuin Edvard Griegin Peer Güntiin. Kas siinä yksi tekele joka ei ole 30 vuodessa menettänyt tippaakaan viehätysvoimastaan, vaan edelleen sen kuuleminen saa minut kohoamaan jonnekin pilvien yläpuolelle.
Pienoisella kateudella saattaa myös olla osansa pelissä; 80-luvun lopulla isäni hoitama hyväntekeväisyysjärjestön presidentintehtävä vei hänet useamman kerran Bergeniin ja kyllä harmitti kun en koskaan päässyt mukaan! Hän kyllä aina muisti tuoda laku- ja vattuveneitä meille tuliaisiksi, joten hiukan anteeksiantoa taisin kuitenkin tuntea. Mutta nyt on minun vuoroni nähdä ainakin pintaraapaisu siitä taiasta jota olen tähän asti vain kaukaa ihastellut!
"Shania" tarkoittaa ojibwe-intiaanien kielellä "olen matkalla". Viikon työrupeaman jälkeen tuo sana on NIIN ajankohtainen! Kas tässä eräs Shania laulelee teille leppoisan ja kauniin laulusen. Älä pelkää unelmiasi, ne ovat sinun ja olemassa sinua varten. Ihanaa kesäkuun alkua ja onnea valmistuville! =)
http://www.youtube.com/watch?v=OMciyWyugKY
torstai 30. toukokuuta 2013
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Exposé - Linnut messuamassa
Pienen tietoliikennekatkoksen jälkeen netti pelaa jälleen. Oli kyllä jännää, kun eivät operaattorillakaan olleet perillä että tukiasemassa on vikaa. Etätuen kaveri varmasti iloitsi, kun puolentoista tunnin säädönkään jälkeen ei vehkeet pelanneet.
Kiva sinänsä että hoitivat asiakaspalvelussa tuon asian, koska maksullisen laitetuen kautta puhelulle olis tullut hintaa lähemmäs 200 euroa...eikä siitä olis ollut niin mitään apua kuitenkaan. Jos ei oo verkkoo ni ei netti pelaa, piste. Veikkasin itse tätä vaihtoehtoa, mutta koskapa me naiset mistään mitään tiedetään... :D
Toissa viikonloppu oli jännä. Silloin oli vuotuinen PetExpo-tapahtuma Helsingin Messukeskuksessa, ja olimme tuttuun tapaan Lemmikkilinnut Kaijulin ry:n osastolla edustamassa. Tänä vuonna tosin vähän eri kalustolla kuin aiemmin; rakas Viivi-arattini nukkui pois jouluaattona, ja kultaposkiamatsonipojat Lenni ja Domino olivat ekaa kertaa duona mukana messuilla.
Lenni oli viime syksyn Lemmikkimessuilla mukana yksin, ja kokemus lienee ollut rassukalle vähintäänkin kaamea. Kultamuru Domino jäi kotiin koska arvelin sen traumatisoituvan lopullisesti messureissusta, ja Lenni tuskin on edellisessä kodissaan kovasti reissannut saati ollut messuilla...tällä kertaa pojat olivat yhdessä mukana, ja oli ihana huomata miten ne sopeutuivat pienen kauhistelun jälkeen tilanteeseen.
Joku voisi sanoa, että eläimille ei pidä aiheuttaa stressiä, mutta lemmikkieläimille tulee elämässään vastaan kaikenmoista josta pitää vain selvitä. Eläinlääkärireissua, lomamatkaa, hoitopaikkoja yms yms. Messut toimivat hyvänä sosiaalistamisen työkaluna, sillä siellä lintu voi oman matkahäkkinsä turvasta tutustua toisiin lintuihin ja nähdä uusia ihmisiä ja paikkoja.
Messuamassa olivat kanssani myös ystäväni Sannan linnut. Helmiarattineiti Fedor ja arattihybridi Kalle ovat asuneet poikien seurana lintuhuoneessani jo muutaman kuukauden ajan, kun Sanna nautiskelee elämästä Costa Rican lämmössä.
Nämä kaksi ei-kaverusta ovat jo vanhoja tekijöitä messuhommissa, mutta tällä keikalla Rinsessa Feedo ei ollut kovin kiinnostunut temppuilusta. Yleensä neiti on kuin paraskin sirkusdiiva, nyt muutaman esinetunnistuksen ja vientitehtävän lisäksi tuli vain tuittuilua...minkäs teet, kevätpörräily taisi viedä voiton. Neiti on viime viikkoina keskittynyt pesimään läppäristandini alla/kanssa.
Sannan "sunnuntaiaratti" Kalle (kuva viime syksyn messuilta)
Raivoava Rinsessa valmiina vetämään hoitotätiä turpaan. Kevätpörräily lienee syynä tämänkertaiseen oikutteluun. Mutta linnun ehdoilla mennään kuten aina, ei pakkoa.
Messuilla opin seuraavaa linnuistani:
1) Lenni on näennäisesti kovempi jätkä noista kahdesta. Kotona se on juurikin Lenni joka isottelee ja höpöttää kuin papupata. Eipä tehnyt kumpaakaan messuilla!
Pojat olivat ensin osaston takaosassa ihmettelemässä väkijoukkoa vähän kauempaa, ja Lenni istui Dominon edessä koko ajan. Se ei kuitenkaan ottanut suojelijan roolia eikä esittänyt mitään uhkaavaa tai puolustautuvaa käytöstä, kun yhdistyksen porukka kävi poikia tervehtimässä. Toisaalta hyvä niin, mitä ilmeisimmin noilla ei ole mitään suurempia antipatioita ihmisiä vaan tilanteita kohtaan. Ja siitä päästään yli juurikin jatkamalla messuilla ja muissa tapahtumissa kulkemista.
Lennin kohdalla antipatia on juuri nyt kyllä valloillaan, koska menen vähän väliä keskeyttämään poikien pesinnän häkin alla...siinä on ninjaliikkeet tarpeen kun väistelee lentävää torpedoa!
