Viski

On se hienoa, kun valvontaviranomainen on hereillä ja skarppina. Kauppojen itsepalvelukassoilla väitetään alkoholin menevän kassoilta läpi ilman valvontaa - mitä nyt aina ikärajavalvottavan tuotteen osuessa ostoksien sekaan kassapääte ei siirry maksutoimintoon ennen kuin myyjä on käynyt paikan päällä tapahtuman hyväksymässä. Valviralle tämä ei mene jakeluun.

Nyt Valvira, tuo väsymätön vihikoira, on kääntänyt katseensa Olut- ja Viskimessujen ja bloggaajien suuntaan. On se hyvä, että sensuuria harrastetaan sillä olishan tuo nyt ihan vallatonta jos viskiharrastajien korviin kantautuisi tieto tällaisesta tapahtumasta!

Tämän kunniaksi kerron lempiviskeistäni. Maistoin viskiä ensimmäisen kerran äitini lasista 16-vuotiaana. Oli lämmin kesäinen iltapäivä ja istuimme melkein-isäni Timon pihatammen alla rupattelemassa. Äiti näytti nauttivan suuresti lasinsa sisällöstä, joten pyysin saada maistaa. Ensikulaus, lempeä puraisu ja soli siinä. Grant's jäillä meni suoraa kyytiä nautintokeskukseen ja tiesin että tämä ei jää tähän. 

Viski on minulle puhdas nautintoaine. Sillä ei yleensä vedetä kännejä. Sitä nautiskellaan hyvässä seurassa - usein laadun takaamiseksi otan tuikun omassa seurassani - ja eri viskeille on eri tehtävät. 

Juomapuuhissa pidän keskisavuisista viskeistä. Skottilaiset ovat varsin mainiota tavaraa; yksi parhaista lasiin osuneista on ollut Jura. En muista mikä niistä kyseisen tislaamon monista tuotteista, mutta oletan tämän yhden testattuani että kyseessä on laatutavara kautta linjan. Chivas Regalia löytyy usein lasistani kun olen yksin reissussa ja The Balvenie, Scapa ja Oban ovat taas erityisen hyvää seuraa tai juhlahetkiä varten varattuja.
Irlantilaisista Bushmill's ja erityisesti iäkkäämmät perheenjäsenet saavat makuhermot hyrräämään mielihyvästä. Famous Grouse ja siskonsa, erittäin miedonmakuinen Snow Grouse ovat kestosuosikkeja, luottokamaa kohtuullisella hinnalla. Äiteeltä varastettu idea.
En minä kyllä lasiin syle, jos joku jottain juomakelpoista siihen kaataa. Juoppo mikä juoppo, tänäkin vuonna jo pitkälti kahdeksatta annosta alkoholia kurkusta alas kumottu!

Viskillä on monia funktioita. Yleensä en suostu mitään viskidrinksuja tai juomasekoituksia edes maistamaan, ainoa poikkeus on Fireball-kaneliviski, joka on ensikontaktista asti ollut PRA (perusraaka-aine, selostan tämän vielä syvemmin joku kerta). Yöpöydälläni on minipullo Fireballia joka on jo pari vuotta odottanut sitä iltaa kun kaipaan yömyssyä. Kaapissa on iso pullo samaa tavaraa, joka on saanut luovuttaa sisältöään mm. ribsien viski-bbq-kastikkeeseen, suklaakakkuun, toffeebrownieleivoksiin ja kaakaon herättäjäksi. Menee kyllä ihan sellaisenaankin, shottina ja lipittelyyn. Juomisongelmani tasosta kertonee se, että olen parissa vuodessa tuhonnut jo ainakin kolmanneksen puolen litran pullollisesta. Ja kyllä nyt Valviran kerta kaikkiaan pitää tulla ja kieltää ainakin tämä blogi kun kerron että jääkaapissani on vuosi sitten korkattu puolikas pullo sherryä! Miten Suomen kansa selviää tällaisesta ilman maksakirroosia ja aivovauriota!?

Hirveetä ryyppäämistä.

On se hyvä että viranomainen valvoo tällaisia asioita, jotta eivät nyt ihan vallan työttömäksi jättäydy.


Teemalle uskollisena ensi kerralla tehdään Prosenttikakkua, joka ehtii kypsyä juuri parahultaisesti jouluksi.

-Hulta Viski-Siepponen

Joku tolkku siihen menoon - katuväkivallasta ja pahuudesta

Nyt kyllä meni kuppi nurin. Eihän tässä menossa ole mitään tolkkua enää, kun aikuiset käyttäytyvät kuin pellossa ja nuoriso mätkii toisia pesismailoilla. Nyt meni käpy - kaulinta kehiin, perkuta!

