Laukkujen hinnoista - keskihintaisten luksusmerkkien nousu ja tuho?

Huhheijaa!

Olipa taas päivä, PurseForumin Mulberry-palsta on käynyt kuumana Mulberryn ilmoitettua tulevien sesonkiensa laukkujen hinnannostoista. Mulberryhan on ollut se turvallinen ja ajattoman tyylikäs valinta, melko hintava mutta ei kuitenkaan ylihintainen. Hinta-laatusuhde on mennyt aika hyvästi käsi kädessä.
Vuonna 2009 Mulberry kuitenkin iski kultasuoneen lanseeratessaan Alexa-mallinsa, joka nosti merkin nuorten tyylitietoisten naisten huulille ja sai myyntikäyrät nousuun raketin lailla. Turvallisista, huomaamattomista tätilaukuista tulikin yhtäkkiä trenditietoisten suurin villitys ja Mulberry tarttui totta kai tilaisuuteen. Yksikään merkin uusista designeista ei ole osoittautunut yhtä suureksi menestykseksi kuin Alexa, mutta kylläpä noitakin myydään...ainakin niin kauan kun asiakkailla on varaa niitä laukkuja ostaa.

Viime päivinä myös Louis Vuitton on ilmoittanut hilaavansa laukkujensa hintoja ylös "tehdäkseen niistä vähemmän massatavaraa ja houkutellakseen luksuskuluttajia takaisin". Sorry pojat, mutta en ihan ymmärrä miksi yritätte tappaa hyvää lypsylehmää? Vuiskan canvaslaukut ovat jo vuosia olleet niitä tavan ihmistenkin tavoitettavissa olevia luksusunelmia, nahkaiset taas ovat jo sen hintaisia että eipä niitä tällaisen duunarin kannata edes vilkaista, tulee vain paha mieli. Miksi siis tehdä Burberryt ja toivottaa kuluttajat tervemenneeksi muuanne?
Burberryhan teki muutama vuosi sitten tosi kivasti, ja ilmoitti että Burberryn lippis päässä ei enää heidän omiin putiikkeihinsa pääse sisälle. Vähän kuin Johanna Tukiainen, joka teki Lööppijulkkis-biisin ja sitten parkui lehdistölle miten kyseinen tekele häntä loukkaa. Anteeks, mutta en ihan ymmärtänyt tätä logiikkaa. o_O

Menestykseen liittyy vääjäämättä myös hintojen nostaminen. Joidenkin Mulberryn mallien hinnat ovat lähes tuplaantuneet kolmessa vuodessa. Nyt maailman kassialmojen ykkösfoorumilla moni on jo vannonut, että ei enää syystä tai toisesta osta uutta Mulberry-laukkua; ne ovat hyviä, kauniita laukkuja mutta eivät niin hyviä ja kauniita että niistä ihan klassisista perusmalleistakin pitäis maksaa toista tuhatta euroa.
Eikä tässä maailmassa kyllä miun ja monen muunkaan mielest oo ylipäätään laukkua josta kannattaa maksaa tuollaisia summia, vaikka esmerkiks Chanelin Grande Shopping Tote onkin ehkä maailman kaunein ja ihanin. Sen hinta lasketaan jo useissa tuhansissa euroissa, ja vaikka kyse onkin meikätytön Pyhästä Graalista, niin mulla tuskin ikinä tulee olemaan - miinus tilanne että voitan lotossa muutaman miltsin - niin paljon rahaa että maksan laukusta sellaisia summia. Ihan jo periaatteenkin vuoksi. Ei sillä, etteikö ne tuhansien eurojen laukut olis vallankin upeita taideteoksia! Kyllä niitä kaukaa ihailee.

Kuinka ollakaan, tänään sähköpostiini oli ilmestynyt Tiger of Swedenin mainosposti kesän uusista laukuista. Tiger on muotoilunsa suhteen aika paljolti samoilla linjoilla kuin Mulberry, ja nahan ja työn laatukin ovat mielestäni melko lähellä toisiaan. Tai no, eivät ainakaan niin kaukana toisistaan että yli 700 (tulevaisuudessa yli 800) euron hintaero vaikkapa Bayswaterin ja Meyan välillä olisi mitenkään perusteltavissa.
Onhan Bays jonkin verran jämäkämpää nahkaa, mutta minua ei haittaa että laukku on hiukan vetelämpi - ainakin oma Meya Weekenderini on pehmennyt ihkusti ja sitä voi kantaa olallakin. Vaikka koska hantaaki on hiukan liian lyhyt, näytän varmaan hiukan toispuoleiselta gorillalta kun sitä rakasta veskaani roudaan. Toisaalta Baysin kahva on ihan yhtä lyhyt...toimivuus on muutenkin näissä laukuissa oikeastaan sama.