2) Domino luottaa minuun lujemmin kuin Lenni. Kun siirsin pojat näyttelypöydälle yleisön lähelle, Lenni oli edelleen aika kipsissä mutta Domino haki minuun kontaktia katseellaan. Se myös söi kädestäni ja reagoi kun sille juttelin. Eli se poikasena traumatisoitunut arkajalka rääpäle tietää kyllä missä mennään - en ole sille koskaan tehnyt mitään pakolla vaan koulutus on edennyt linnun ehdoilla ja luotto pelaa suuntaan ja toiseen.
Jos noista kahdesta pitää valita se jonka käsiin laittaisin elämäni, niin Domino voittaisi kirkkaasti. Lenni on vielä raakile ja sen luotto ihmisiin on elämän alkutaipaleella kärsinyt sen verran pahasti, että menee todennäköisesti vuosia ennen kuin sitä voi kutsua luotettavaksi.
Mind you, Lenni on ollut minulla vasta puolitoista vuotta ja sen ensimmäiset vuodet sitä on toisessa kodissa "koulutettu" pakottamalla ja väkivallalla. Ei siis tarvetta kutsua eläinsuojelupartiota paikalle - minua uudelleenkouluttamisessa neuvoo auttaa ystäväni Jonne, jonka kyvyt eläintenkouluttajana ja erityisesti ongelmalintujen käsittelijänä on jo laajalti tunnettu.
Vielä kun jaksaisin käyttää yhtä paljon aikaa lintujen kouluttamiseen kuin em. pikku bodari (Jonnen linnun mielipide!!), niin tulosta tulis varmasti moninkertaisella vauhdilla.
Pojat kotioloissa: Lenni etualalla, Domino taustailee.
3) Yhdistyksemme ihmiset ovat todella mukavaa ja avuliasta porukkaa josta saa olla ylpeä! Olin ensimmäistä kertaa messutätinä, siis vastuussa siitä että messut toteutuvat osaltamme ja kaikki sujuu. Meillä oli kahden tätin tehotiimi, ja pakko sanoa että hommat eivät olisi onnistuneet ilman sitä toista osapuolta ja hänen reipasta Can Do-asennettaan! Siispä vielä kerran kiitokset Gunnthoralle, joka toivottavasti on seuraavienkin messujen organisoinnissa mukana.
Ensimmäistä kertaa päädyin myös (pienen) yleisön eteen kertomaan lemmikkilinnun hankintaan liittyvistä asioista. Selvisin mielestäni hyvin, kukaan ei buuannut ja sekosin sanoissani vain kerran 4 luennon aikana! WUUHUU!
Uusia ihmisiä oli tälläkin kertaa messuilla mukana, ja sinnepä vaan solahtivat sakin sekaan. Osastollamme oli myös julkkispapukaija Nakke, joka harmaapapukaijoille epätyypilliseen tapaan esittelee äänenlahjojaan myös yleisön läsnäollessa.
On ollut aika lystikästä katsella sekä Naken että kaverini linnun Ukon videoiden kommentteja, joissa aina joku älypää "tietää" että puhe ja muut äänet on dubattu videoon - ihan oikeasti ne linnut puhuu, laulaa, viheltelee, matkii kännykkää-mikroaaltouunia-ovikelloa-koiraa-kissaa-mitä vaan!
Messuilla oli mukana myös toinen lintuyhdistys, joka on julkisesti omalla foorumillaan solvannut yhdistyksemme toimintaa ja lintuja. Sen verran haluan ottaa tähän asiaan kantaa, että totean seuraavaa: terve ja oikein kohdeltu lemmikkilintu yleensä pitää jonkinasteista meteliä. Meidän lintumme kommunikoivat sekä toistensa että ihmisten - niin yleisön kuin yhdistyksen väen - kanssa, ja kyllä, meteliähän siitä tulee kun parikymmentä erilajista lintua "laulaa". Sellaista on elämä linnun kanssa.
Meidän lintumme ovat pöydällä jonka edessä on puolen metrin hajuraon turvaamiseksi köysiaita. Teemme tämän vain ja ainoastaan siksi, että emme halua lintujen pelkäävän tai stressaantuvan turhaan. Aikuiset ovat sen verran pitkiä että he muutoin helposti katselisivat lintuja suoraan yläpuolelta, se on ihan myrkkyä eläimelle joka elelee suuren osan elämästään yläilmoissa. Lapset myös saattavat työntää sormensa häkkiin, jolloin lintu saattaa reviiriään puolustaa. Ja se puolustaminen monesti tarkoittaa puremista.
Tämä ei ole mitenkään tavatonta eikä todennäköisesti yksikään järkevä linnunomistaja sitä ihmettele. Jos koira puree, sillä on jokin todella pahasti vinossa. Jos/kun lintu puree, se vain vahvistaa jo aiemmin antamaansa viestiä. Pureminen on linnun normaalia kommunikointia, ja sitä on monenlaista. Näykkäisy tai verenvuodatusta - se on ihmisen toiminnasta kiinni kumpaa tulee.
Kaijuli ry keskittyy jakamaan oikeaa ja ajankohtaista tietoa. Korostamme asianmukaista hoitoa, oikeanlaisia oloja, pehmeää otetta ja lempeää linnunkäsittelyä. Tämän vuoksi yhdistyksemme edustajat kiertävät luennoimassa mm. eläintenhoitajaopiskelijoille lintujen käsittelystä, koulutuksesta ja hoidosta, olemme esillä eri tapahtumissa, julkaisemme oppaita, kutsumme ihmisiä koteihimme, jaamme tietoa yhdistyksen keskustelufoorumilla (jonka käyttäytyminen ja koulutus-osio on tupaten täynnä keskustelusäikeitä aiheeseen liittyen), ja lisäksi järjestämme koulutusseminaareja.