Viimeisen viikon aikana lehdissä on laajasti uutisoitu Helsingissä liikkuvasta "nuorisojengistä" joka pahoinpitelee ja ryöstää ihmisiä. On hyvä, että ikävä asia on saanut julkisuutta ja sitä myötä moni uhriksi joutunut on saattanut saada rohkeutta ilmoittaa poliisille kohtalostaan. Pääosin kuitenkin aiheen uutisointi ja siitä eskaloitunut vihaliike taas on niin luokatonta soopaa, ettei mitään rajaa.

Media - iltapäivälehdet etunenässä - ovat nostattaneet kohua perättömien "tietojen" pohjalta. Kovin lietsottiin paniikkia, mutta oikaisun kanssa ei sitten ollutkaan kiirettä. Voi ihan hyvin odotella parikin päivää.
Ystäväni tekee töitä nuorten kanssa, ja monet "hänen lapsistaan" ovat maahanmuuttajia tai maahanmuuttajataustaisia. Viime päivät ovat venyneet nuorisotoimen porukalla kellon ympäri tilanteen takia. Ystävältäni kuulin mikä totuus on. Tässä siis ensikäden tietoa asiasta:

Kyseessä ei ole järjestäytynyt jengi, vaan useita löyhästi toisiinsa liittyviä porukoita.
Sekä pahoinpitelijöiden että uhrien joukossa on niin kantasuomalaisia, maahanmuuttajataustaisia kuin romanejakin. Kyseessä ei siis ole ulkomaalaistaustainen porukka joka metsästää kantasuomalaisia vaan sekä tekijöissä että uhreissa on sakkia joka lähtöön.
Ylilaudassa ja muilla höpöhöpösivustoilla julkaistut nimilistat, osoitteet ja kuvat ovat täysin tuulesta temmattuja. Joukossa on monia ystäväni entisiä nuoria, jotka ovat jo kolmeakymmentä ikävuotta lähenteleviä työtätekeviä ihmisiä, osoitteet ovat vääriä jne. Julkaistujen nimien ja muitten tietojen seassa on nuoriakin ihmisiä joilla ei ole mitään tekemistä koko rötöstelyn kanssa. Kiva kun netissä julkaistaan jonkun sivullisen kotiosoite ja joku lupaa "käydä kylässä". Mitä jos se tehtäisiin omalle lapsellesi? Saattais vähän ahistaa nimittäin, siinä on koko perhe vaarassa.
Nuorisotoimen väki on saanut osansa loanheitosta. Tämä on anteeksiantamatonta. Nuorisotoimen porukka on omistanut elämänsä nuorille ja heidän hyvinvoinnilleen nuorten taustoista riippumatta. He auttavat, kuuntelevat, ohjaavat ja myös opettavat nuorille elämäntaitoja. Nuoriso-ohjaajat ovat niitä jotka pääsevät ansgtiteinin lähelle ja saattavat olla se ainoa aikuinen joka välittää tai pystyy puhumaan nuorelle järkeä.
Se sakki joka tuolla puistoissa riehuu ei ole sitä joka viettää iltansa nuokkarilla! Nuorisotilojen koskemattomuuden uhkaaminen on pahimman luokan pelkurien hommaa.

Jos siis nyt vedettäisiin henkeä ja vaikka ihan järjestelmällisesti torpattaisiin rasistiurpojen utopistiset kostohankkeet. Jos näet vääryyttä, puutu siihen itse (mikäli se on turvallista) tai kutsu poliisit paikalle. Jos kuulet vihapuhetta, ilmoita siitä eteenpäin tai - taas oman turvallisuutesi huomioiden - lyö hölmöille jauhot suuhun.


Maailma on vaarallinen paikka, ei siksi että pahat ihmiset tekevät pahaa vaan siksi että kukaan ei tee asialle mitään
-Albert Einstein
Ainoa mitä paha tarvitsee voittaakseen on se etteivät hyvät ihmiset tee mitään.
-Edmund Burke
On se nyt kumma, kun ei osata olla ihmisiksi!
-Hulta

PUM!