Allekirjoittaneen rakas matkakumppani, ikää vajaa vuosi ja kilometrejä takana jo kolmatta tuhatta

Tigerin ihanainen Avignon, kaunis ja edullinen vaihtoehto mm. LV Neverfullille, Mulberryn Dorset Totelle ja monelle muulle 2-3 kertaa kalliimmalle laukulle

Sama juttu Célinen hittituotteen, Luggage Toten ja Michael Korsin Selman kanssa; laukkujen koko, ilme ja tyyli ovat lähellä toisiaan, mutta hinnat yhtä kaukana kuin Maa Plutosta. Aina on vaihtoehtoja, jotka käyvät paremmin järkeen.

Ja ettei asia olisi liian yksinkertainen, niin onpa nuita myös monta muutakin merkkiä joitten laukut ovat tavan ihmisen saavutettavissa hinnan puolesta ja haluttavia tyylinsä ansiosta. Tosca Blu (Beauty Bag on aivan ihana!), Furla, Longchamp (ei pelkkiä värikkäitä nylonlaukkuja vaan myös todella upeita nahkaveskoja), PT Design, Lumi, Parikka ja Okay's (hyvä Suomi!)...kaunis laukku on ilo silmälle ja sielulle, mutta ois ihan kiva jos lompakko ei itkis verikyyneleitä sen takia. 
Taidan siis tulevaisuudessa metsästää sitä täydellistä second hand-Balenciagaa ja unohtaa Mulberryn kokonaan; ruottalainen vetää tässä kohtaa englantilaista höplään kuusnolla. Hapansilakkaa, sanoi engelsmanni.

Kiitos kaunis, Mimmi!

Tällaista pukkaa.

Itse asiassa pukkasi jo ajat sitten, mutta en - tablet-laitteen ja Bloggerin keskinäisistä huonoista väleistä johtuen - saanut vastattua siihen. Mutta siis Kiitos ihanainen Mimmi! =) Arvostan kovasti. Jos joku jaksaa minun hölinöistäni edes minuutiksi kiinnostua, se ilahduttaa minua suunnattomasta. Blogi on tehokas tapa nähdä ajatuksensa tavallaan ulkopuolisen silmin; se myös toimii päiväkirjan korvikkeena. En ole koskaan ollut hyvä pitäytymään päiväkirjan kirjoittamisessa, mutta se on kuulemma menestyjän merkki...selittää aika paljon meikäläisen menosta! :D

Mutta nyt siis viralliseen osuuteen:
Tämän tunnustuksen tarkoitus on saada huomiota suhteellisen uusille blogeille joilla on alle 200 lukijaa. Tässä säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.

2. Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.

Oma tunnustukseni lähtee seuraaville blogeille (annan sen poikkeuksellisesti vain neljälle blogille, koska muut seuraamani blogit ovat kaikki megasuosittuja ja lukijoita niillä piisaa sadoittain):
http://landeliving.blogspot.fi/ - Minnin pohdintoja, tuunailua, maalaiselämää, ruokaa ja rakkautta.
http://bagmiss-laukkufriikki.blogspot.fi/ - Kassialmojen kokoontumispaikka. Ei enää blogisarjan untuvikkoja, mutta kiehtoo aina vain.
http://private-blend.blogspot.com/ - Toinen blogi, joka ei enää paini tulokassarjassa, mutta ruokkii henkisesti tällasta kassialmaa...
http://maarit-cocostyle.blogspot.com/ - Ammattistylistin blogi, joka on täynnä kauniita asioita. Ja korkokenkiä.
Viides blogi voisikin olla Mimmin oma, jonka kautta tunnustuksen sain. http://mimminmietteet.blogspot.fi/

Ihanaista viikonloppua, nauttikaa sateen tunnusta ihollanne ja haistelkaa maan tuoksuja - kevät on täällä!