Viime viikonloppuna Kaijulin vieraana oli eräs maailman huippuosaaja positiivisen vahvistamisen saralla, eläintenkouluttaja par excellence, Barbara Heidenreich. Hänen vierailustaan löytyy lisää osoitteesta http://forum.papukaijat.net/ Samasta osoitteesta löytyy paljon muutakin mielenkiintoista uusille ja vanhoille lintuharrastajille.
Seuraavan kerran Kaijuli ry edustaa suuremmalla parvella 8.6. Turun Ruissalossa, Kasvitieteellisen puutarhan lintupäivänä. Lisäksi suurtapahtumiin kuuluvat Turun messut sekä Helsingin Lemmikkimessut, jossa mukana taas monikymmenpäiset lennostot. Tervetuloa käymään!
Yhdistyksen erikoisuus, teltta lintujen vapaalennätystä varten
Osaston toinen puoli kauppoineen ja infotauluineen
torstai 25. huhtikuuta 2013
Laukkujen hinnoista - keskihintaisten luksusmerkkien nousu ja tuho?
Huhheijaa!
Olipa taas päivä, PurseForumin Mulberry-palsta on käynyt kuumana Mulberryn ilmoitettua tulevien sesonkiensa laukkujen hinnannostoista. Mulberryhan on ollut se turvallinen ja ajattoman tyylikäs valinta, melko hintava mutta ei kuitenkaan ylihintainen. Hinta-laatusuhde on mennyt aika hyvästi käsi kädessä.
Vuonna 2009 Mulberry kuitenkin iski kultasuoneen lanseeratessaan Alexa-mallinsa, joka nosti merkin nuorten tyylitietoisten naisten huulille ja sai myyntikäyrät nousuun raketin lailla. Turvallisista, huomaamattomista tätilaukuista tulikin yhtäkkiä trenditietoisten suurin villitys ja Mulberry tarttui totta kai tilaisuuteen. Yksikään merkin uusista designeista ei ole osoittautunut yhtä suureksi menestykseksi kuin Alexa, mutta kylläpä noitakin myydään...ainakin niin kauan kun asiakkailla on varaa niitä laukkuja ostaa.
Viime päivinä myös Louis Vuitton on ilmoittanut hilaavansa laukkujensa hintoja ylös "tehdäkseen niistä vähemmän massatavaraa ja houkutellakseen luksuskuluttajia takaisin". Sorry pojat, mutta en ihan ymmärrä miksi yritätte tappaa hyvää lypsylehmää? Vuiskan canvaslaukut ovat jo vuosia olleet niitä tavan ihmistenkin tavoitettavissa olevia luksusunelmia, nahkaiset taas ovat jo sen hintaisia että eipä niitä tällaisen duunarin kannata edes vilkaista, tulee vain paha mieli. Miksi siis tehdä Burberryt ja toivottaa kuluttajat tervemenneeksi muuanne?
Burberryhan teki muutama vuosi sitten tosi kivasti, ja ilmoitti että Burberryn lippis päässä ei enää heidän omiin putiikkeihinsa pääse sisälle. Vähän kuin Johanna Tukiainen, joka teki Lööppijulkkis-biisin ja sitten parkui lehdistölle miten kyseinen tekele häntä loukkaa. Anteeks, mutta en ihan ymmärtänyt tätä logiikkaa. o_O
Menestykseen liittyy vääjäämättä myös hintojen nostaminen. Joidenkin Mulberryn mallien hinnat ovat lähes tuplaantuneet kolmessa vuodessa. Nyt maailman kassialmojen ykkösfoorumilla moni on jo vannonut, että ei enää syystä tai toisesta osta uutta Mulberry-laukkua; ne ovat hyviä, kauniita laukkuja mutta eivät niin hyviä ja kauniita että niistä ihan klassisista perusmalleistakin pitäis maksaa toista tuhatta euroa.
Eikä tässä maailmassa kyllä miun ja monen muunkaan mielest oo ylipäätään laukkua josta kannattaa maksaa tuollaisia summia, vaikka esmerkiks Chanelin Grande Shopping Tote onkin ehkä maailman kaunein ja ihanin. Sen hinta lasketaan jo useissa tuhansissa euroissa, ja vaikka kyse onkin meikätytön Pyhästä Graalista, niin mulla tuskin ikinä tulee olemaan - miinus tilanne että voitan lotossa muutaman miltsin - niin paljon rahaa että maksan laukusta sellaisia summia. Ihan jo periaatteenkin vuoksi. Ei sillä, etteikö ne tuhansien eurojen laukut olis vallankin upeita taideteoksia! Kyllä niitä kaukaa ihailee.
Kuinka ollakaan, tänään sähköpostiini oli ilmestynyt Tiger of Swedenin mainosposti kesän uusista laukuista. Tiger on muotoilunsa suhteen aika paljolti samoilla linjoilla kuin Mulberry, ja nahan ja työn laatukin ovat mielestäni melko lähellä toisiaan. Tai no, eivät ainakaan niin kaukana toisistaan että yli 700 (tulevaisuudessa yli 800) euron hintaero vaikkapa Bayswaterin ja Meyan välillä olisi mitenkään perusteltavissa.
Onhan Bays jonkin verran jämäkämpää nahkaa, mutta minua ei haittaa että laukku on hiukan vetelämpi - ainakin oma Meya Weekenderini on pehmennyt ihkusti ja sitä voi kantaa olallakin. Vaikka koska hantaaki on hiukan liian lyhyt, näytän varmaan hiukan toispuoleiselta gorillalta kun sitä rakasta veskaani roudaan. Toisaalta Baysin kahva on ihan yhtä lyhyt...toimivuus on muutenkin näissä laukuissa oikeastaan sama.
Sama juttu Célinen hittituotteen, Luggage Toten ja Michael Korsin Selman kanssa; laukkujen koko, ilme ja tyyli ovat lähellä toisiaan, mutta hinnat yhtä kaukana kuin Maa Plutosta. Aina on vaihtoehtoja, jotka käyvät paremmin järkeen.
