torstai 18. huhtikuuta 2013

Deep shadows and brilliant highlights - rakkaudesta ja tanssimisesta


Pikku paussin jälkeen olen palannut PC-kantaan tabletista (jälleen), joten varautukaa siihen että tekstiä tulee!





Tässä päivänä muutamana hyvät ystäväni kaunis A ja komea J saivat toisensa. Ennen häitä piti kuitenkin viettää polttareita. Juhla oli pienimuotoinen mutta lystikäs tilaisuus pienellä porukalla, juhlakalun ystäväpiiri kun on levittäytynyt pitkin maata melko tehokkaasti ja oli toivottoman hankalaa saada koko porukkaa kasaan juuri sinä päivänä kun morsiamella sattui olemaan vapaata. Rynnäköimme yllättäen nuorenparin ovesta sisään - sulhasen suosiollisella avustuksella, kiitos J - ja onnistuimme yllättämään morsion sohvan pohjalta univormussaan (kukallisissa kalsareissa, t-paidassa ja villasukissa). J livisti välittömästi paikalta, ja akkain ilta alkoi...saunotimme morsiamen taikojen (ja jauhojen ja kananmunien ja katajien ja ties minkä kauneushoitojen) kera, söimme hyvin, joimme todella hyvin ja morsio arvuutteli kuka polttariakoista oli minkäkin lahjuksen mukanaan tuonut. Ilta päättyi pikkutunneilla samassa olohuoneessa, josta emme missään vaiheessa päässeet baariin saakka!


Seuraavana päivänä matkasin taas kohti kotia todella väsyneenä mutta onnellisena. Siinä bussin ikkunasta maisemaa katsellessani huomasin miten kaunis kotimaa minulla on. Sain muutaman loistavan otoksen kirkkaasta talvimaisemasta. Ajatukset palasivat edelliseen iltaan ja siihen rakkauteen joka on Aan ja Jiin välillä saanut jo vuosia kukoistaa. En voisi olla onnellisempi heidän puolestaan. Rakkaus kuitenkin on aika oikukas juttu, eikä juuri koskaan kovin yksinkertaista. Jossain rakkaus syttyy, toisaalla se sammuu, muualla se vain muuttaa muotoaan.

Isovanhempani olivat yhdessä lähes 5 vuosikymmentä. He eivät aina olleet onnellisia eikä elämä ollut helppoa, mutta he rakastivat toisiaan - ehkä hiukan eri tavalla kumpainenkin, mutta he pitivät yhtä, jakoivat elämänsä ja kasvattivat kolme poikaa. Viimeiseen kotona viettämäänsä viikkoon saakka isoisä toi isoäidille kukkia kauppareissuiltaan. Muistan, miten aina heillä käydessäni huomasin eteisen pöydällä (yleensä Iittalan) maljakossa olevan kukkakimpun. Aika omintakeinen herrasmieshän se pappa oli. Hän tiskasi, koska päivittäin kokkaava isoäitini halusi tiskikoneen ja tarkan markan mies ei moisia kotkotuksia kuunnellut.
Isoisän en koskaan kuullut sanovan kenestäkään pahaa sanaa. Hän kyllä saattoi nauraa ihmisten hölmölle käytökselle, mutta silti - herrasmies loppuun saakka.
Eräänä päivänä töissä huomasin tanssivani maitotölkit kädessä kylmähuoneessa kun eräs lembibiisini kajahti keskusradiosta. Samalla muistin, miten isoisäkin saattoi käydä tanssimaan olohuoneessa mukavan valssin kajahtaessa telkkarista. Joskus pienenä pääsin mukaan pyörähtelemään, toisinaan hän vain itsekseen hyräili ja tanssahteli. Kaikkien edessä ja täysin vailla häpeää, ihan vain siksi koska siltä nyt sattui tuntumaan että olis kiva tanssia. Onneksi olin yksin siellä maitokaapissa, koska pieni itku siinä pääsi. Ja taas pääsi, kun tätä kirjoitan. Mies, joka on ottanut osumaa kranaatista sodassa taistellessaan nuorena poikana, adoptoinut vaimonsa aiemmasta avioliitosta syntyneen pojan, auttanut aina kun apua on tarvittu, opetti myös minut tarttumaan hetkeen ja tanssimaan silloin kun musiikki soi. Koskaan ei voi tietää, koska biisi loppuu ja uutta ei enää alakaan.

Tänä päivänäkin arvostan ja rakastan isoisääni suunnattomasti, vaikka hänestä aika jätti pari viikkoa äkillisen sairastumisen jälkeen uutenavuotena 2002. Hän oli hienoin mies jonka tunsin, kiltti ja turvallinen. Elämässäni ei ole turhan montaa sellaista ihmistä ollut.
Ahti-pappa, toivottavasti voit olla minusta edes jollain tavalla ylpeä kun sieltä pilven reunalta kurkit menoani. Minä yritän. Ihan tosissani yritän.






Vielä yksi asia, jonka Ahti-pappan sairastaessa ja menehtyessä opin: jos joku on sinulle rakas, sano ja näytä se. Suutele ja halaa, kun siltä tuntuu. Elämä voi kääntyä hetkessä valosta varjoon.



4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä postaus on hautunut jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt pääsin sitä näytölle vapauttamaan. Menee kai vähän samaan sarjaan kuin se sun ihana Pikku Barbaari 5 kk-juttu. =)

      Poista
    2. Heh, kiitos :) välillä tulee sellaisia herkkiä hetkiä, joita ensin hautoo tovin ja sitten ne on pakko päästää purkautumaan. Helpottaa kummasti ;)

      Poista
    3. Todellakin, ne jutut vain kasvaa liian isoiksi omassa päässä ja ne on pakko jakaa. Hyvä niin, ihmisillä on niin paljon erilaisia juttuja, ajatuksia ja elämäntarinoita että kiva kun niitä jaksetaan jakaa. Kaikesta ja kaikista voi oppia jotain.

      Poista