Tuo oli lähtölaukaus stressittömään jouluun. Ja kuin ilmaan ammuttu nuoli, sitä ei voi vetää takaisin. Jotkut tosin ovat ottaneet varaslähdön aikoja sitten, itse olen osoittanut kiitettävää pidättyväisyyttä ja vasta muutaman viikon vouhannut. Rakkaan ystäväni Sannan ihana blogi on elänyt tulevaa joulua jo kuukauden verran. Itse olen vuosien myötä rauhoittunut vähän. Olen vasta nyt aloittanut joulushoppailun - aiemmin se touhu alkoi jo heinäkuussa - ja kohta koittaa aika ruokapuolen valmisteluun. Virallinen Joulukirja on jo saanut tämän vuoden suunnitelmia ja muistiinpanoja sisuksiinsa, ja Sannan kanssa sovittu joulukalenterivaihto on jo alkanut näyttää merkkejä toteutumisesta - monen luukun sisältö on jo valmiina ja muutama hyvä idea pyörii päässä. Loput luukut sitten (budjetin ja ideoitten loppuessa) täytellään jollain josta ei puhuta vielä mitään...koska Sannakin toivottavasti lukee tämän. :D

Joulukalenterista puheen ollen, omani on 4 kuukauden mittainen. Suurin piirtein näin jouluni etenee:
~ Syyskuun alussa alan herätellä joulumieltä ja kaivan Joulukirjan hyllystä. Tutkin viime joulun annetut lahjat, ruuat ja tunnelmat. Kirjoittelen pikku muistiinpanoja ja suunnitelmia. Tänä vuonna töiden salliessa vietämme joulua Pohjois-Karjalassa Murun vanhempien luona! Tuskin maltan odottaa. Kuin ulkomailla olis; en ole ikinä ollut jouluna Helsinkiä etäämmällä. Naantalissa ja Salossa joulut ovat enimmäkseen kuluneet, nyt on edessä jotain ihan uutta ja toivon mukaan paljon lunta.
Ryhdyn miettimään ja suunnittelemaan ja bongailemaan joululahjoja.
~ Lokakuussa alan shoppailemaan alennusmyynneistä lahjoja ja myös mahdollisesti koristeita ja keittiökamppeita. En ota stressiä lahjaostoksista, koska hyvissä ajoin kun olen liikkeellä, voin ihan rauhassa tehdä löytöjä ja myös pääsen todella halvalla. Alehinnat ovat -30-50% normaaleista ja tavaraa on runsaasti tarjolla.
Ruokapuolen suunnittelu ja toteutus alkaa myös juurikin nyt. Katson Joulukirjasta mitä viime vuonna on syöty ja mietin, miten tuotoksia voisi parannella ja vähän muutella täksi jouluksi.
~ Marraskuussa pakkailen lahjoja ja kiertelen huvin vuoksi tavaratalojen jouluosastoja. Se jokavuotinen yksi joulukoriste tulee yleensä hankittua joko Tallinnasta tai Stockmannilta. Yritän myös päästä Tukholmaan joko marraskuun lopulla tai joulukuun alussa. Tänä vuonna jo aiemmin mainitsemani joulukalenterivaihdon ansiosta viettänen marraskuun viimeiset 2 päivää panikoiden ja sekoillen pakettien kanssa.
~ Joulukuu on omistettu nautiskelulle ja työnteolle. Töissä kiirettä riittää, enkä kaipaa yhtään ylimääräistä stressiä. Loirin joululevy, kynttilänvalo, ystävät, lumiukkosoppa ja pitkät kävelyt kaupungilla ovat ne jutut jotka pitävät pään kunnossa vaikka mikä tulis.


Nyt seuraa ne parhaat vinkit jotka voin kelleen ahistuneelle perheenäidille tai muulle juhlavastaavalle tarjota:

Ala miettimään ajoissa. Joulu EI ole stressaavaa pakkopullaa, kun sen ottaa pala kerrallaan vastaan ja antaa asioiden "tulla ilmaiseksi". Ei ole mitään tolkkua rynniä jouluostoksille aatonaattona, siitähän ei saa kuin pahan mielen ja ison laskun aikaan. Rytmitä, käytä vapaahetkiä hyödyksesi ja jaa vastuuta. Älä tee joulunalusajasta tiukkaan aikataulutettua (heh, koskapa nekään aikataulut sitte on pitäneet paikkaansa..?) ahdistavaa aikaa itsellesi ja läheisillesi. Kaikkea ei ole pakko tehdä just siinä viikon sisällä.
Piparit voi leipoa vaikka itsenäisyyspäivänä ja joulutorttuja useampaan otteeseen vähän kerrassaan. Joulusiivon voi aloittaa jo marraskuussa. Kun ostokset on tehty hyvissä ajoin, jää aikaa myös lahjojen pakkailuun - oma lempirituaalini on laittaa jouluhuppari päälle, Loirin joululevy soimaan ja kynttilänvalossa näperrellä kauniita paketteja. Nautintoa puhtaimmillaan.