Ja ettei asia olisi liian yksinkertainen, niin onpa nuita myös monta muutakin merkkiä joitten laukut ovat tavan ihmisen saavutettavissa hinnan puolesta ja haluttavia tyylinsä ansiosta. Tosca Blu (Beauty Bag on aivan ihana!), Furla, Longchamp (ei pelkkiä värikkäitä nylonlaukkuja vaan myös todella upeita nahkaveskoja), PT Design, Lumi, Parikka ja Okay's (hyvä Suomi!)...kaunis laukku on ilo silmälle ja sielulle, mutta ois ihan kiva jos lompakko ei itkis verikyyneleitä sen takia.
Taidan siis tulevaisuudessa metsästää sitä täydellistä second hand-Balenciagaa ja unohtaa Mulberryn kokonaan; ruottalainen vetää tässä kohtaa englantilaista höplään kuusnolla. Hapansilakkaa, sanoi engelsmanni.
Olipa taas päivä, PurseForumin Mulberry-palsta on käynyt kuumana Mulberryn ilmoitettua tulevien sesonkiensa laukkujen hinnannostoista. Mulberryhan on ollut se turvallinen ja ajattoman tyylikäs valinta, melko hintava mutta ei kuitenkaan ylihintainen. Hinta-laatusuhde on mennyt aika hyvästi käsi kädessä.
Vuonna 2009 Mulberry kuitenkin iski kultasuoneen lanseeratessaan Alexa-mallinsa, joka nosti merkin nuorten tyylitietoisten naisten huulille ja sai myyntikäyrät nousuun raketin lailla. Turvallisista, huomaamattomista tätilaukuista tulikin yhtäkkiä trenditietoisten suurin villitys ja Mulberry tarttui totta kai tilaisuuteen. Yksikään merkin uusista designeista ei ole osoittautunut yhtä suureksi menestykseksi kuin Alexa, mutta kylläpä noitakin myydään...ainakin niin kauan kun asiakkailla on varaa niitä laukkuja ostaa.
Viime päivinä myös Louis Vuitton on ilmoittanut hilaavansa laukkujensa hintoja ylös "tehdäkseen niistä vähemmän massatavaraa ja houkutellakseen luksuskuluttajia takaisin". Sorry pojat, mutta en ihan ymmärrä miksi yritätte tappaa hyvää lypsylehmää? Vuiskan canvaslaukut ovat jo vuosia olleet niitä tavan ihmistenkin tavoitettavissa olevia luksusunelmia, nahkaiset taas ovat jo sen hintaisia että eipä niitä tällaisen duunarin kannata edes vilkaista, tulee vain paha mieli. Miksi siis tehdä Burberryt ja toivottaa kuluttajat tervemenneeksi muuanne?
Burberryhan teki muutama vuosi sitten tosi kivasti, ja ilmoitti että Burberryn lippis päässä ei enää heidän omiin putiikkeihinsa pääse sisälle. Vähän kuin Johanna Tukiainen, joka teki Lööppijulkkis-biisin ja sitten parkui lehdistölle miten kyseinen tekele häntä loukkaa. Anteeks, mutta en ihan ymmärtänyt tätä logiikkaa. o_O
Menestykseen liittyy vääjäämättä myös hintojen nostaminen. Joidenkin Mulberryn mallien hinnat ovat lähes tuplaantuneet kolmessa vuodessa. Nyt maailman kassialmojen ykkösfoorumilla moni on jo vannonut, että ei enää syystä tai toisesta osta uutta Mulberry-laukkua; ne ovat hyviä, kauniita laukkuja mutta eivät niin hyviä ja kauniita että niistä ihan klassisista perusmalleistakin pitäis maksaa toista tuhatta euroa.
Eikä tässä maailmassa kyllä miun ja monen muunkaan mielest oo ylipäätään laukkua josta kannattaa maksaa tuollaisia summia, vaikka esmerkiks Chanelin Grande Shopping Tote onkin ehkä maailman kaunein ja ihanin. Sen hinta lasketaan jo useissa tuhansissa euroissa, ja vaikka kyse onkin meikätytön Pyhästä Graalista, niin mulla tuskin ikinä tulee olemaan - miinus tilanne että voitan lotossa muutaman miltsin - niin paljon rahaa että maksan laukusta sellaisia summia. Ihan jo periaatteenkin vuoksi. Ei sillä, etteikö ne tuhansien eurojen laukut olis vallankin upeita taideteoksia! Kyllä niitä kaukaa ihailee.
Kuinka ollakaan, tänään sähköpostiini oli ilmestynyt Tiger of Swedenin mainosposti kesän uusista laukuista. Tiger on muotoilunsa suhteen aika paljolti samoilla linjoilla kuin Mulberry, ja nahan ja työn laatukin ovat mielestäni melko lähellä toisiaan. Tai no, eivät ainakaan niin kaukana toisistaan että yli 700 (tulevaisuudessa yli 800) euron hintaero vaikkapa Bayswaterin ja Meyan välillä olisi mitenkään perusteltavissa.
Onhan Bays jonkin verran jämäkämpää nahkaa, mutta minua ei haittaa että laukku on hiukan vetelämpi - ainakin oma Meya Weekenderini on pehmennyt ihkusti ja sitä voi kantaa olallakin. Vaikka koska hantaaki on hiukan liian lyhyt, näytän varmaan hiukan toispuoleiselta gorillalta kun sitä rakasta veskaani roudaan. Toisaalta Baysin kahva on ihan yhtä lyhyt...toimivuus on muutenkin näissä laukuissa oikeastaan sama.