Deep shadows and brilliant highlights - rakkaudesta ja tanssimisesta

Pikku paussin jälkeen olen palannut PC-kantaan tabletista (jälleen), joten varautukaa siihen että tekstiä tulee!

Tässä päivänä muutamana hyvät ystäväni kaunis A ja komea J saivat toisensa. Ennen häitä piti kuitenkin viettää polttareita. Juhla oli pienimuotoinen mutta lystikäs tilaisuus pienellä porukalla, juhlakalun ystäväpiiri kun on levittäytynyt pitkin maata melko tehokkaasti ja oli toivottoman hankalaa saada koko porukkaa kasaan juuri sinä päivänä kun morsiamella sattui olemaan vapaata. Rynnäköimme yllättäen nuorenparin ovesta sisään - sulhasen suosiollisella avustuksella, kiitos J - ja onnistuimme yllättämään morsion sohvan pohjalta univormussaan (kukallisissa kalsareissa, t-paidassa ja villasukissa). J livisti välittömästi paikalta, ja akkain ilta alkoi...saunotimme morsiamen taikojen (ja jauhojen ja kananmunien ja katajien ja ties minkä kauneushoitojen) kera, söimme hyvin, joimme todella hyvin ja morsio arvuutteli kuka polttariakoista oli minkäkin lahjuksen mukanaan tuonut. Ilta päättyi pikkutunneilla samassa olohuoneessa, josta emme missään vaiheessa päässeet baariin saakka!

Seuraavana päivänä matkasin taas kohti kotia todella väsyneenä mutta onnellisena. Siinä bussin ikkunasta maisemaa katsellessani huomasin miten kaunis kotimaa minulla on. Sain muutaman loistavan otoksen kirkkaasta talvimaisemasta. Ajatukset palasivat edelliseen iltaan ja siihen rakkauteen joka on Aan ja Jiin välillä saanut jo vuosia kukoistaa. En voisi olla onnellisempi heidän puolestaan. Rakkaus kuitenkin on aika oikukas juttu, eikä juuri koskaan kovin yksinkertaista. Jossain rakkaus syttyy, toisaalla se sammuu, muualla se vain muuttaa muotoaan.

Isovanhempani olivat yhdessä lähes 5 vuosikymmentä. He eivät aina olleet onnellisia eikä elämä ollut helppoa, mutta he rakastivat toisiaan - ehkä hiukan eri tavalla kumpainenkin, mutta he pitivät yhtä, jakoivat elämänsä ja kasvattivat kolme poikaa. Viimeiseen kotona viettämäänsä viikkoon saakka isoisä toi isoäidille kukkia kauppareissuiltaan. Muistan, miten aina heillä käydessäni huomasin eteisen pöydällä (yleensä Iittalan) maljakossa olevan kukkakimpun. Aika omintakeinen herrasmieshän se pappa oli. Hän tiskasi, koska päivittäin kokkaava isoäitini halusi tiskikoneen ja tarkan markan mies ei moisia kotkotuksia kuunnellut.
Isoisän en koskaan kuullut sanovan kenestäkään pahaa sanaa. Hän kyllä saattoi nauraa ihmisten hölmölle käytökselle, mutta silti - herrasmies loppuun saakka.
Eräänä päivänä töissä huomasin tanssivani maitotölkit kädessä kylmähuoneessa kun eräs lembibiisini kajahti keskusradiosta. Samalla muistin, miten isoisäkin saattoi käydä tanssimaan olohuoneessa mukavan valssin kajahtaessa telkkarista. Joskus pienenä pääsin mukaan pyörähtelemään, toisinaan hän vain itsekseen hyräili ja tanssahteli. Kaikkien edessä ja täysin vailla häpeää, ihan vain siksi koska siltä nyt sattui tuntumaan että olis kiva tanssia. Onneksi olin yksin siellä maitokaapissa, koska pieni itku siinä pääsi. Ja taas pääsi, kun tätä kirjoitan. Mies, joka on ottanut osumaa kranaatista sodassa taistellessaan nuorena poikana, adoptoinut vaimonsa aiemmasta avioliitosta syntyneen pojan, auttanut aina kun apua on tarvittu, opetti myös minut tarttumaan hetkeen ja tanssimaan silloin kun musiikki soi. Koskaan ei voi tietää, koska biisi loppuu ja uutta ei enää alakaan.