Käytä hyväksesi valmiita apuvälineitä. Pipareita ei ole pakko leipoa itsevärkätystä taikinasta, kaupasta saa ihan hyvää taikinaa. Lapsille on aivan sama mistä pipareihin tai torttuihin käytettävä taikina on peräisin, yhteinen leivontahetki on tärkeämpää. Kun kaikille annetaan oma tehtävä, leivontatalkoot ovat todennäköisemmin kaikille antoisa kokemus ja tulokset nautittavia. Meillä isäpuoli on perinteisesti uunivahtina, tosin viime vuonna se vastuu taisi periytyä Murulle. Minä hoidan itse piparien väsäämisen ja äiti jäähdyttelee peltejä. Ja päivittelee sotkun määrää...


Joulun alla ei ole mitään järkeä rääkätä lähimmäisiään lanttusulkeisilla ja panikoida perunalaatikon imeltymisestä. Syksyllä kotimaiset juurekset ovat parhaimmillaan; edullisia, tuoreita ja maukkaita.
Laatikot kannattaa tehdä hyvissä ajoin ja pakastaa ne paistovalmiina. Jos ajatus koko päivän raatamisesta ällöttää, tämä on juuri sinua varten - tee vaikka laatikot yksi sortti kerrallaan parin viikon välein! Keitä juurekset, soseuta, mausta, lisää muut raaka-aineet ja jäähdytä. Kaada vuokiin ja pakasta. Ota pakkasesta aatonaattoiltana jääkaappiin, laita aattona kylmään uuniin ja paista 170 asteessa kypsäksi. Maku ja rakenne ovat kuin vastavalmistetuissa, mutta mieli on rento ja ruumis levännyt. Ainoa laatikko joka on pöytään viime vuosina tuoreeltaan päätynyt, on äiteen maksalaatikko. Lanttu, porkkana, peruna ja punajuuri ovat kohdanneet luojansa jo kuukausia aiemmin.
Perunalaatikko muuten imeltyy entisestään kun sen pakastaa ennen kypsentämistä, rakenne on hiukan löysä mutta maku suoraan taivaasta.
HOX! Jos pääset tukkuun ostoksille, siellä myytävät kilon pussilliset valmiiksi kuorittua ja pilkottua lanttua sekä porkkanaa ovat mahtava juttu! Vesi kiehumaan, pussi auki ja vaivalloisin osa laatikkohommista onkin sit sitä myötä hoidossa.

Kinkkua ei tarvitse laittaa kymmentä kiloa. 3-4 aikuista syö ainakin 4 otteeseen itsensä kipeäksi ihan nelikiloisestakin potsista. Perinne meillä on muotoutunut sellaiseksi, että pöydässä on sekä kinkkua että kalkkunaa; pieni luuton juhlakinkku keitetään punaviinillä, mausteilla ja juureksilla ryyditetyssä liemessä ja glaseerataan karpalohyytelöllä, lisäksi uuniin päätyy kilon kalkkunanfilee tai -rulla yrtti-sitrusmaustein. Ruokaa ei jää järkkyjä määriä ylitse, eikä sen valmistamiseen mene tuhottomasti aikaa tai vaivaa. Pieni kinkku saattaa kuivua uunissa ja sitä pitää alvariinsa rampata kyttäämässä, kattilassa poriseva potsi ei rasita ketään eikä myöskään kutistu. Lopputulos on maukas ja mehevä sekä glaseerauksen myötä myös kaunis.

Joulusillin voi tehdä viikon verran etukäteen, samoin sinapin ja sipulihillon. Teen ne yleensä yhtä aikaa, koska omena-viskisinappi kypsyy hiljalleen vesihauteessa vaatien vain sekoittelua silloin tällöin ja sillin liemen valmistamiseen menee ehkä 10 minuuttia. Sipulihillo vie vähän enemmän aikaa, mutta tulos on jumalainen ja sopii kinkun kylkeen kuin herne nenään. Joskus onni potkaisee ja samalla saa vähän extraherkkuja jääkaappiin; jos sillilientä jää ylitse, teen purkillisen paprikapikkelsiä. Tai siis viskaan suikaloitua sipulia ja paprikaa purkkiin ja kaadan liemen päälle. Helppoa ja hyvää, toimii vaikka kinkunjämien kaverina tai grilliruokien lisukkeena.

Joulun tuoksua kotiin saa helposti ja halvalla käyttämällä mausteita luovasti; Sannan piparkakkumaustevinkki on ehkä helpoin ikinä - ripottele em. tavaraa lattialle ja imuroi se. Imuri levittää käydessään ihanaa jouluista tuoksua kotiin! Lapsillekin sopivaa aktiviteettia on tökkiä kokonaisia neilikoita ja kanelitangosta pilkottuja tikkuja appelsiineihin tai paksukuorisiin mandariineihin. Tuoksu kestää parikin viikkoa. Solmimalla punaiset rusetit hedelmien ympärille saat niistä nättejä koristeita jotka voi myös ripustaa.