Allekirjoittaneen rakas matkakumppani, ikää vajaa vuosi ja kilometrejä takana jo kolmatta tuhatta
Tigerin ihanainen Avignon, kaunis ja edullinen vaihtoehto mm. LV Neverfullille, Mulberryn Dorset Totelle ja monelle muulle 2-3 kertaa kalliimmalle laukulle
Sama juttu Célinen hittituotteen, Luggage Toten ja Michael Korsin Selman kanssa; laukkujen koko, ilme ja tyyli ovat lähellä toisiaan, mutta hinnat yhtä kaukana kuin Maa Plutosta. Aina on vaihtoehtoja, jotka käyvät paremmin järkeen.
Ja ettei asia olisi liian yksinkertainen, niin onpa nuita myös monta muutakin merkkiä joitten laukut ovat tavan ihmisen saavutettavissa hinnan puolesta ja haluttavia tyylinsä ansiosta. Tosca Blu (Beauty Bag on aivan ihana!), Furla, Longchamp (ei pelkkiä värikkäitä nylonlaukkuja vaan myös todella upeita nahkaveskoja), PT Design, Lumi, Parikka ja Okay's (hyvä Suomi!)...kaunis laukku on ilo silmälle ja sielulle, mutta ois ihan kiva jos lompakko ei itkis verikyyneleitä sen takia.
Taidan siis tulevaisuudessa metsästää sitä täydellistä second hand-Balenciagaa ja unohtaa Mulberryn kokonaan; ruottalainen vetää tässä kohtaa englantilaista höplään kuusnolla. Hapansilakkaa, sanoi engelsmanni.
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Kiitos kaunis, Mimmi!
Tällaista pukkaa.
Itse asiassa pukkasi jo ajat sitten, mutta en - tablet-laitteen ja Bloggerin keskinäisistä huonoista väleistä johtuen - saanut vastattua siihen. Mutta siis Kiitos ihanainen Mimmi! =) Arvostan kovasti. Jos joku jaksaa minun hölinöistäni edes minuutiksi kiinnostua, se ilahduttaa minua suunnattomasta. Blogi on tehokas tapa nähdä ajatuksensa tavallaan ulkopuolisen silmin; se myös toimii päiväkirjan korvikkeena. En ole koskaan ollut hyvä pitäytymään päiväkirjan kirjoittamisessa, mutta se on kuulemma menestyjän merkki...selittää aika paljon meikäläisen menosta! :D
Mutta nyt siis viralliseen osuuteen:
Tämän tunnustuksen tarkoitus on saada huomiota suhteellisen uusille blogeille joilla on alle 200 lukijaa. Tässä säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.
Oma tunnustukseni lähtee seuraaville blogeille (annan sen poikkeuksellisesti vain neljälle blogille, koska muut seuraamani blogit ovat kaikki megasuosittuja ja lukijoita niillä piisaa sadoittain):
http://landeliving.blogspot.fi/ - Minnin pohdintoja, tuunailua, maalaiselämää, ruokaa ja rakkautta.
http://bagmiss-laukkufriikki.blogspot.fi/ - Kassialmojen kokoontumispaikka. Ei enää blogisarjan untuvikkoja, mutta kiehtoo aina vain.
http://private-blend.blogspot.com/ - Toinen blogi, joka ei enää paini tulokassarjassa, mutta ruokkii henkisesti tällasta kassialmaa...
http://maarit-cocostyle.blogspot.com/ - Ammattistylistin blogi, joka on täynnä kauniita asioita. Ja korkokenkiä.
Viides blogi voisikin olla Mimmin oma, jonka kautta tunnustuksen sain. http://mimminmietteet.blogspot.fi/
Ihanaista viikonloppua, nauttikaa sateen tunnusta ihollanne ja haistelkaa maan tuoksuja - kevät on täällä!
Itse asiassa pukkasi jo ajat sitten, mutta en - tablet-laitteen ja Bloggerin keskinäisistä huonoista väleistä johtuen - saanut vastattua siihen. Mutta siis Kiitos ihanainen Mimmi! =) Arvostan kovasti. Jos joku jaksaa minun hölinöistäni edes minuutiksi kiinnostua, se ilahduttaa minua suunnattomasta. Blogi on tehokas tapa nähdä ajatuksensa tavallaan ulkopuolisen silmin; se myös toimii päiväkirjan korvikkeena. En ole koskaan ollut hyvä pitäytymään päiväkirjan kirjoittamisessa, mutta se on kuulemma menestyjän merkki...selittää aika paljon meikäläisen menosta! :D
Mutta nyt siis viralliseen osuuteen:
Tämän tunnustuksen tarkoitus on saada huomiota suhteellisen uusille blogeille joilla on alle 200 lukijaa. Tässä säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.
Oma tunnustukseni lähtee seuraaville blogeille (annan sen poikkeuksellisesti vain neljälle blogille, koska muut seuraamani blogit ovat kaikki megasuosittuja ja lukijoita niillä piisaa sadoittain):
http://landeliving.blogspot.fi/ - Minnin pohdintoja, tuunailua, maalaiselämää, ruokaa ja rakkautta.
http://bagmiss-laukkufriikki.blogspot.fi/ - Kassialmojen kokoontumispaikka. Ei enää blogisarjan untuvikkoja, mutta kiehtoo aina vain.
http://private-blend.blogspot.com/ - Toinen blogi, joka ei enää paini tulokassarjassa, mutta ruokkii henkisesti tällasta kassialmaa...
http://maarit-cocostyle.blogspot.com/ - Ammattistylistin blogi, joka on täynnä kauniita asioita. Ja korkokenkiä.