Tänä päivänäkin arvostan ja rakastan isoisääni suunnattomasti, vaikka hänestä aika jätti pari viikkoa äkillisen sairastumisen jälkeen uutenavuotena 2002. Hän oli hienoin mies jonka tunsin, kiltti ja turvallinen. Elämässäni ei ole turhan montaa sellaista ihmistä ollut.
Ahti-pappa, toivottavasti voit olla minusta edes jollain tavalla ylpeä kun sieltä pilven reunalta kurkit menoani. Minä yritän. Ihan tosissani yritän.

Vielä yksi asia, jonka Ahti-pappan sairastaessa ja menehtyessä opin: jos joku on sinulle rakas, sano ja näytä se. Suutele ja halaa, kun siltä tuntuu. Elämä voi kääntyä hetkessä valosta varjoon.

My Helsinki - by the sea

Helsingistä on nopeasti tullut Minun Kaupunkini. Olen asunut suurimman osan elämääni ihanaisessa pikku Naantalissa, ja sitä pienen kylän kakaraa minusta ei ikinä saa kokonaan hukattua. Tunnen joka kujan ja sopukan, tiedän parhaat pulkkamäet ja marjapaikat, ja osaisin vaikka silmät ummessa kävellä sen kaikki kadut tietäen tismalleen missä mennään.

Helsinki taas on suuri ja uusi ja jännittävä. Kiitos ystäväni Sannan ja kymmenien yhdessäkäveltyjen kilometrien, olen alkanut saada jotain selkoa kaikkiin Helsingin piilottelemiin salaisuuksiin. Täältä löytyy vaikka mitä, kunhan vain jaksaa tonkia! 

Avoimin silmin kulkemisesta olen yrittänyt tehdä itselleni täälläkin asuessa tavan - jonkin aikaa sitten hoksasin että olen lakannut huomaamasta asioita ja se vähän hermostuttihirmustutti. Olen yleensä huomannut kaiken ja vähän päälle, mutta anonyymi suurkaupunki oli saanut minut sulkemaan silmäni asioilta.

Ensimmäinen hienovarainen muistutus asiasta tuli aurinkoisena kesäpäivänä Katajanokalla. Olin ollut siellä työhaastattelussa, ja mietin mitä iltapäivällä tekisin. Päivä oli kaunis ja lämmin, ja kerrankin minulla ei ollut muuta kuin aikaa. Siinä talojen lomassa kulkiessani haistoin jotain tuttua. Mudan, levän ja suolaveden tuoksun. Sitten näin sen - kimmeltävän meren joka leikki tuulen kanssa kevyitä vaahtopäitä pinnallaan! En muista koska olisin ilahtunut sen näkemisestä yhtä paljon. Käänsin saman tien pinkit balleriinani kohti rantaa. Pienen puiston laidalla oli isoja kiviä joita vasten aallot hajosivat pieniksi pisaroiksi ja pyörteiksi. Potkaisin kengät jalasta, kaivoin varpaat soraiseen hiekkaan ja istuin lämpimällä kivellä hetken.
Vieressäni oli korkea pensasaita, jonka toiselta puolelta alkoi Nokan satama-alue, mutta siinä kohtaa en edes kiinnostunut asiasta - siellä olis voinut olla vaikka murhanhimoisten dinosaurusten kesälaidun, evvk! Seuraavan kerran kun katsoin kelloa, aikaa oli kulunut kolme varttia. Minulle oli aivan sama vaikka olisi mennyt kolme tuntia, pitkästä aikaa tuntui siltä kuin akut olisivat latautuneet kunnolla täyteen...
Päätin vielä jatkaa itseni ilahduttamista ja lähtiessäni tallustelin puiston nurmikolla paljain varpain. Kanssaihmiset kieltämättä näyttivät olevan hieman hämillään, kun viimeisen päälle suittu naisihminen tamppaa nurmikonreunalla eestaas iso hymy naamallaan ja hiljaa hihittäen. :D