Yritän saada nuo kaikki mainitsemieni ruokien reseptit postailtua järkeviin aikoihin, jotta muutkin pääsevät testaamaan stressitöntä jouluruuanlaittoa. Nyt tämä täti kampaa naamansa ja painuu töihin joulurahoja ansaitsemaan!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

-Hulta

ADD - keskittymisen vaikeudesta

Wööhöööy! Sain vain 3,5 kk tauon aikaiseksi tällä kertaa, pahoitteluni teille kaikillen. Tässä välissä on tapahtunut kaikenmoista; lomailua kahdessa pätkässä (näistä tulossa myöhemmin juttua) (ehkä) (jos löydän lomakuvia jostain), työn paiskomista entiseen malliin sekä elämääni järisyttänyt diagnoosi joka olisi saanut tulla jo 30 vuotta sitten.

Kevättalvella luin Päivi Tasalan haastattelua Suomen Kuvalehdestä, ja mitä pitemmälle luin, sitä enemmän minua alkoi itkettää. Tasala sairastaa ADHD:ta, sitä "tunnettua" keskittymis- ja ylivilkkaushäiriötä jota kovin usein vain pikkupoikien ongelmaksi väitetään. Jutun luettuani painuin suoraan Tasalan omille sivuille tekemään ADHD-testin ja vedin ihan mahtavat lukemat; testin mukaan sairastin yli 90% todennäköisyydellä joko ADHD:ta tai ADD:ta, joka on keskittymishäiriö ilman ylivilkkautta.
Lopulta sain aikaiseksi (keskittymishäiriöihin kuuluu isona osana ryhtymisen ja aikaansaamisen vaikeudet) puhua työterveyslääkärilleni asiasta, ja sain lähetteen psykiatrille. Psykiatri kuunteli vartin, antoi alustavan diagnoosin ja lähetti minut suoraan eteenpäin keskittymishäiriöspesialistille. Kyseessä oli VAIN Suomen 2. parhaaksi rankattu asiantuntija, olin tooosii pettynyt (no en ollut) etten saanut aikaa sille parhaalle... x) Helsingissä asumisen plussapuolia, jos jotain pitää löytää; lääketieteen huippulaitokset tahtovat olla kaikki täällä. Niin typerää kuin se onkin. Niitäkin saisi hajottaa ympäri maata.

Kesällä sitten tapasin tämän psykiatrian ihmemiehen, joka varmisti diagnoosin. Päässä vikaa, jeejee! Aivan mahtavat fiilikset, siis ihan pimeetä että ihminen voi riemastua niin kuullessaan jostain elinikäisestä periytyvästä sairaudesta. Itteäkin nauratti. Psykiatri melkein hymyili reaktiolleni. Tämä on paljon sanottu, koska kyseinen hajamielinen professori ei paljon ilmettään vaivaudu potilasajalla muuttamaan. ;)
Mutta siis se diagnoosi. Kaikenmuuttava paljastus, joka selitti oikeastaan kaiken. Minulla on ADD, joka on lapsuudessa todennäköisesti oireillut ADHD:na ja vuosien myötä ylivilkkaus on jäänyt pois, jättäen jälkeensä vain keskittymishäiriön.
Viimein kaikki ongelmani saivat selityksen - muistamisen mahdottomuus, kaikki pyykkivuoret, koulunkäyntimotivaatio-ongelmat, tekemisen ja ryhtymisen vaikeus, sosiaalinen tönkköys, sählääminen ja toilailu, kadotetut ihmissuhteet - ja kaikki oli päivänselvää. Haluaisin, mutta en pysty.