Viides blogi voisikin olla Mimmin oma, jonka kautta tunnustuksen sain. http://mimminmietteet.blogspot.fi/
Ihanaista viikonloppua, nauttikaa sateen tunnusta ihollanne ja haistelkaa maan tuoksuja - kevät on täällä!
torstai 18. huhtikuuta 2013
Deep shadows and brilliant highlights - rakkaudesta ja tanssimisesta
Tässä päivänä muutamana hyvät ystäväni kaunis A ja komea J saivat toisensa. Ennen häitä piti kuitenkin viettää polttareita. Juhla oli pienimuotoinen mutta lystikäs tilaisuus pienellä porukalla, juhlakalun ystäväpiiri kun on levittäytynyt pitkin maata melko tehokkaasti ja oli toivottoman hankalaa saada koko porukkaa kasaan juuri sinä päivänä kun morsiamella sattui olemaan vapaata. Rynnäköimme yllättäen nuorenparin ovesta sisään - sulhasen suosiollisella avustuksella, kiitos J - ja onnistuimme yllättämään morsion sohvan pohjalta univormussaan (kukallisissa kalsareissa, t-paidassa ja villasukissa). J livisti välittömästi paikalta, ja akkain ilta alkoi...saunotimme morsiamen taikojen (ja jauhojen ja kananmunien ja katajien ja ties minkä kauneushoitojen) kera, söimme hyvin, joimme todella hyvin ja morsio arvuutteli kuka polttariakoista oli minkäkin lahjuksen mukanaan tuonut. Ilta päättyi pikkutunneilla samassa olohuoneessa, josta emme missään vaiheessa päässeet baariin saakka!
Seuraavana päivänä matkasin taas kohti kotia todella väsyneenä mutta onnellisena. Siinä bussin ikkunasta maisemaa katsellessani huomasin miten kaunis kotimaa minulla on. Sain muutaman loistavan otoksen kirkkaasta talvimaisemasta. Ajatukset palasivat edelliseen iltaan ja siihen rakkauteen joka on Aan ja Jiin välillä saanut jo vuosia kukoistaa. En voisi olla onnellisempi heidän puolestaan. Rakkaus kuitenkin on aika oikukas juttu, eikä juuri koskaan kovin yksinkertaista. Jossain rakkaus syttyy, toisaalla se sammuu, muualla se vain muuttaa muotoaan.
Isovanhempani olivat yhdessä lähes 5 vuosikymmentä. He eivät aina olleet onnellisia eikä elämä ollut helppoa, mutta he rakastivat toisiaan - ehkä hiukan eri tavalla kumpainenkin, mutta he pitivät yhtä, jakoivat elämänsä ja kasvattivat kolme poikaa. Viimeiseen kotona viettämäänsä viikkoon saakka isoisä toi isoäidille kukkia kauppareissuiltaan. Muistan, miten aina heillä käydessäni huomasin eteisen pöydällä (yleensä Iittalan) maljakossa olevan kukkakimpun. Aika omintakeinen herrasmieshän se pappa oli. Hän tiskasi, koska päivittäin kokkaava isoäitini halusi tiskikoneen ja tarkan markan mies ei moisia kotkotuksia kuunnellut.
Isoisän en koskaan kuullut sanovan kenestäkään pahaa sanaa. Hän kyllä saattoi nauraa ihmisten hölmölle käytökselle, mutta silti - herrasmies loppuun saakka.
Eräänä päivänä töissä huomasin tanssivani maitotölkit kädessä kylmähuoneessa kun eräs lembibiisini kajahti keskusradiosta. Samalla muistin, miten isoisäkin saattoi käydä tanssimaan olohuoneessa mukavan valssin kajahtaessa telkkarista. Joskus pienenä pääsin mukaan pyörähtelemään, toisinaan hän vain itsekseen hyräili ja tanssahteli. Kaikkien edessä ja täysin vailla häpeää, ihan vain siksi koska siltä nyt sattui tuntumaan että olis kiva tanssia. Onneksi olin yksin siellä maitokaapissa, koska pieni itku siinä pääsi. Ja taas pääsi, kun tätä kirjoitan. Mies, joka on ottanut osumaa kranaatista sodassa taistellessaan nuorena poikana, adoptoinut vaimonsa aiemmasta avioliitosta syntyneen pojan, auttanut aina kun apua on tarvittu, opetti myös minut tarttumaan hetkeen ja tanssimaan silloin kun musiikki soi. Koskaan ei voi tietää, koska biisi loppuu ja uutta ei enää alakaan.
Tänä päivänäkin arvostan ja rakastan isoisääni suunnattomasti, vaikka hänestä aika jätti pari viikkoa äkillisen sairastumisen jälkeen uutenavuotena 2002. Hän oli hienoin mies jonka tunsin, kiltti ja turvallinen. Elämässäni ei ole turhan montaa sellaista ihmistä ollut.
Ahti-pappa, toivottavasti voit olla minusta edes jollain tavalla ylpeä kun sieltä pilven reunalta kurkit menoani. Minä yritän. Ihan tosissani yritän.
Vielä yksi asia, jonka Ahti-pappan sairastaessa ja menehtyessä opin: jos joku on sinulle rakas, sano ja näytä se. Suutele ja halaa, kun siltä tuntuu. Elämä voi kääntyä hetkessä valosta varjoon.
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
My Helsinki - by the sea
Helsingistä on nopeasti tullut Minun Kaupunkini. Olen asunut suurimman osan elämääni ihanaisessa pikku Naantalissa, ja sitä pienen kylän kakaraa minusta ei ikinä saa kokonaan hukattua. Tunnen joka kujan ja sopukan, tiedän parhaat pulkkamäet ja marjapaikat, ja osaisin vaikka silmät ummessa kävellä sen kaikki kadut tietäen tismalleen missä mennään.
Helsinki taas on suuri ja uusi ja jännittävä. Kiitos ystäväni Sannan ja kymmenien yhdessäkäveltyjen kilometrien, olen alkanut saada jotain selkoa kaikkiin Helsingin piilottelemiin salaisuuksiin. Täältä löytyy vaikka mitä, kunhan vain jaksaa tonkia!
Avoimin silmin kulkemisesta olen yrittänyt tehdä itselleni täälläkin asuessa tavan - jonkin aikaa sitten hoksasin että olen lakannut huomaamasta asioita ja se vähän hermostuttihirmustutti. Olen yleensä huomannut kaiken ja vähän päälle, mutta anonyymi suurkaupunki oli saanut minut sulkemaan silmäni asioilta.