Aiemmin elämässä olen aina asunut lähellä merta, ja sen läsnäolo on ollut itsestäänselvyys. Nyt sen merkitys löytyi uudella tavalla; sitä pitää lähteä etsimään, vaikka kauempaakin kotoa, sillä mikään ei voita sitä vapauden ja arjestairtautumisen tunnetta jonka ison veden äärellä saa.
Eräs entinen ihastus oli elänyt ja mökkeillyt järven rannassa eikä hän koskaan tuntunut tajuavan miksi ihkuttelin aina (hänen mielestään) haisevaa ja sameaa merta. Miehen ollessa lomalla Espanjassa sain yhtenä aamuna tekstiviestin; "Nyt alan ymmärtää sinua ja meren ja järven eroja - olen istunut monena päivänä rannassa ja ihmetellyt aaltojen voimaa". Tuo summaa aika lailla juurikin tuon ratkaisevan eron ja syyn miksi järvi vain ei riitä. Iltauinnille lähden kyllä ihan mielelläni järven lempeisiin vesiin, mutta pääkoppa selkiää vain merellä.

Olen usein kulkenut kamera kädessä ja ikuistanut niitä juttuja, jotka ovat silmääni tai mieltäni/uteliaisuuttani/estetiikantajuani kiehtoneet, ilahduttaneet, askarruttaneet tai ruokkineet. Tässä muutama merenläheinen otos noista paikoista ja asioista.

Silta vie Hakaniemestä kohti keskustan kirkkaita valoja

Ihan puskista suoraan Tokoinlahteen

Luonnon oma valoshow

Kauppatorin kuuluisat lihikset kiinnostavat vähän varakkaampiakin...

Melkein kohdilleen mennyt panoraamakuva Suomenlinnasta käsin - Helsinki on vain hiukan vinoutunut paikka mikäli tähän otokseen on uskominen. :D

Vesikot ovat aikoinaan asustaneet Naantalissa!

Suomenlinnan kalliot ja kutsuva horisontti

Nimbocumulos, onneksi Suokin muurit olivat turvana

Tie seikkailuun aukeaa vaikka näin

Minikokoinen Myrskyluoto odottaa pygmi-Maijaa

Vankilan muurit ja jotain kaunista

Ryhtymisen vaikeudesta

Nonni, taas aloitetaan...Blogger ei vaan toimi tablet-koneella, ja sen verran mielensäpahoittajaa minustakin löytyy, että mökötin Bloggerille piiiitkän aikaa. Siitä siis tauko. Tabletti jäi nurkkaan reilu kuukausi sitten lopullisen päivitysten aiheuttaman kiukustumisen (olenko edelleen hiukan sähikäinen/räyhähenki, eli olenko vain kuvitellut rauhoittuneeni iän myötä??) myötä ja nyt PC:llä bloggaus onnistuu taas, jei!

Bloggauksen uudelleen aloittaminen oli hiukan hankalaa, moneen kertaan sitä mietin mutta lykkäsin, mietin, lykkäsin, mietin...kunnes tuli jotain muuta joka ajoi epätoivoisiin tekoihin. Pitäis ripustaa verhot. Menin kävelylle. Pitäis ripustaa verhot. Tiskasin. Pitäis ripustaa verhot. Kävin kaupassa. Pitäis ripustaa verhot. Leikin lintujen kanssa x 10. Lopputulema: aivot ja kroppa ovat raittiin ilman ja auringonvalon kyllästämät, tiskit on tiskattu, jääkaapissa sapuskaa sekä itselle että linnuille, jotka ovat hyvin tyytyväisiä saatuaan runsaasti huomiota tänään. Ja ne verhot on edelleen ripustamatta. Olenko siis a) keksinyt mieluisampaa tekemistä, b) keksinyt mitä tahansa muuta tekemistä kuin verhojen ripustaminen? Kas siinä mietittävää filosofeille!
Verhonripustus ei ole mielipuuhiani, mutta eipä ole tiskaaminenkaan - ja silti ennemmin loiskuttelin vettä keittiön parketille (mikä ihmeen pervo muuten edes laittaa keittiöön parkettilattian?!) ja sadattelin kuivauskaapin minimaalista kokoa sen sijaan että olisin ahertanut ne parikymmentä minuuttia kädet katonrajassa ja lintuja pää täynnä. Lienee niin, että paras tapa saada aikaan on luistaa tekemisestä...verhot ehtis vielä ripustaa, mutta pitäiskö kuitenkin pikaisesti leipoa jotain huomisille vieraille..?