Lääkkeitä sairauteeni on olemassa, mutta ensimmäisen kokeilun päätyttyä todella kamaliin sivuvaikutuksiin ja melkein päivystysreissuun, olen jäänyt miettimään haluanko kokeilla vielä toista lääkettä. Lääkkeet kun ovat stimulantteja, jotka saavat yliaktiiviset aivot toimimaan järjestelmällisemmin ja "oikeammin", mutta samalla kroppa kyllä saa tuta että piristäviä on vedetty. Sivuvaikutuksien iskettyä 4. päivänä luulin kuolevani. Ehkä jossain vaiheessa kuitenkin uskallan kokeilla toisen lääkkeen kanssa uudestaan, koska pään sisällä tapahtui niin jänniä asioita; ajatuksia oli vain yksi kerrallaan sen sijaan että pääkopassa sinkoilee 1 000 ajatusta sinne sun tänne ilman mitään logiikkaa, osa katoaa matkalla ja loput eivät johda mihinkään. Todella tajunnanräjäyttävä tunne. Illalla sain nukuttua ja uni kesti paremmin, kun ajatukset eivät jatkaneet riekkumistaan miten sattuu ja sydän ei hakannut korvissa asti (paitsi silloin kun pulssi repi toistasataa ja kaikki oli muutenkin ihan kamalaa). Ne pari "onnistunutta" päivää siis olivat aivan loistavia ja taisin ehkä saada pikku kurkistuksen neurologisesti normaalin ihmisen pääkoppaan...

Jos epäilet itselläsi tai läheiselläsi olevan keskittymishäiriön, ota asia puheeksi. En voi tätä kyllin korostaa. Keskittymishäiriöitten kuvitellaan olevan alle 10-vuotiaiden poikien ongelma, tahdonalainen laiskuuden aiheuttama vika ihmisessä ja vaikka mitä muuta. Oikeasti kärsimys voi olla todella suuri ja seuraukset vakavat; loppuunpalamisia,hajonneita perheitä, masennusta, saamattomuutta, menetettyjä luottotietoja, hukattuja elämiä. Terveyskeskus- tai työterveyslääkäri voi kirjoittaa lähetteen tutkimuksiin. Alkuun pääseminen on se vaikein juttu varsinkin keskittymishäiriöisellä, mutta älä luovuta. Älä anna periksi itsellesi äläkä lääkärille joka ei usko. Älä häpeä. Vaadi saada apua, sinulla on siihen oikeus! Lisätietoa keskittymishäiriöistä niin potilaille kuin omaisillekin löydät ADHD-liiton sivuilta.

Siksi bloginkin kanssa on joskus ongelmia. Taukoja tulee, vaikka pää olisi täynnä maanmullistavia postausideoita. Kuvia jää ottamatta, koska en muista pitää kameraa mukana. En aina jaksa nähdä pelkkiä pehmopupuja ja päivänpaistetta, kun arkikin on joskus mahdottoman raskasta pyörittää. Siksi tämä ei ole laatublogi joka pursuaa ihania ammattilaistasoisia kuvia ja päivittäisiä ihkutteluja jostain. Tämä on vain minun pieni tapani yrittää ylläpitää jotain vaihtelevalla menestyksellä.
Te, jotka kerta toisensa jälkeen jaksatte käydä miun horinoita niitten pitkienkin taukojen jälkeen lukemassa, olette minulle tärkeitä. Te, jotka jonkun epäonnisen sattuman johdosta olette tänne päätyneet, olette minulle tärkeitä. Kiitos teille.

Suurin kiitos pehmopupujen ja halausten kera kuitenkin menee niille, jotka ovat olleet elämässäni pitkään eivätkä ole luovuttaneet suhteeni ja sairauteni aiheuttamien ongelmienkin keskellä jaksavat päivästä toiseen uskoa minuun. Tiedätte kyllä, keitä te olette. <3

- Hulta

PS. Pian alkaakin jo miun lempivuodenaika, tai siis alkoi jo. Joulu! Aiheesta tulossa enemmän kuin tarpeeksi juttua, varokaa vaan... ;)
Odotellessa voitte käydä kurkkimassa askarteluhullun kaverini joulublogia, joka on herännyt jo.

Sydämen asialla - Huulipunavallankumous

Tänään on Tärkeä Päivä. Minulle ironian sävyttämällä tavalla erityisen tärkeä, sillä olen teemaan sopivasti sairaana. Tänään vietetään Huulipunavallankumouksen päivää, jonka tarkoituksena on muistuttaa naisia sydän- ja hengityselinterveyden tärkeydestä. Päivän kunniaksi kannustetaan naisia käyttämään voimakkaanväristä huulipunaa, jolla on voimaannuttava vaikutus. Ainakin minuun (ja mitä ilmeisimmin "muutamaan" muuhunkin) se toimii. Joskus melkein liian hyvin...
Siis kaikki siskot ja miksei edistykselliset veljetkin, punaista huuleen ja paanalle!

Itse vietän tänään kotipäivää kuten melkein koko viikon tähän saakka. Haahuilen siis kotona yksin huulet vadelmanpunaisina, mutta kai sekin lasketaan? Vähän niinkuin erakkojen touhua - hiljainen yhden ihmisen protesti jota kukaan muu ei pääse todistamaan mutta jolla on silti merkitystä.
Syy erakoitumiseeni tosin on aika typerä. Ei mitään ylevää aatetaustaa tai muuta periaatetta jonka nimissä vetäytyä maakuoppaan.