Ensimmäinen hienovarainen muistutus asiasta tuli aurinkoisena kesäpäivänä Katajanokalla. Olin ollut siellä työhaastattelussa, ja mietin mitä iltapäivällä tekisin. Päivä oli kaunis ja lämmin, ja kerrankin minulla ei ollut muuta kuin aikaa. Siinä talojen lomassa kulkiessani haistoin jotain tuttua. Mudan, levän ja suolaveden tuoksun. Sitten näin sen - kimmeltävän meren joka leikki tuulen kanssa kevyitä vaahtopäitä pinnallaan! En muista koska olisin ilahtunut sen näkemisestä yhtä paljon. Käänsin saman tien pinkit balleriinani kohti rantaa. Pienen puiston laidalla oli isoja kiviä joita vasten aallot hajosivat pieniksi pisaroiksi ja pyörteiksi. Potkaisin kengät jalasta, kaivoin varpaat soraiseen hiekkaan ja istuin lämpimällä kivellä hetken.
Vieressäni oli korkea pensasaita, jonka toiselta puolelta alkoi Nokan satama-alue, mutta siinä kohtaa en edes kiinnostunut asiasta - siellä olis voinut olla vaikka murhanhimoisten dinosaurusten kesälaidun, evvk! Seuraavan kerran kun katsoin kelloa, aikaa oli kulunut kolme varttia. Minulle oli aivan sama vaikka olisi mennyt kolme tuntia, pitkästä aikaa tuntui siltä kuin akut olisivat latautuneet kunnolla täyteen...
Päätin vielä jatkaa itseni ilahduttamista ja lähtiessäni tallustelin puiston nurmikolla paljain varpain. Kanssaihmiset kieltämättä näyttivät olevan hieman hämillään, kun viimeisen päälle suittu naisihminen tamppaa nurmikonreunalla eestaas iso hymy naamallaan ja hiljaa hihittäen. :D
Ensimmäinen hienovarainen muistutus asiasta tuli aurinkoisena kesäpäivänä Katajanokalla. Olin ollut siellä työhaastattelussa, ja mietin mitä iltapäivällä tekisin. Päivä oli kaunis ja lämmin, ja kerrankin minulla ei ollut muuta kuin aikaa. Siinä talojen lomassa kulkiessani haistoin jotain tuttua. Mudan, levän ja suolaveden tuoksun. Sitten näin sen - kimmeltävän meren joka leikki tuulen kanssa kevyitä vaahtopäitä pinnallaan! En muista koska olisin ilahtunut sen näkemisestä yhtä paljon. Käänsin saman tien pinkit balleriinani kohti rantaa. Pienen puiston laidalla oli isoja kiviä joita vasten aallot hajosivat pieniksi pisaroiksi ja pyörteiksi. Potkaisin kengät jalasta, kaivoin varpaat soraiseen hiekkaan ja istuin lämpimällä kivellä hetken.
Vieressäni oli korkea pensasaita, jonka toiselta puolelta alkoi Nokan satama-alue, mutta siinä kohtaa en edes kiinnostunut asiasta - siellä olis voinut olla vaikka murhanhimoisten dinosaurusten kesälaidun, evvk! Seuraavan kerran kun katsoin kelloa, aikaa oli kulunut kolme varttia. Minulle oli aivan sama vaikka olisi mennyt kolme tuntia, pitkästä aikaa tuntui siltä kuin akut olisivat latautuneet kunnolla täyteen...
Päätin vielä jatkaa itseni ilahduttamista ja lähtiessäni tallustelin puiston nurmikolla paljain varpain. Kanssaihmiset kieltämättä näyttivät olevan hieman hämillään, kun viimeisen päälle suittu naisihminen tamppaa nurmikonreunalla eestaas iso hymy naamallaan ja hiljaa hihittäen. :D
Aiemmin elämässä olen aina asunut lähellä merta, ja sen läsnäolo on ollut itsestäänselvyys. Nyt sen merkitys löytyi uudella tavalla; sitä pitää lähteä etsimään, vaikka kauempaakin kotoa, sillä mikään ei voita sitä vapauden ja arjestairtautumisen tunnetta jonka ison veden äärellä saa.
Eräs entinen ihastus oli elänyt ja mökkeillyt järven rannassa eikä hän koskaan tuntunut tajuavan miksi ihkuttelin aina (hänen mielestään) haisevaa ja sameaa merta. Miehen ollessa lomalla Espanjassa sain yhtenä aamuna tekstiviestin; "Nyt alan ymmärtää sinua ja meren ja järven eroja - olen istunut monena päivänä rannassa ja ihmetellyt aaltojen voimaa". Tuo summaa aika lailla juurikin tuon ratkaisevan eron ja syyn miksi järvi vain ei riitä. Iltauinnille lähden kyllä ihan mielelläni järven lempeisiin vesiin, mutta pääkoppa selkiää vain merellä.
Eräs entinen ihastus oli elänyt ja mökkeillyt järven rannassa eikä hän koskaan tuntunut tajuavan miksi ihkuttelin aina (hänen mielestään) haisevaa ja sameaa merta. Miehen ollessa lomalla Espanjassa sain yhtenä aamuna tekstiviestin; "Nyt alan ymmärtää sinua ja meren ja järven eroja - olen istunut monena päivänä rannassa ja ihmetellyt aaltojen voimaa". Tuo summaa aika lailla juurikin tuon ratkaisevan eron ja syyn miksi järvi vain ei riitä. Iltauinnille lähden kyllä ihan mielelläni järven lempeisiin vesiin, mutta pääkoppa selkiää vain merellä.