Aurinkoista tammikuun jatkoa kaikille, muistakaa että kylmyydestä parkumisen sijaan kannattaa iloita kirkkaanraikkaista pakkaspäivistä! Valohoito tehoaa kylmälläkin, eli veijot jalkaan ja pihalle! Pulkkamäkeen! Ladulle! Olen saanut yliannostuksen aurinkoa! Suokaa anteeksi! En voi intoilulleni mitään! Puspus!

Hulta huitoo taas - Äitienpäivälahja kaikille äideille

Nonni, "pienen" taidepaussin jälkeen olen jälleen kirjoituskannassa. Ihan ensimmäiseksi ilmoitan, että koska bloggaan nykyiskn tablet-koneella, kirjoitusvihreitä sattuu. Syytän Samsungia. Samalla haluan varoittaa kaikkia lankeamasta tablet-ansaan; ei kannata hommata tabletia ainoaksi tietokoneeksi vaikka hankkisit kaikki mahdolliset lisävarusteet näppäintelakasta langattomaan hiireen - järkihän tässä menee! Moni sivusto ei toimi tabletilla ja esim. YouTubessa iso osa videoista ei näy. Puhumattakaan typojen määrästä kun kirjoittelee virtuaalinäåpikseööä. Kas näin...

Tänään on äitienpäivä. Tämä on sekä minulle että äidilleni lievästi omituinen äitienpäivä, sillä se on ensimmäinen jonka vietän asuen 200 km päässä Naantalista. Olen muuttanut kauspois kotoa, suuren kaupingin valoja ihmettelemään. Tänään äiti kyseli, aionko jäädä Helsinkiin pysyvästi. Enpä osannut vastata kuin että en tiiä. Naantaliin tuskin palaan ihan pian, kävi miten kävi. Haluan ottaa selkoa tästä kaupungista ensin, tutkia kadut ja kujat ja puistot, nauttia kauniista illoista ja siitä että kaikki on lähellä. Elän myös melk jännittävää elämänvaihetta, sillä olen ensimmäistä kertaa elämässäni vailla vakituista työsuhdetta. Pääkaupunkiseudun työtilanne mahdollistaa sen, että voin elättää itseni keikkatöillä; minä siis päätän, mitä keikkoja otan ja milloin pidän vapaata. Näin myös parisuhde Tampereen kyljessä asuvaan mussukkani kanssa on hiukan helpompi saada toimimaan, sillä voin pitää vapaata juuri silloin kun haluan. Jännittävää ja vapauttavaa.

Äitienpäivän kunniaksi ajattelin jakaa kaikkien (kolmen lukijani, kiitos teille) kanssa muutaman niksin, joilla arjesta voi saada hiukan sujuvampaa ja päästä eroon aiheettomasta huonosta omatatunnosta, jota oikoteiden käyttäminen liian monelle aiheuttaa. Pysyn asioissa jotka tunnen, luvassa on siis - kuinkas muutenkaan - keittiötä ja kauneutta.

1. Pakastevihanneksien käyttö on ihan ookoo. Varsinkin silloin, kun kotimaisia kasviksia ei ole saatavilla tai niiiden laatu on heikko, pakasteet ovat enemmän kuin hyvä vaihtoehto. Varastointiaika voi kasviksila, vihanneksilla ja hedelmillä olla hyvinkin pitkä, ja ravintoaineet voivat olla pitkälti hävinneet kun ne päätyvät lautaselle asti. Pakastaminen tapahtuu ainakin kotimaisten tuotteiden kohdalla muutaman tunnin sisällä sadonkorjuusta, jolloin ravintoaineetkin säilyvät paremmin. Lisäksi pakasteet ovat valmiiksi pilkottuja ja nopeita käyttää, jolloin aikaa jää muuhun. Kannattaa pakastaa myös oman kasvimaan tuotantoa, isoäitini on iät ajat laittanut syksyllä kilokaupalla porkkanaraastetta pakastimeen josta sitten voi napata satsin sulamaa tarvittaessa. Raaste on mehukasta ja makeaa, ja toimii niin salaatin korvikkeena kuin lisänä sämpylätaikinassakin.

2. Sämpylä- ja pullataikinan voi tehdä pussissa. Isonpuoleiseen pakastepussiin mahtuu neljänneslitran taikina, jonka aineet mitataan pussiin, pussin suu suljetaan ja pussia puristelemalla ja muljaamalla vaivataan taikina. Siistiä, nopeaa ja niin helppoa että pikkuvintiötkin osaavat itse. Taikina on myös helppo nakata pussissa kylmälaukkuun ja ottaa mukaan, jos haluaa nauttia vaikka tikkupullasta tai -leivästä nuotiolla.