Vanha tuttavani hinkuyskä on tehnyt comebackin elämääni. Tämä on jo kolmas kerta kun teen tuttavuutta kyseisen taudin kanssa, ja jokainen kerta on edellistä inhottavampi. Käsittämättömän mahtavaa siis. Sopii kyllä päivän teemaan, mutta ironian määrää ei pysty sanoin kuvailemaan. Ennemmin juhlisin tätäkin elämän päivää vaikka käymällä lenkillä...mutta sellaisista höpötyksistä ei tarvitse hetkeen perustaa, tästä toivutaan taas kuukausikaupalla.
Ehkä sitte ensi vuonna juoksen sen Helsinki Midnight Runin johon tänä vuonna piti päästä mukaan. Nyt keskityn siihen että jaksan kävellä kauppaan ja takaisin, koska viimeistään huomenna sekin reissu on tehtävä. Tällä hetkellä se tuntuu mahdottoman suurelta ponnistukselta, mutta niitä jokaiselle tulee eteen. Mittakaavat vain vaihtelevat. Joskus pelkkä siivouskaapille käveleminen tuntuu ihan huimalta ponnistelulta (tämä tosin johtuu enemmän ehkä siitä että siivoaminen on pakkopullaa ja sen välttelemiseen voin käyttää ihan uskomattomat määrät energiaa - kuka siinä enää sitte jaksaa siivota?). Leikkauksen jälkeen 200 metrin edestakaiseen matkaan kului pari tuntia lepotaukoineen. Edellisen hinkuyskän jäljiltä kolmen kilometrin juoksulenkki tuntui aivan Himalajanvalloitukselta. Jotkut hullut taas juoksevat niin päättömiä määriä että sitä tunnetta pitää hakea maratonilta tai jopa ultrajuoksusta.
Tällä haavaa riittää haasteeksi 700 metrin kävelymatka ja kauppakassin laahaaminen kotiin. Lähden valmistautumaan koitokseen.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, täällä Hulda Huoleton, Zakopanen mäkimonttu.


PS. Sadepäivää piristää kummasti hyvä kirja. Kaivoin hyllystä Kathryn Stockettin Piiat-opuksen, ja aion sen seurassa viettää päivän peiton alla. Jos et ole vielä nähnyt Piiat-leffaa tai lukenut kirjaa, niin nyt kipin kapin korjaamaan aukot sivistyksessä! Parempaa kokonaisuutta saa hakea kissojen ja koirien kanssa.

Kätevä emäntä leipoo - säätämisen hyödyllisyydestä

Leivoin taannoin kakkuja. Tarvitsin kahden ison kakkupohjan lisäksi yhden pienen kakkupohjan. Koska a) en omista pikkuista kakkuvuokaa ja b) olen laiska (enkä viitsinyt alkaa isosta kakkupohjasta leikkaamaan pienempää), päätin inssata leivinpaperista pannan jolla rajata kakkutaikina ja pyörittelin vielä leivinpaperimyttyjä pannan ja vuoan reunan väliin rakennelmaa tukemaan.
Ja kyllä kuulkaa kannatti - hyvin onnistui!

Älä laihduta-päivä - itsekritiikistä ja rakkaudesta

Tänään 6.5. vietetään Syömishäiriöliitto SyLin Älä laihduta-teemapäivää. Teemapäiviä on mielestäni nykyään jo liiaksikin, mutta tämä osui suoraan hermoon koska olen pikkutytöstä asti kärsinyt syömishäiriöstä. Tai itse asiassa -häiriöistä; olen käynyt läpi kolme häiriötä ja isolta osin jo toipunut niistä. Ikinä en kuitenkaan voi sanoa olevani täysin terve, ja joudun tarkkailemaan omia ajatuksiani todennäköisesti lopun elämääni. En voi alkaa tiukalle itukuurille tai laskea kaloreita, koska se menee liian helposti liiallisuuksiin. En voi antaa periksi itseinholle tai verrata itseäni muihin, silloin pirut nostavat välittömästi päätään.