Olen usein kulkenut kamera kädessä ja ikuistanut niitä juttuja, jotka ovat silmääni tai mieltäni/uteliaisuuttani/estetiikantajuani kiehtoneet, ilahduttaneet, askarruttaneet tai ruokkineet. Tässä muutama merenläheinen otos noista paikoista ja asioista.
Silta vie Hakaniemestä kohti keskustan kirkkaita valoja
Ihan puskista suoraan Tokoinlahteen
Luonnon oma valoshow
Kauppatorin kuuluisat lihikset kiinnostavat vähän varakkaampiakin...
Melkein kohdilleen mennyt panoraamakuva Suomenlinnasta käsin - Helsinki on vain hiukan vinoutunut paikka mikäli tähän otokseen on uskominen. :D
Vesikot ovat aikoinaan asustaneet Naantalissa!
Suomenlinnan kalliot ja kutsuva horisontti
Nimbocumulos, onneksi Suokin muurit olivat turvana
Tie seikkailuun aukeaa vaikka näin
Minikokoinen Myrskyluoto odottaa pygmi-Maijaa
Vankilan muurit ja jotain kaunista
lauantai 19. tammikuuta 2013
Ryhtymisen vaikeudesta
Nonni, taas aloitetaan...Blogger ei vaan toimi tablet-koneella, ja sen verran mielensäpahoittajaa minustakin löytyy, että mökötin Bloggerille piiiitkän aikaa. Siitä siis tauko. Tabletti jäi nurkkaan reilu kuukausi sitten lopullisen päivitysten aiheuttaman kiukustumisen (olenko edelleen hiukan sähikäinen/räyhähenki, eli olenko vain kuvitellut rauhoittuneeni iän myötä??) myötä ja nyt PC:llä bloggaus onnistuu taas, jei!
Bloggauksen uudelleen aloittaminen oli hiukan hankalaa, moneen kertaan sitä mietin mutta lykkäsin, mietin, lykkäsin, mietin...kunnes tuli jotain muuta joka ajoi epätoivoisiin tekoihin. Pitäis ripustaa verhot. Menin kävelylle. Pitäis ripustaa verhot. Tiskasin. Pitäis ripustaa verhot. Kävin kaupassa. Pitäis ripustaa verhot. Leikin lintujen kanssa x 10. Lopputulema: aivot ja kroppa ovat raittiin ilman ja auringonvalon kyllästämät, tiskit on tiskattu, jääkaapissa sapuskaa sekä itselle että linnuille, jotka ovat hyvin tyytyväisiä saatuaan runsaasti huomiota tänään. Ja ne verhot on edelleen ripustamatta. Olenko siis a) keksinyt mieluisampaa tekemistä, b) keksinyt mitä tahansa muuta tekemistä kuin verhojen ripustaminen? Kas siinä mietittävää filosofeille!
Verhonripustus ei ole mielipuuhiani, mutta eipä ole tiskaaminenkaan - ja silti ennemmin loiskuttelin vettä keittiön parketille (mikä ihmeen pervo muuten edes laittaa keittiöön parkettilattian?!) ja sadattelin kuivauskaapin minimaalista kokoa sen sijaan että olisin ahertanut ne parikymmentä minuuttia kädet katonrajassa ja lintuja pää täynnä. Lienee niin, että paras tapa saada aikaan on luistaa tekemisestä...verhot ehtis vielä ripustaa, mutta pitäiskö kuitenkin pikaisesti leipoa jotain huomisille vieraille..?
Aurinkoista tammikuun jatkoa kaikille, muistakaa että kylmyydestä parkumisen sijaan kannattaa iloita kirkkaanraikkaista pakkaspäivistä! Valohoito tehoaa kylmälläkin, eli veijot jalkaan ja pihalle! Pulkkamäkeen! Ladulle! Olen saanut yliannostuksen aurinkoa! Suokaa anteeksi! En voi intoilulleni mitään! Puspus!
Bloggauksen uudelleen aloittaminen oli hiukan hankalaa, moneen kertaan sitä mietin mutta lykkäsin, mietin, lykkäsin, mietin...kunnes tuli jotain muuta joka ajoi epätoivoisiin tekoihin. Pitäis ripustaa verhot. Menin kävelylle. Pitäis ripustaa verhot. Tiskasin. Pitäis ripustaa verhot. Kävin kaupassa. Pitäis ripustaa verhot. Leikin lintujen kanssa x 10. Lopputulema: aivot ja kroppa ovat raittiin ilman ja auringonvalon kyllästämät, tiskit on tiskattu, jääkaapissa sapuskaa sekä itselle että linnuille, jotka ovat hyvin tyytyväisiä saatuaan runsaasti huomiota tänään. Ja ne verhot on edelleen ripustamatta. Olenko siis a) keksinyt mieluisampaa tekemistä, b) keksinyt mitä tahansa muuta tekemistä kuin verhojen ripustaminen? Kas siinä mietittävää filosofeille!
Verhonripustus ei ole mielipuuhiani, mutta eipä ole tiskaaminenkaan - ja silti ennemmin loiskuttelin vettä keittiön parketille (mikä ihmeen pervo muuten edes laittaa keittiöön parkettilattian?!) ja sadattelin kuivauskaapin minimaalista kokoa sen sijaan että olisin ahertanut ne parikymmentä minuuttia kädet katonrajassa ja lintuja pää täynnä. Lienee niin, että paras tapa saada aikaan on luistaa tekemisestä...verhot ehtis vielä ripustaa, mutta pitäiskö kuitenkin pikaisesti leipoa jotain huomisille vieraille..?
Aurinkoista tammikuun jatkoa kaikille, muistakaa että kylmyydestä parkumisen sijaan kannattaa iloita kirkkaanraikkaista pakkaspäivistä! Valohoito tehoaa kylmälläkin, eli veijot jalkaan ja pihalle! Pulkkamäkeen! Ladulle! Olen saanut yliannostuksen aurinkoa! Suokaa anteeksi! En voi intoilulleni mitään! Puspus!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)