3. Älä aliarvioi Luontoäidin nerokkuutta. Jos naisella on käsissään valtaa, jättäisikö hän sen käyttämättä..? Luonnon omat tehoaineet ovat turvallisia ja monikäyttöisiä. Sokeri on tehokas kosteuttaja. Hunaja sisältää sekä inverttisokeria että luonnollisia antibiootteja, jotka kosteuttavat ihoa, helpottavat punoitusta ja rauhoittavat tulehduksia. Viikottainen viiden miuutin hunajanaamio on helppo tapa pitää iho pehmeänä, sileänä ja hehkuvana myös talvella. Lisäämällä hienosokeria hunajaan saat tehokkaan kuorinta-aineenkasvoille, vartalonkuorinta onnistuu loistavasti hunajan ja hienorakeisen merisuolan avulla. Myös hiukset saavat hunajasta lisää pehmeyttä.
Toinen mainio kauneuskumppani on puhdas, vähintään 98-prosenttinen mutta mielellään 99,5% puhdas aloevera-geeli. Nuorelle iholle ja rasvoituville silmäluomille se on verraton kosteuttaja, kuivemmalle iholle se toimii naamiona. Jääkaappikylmä aloe vera auttaa hukkaamaan silmäpussit hetkessä, ja helpottaa palovammojen ja hyönteisenpistojen kirvelyä välittömästi. Haavojen ja naarmujen hoidossa aloe vera on erinomaista, ja olenpa hoidellut myös verille menneet kynsinauhanikin sillä parissa päivässä kuntoon.

4. Pastan voi korvata nuudeleilla. Pizzakastikkeen voi korvata maustetulla tomaattimurskalla tai valmiilla pastakastikkeella. Kakkupohjan voi korvata kääretorttulevyillä. Puolet perunasta voi muusissa korvata jauheella jäämättä kiinni, kunhan käyttää hiukan voita. Ruispalat loistava pizzapohja. Oikotiet on tehty käytettäviksi..!

Erinomaisen ihanaa äitienpäivää!
Omalle äidilleni ison halauksen kera... <3

Laiska kokki, hyvä ruoka - säätämisen tarpeettomuudesta

Tulipa taas raadettua keittiössä. Pari tuntia meni lasagnenteossa, ja lopputuloksena taivaallisen ihana, maultaan melkein täydellisyyttä hipova ja vieläpä kohtuuterveellinen luomus. Nyt kuulkaas on masu melekoosen täynnä maukkaita kaloreita!

Lasagne on yksi niistä ruuista, joita tulee tehtyä aivan liian harvoin. Yksi tutuin selitys, jota itsekin itselleni aika ajoin mielessäni toistan, on että se vie niin paljon aikaa. Toisaalta kun siihen saa aikaiseks ryhtyä, niin eihän siinä hirveästi hommaa ole. Mietin siinä puuhatessani Nigella Lawsonin - jos Jumala on olemassa, olen melko varma että hän kävelee maan päällä tämän naisen hahmossa - viisaita  sanoja; "There's a difference between difficult and time-consuming". Suomeksi "Vaikean ja aikaavievän välillä on eroa ". Ehkä yksi parhaimmista viisauksista ikinä on se.

Moni asia mielletään vaikeaksi tai monimutkaiseksi ihan syyttä. Jos nyt vaikka miettii sitä lasagnea. Bolognesekastikkeen kanssa ähersin kokonaista 10 minuuttia pilkkoen ja paistaen. Hikistä ja uuvuttavaa uurastusta (Hah! Miä huiaan!) seurasi tunnin haudutus. Sillä aikaa pötköttelin rauhassa ja touhusin kaikkea muuta. Kun kastike oli valmista, käytin toiset 10 minuuttia lasagnen kokoamiseen. Seuraavaksi lasagne kypsytteli itseään 45 minuuttia uunin lämmössä. Taas oli kokilla kaikki muu mielessä ja aikaa touhuta jotain (vähemmän) hyödyllistä. Todellisuudessa minulta meni siis aikaa ruuanlaittoon tänään 20 minuuttia, vaikka koko prosessi kesti melkein kaksi ja puoli tuntia. Tuloksena oli suussasulavaa sapuskaa josta riittää useammalle päivälle.