Moni ei ole ollut yhtä onnekas, vaan on menettänyt elämänsä tai henkensä syömishäiriöille. On vaikeaa kuvitella julmempaa sairautta, joka veisi itsetunnon ja elämänhalun yhtä tehokkaasti. Maailma pyörii vain ruuan, kaloreitten ja itseinhon  ympärillä, ystävät ja perhe voivat jäädä kokonaan taka-alalle kun sairaus kiristää otettaan.
.
Syömishäiriöön voi sairastua kuka tahansa, ja usein sairastuneen läheiset eivät alkuun edes huomaa mitään. Laukaisevia tekijöitä voivat olla mm. korkea itsekritiikki tai muitten asettamat vaatimukset, median luoman epätodellisen ihmiskuvan ihannoiminen, trauma tai - omalla kohdallani tätä oli ehkä suurin usyy - vanhempien ja sukulaisten negatiivinen kommentointi ulkonäöstä tai painosta.
Olen aina ollut pitkä ja roteva, mutta olen aina saanut kuulla isältäni ja äitini isältä, että naisen kuuluu olla laiha. Muistan äitini kieltäytyneen antamasta minulle purkkapalaa, koska "siinä on viis kaloria". Joten menin ja söin sitte pullaa koska purkassa on niin paljon kaloreita ettei sitä voi kymmenvuotiaalle antaa. Jokainen voi ihan itsekseen miettiä, miten kieroa viestiä lapselleen välittää, kun tämän elämä jo varhaisnuoruudessa vyörytetään täyteen kaloreita, mahdottomia naisihanteita, negatiivista minäkuvaa ja kelpaamattomuudentunteita. Isäkultani heitti vielä lisää vettä kiukaalle haukkumalla äitini ulkonäköä ja ilkkumalla tämän ikuista laihdutuskierrettä. Olemme äidin kanssa samanmallisia, pitkiä ja leveäperäisiä, joten siihen laihan naisen ihanteeseen emme tule ikinä kumpikaan pääsemään. Mutta teki eetua teini-ikäisen itsetunnolle, kun erosta katkeroitunut mies tulee kotiin ja ilmoittaa tyttärelleen nähneensä tämän äidin kylillä ja samaan hengenvetoon toteaa että "On se lihonnu, kintut entistä enemmän pihdillä ja perse vaan leviää"...joo. Harmittaa, etten silloin osannut sanoa isälleni vastaan. Äitiä hän ei sanoillaan loukannut, mutta minua siräkin pahemmin. Vanhempien sanoilla on lapsille valtavan suuri merkitys, vaikka kritiikki ei kohdistuisikaan lapseen itseensä.

Nyt olen onnellinen omana itsenäni, vaikka kiloja kannankin liikaa. Tipauttelen niitä pikku hiljaa ja huolehdin terveydestäni. Elokuun loppuun mennessä aion juosta viimein sen kympin jota varten en ole parina viime kesänä päässyt (hinkuyskän takia, hah!) treenaamaan.
Toivon, että jokainen tänään miettii omia asenteitaan sekä toisia että itseään kohtaan, ja ymmärtäisi myös armollisuuden merkityksen. Parikymppisenä on helppo vihata reisiään vaikka niillekin voisi vaihteeksi olla kiitollinen niiden päivittäin suomasta tuesta. Kukapa nyt tukastaan tykkäisi, mutta mitäpä jos yrittäisit hyväksyä että ne luonnonkiharat hiukset näyttävät aina hyvältä pienellä pörrötyksellä ja piikkisuora tukka taas on helppo laittaa huolitellun näköiseksi - jos jokainen opettelisi löytämään  plussia asioista jotka omasta mielestä vaikuttavat pelkiltä miinuksilta, maailmassa olis paljon enemmän onnellisia ihmisiä.Kun on onnellinen omana itsenään,  onnea on helppo levittää ympärilleen. Terveen kehonkuvan ja hyvän itsetunnon omaavien vanhempien lapset ovat taatusti onnellisempia ja pienemmässä vaarassa joutua ongelmiin syömishäiriöitten kanssa kuin itseensä negatiivisesti suhtautuvien lapset.

Jos olet huolestunut omasta tai läheisesi suhtautumisesta ruokaan, laihduttamiseen tai omaan kehoonsa, lisätietoa syömishäiriöistä löydät osoitteesta http://www.syomishairioliitto.fi/
ja Älä Laihduta-teemapäivästä http://www.syomishairioliitto.fi/ajankohtaista/tapahtumat/ala-laihduta-6-5-2014-tapahtumat.html 
Oikein ihanaa kevätpäivää ja hyvää laihduttamattomuspäivää kaikille!

- Hulta

PS. Vaikka tänään ei laihduteta, niin voi silti syödä terveellisesti ja herkutella. Kokeile Vähän Järkevämpiä köyhiä ritareita;  paahda pari siivua pullaa tai paahtoleipää, lisää kyytiin marjasurvosta, hedelmäsosetta tai hilloa ja kruunaa vaniljarahkalla tai vaahdotetulla vaniljakastikkeella