Miten monta kertaa elämässä sitä tulee missattua aivan mahtavia asioita vain siksi, että se NÄYTTÄISI vaativan meiltä paljon vaivaa, vaikka se todellisuudessa kysyisikin vain aikaa? Ja miksi tuntuu taas ylivoimaiselta ryhtyä johonkin, mikä vaatisi vain vähän aikaa mutta ehkä vähän enemmän työtä? Miksi sitä jättää niin monta asiaa väliin vaikka pienellä vaivalla tai ajankäytöllä saavutettavissa oleva palkkio olisi jotain mahtavaa?
Aika on jännä asia; sitä ei ole koskaan riittävästi kun on kiire, sitä on liikaa kun ei ole mitään tekemistä, ja sen jakaminen on aina vaikeaa. Jos vähän järjestelis asioita ja järkeistäisis ajankäyttöään, päivään mahtuis aika paljon enemmän asioita. Ehkä jopa muutama hetki käytettäväksi siihen omaan nautintoon ja pysähtymiseen.

Nautinnoista puheen ollen, se lasagne...

Tarvitset
öljyä tai voita
2 keskikokoista (puna)sipulia
1 ison porkkanan
½ pienen kesäkurpitsan
2 valkosipulinkynttä
2 dl soijarouhetta
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
vettä
½ tl sokeria
½ tl suolaa
1 tl yrttisekoitusta tai oreganoa ja basilikaa
½ tl rouhittua mustapippuria

400 g raejuustoa (ja jos edes kuvittelit käyttäväsi rasvatonta, niin HYI! Heti pois tuommoset siivottomuudet mielestä!)
3/4 prk Pirkka vihreää pestoa

n. 12 lasagnelevyä, mielellään täysjyvää
100-150 g juustoraastetta

n. 25x20x5 cm uunivuoka

~ Pilko sipuli, porkkana ja kesäkurpitsa pieneksi, hienonna valkosipuli.
~ Laita pata tai iso pannu hellalle 2/3 teholle. Viskaa pataan öljyä ja perään sipuli, porkkana, kesäkurpitsa ja suola. Kun pannun lämpötila kohoaa, kurpitsasta alkaa irrota nestettä  ja kasvikset hautuvat ensin pehmeämmiksi ja vasta sitten alkavat ruskistua. Kun sipulit ovat läpikuultavia, lisää valkosipuli ja pyörittele pari minuuttia.
~ Lisää sekaan soijarouhe ja pavut. Papuja kannattaa vähän litistellä paistinlastalla tai kauhalla samalla kun pyörittelee ne ja soijarouheen kasvisten sekaan. Lisää tomaattimurska ja huuhdo sekä papu- ja tomaattitölkit vedellä ja lisää se pataan. Kaiken kaikkiaan vettä voi lisätä parisen desiä.
~ Mausta, laita pataan kansi päälle laske lämpö ykköselle. Anna hautua tunnin verran, sekoita pari kertaa. Maista, mausta lisää jos siltä tuntuu.

~ Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.
~ Sekoita raejuusto liemineen päivineen kulhossa peston kanssa haarukalla painellen. Koeta hajottaa rakeita sen verran että massa on edes jotenkin tasaisehkontapaista muistuttavaa. EI tarvitse hampaat irvessä nyhvertää! ;)
~ Kokoa lasagne; pohjalle 1/3 tomaattikastikeesta, sitten kerros lasagnelevyjä, puolet raejuustosta, levyjä, 1/3 tomaattikastikkeesta, levyjä, loppu raejuusto, levyjä, loppu tomaattikastike, kerros juustoraastetta ja koko komeus uuniin n. 40-45 minuutiksi.

Lasagnesta riittää 4-6 henkilölle. Täyttä tavaraa, niin maun kuin muunkin suhteen!
Halutessasi voit korvata soijarouheen 400 grammalla jauhelihaa, jonka ruskistat ensin kuumassa padassa/pannussa ja jatkat sen jälkeen kasviksilla ohjeen mukaan. Suolan määrä bolognesessa on vähäisempi, sillä pesto on suolaista ja maut tasoittuvat uunissa. Reseptiä saa vapaasti käytellä ja väännellä mielensä ja makunsa mukaiseksi.